09/03/2021

7 PÄIVÄN KASVONAAMIOHAASTE


Kevät lähestyy kovaa vauhtia, vaikka juuri nyt ikkunasta ulos katsoessa ei siltä tunnukaan. Takatalvi nimittäin yllätti tällä viikolla, mikä on harmillista, kun olin jo ehtinyt fiilistellä ekaa keväistä juoksulenkkiäkin lähes sulilla kaduilla. Noh, joka tapauksessa näin maaliskuun puoliväliä kohti mentäessä alkavat päivät olla jo selkeästi pidempiä ja kirkkaampia, joten eiköhän kohta päästä nauttimaan lämpimämmistä keleistäkin.

Kevään tulo on jollain tapaa joka vuosi aina pienoinen shokki: juuri, kun on ehtinyt tottua pimeyteen ja kylmyyteen, iskee se kirkas kevätaurinko paljastaen kodin nurkista pienimmätkin pölyhiukkaset. Pidän henkilökohtaisesti kevättä kovin armottomana vuodenaikana, jolloin kaikki näyttää aluksi vähän nuhjuiselta ennen kuin luonto ja ennen kaikkea toki se oma mieli tottuu uuteen vuodenaikaan. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen itse talvilapsi ja syntynyt kunnon pakkasien paukkuessa ulkona, haha.
 
Joka tapauksessa kevään tulo on väistämätöntä ja sitä shokkireaktiota lieventääkseni päätin tänä vuonna olla kerrankin ajoissa ja tarttua toimeen ihon hyvinvoinnin osalta jo näin hyvissä ajoin. Talven jälkeen peilistä katsovat varmaan aika monella muullakin kalmankalpeat kasvot, jotka kaipaavat pientä hemmottelua ennen auringonvalolle altistumista. Siksipä päätin testata hehkutetun, korealaiseen ihonhoitorutiiniin kuuluvan ja tehokosteutta iholle lupaavan 7 Day Sheet Mask Challengen, jossa ideana on siis se, että kasvoja hemmotellaan joka päivä viikon ajan kangasnaamioilla. Rakastan kangasnaamioita yli kaiken, ja olen niiden tehon testannut käyttämällä niitä säännöllisesti noin kerran viikossa, joten tämä 7 päivän kasvonaamiohaaste oli helppo ottaa vastaan.  Halusin käyttää haasteen aikana useamman eri brändin kangasnaamioita, joista osa oli minulle ennestään tuttuja ja osa uusia tuttavuuksia. Päädyin käyttämään viikon ajan seuraavia:


Day 1. / Naturel Finland Green Tea Facial Sheet Mask*

Starttaan 7 päivän kasvonaamiohaasteen tällä vihreää teetä sisältävällä naamiolla, joka tuntuu heti pakkauksesta pois otettaessa kädessä ihanan kostealta ja valuvalta. Tykkään siitä, että kasngasnaamio on kunnolla kosteutettu ja tehoaineilla kyllästetty. Naamion luvataan häivyttävän juonteita ja taistelevan ihon epäpuhtauksia vastaan kosteuttavan vaikutuksen lisäksi. Pidän naamiota kasvoilla puolisen tuntia ja lopputulos on erittäin hyvä: iho tuntuu selkeästi pehmeämmältä ja näyttää kirkkaammalta. Jatkoon ehdottomasti!


Vaikutusaika: 20 - 30 min.
Arvio:

 
Day 2. / Garnier SkinActive Moisture Bomb Tissue Mask

Garnierin kosteuttava kangasnaamio on minulle pitkäaikainen tuttavuus, sillä näitä naamioita on tullut ostettua usein päivittäisten ruokaostosten lomassa. Iso plussa onkin juuri se, että Garnierin naamioita myyvät useimmat ruokakaupat ja niiden hinta on hyvin maltillinen tehoon suhteutettuna. Garnierin kosteuttava naamio on ihanan kostea ja asettuu iholle hyvin. Näitä tuli käytettyä kesällä usein auringonottopäivien jälkeen ihon viilentäjänä ja kosteuttajana. Pidän naamiota kasvoilla vaikutusajan verran ja iho tuntuu mukavan kimmoisalta ja täyteläiseltä. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde.

Vaikutusaika: 15 min.
Arvio: ★+


Day 3. / Naturel Finland Collagen Facial Sheet Mask*

Ihon kollageenintuotantoa stimuloivien tuotteiden suurena fanina tartun tähän naamioon innolla! Tuotelupauksena tässä Naturel Finlandin kangasnaamiossa on ihon elinvoimaisuuden lisääminen, juonteiden minimoiminen sekä ihon tehokas kosteutus. Naamio sisältää hydrolysoitua kollageenia, joka auttaa ihoa tuntumaan pehmeämmältä samalla ihoa hoitaen ja puhdistaen. Olen ollut viime aikoina todella väsynyt yöunien jäädessä usein varsin lyhyiksi vauvan kanssa heräilyn vuoksi, joten kunnon kosteutusta todella tarvitaan! Ja kyllä, naamion jälkeen iho on samettisen pehmeä ja heleä, joten tämä kangasnaamio jää ehdottomasti minulla vakkarikäyttöön. Suosittelen tätä lämpimästi myös hieman ikääntyneemmälle iholle uurteita ja juonteita tasoittamaan.

Vaikutusaika: 20 - 30 min.
Arvio:


Day 4. / Hej Organic The Perfect Teint Sheet Mask Go Glow

Ihoa rauhoittavaa uusuvettä ja ananasuutetta sisältävä saksalaisen Hej Organicin kangasnaamio lupaa iholle elinvoimaisuutta ja hehkua. Olen jo huomannut kolmen edellisen päivän kangasnaamioiden vaikutukset ihollani, joten innolla lähden testaamaan ensimmäistä kertaa koskaan tätä Hej Organicin sheet maskia. Kauniin pakkauksen takana on tarkemmin eritelty, mitä kaikkea naamio pitää sisällään ja siellä kerrotaan kangasnaamion sisältävän mm. puhdistavaa greippiä, ihoa pehmentävää arganöljyä ja kosteuttavaa ananasta.

Naamio tuntuu pakkauksesta otettaessa huomattavasti kuivemmalta - ei sellaiselta valuavalta - kuin mihin olen kangasnaamioissa tottunut. Kangasnaamio asettuu kasvoilleni hyvin ja pidän sitä kasvoilla 15 minuutin ajan. Hieman pettyneenä totean ihon olevan hyvin samanlainen kuin ennen naamiota, ei sellainen superkosteutettu ja viileä kuin normaalisti kangasnaamion jälkeen. Myöskään mitään erityistä hehkua en iholla huomaa.

Vaikutusaika: 10 - 15 min.
Arvio: ★ +


 Day 5. / Missha Airy Fit Sheet Mask Green Tea

Misshan kangasnaamiot ovat kuuluneet suosikkeihini jo pidemmän aikaa, sillä ne paitsi tehokkaita mutta myös edullisia tehoonsa nähden. Koreassa valmistettuja naamioita olen ostanut usein messuilta ja niitä myydään nykyään myös hyvin varustelluissa hypermarketeissa. Tämä vihreää tee-uutetta sisältävä, riisipaperista valmistettu naamio on erittäin miellyttävä asettaa kasvoille ja oma iho kuultaa ohuesta naamiosta kauniisti läpi. Riisipaperi on tavallista paperia puolet ohuempaa ja kevyempää, mikä saa namion tuntumaan kuin toiselta ihokerrokselta ja aktiivisten ainesosien luvataan täten imeytyvän tehokkaammin. Tykkään ja paljon!

Misshan naamio ei tuoksu oikeastaan millekään ja kosteuttaa hyvin kuivaa ihoa. Sanoisin, että tämä on erittäin hyvä perusnaamio ja hoitaa hommansa. Kosteutustehoa olisi omaan makuuni saanut olla vielä hieman enemmän. Misshan valikoimasta löytyy paljon muitakin kangasnaamioita, joita kannattaa testailla oman suosikkinsa löytämiseksi.

Vaikutusaika: 15 - 20 min.
Arvio:


Day 6. / EyenLip Beauty Hyaluronic Acid Moisture Essence Mask

Kauniisti pakattu hyaluronihapponaamio houkuttelee heti ensi silmäyksellä. Tätä Koreassa valmistettua naamiota löytyy hyvin varustelluista hypermarketeista, josta tämän ostin, ja brändinä EyenLip Beauty on minulle täysin uusi tuttavuus. Hyvä merkki on heti se, että naamio tuntuu ihanan kostealta, kun otan sen pois pakkauksesta ja asettelen kasvoille. Suhteellisen ohut kangas levittyy kasvoille hienosti ja pysyy hyvin paikoillaan. Lopputulos on erittäin hyvä ja iho tuntuu ihanan kuulaalta ja hoidetulta. Tätä ostan toistekin!

Vaikutusaika: n. 20 min.
Arvio: +


Day 7. / Naturel Finland Facial Sheet Mask Snail*

Naturel Finlandin etananaamio on tarkoitettu erityisesti ehkäisemään ikääntymisen ensimmäisiä merkkejä sekä puhdistamaan ja rauhoittamaan ihoa. Naamion kerrotaan tuoteselosteessa myös supistavan ihohuokosia ja siten osaltaan tekevän ilmeestä käytön jälkeen nuorekkaamman. Oletan naamion sisältävän etanaseerumia, jota fanitan kovasti, vaikka tuoteselosteessa mainitaankin ainoastaan kangasnaamion Snail Secretion -ainesosasta. Naamio tuntuu kasvoille asetettaessa ylelliseltä ja todella kosteuttavalta ja annan sen vaikuttaa puolisen tuntia. Lopputulos on ihana: iho kuultaa kauniina ja ihohuokoset näyttävät silmin nähden supistuneemmilta. Tykkään myös naamion kasvoille jättämästä viileästä tunteesta.

Vaikutusaika: 20 - 30 min.
Arvio:

Yhteenvetona 7 Day Sheet Mask Challengesta voin todeta, että se todellakin on hypetyksen arvoinen ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille ihotyypistä riippumatta. Oma pintakuivuuteen taipuvainen ja väsymyksestä johtuen hieman samea ihoni tykkäsi viikon tehokuurista todella paljon ja olo oli jo kolmannen jälkeen samanlainen kuin kasvohoidon jälkeen. Ihon kunto parantui selkeästi eikä se ollut kuurin aikana enää yhtä "janoinen" kuin aiemmin. Kosteutettu ja pehmeä iho sai myös meikin asettumaan iholle kauniimmin ja koin myös pienten juonteiden siloittuneen kuurin aikana. Aion vetää tällaisen 7 päivän tehokuurin uudelleen jatkossa säännöllisesti, sillä tämä on mielestäni varsin edullinen ja tehokas tapa piristää ilmettä ja saada hyviä tuloksia.


* tuotteet saatu pr-lahjana

SHARE:

2 kommenttia

  1. Ihanan kattava postaus, osa näistä menee testiin! :) <3 Oletko sie kokeillut sitä Laveran ampullitehohoitoa? Siinä on useita ampulleja, joita voi käyttää esim. tehokuurina tai sitten silloin tällöin ylläpitävänä hoitona. Ne ovat aivan mahtavia, ampullin sisältö on reilu ja iho tykkää todella paljon - ystävän kanssa puhuttiin tästä, että tuo tehohoitopakkaus pelastaa ryytyneimmätkin päivät kun vaikutus näkyy ihossa todella nopeasti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Milla <3 En ole Laveran ampullitehohoitoa vielä kokeillut, mutta se kuulostaa todella hyvältä kuvauksesi perusteella. Tykkään testailla iholle kaikenlaisia tehoseerumeita- ja hoitoja, joten täytyypä ottaa testiin nuo Laveran ampullit :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig