28/03/2011

Saturday's party hair

Viikonloppu oli mitä mainioin, mutta tällä hetkellä kärvistelen kotona koneen ääressä riesanani ikävä nuha :( Syytän tästä petollista takatalvea (aamulla pyrytti taas lunta) ja käyn taisteluun flunssapöpöjä vastaan teen, tuoreen inkiväärin ja monivitamiiniporetablettien voimin. Onneksi perjantaihin ja silloin alkavaan Tukholman reissuun on vielä hetki aikaa, että tokenen tästä ennen sitä!

Vietimme siis lauantai-iltaa norjalaisen vaihtariystävämme M:n luona Lauttasaaressa, josta ilta jatkui myöhemmin keskustaan ja yökerhoon. Paikalla oli meidän suomalaisten lisäksi edustettuina varsin monta eri kansallisuutta ja kivasta ja kansainvälisestä viikonlopusta inspiroituneena ajattelin nyt tehdä teille postauksen siitä, miten usein laitan hiukseni, kun lähden ulos. Ja tässä tapauksessa vielä sen pitkän kaavan mukaan :) Joten olkaapas hyvät:



Kun lähden rakentamaan kestävää ja sileää juhlakampausta, käytän vastapestyihin hiuksiini usein Paul Mitchellin Super Skinny-seerumia, jonka levitän märkiin, pyyhekuivattuihin hiuksiin. Myös John Friedan Frizz Ease original-seerumi on erittäin hyväksi havaittu tuote tähän hiusten pintaa siloittavaan tarkoitukseen. Tämän jälkeen kampaan hiukset kertaalleen ja suihkutan niihin föönin ja muiden muotoilulaitteiden kuumuudelta suojaavaa Schwarzkopfin Got2b Guardian Angel-suojasuihketta ja föönaan sitten hiukset samalla varovasti kammaten.

Kun hiukset on föönattu, on suoristuraudan vuoro. Käytössäni on ihan perinteinen, keraamisilla lämpölevyillä varustettu Remingtonin rauta, joka on ollut käytössä noin puoli vuotta edellisen raudan sanottua sopimuksensa irti. Suoristuksen jälkeen lisään hiusten päälliosaan ja otsahiusten tyveen hieman Swiss O-Parin Frottee-kuivashampoota. Olen huomannut kuivashampoon lisäävän kampauksen kestävyyttä ja poistavan niistä liiallista liukkautta ja lasimaisuutta.



Kun kuivashampoo on varovasti lisätty hiusjuuriin ja hiusten tyvi harjattu huolellisesti kertaalleen, lisään pikkuriikkisen ripauksen kampaukseen lisää volyymia ja pitoa tuovaa hiuspuuteria. Käytössäni on tällä hetkellä Proffsin Volume Powder-hiuspuuteri, mutta muunkin merkkiset vastaavat tuotteet ajanevat asian mainiosti. Harjaan hiuspuuterin samalla hieman tupeeraten ihan hiusten juureen.

Kun tyvi on tupeerattu ja saanut lisää kuohkeutta, laitan lämpörullat kuumenemaan käyttövalmiiksi. Käytössäni on Babylissin samettipäällysteiset rullat, jotka minusta hiustenlaitossa ovat ihan must! Rullien lämmettyä noin 10 minuuttia, alan erotella parin-kolmen sentin paksuisia hiusosioita. Tällä kertaa käänsin ensimmäiseksi sivuhiukseni kaartumaan hieman ulospäin 70-lukulaiseen tyyliin muutaman suuren lämpörullan avulla. Pohjalla käytin viime kesänä Espanjasta hankkimaani Stylius Hidro Cremaa, joka lupaa hiuksille mucho volumen :D
Varmasti myös jokin vastaava, silottava ja kevyesti tukea antava muotoilutuote sopii tähän tarkoitukseen.



Kun rullat ovat vaikuttaneet päällimmäisissä hiuksissa n. 8 minuuttia, otan ne pois ja jatkan muiden, alempien hiusten rullausta. Käytän erikokoisia rullia mahdollisimman luonnollisen ja elävän lopputuloksen varmistamiseksi. Päällimmäisten hiusten alla ennen rullausta käytän vain tuota mainitsemaani espanjanlaista muotoiluvoidetta, mutta alempiin hiuksiin suihkutan myös L'Orealin Studio Hot Curl-muotoilusprayta, joka sisältää myös lämpösuojan. Tuote antaa kunnon pidon ja kestää hiuksissa koko illan pitäen ne halutussa muodossa.

Kun kaikki hiukset on rullattu, annan rullien vaikuttaa hiuksissa noin 20 minuuttia - puoli tuntia ennen niiden pois ottamista. Odotteluajan voi käyttää vaikka imuroimiseen, kuten itse tein lauantaina.



Ja tadaa - rullien poistamisen jälkeen lopputulos on viittä vaille valmis. Kannattaa antaa hiuksien jäähtyä hetki ja avata kiharoita varovasti sormin, jottei lopputulos olisi liian "laitetun" näköinen. Sitten kevyt harjaus ja suihkaus hiuslakkaa kiinnittämään kampauksen. Itse olen tykästynyt Schwarzkopfin Taft Shine Hairspray-lakkaan, joka antaa voimakkaan pidon ja kiillon. Tähän väliin vielä kertaalleen pieni mainostus siitä, että hovikampaajanani toimii ihana siskoni, johon hiusten pidennyksistä kiinnostuneet saavat yhteyden laittamalla meiliä osoitteeseen outij@luukku.com.

Viimeisessä kuvassa illan asuni, johon kuului H&M:n hame, Espritin kultainen vyö, DKNY:n metallinhohtoinen clutch-laukku ja Zaran silkkitoppi (väri tosin vaihtui vielä ennen lähtöä pinkistä lilaksi). Ranteessa minulla oli muuten uusi rusettiranneke :)

Tässä vielä muutama julkisuusta tuttu nainen, joiden upeista hiustyyleistä inspiroidun itsekin:



Supermalli Marisa Miller omaa täydelliset hiukset!



Gossip Girl-sarjan Serena eli Blake Lively tunnetaan luonnollisista, aaltoilevista kiharoistaan



Sienna Miller kokeilee mielellään erilaisia hiustyylejä ja kampauksia - ja yleensä onnistuu!



Victoria Silvsted on ehkä vanhimmiten innostunut hieman liikaa botoxista, mutta naisen tukka on aina tiptop (jopa rannalla!) ja yleensä varsin muhkea 

Toivottavasti tästä oli iloa ja oikein miellyttävää maanantai-illan jatkoa kaikille!

photos all over press
SHARE:

7 kommenttia

  1. Voi vitsi Laura oot kyl niin kaunis!! Ihan häkellyttäviä noi vikat kuvat peilin kautta! Ja ihana asukokonaisuus, wau.

    VastaaPoista
  2. Oij, mä ihan punastun täällä!:) Kiitos ihan superpaljon, piristit todella mun iltaa (varsinkaan kuin näin flunssaisena olo ei ole kovin hehkeä)!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi3/28/2011

    Huhhuh, aika projekti toi tukanlaitto, mutta oli kiva kuulla mitä tuotteita käytät, koska sulla on kyllä aina upean näköiset hiukset ja oon ajatellutkin kysyä, että mitä tuotteita mahdat käyttää. Taidankin pistää tuon GuardianAngelin ostoslistalle, kun mun tänhetkinen suojaava suihke ei oikein miellytä. Pidätkö sä muuten koskaan tukkaa kiinni? Olis kiva nähdä joskus sellaisia kuvia, ihan varmasti jakku + lasit + nuttura olis kova konservatiiviyhdistelmä. :D

    Nyt on muuten pakko antaa pieni kritiikin sana, mutta annan samalla vähän kehuja. Mietin nimittäin jo viimeksi blogiasi lukiessani, että onpa ihanaa huomata, että kerrankin joku pitää tällaista harrasteblogia ja vielä kärjistetysti sanottuna aiheesta hiuslakka ja kynnet (eli ei mistään kovin vakavasta aiheesta), mutta osaa silti kirjoittaa tosi hyvin ja oikein! Nykynuorison suomi on niin pahasti rappeutumassa, että usein oikein pahaa tekee joitain blogeja lukiessa. No, tällä kertaa mun sydäntä kyllä vähän viilsi, kun olit kirjoittanut että joku "omaa" kauniit hiukset - ennen tuo rakenne oli raa'asti väärin; nyt se näemmä löytyy jo joistain sanakirjoista mutta sen perässä lukee, että sen käyttöä ei (edelleenkään) suositella. Eli kieli-ihmisen toive: pliis (tai siis nykynuorison sanoin pliide) älä "omaa" enää, mutta jatka muuten näitä kauniita kirjoituksia. :) Tsemppiä flunssan kanssa!

    -m

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon kommentistasi! Oli todella mukava lukea sitä ja ihan aiheesta annoit risuja :D Olen huomannut, että viljelen usein puhekielessäkin vastaanlaisia fraaseja, jotka eivät välttämättä ole kieliopillisesti oikein, mutta kuulostavat hauskoilta. Ja kiitos kovasti myös kehuista, koska tunnistan itsessäni todellisen pilkunviilaajamaanikon. Onhan sujuvaa ja virheetöntä tekstiä paljon kivempi lukea ja siihen pyrin itsekin :)

    Tuo tukanlaitto on kyllä melkoinen projekti, mutta kiva toteuttaa aina silloin, kun on aikaa ja hauskaa ohjelmaa tiedossa. Olen kyllä koittanut välillä vähän tiivistää ja karsia sen eri vaiheita, mutta huomannut, että näissä Suomen kosteissa sääolosuhteissa lopputulos usein lässähtää, jos ei ole tehnyt kunnon pohjatyötä. Ihanaa illanjatkoa myöskin sinne!

    VastaaPoista
  5. Ainiin, unohtui tuosta äskeisestä kommentista vielä, että pidän tosi harvoin hiuksia kiinni, koska tykkään jostain syystä auki hulmuavista hiuksista enemmän. Viime syksynä mulla oli kyllä poninhäntäkausi ja käytin paljon farkut + korkkarit + jakku-yhdistelmää. Koitan taas innostua pitämään hiuksia kiinni aina välillä, koska vaihtelu kyllä virkistää :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi3/29/2011

    Nuhaprinsessa! Nyt siihen alkavaan flunssaan D-vitamiinia ja äkkiä! Ulkoa ei kannata bikineissä vielä hakea, suosittelen purkkia. :D
    T: Terveysterroristi (tiedät kyllä kuka!)

    VastaaPoista
  7. Kiitos muru (kyllä, tiedän kyllä kuka :D), oleilen sisätiloissa teen, monivitamiiniporeiden ja D-vitamiinitablettien kanssa paksu neuletakki ylläni, joten eiköhän se tästä :)

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig