07/08/2012

LV Neverfull Monogram GM

Eilen tein ihanan hankinnan, jota olin suunnitellut jo pidempään. Osa saattaakin jo tästä kuvasta arvata, mistä on kyse :)




Halusin ennen kaikkea sopivan kokoisen, klassisen ja kauniin laukun arkikäyttöön ja eilen sitten kirkastui lopullisesti, että valintani on Vuittonin Neverfull Monogram GM. Vaikka myös Azur- ja Damier-kuoseja sovittelin ja pähkäilin, sopii klassinen Monogram-kuosi mielestäni parhaiten väreihini ja tyyliini ja samaa mieltä oli myös myyjä. Halusin myös kuosin, joka sopii sekä kesään että talveen ja tämä syy vahvisti myös valintaani. Azur-kuosi on todella kaunis, mutta vaalea väri sopii parhaiten kesäkäyttöön ja muutaman bloggarin kokemusten perusteella vaalea nahka saattaa ottaa väriä tummista farkuista.




Halusin Neverfullista suurimman koon eli GM:n, sillä se on sopivan suuri käytettäväksi työlaukkuna ja sopii loistavasti myös matkustukseen. Lisäksi laukku on todella hyvin mitoitettu siten, että paino jakautuu tasaisesti, vaikka laukku olisikin täynnä. Laukussa on helppo kuljettaa mukana työtarvikkeet, kosmetiikkatuotteet, salivarusteet ja tarvittaessa miniläppäri tai iPad.






kuva Sartorialist

Eilen laukku oli ensimmäistä kertaa käytössä ja täytyy sanoa, että olen siihen supertyytyväinen! Laukku on tosi helppohoitoinen, sillä kevyt puhdistus kostutetulla pyyhkeellä riittää nahkapinnalle ja kantokahvat ja kanttaukset saavat patinoitua rauhassa syvän vaalearuskeiksi. Loppukommenttina vielä, että sain Helsingin LV:llä todella loistavaa palvelua, kuten tämän tasoiselta luksusliikkeeltä tietenkin saattaa odottaakin.


Nyt ihanaa tiistaita kaikille!
xoxo Laura
SHARE:

4 kommenttia

  1. Nimetön8/07/2012

    Hei! Blogin kuvien perusteella sinulta löytyy jo sekä Damier Ebene että Damier Azur kuosilliset Neverfullit joten miksi edes mietit niitä vaihtoehtona? :)

    VastaaPoista
  2. Ne eivät ole GM-kokosia, vaan pienempiä ja halusin juuri tuon isoimman koon :)

    VastaaPoista
  3. Samainen ihanuus löytyy täältäkin! Ostin sen viime keväänä Cannesista ja tullut käytettyä aivan älyttömästi :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Anne kommentista ja sama juttu täällä, ollut kyllä ihan nappiostos! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger Template Created by pipdig