28/01/2016

HOTELLILAKANAT KOTIIN


Meillä lähestyy muutto kovaa vauhtia ja viime viikonloppu tuli käytettyä tehokkaasti siivoiluun ja pakkailuun. Pahoittelut siis pienestä blogihiljaisuudesta - tähän tulee varmasti muutos uuden asuntomme myötä, jossa meillä on miehen kanssa molemmille omat työhuoneet ja sitä kautta bloggailullekin on varattu ruhtinaalliset tilat. En millään malttaisi enää odottaa, että pääsen nukkumaan ensimmäisen yön uudessa kodissa!

Tällä kertaa kirjoittelen niin kutsutuista hotellilakanoista. Laadukkaat lakanat ovat tunnetusti oleellinen osa hotelliyönautintoa ja niitä himoitsee moni myös omaan makuuhuoneeseensa, jotta arki olisi vähän suloisempaa ja ihanaan hotellifiilikseen pääsisi myös omassa kodissa. Minäkin pähkäilin pitkään, mistä löytäisin ne kunnolliset, iholle miellyttävän viileän tunteen jättävät ja pesua moitteetta kestävät "hotellilakanat". En ollut halukas sijoittamaan pelkkiin lakanoihin montaa sataa euroa, vaikka egyptinpuuvillaisia, tiheästi kudottuja lakanoita kovasti maailman parhaiksi hehkutetaankin. Aito egyptiläinen puuvilla on nimensä mukaisesti Egyptissä kasvavaa, erityisen pitkäkuituista puuvillaa, jota käytetään kaikkein hienoimmissa petivaatteissa. Egyptin puuvillan pitkät kuidut ovat noin kaksi kertaa pidempiä tavallisen puuvillan kuituihin ja egyptin puuvillasta saa kehrättyä hyvin ohutta, hienoa, hohtavaa ja erittäin kestävää lankaa. Harmi vain, että esimerkiksi italialaisen Fretten, jonka egyptinpuuvillaisia makuuhuonetekstiilejä käytetään maailman kuuluisimmissa hotelleissa, kuten Lontoon Savoyssa ja Pariisin Ritzissä, hintataso on sen verran suolainen, että oli pakko kurkkia hieman budjettiystävällisempiä vaihtoehtoja!

Satuin käväisemään jo jokin aikaa sitten Hemtexillä katsastamassa muutamia sisustusjuttuja ja ilokseni huomasin, että heidän valikoimaansa kuuluu erityinen hotel selection -mallisto.  Mallistoon kuuluu pyyhkeitä, kylpytakkeja ja makuuhuonetekstiilejä. Pienen pähkäilyn jälkeen (olisin halunnut täysin valkoiset lakanat, mutta ne oli tästä mallistosta myyty loppuun, enkä malttanut jäädä odottelemaan lisäerää) päädyin valko-harmaaraitaisiin setteihin, joihin kuuluu perkaalipuuvillainen pussilakana ja tyynyliina. Meillä on kodin sisustuksessa selkeä valko-harmaa-musta -linja ripauksella viileää beigeä, joten nämä raidalliset yksilöt sopivat tosi kivasti yhteen muun sisustuksen kanssa. Ja ai vitsit, miten ihana materiaali tuo perkaalipuuvilla onkaan! Yhden näissä lakanoissa nukutun yön jälkeen olen nimittäin valmis päivittämään kaikki lakanamme näihin. Niille, joille tämä materiaali ei ole vielä tuttu tarkennuksena, että perkaalipuuvilla on kudottu ohuesta, tiukkakierteisestä puuvillalangasta tiiviillä palttinasidoksella ja siitä käytetään usein myös nimeä percalepuuvilla. Puuvillasatiinisia lakanoita aiemmin ahkerasti käyttäneenä voin todeta, että perkaalipuuvilla hakkaa puuvillasatiinin mennen tullen. Materiaali kestää hyvin pesua ja tuntuu ihanan viileältä ihoa vasten. Se myös suoristuu hyvin muutamassa päivässä, mikäli et ole minun tapaani innokas silittämään tai mankeloimaan lakanoita pesun jälkeen.

Uuteen kotiimme, jota pääsimme eilen täysin tyhjänä ensimmäistä kertaa oston jälkeen katsastamaan, haluaisin ehdottomasti hankkia saman sarjan puhtaanvalkoiset lakanat. Kuulisin mielelläni myös teiltä kokemuksia ja suosituksia laadukkaista "hotellilakanoista" eli laittakaahan kommentteja ja palataan! 



SHARE:

4 kommenttia

  1. Anonyymi1/28/2016

    Heippa!
    Täällä myös lakanoiden päivitys menossa. Olen valmis heittämään vanhat roskiin heti jos saan tilalle hommattua edes muutaman parin täydellisiä lakanoita!
    Olisko sulla laittaa linkkiä,jos nämä sattuis löytymään netin kautta? :)
    -Sini

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sini kommentista! Yritin itse asiassa ennen tämän postauksen julkaisemista hakea suoraa linkkiä vastaaviin lakanoihin Hemtexin sivuille, mutta en valitettavasti löytänyt sieltä näitä :( Hankin kaksi pussilakana + tyynyliina -settiä syksyllä Jumbon liikkeestä, joten voi olla, että myyvät näitä ainoastaan myymälöidensä kautta. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa suoraan sieltä :) Nyt aion mennä helmikuun puolella katsastamaan, jos heiltä löytyisi näitä vastaavia perkaalipuuvillalakanoita valkoisina ja jos onnistaa, niin päivittelen kuulumisia sitten tänne blogiinkin. Ihanaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4/12/2016

    Lakanoissa ei kannata tosiaan pihtailla, noihin Fretten lakanoihin kannattaa kyllä satsata, sillä laatu on jotain ihan muuta kuin tavallisten lakanoiden. Nyt Fretteä saa myös Suomesta Sisustus Delfino verkkokaupasta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä! Täytyy käydä heti kurkkaamassa niitä :)

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig