18/05/2016

HEDELMÄINEN KESÄSALAATTI


Kevään ja kesän suosikkiannoksiini kuuluvat raikkaan ruokaisat salaatit. Alle vartissa valmistuvat värikkäät kesäsalaatit - Nizzan salaatti, Fetasalaatti sitruunadressingillä sekä tällä kertaa esittelyyn pääsevä Hedelmäinen kesäsalaatti - toimivat sellaisenaan tai aterian lisukkeena. Inspiraatio tämänkertaiseen Hedelmäiseen kesäsalaattiin lähti tuoreista mansikoista, joita olen viime aikoina syönyt lähes päivittäin. Peruspohja on pitkälti hyvin samanlainen kuin kreikkalaisessa fetasalaatissa, mutta tässä versiossa lisää raikkautta ja ihanan makeaa makua tuo mehukas cantaloupemeloni.

HEDELMÄINEN KESÄSALAATTI

(kahdelle)

ruukullinen tuoretta rucolaa
tuoreita mansikoita
puolikas cantaloupemeloni
mustia oliiveja
punasipulia
fetajuustoa
sitruuna

***


Paloittele meloni sopivan kokoisiksi paloiksi ja viipaloi mansikat. Ripottele salaatin sekaan oliivit. Pilko punasipuli hienoksi silpuksi ja revi fetajuusto käsin melonipalojen, mansikkaviipaleiden ja oliivien päälle. Lisää päälle rucolanlehdet ja viipaloitut sitruunalohkot. Nauti sellaisenaan tai sitruunadressingin kera (ohje täältä).



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

4 kommenttia

  1. Herkullisen näköinen salaatti ♥ Pitää koittaa!
    ☞Life à la Annika

    VastaaPoista
  2. Kiitos Annika! 💕 Suosittelen, tämä on niin hyvää!

    VastaaPoista
  3. Näyttää todella hyvältä! Pitäisi (näin salaattiholistina) kokeilla tätä, ettei omat reseptit jää niin samanlaisiks :D

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
  4. Kiitos Roxy! Ja ihan totta, usein mullakin käy niin, että jumiudun hyväksi havaittuihin juttuihin pitkäksi aikaa, kunnes kyllästyn :) Aurinkoista torstaita!

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig