05/02/2017

BIRTHDAY GIRL


Eilen päiväni alkoi ihanalla synttäriaamiaisella, ruusulla ja samppanjalla! Olin otettu, kuinka upean herkkuaamiaisen mieheni oli onnistunut loihtimaan ja kuohuvahan on aina varma valinta - erityisen hyvää olikin tuo korkkaamamme Devauxin laatusamppanja. Kilistelimme sille, että mittariin tuli taas yksi vuosi lisää ja tällä hetkellä tämä ikä tuntuu juuri oikealta. Ei liian nuorelta, mutta ei liian aikuiseltakaan. Olen myös todella kiitollinen siitä, että minulla on nyt ihan oma, pieni perhe, jonka kanssa jakaa arjen kiireet ja juhlahetket. Enempää en voisi toivoa ja jo pitkään on ollut sellainen olo, että tässä on hyvä ihmisen olla. All good everything.

Tänä vuonna vietimme synttäripäivää leppoisan rauhallisissa tunnelmissa kotosalla. Illan aikana nautimme ennakkotoiveideni mukaisesti ikilemppareitani toast skageneita ja poronfileetä maa-artisokkapyreen ja paistettujen endiivien kera. Illallisen päätteeksi mieheni yllätti minut itse leipomallaan superherkullisella Schwarzwaldin kakulla. Koska olen suuri kirsikoiden ja tumman suklaan ystävä, ei kakkuvalinta olisi voinut enempää nappiin mennä! Ihana oma ohjelmanumeronsa oli myös se, että ennen kakun kimppuun käymistämme mies sytytti kakkukynttilät, joita oli yksi jokaiselle ikävuodelleni - aika monta siis, haha! Kiitos rakas vielä upeasta synttäripäivästä, joka kului hyvässä seurassa, herkullisen ruuan ja viinien parissa ♥

Synttärilahjani ei ehtinyt perille vielä, mutta posti kiikuttanee sen ensi viikolla oikeaan osoitteeseen. Luvassa siis oma postaus vielä siitä. Nyt haluan toivottaa teille ihanaa Runebergin päivää! Täällä nautitaan eilisen herkkukakun lisäksi tähän päivään olennaisesti kuuluvia Runebergin torttuja (nam!), joita onkin tullut maisteltua jo pitkin tammikuuta.


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

05/11/2016

NEW IN / MARMORIPÖYDÄT OLOHUONEESEEN


Olohuoneeseemme muutti hiljattain kaksi marmorista kaunokaista, joita olimme katselleet ja mielessämme olohuoneeseemme mallailleet mieheni kanssa jo pidempään. Oi miten onnelliseksi voikaan pienistä asioista tulla! Kotimme sai nimittäin ihan uuden ilmeen, kun heivasimme Ikean uskollisesti palvelleen, nykyiseen olohuoneeseemme turhan massiivisen puisen sohvapöydän pois ja tilalle saapuivat nämä sirot, pyöreät marmoripöydät. Cozy home, happy girl!

Tilaamamme Stone-nimiset pöytäkaunokaiset löytyvät Elloksen valikoimasta täältä* ja täältä*. Molemmissa pöydissä on pyöreä marmorista valmistettu pöytälevy ja kolme tammipuista jalkaa. Toisen pöydän korkeus on 45 centtimetriä ja toisen 32 centtimetriä. Nämä sopivat siis täydellisesti täydentämään toinen toisiaan ja sijoitettavaksi limittäin. Kivaa on myös se, että pöytien paikkaa olohuoneessa on helppo vaihdella, sillä ne ovat aidosta marmorikivilevystä huolimatta melko kevyitä liikuteltavia.

Pöytien marmoripinta on ihanteellisen helppo pitää siistinä ja bloggaria tietysti miellyttää myös se, että ne soveltuvat myös loistaviksi taustoiksi monenlaisiin kuva-asetelmiin :) Kannattaa kuitenkin muistaa käyttää lasinalusia kahvi- ja teekuppien alla, sillä marmori on huokoinen kivilaji, jonka vuoksi värjäävien aineiden pääsyä kivipinnalle tulee välttää. 

Tyytyväisempi en pöytiin voisi olla ja Ellokselta kannattaakin kurkkia hyviä alennuksia, mikäli näitä samaisia pöytiä olet sillä silmällä katsellut. Tällä hetkellä heillä on voimassa marraskuun tarjouskamppis, jossa koodilla 345403 saa -30 %:n alennuksen tilauksen kalleimmasta tuotteesta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja.



* sisältää mainoslinkkejä


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

01/04/2016

OUR NEW HOME


Olemme asuneet uudessa kodissamme tasan kaksi kuukautta, joten ajattelin että nyt olisi sopiva hetki pienelle asuntoesittelylle. Tällä kertaa kurkistetaan asuntomme olohuoneeseen, avokeittiöön, makuuhuoneeseen sekä master bathroomiimme eli saunalliseen kylpyhuoneeseen. Seuraavaan esittelykertaan jäävät toinen, pienempi kylpyhuoneemme, mieheni työhuone, oma huoneeni sekä parveke ja eteishalli. Niistä en saanut vielä napattua sopivia kuvia ja muutenkin on kivempi esitellä muun muassa parvekkeemme, kun olemme saaneet sinne laitettua jotakin vihreää ja kaikki kalusteet paikoilleen.

Aloitetaan esittelykierros olohuoneesta, jossa tulee vietettyä paljon aikaa päivittäin. Koska olohuoneemme on avara ruokailu- ja oleskelutilan yhdistelmä ja olohuoneesta on suora näkymä avokeittiöön, halusimme rajata olohuoneen paikkaa massiivisella ruokapöydällä. Näin kaksi eri tilaa erottuvat toisistaan sopivasti, mutta ovat värisävyiltään silti harmonisesti yhtä. Tällä hetkellä väripalettimme koostuu valkoisen, mustan ja kuparin sävyistä, joita täydentää harmaa tammiparketti ja tummemmat puun sävyt. Jossain vaiheessa haluaisin päivittää nykyisen keittiön pöytämme pyöreään valkoiseen pöytään, joka antaisi avaraan ja hallimaiseen olohuone-keittiötilaamme vielä lisää liikkumatilaa.

Tuo kuvissa näkyvä olohuoneen neliskulmainen sohvapöytä on menossa pian vaihtoon ja tilalle on tulossa kaksi ihanaa marmoripöytää, joita olen himoinnut jo pidempään. Huonekalu- ja sisustushimotuksia on kyllä muitakin, koska haaveilen Eamesin valkoisista Vitra DSW -tuoleista, Kartellin Stone-jakkarasta (joka on muuten ensi viikon Hullujen Päivien kamppiksessa, vink vink) ja Beni Ouarain valko-mustasta paimentolaismatosta. Sisustuksessa pienet yksityiskohdat ovat myös erittäin tärkeitä ja olohuoneen nykyisiin design-aarteisiin kuuluvat Missonin koristetyynyt, Hayn marmoritarjotin ja valikoima Iittalan lasitaidetta. Kunniapaikalla pyörillä liikuteltavalla keittiön apupöydällä on myös vino pino suosikkikeittokirjojamme.



Musta sohva muutti kanssamme vanhasta kodista. Vaikka olemmekin pohtineet uuden harmaan tai valkoisen hieman isomman divaanisohvan hankkimista, ajaa tämä vanha versio vielä asiansa. Sohvan ilmettä on helppo päivittää rakastamillani sisustustyynyillä ja tuo hauska kirahvityyny löytyi taannoiselta Tukholman reissultamme. Sohvan kulmalla seinälle kiinnittämistä odottaa myös öljyväreillä maalaamani kirahvitaulu, johon tulen tekemään vielä viimeistelyä erityisellä kultaisella öljyvärillä. Maalaus antaa upeaa tekstuuria seinälle, enkä malta odottaa, että saamme työn kiinnitettyä! Hauskinta öljyväritöissä on se, että jos tauluun kyllästyy, päälle on aina helppo maalata uutta.


Tässä kuva kotimme sydämestä eli rakkaasta avokeittiöstämme, jossa kokkailemme mieheni kanssa päivittäin. Itse pidän kovasti myös erillistä keittiöistä, joista kokkailun jälkeinen sotku ei loista silmään ruokailutilaan. Tässä nykyisessä asunnossamme avokeittiö on kuitenkin erittäin toimiva ratkaisu, sillä se tekee olohuoneen ja ruokailutilan yhdistelmästä hallimaisen avaran. Kaappitilaa keittiössä on hyvin maltillisesti, mutta iso plussa tulee induktioliedestä sekä jenkkityylisestä isosta jääkaapista ja pakastimesta - näihin mahtuu ruokaa isommankin perheen tarpeisiin!


Makuuhuone on rauhoittumisen keidas ja siksi halusimme sisustaa sen kodikkaasti beigen, valkoisen ja vaaleanharmaan sävyillä. Beige päiväpeitto on tosin menossa vaihtoon heti, kun täydellinen valkoinen yksilö löytyy. Yksi makuuhuoneemme seinistä on vino, mistä pidän kovasti, ja se antaa oman ilmeensä huoneelle. Vaatekaapin lisäksi meillä makuuhuoneessa erillinen, ikkunallinen vaatehuone, jossa on helppo säilyttää takki-, laukku- ja kenkäaarteita. 


Kylpyhuoneemme on värisävyiltään musta-valkoinen ripauksella spa-fiilistä luovaa tummaa puunsävyä. Rakastan neliskulmaista käsienpesuallastamme ja tilavaa saunaa, jonne mahtuu helposti 3 - 4 henkeä. Myös kylpyhuoneessa pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä, koska ahdistun värikkäistä, siksin sokin kylppärissä lojuvista hiustenhoitotuotteista ja suihkugeeleistä ja halusin sinne näkyville ainostaan mustavalkoisia tuotepakkauksia. Balmainin laadukkaat hiustenhoitotuotteet ovat olleet minulla käytössä jo pidemmän aikaa ja oi, miten yksinkertaisen tyylikkäät niiden pakkaukset ovatkaan!


Tältä näyttää siis kotimme ja täytyy sanoa, että olemme viihtyneet erinomaisesti! On ihana saada asua rauhallisessa ja siistissä taloyhtiössä ja lähiympäristön lenkkipolut ja erinomaiset kulkuyhteydet ovat asioita, joille annan arvoa. Enkä pistä pahakseni, että lähikauppanamme toimii legendaarinen Musta-Pekka, joka on äänestetty useasti Helsingin yhdeksi parhaimmista ruokakaupoista. Toivottavasti tykkäsitte tästä vähän henkilökohtaisemmasta postauksesta ja oikein ihanaa viikonloppua!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

28/01/2016

HOTELLILAKANAT KOTIIN


Meillä lähestyy muutto kovaa vauhtia ja viime viikonloppu tuli käytettyä tehokkaasti siivoiluun ja pakkailuun. Pahoittelut siis pienestä blogihiljaisuudesta - tähän tulee varmasti muutos uuden asuntomme myötä, jossa meillä on miehen kanssa molemmille omat työhuoneet ja sitä kautta bloggailullekin on varattu ruhtinaalliset tilat. En millään malttaisi enää odottaa, että pääsen nukkumaan ensimmäisen yön uudessa kodissa!

Tällä kertaa kirjoittelen niin kutsutuista hotellilakanoista. Laadukkaat lakanat ovat tunnetusti oleellinen osa hotelliyönautintoa ja niitä himoitsee moni myös omaan makuuhuoneeseensa, jotta arki olisi vähän suloisempaa ja ihanaan hotellifiilikseen pääsisi myös omassa kodissa. Minäkin pähkäilin pitkään, mistä löytäisin ne kunnolliset, iholle miellyttävän viileän tunteen jättävät ja pesua moitteetta kestävät "hotellilakanat". En ollut halukas sijoittamaan pelkkiin lakanoihin montaa sataa euroa, vaikka egyptinpuuvillaisia, tiheästi kudottuja lakanoita kovasti maailman parhaiksi hehkutetaankin. Aito egyptiläinen puuvilla on nimensä mukaisesti Egyptissä kasvavaa, erityisen pitkäkuituista puuvillaa, jota käytetään kaikkein hienoimmissa petivaatteissa. Egyptin puuvillan pitkät kuidut ovat noin kaksi kertaa pidempiä tavallisen puuvillan kuituihin ja egyptin puuvillasta saa kehrättyä hyvin ohutta, hienoa, hohtavaa ja erittäin kestävää lankaa. Harmi vain, että esimerkiksi italialaisen Fretten, jonka egyptinpuuvillaisia makuuhuonetekstiilejä käytetään maailman kuuluisimmissa hotelleissa, kuten Lontoon Savoyssa ja Pariisin Ritzissä, hintataso on sen verran suolainen, että oli pakko kurkkia hieman budjettiystävällisempiä vaihtoehtoja!

Satuin käväisemään jo jokin aikaa sitten Hemtexillä katsastamassa muutamia sisustusjuttuja ja ilokseni huomasin, että heidän valikoimaansa kuuluu erityinen hotel selection -mallisto.  Mallistoon kuuluu pyyhkeitä, kylpytakkeja ja makuuhuonetekstiilejä. Pienen pähkäilyn jälkeen (olisin halunnut täysin valkoiset lakanat, mutta ne oli tästä mallistosta myyty loppuun, enkä malttanut jäädä odottelemaan lisäerää) päädyin valko-harmaaraitaisiin setteihin, joihin kuuluu perkaalipuuvillainen pussilakana ja tyynyliina. Meillä on kodin sisustuksessa selkeä valko-harmaa-musta -linja ripauksella viileää beigeä, joten nämä raidalliset yksilöt sopivat tosi kivasti yhteen muun sisustuksen kanssa. Ja ai vitsit, miten ihana materiaali tuo perkaalipuuvilla onkaan! Yhden näissä lakanoissa nukutun yön jälkeen olen nimittäin valmis päivittämään kaikki lakanamme näihin. Niille, joille tämä materiaali ei ole vielä tuttu tarkennuksena, että perkaalipuuvilla on kudottu ohuesta, tiukkakierteisestä puuvillalangasta tiiviillä palttinasidoksella ja siitä käytetään usein myös nimeä percalepuuvilla. Puuvillasatiinisia lakanoita aiemmin ahkerasti käyttäneenä voin todeta, että perkaalipuuvilla hakkaa puuvillasatiinin mennen tullen. Materiaali kestää hyvin pesua ja tuntuu ihanan viileältä ihoa vasten. Se myös suoristuu hyvin muutamassa päivässä, mikäli et ole minun tapaani innokas silittämään tai mankeloimaan lakanoita pesun jälkeen.

Uuteen kotiimme, jota pääsimme eilen täysin tyhjänä ensimmäistä kertaa oston jälkeen katsastamaan, haluaisin ehdottomasti hankkia saman sarjan puhtaanvalkoiset lakanat. Kuulisin mielelläni myös teiltä kokemuksia ja suosituksia laadukkaista "hotellilakanoista" eli laittakaahan kommentteja ja palataan! 



SHARE:

31/12/2015

JOULU TAKANA, UUSI VUOSI EDESSÄ


Jouluaattoa juhlittiin viime viikolla ja tässä postauksessa halusin jakaa kanssanne hieman aattoillan tunnelmia näin ennen vuoden vaihtumista. Harmikseni jouluni meni tänä vuonna flunssaa potien, mutta lepäily herkkuja syöden, hyvää kirjaa lukien, lautapelejä pelaten ja torkkupeiton alla lämmitellen teki todella hyvää. Nyt olo onneksi jo hieman parempi ja tänään on tarkoitus suunnata isommalla porukalla dinnerille ja sen jälkeen ystäväpariskuntamme luokse iltaa istumaan.

Joulukoristelumme oli tänä vuonna hieman aiempaa hillitympi, sillä tänä vuonna emme halunneet sisälle joulukuusta lainkaan. Lähestyvä muutto ja neulasten ärsyttävä imurointi oli tietysti yksi syy, mutta muutenkin kaipaisin perinteisen kuusen sijaan pelkistetympää versiota joko modernin metallisena "kuusikehikkona" tai sitten valkoisena, monessa blogissakin vilahtaneena muoviversiona. Ehkä ensi vuonna sitten. Kynttilät ja valosarjat ovat minulle joulun vietossa kuitenkin ihan must ja tänä vuonna olohuoneeseen tunnelmaan pääsivät luomaan joulukuun alussa Stockalta hankkimani Le Case De Cousin Paul Helsinki-valopallot. Tykkään noista suloisista palloista todella paljon ja ne luovat kotiin kauniin pehmeää valoa.


Tänä vuonna meillä katettiin jouluna pöytään vain muutamia suosikkiruokiamme eli siian- ja kirjolohenmätiä lisukkeineen, graavilohta ja poroa. Ja tietysti samppanjaa, savuolutta ja punaviiniä. Aiemmista vuosista poiketen halusimme tällä kertaa nauttia näistä herkuista, sillä kinkkua ja laatikoita tuli syötyä ennen aattoa. Pääruokien lisäksi tuli tietysti herkuteltua ihanilla suklaakohvehdeilla, stilton- ja neufchâtel-juustoilla, hilloilla, pähkinöillä ja tuoreilla viikunoilla. Kattauksen osalta poikkesin hieman viimevuotisesta valko-hopeisesta linjasta ja päädyin pelkistettyyn klassiseen kattaukseen, jossa kristallilasit ja kynttilöiden ja lautasliinarenkaiden yhteyteen asetellut syreeninoksat loivat sopivan talvista tunnelmaa.

Lahjoja tuli toki myös saatua ja annettua, vaikka ne eivät mielestäni olekaan se joulun olennaisin asia. Omalle puolisolleni valitsin muutaman tarkkaan mietityn ja hänen tyyliinsä sopivan hankinnan ja oli kyllä ihana nähdä toisen ilahtunut ilme paketteja avatessamme. Olen erittäin kiitollinen myös saamistani lahjoista, ja tällä kertaa tuli hankittua itse itselleni muutama lahja myöskin :) Niistä tulossa esittelyä tarkemmin pian! Joka tapauksessa kiitos vielä kaikille minua muistaneille, erityisesti perheelleni - joulu oli ihana ja nyt odotan innolla alkavaa uutta vuotta 2016! Kiitos myös teille rakkaat lukijat kuluneesta vuodesta ja upeaa & kuplivaa Uutta Vuotta!

Vaikka joulu onkin jo ohi, niin laitan tähän väliin vielä uskomattoman herkullisen piparkakkusmoothien reseptin, jota tuli surautettua blenderissä joulun alla kerran jos toisenkin:

PIPARKAKKUSMOOTHIE

yhdelle

2,5 dl mantelimaitoa
0,5 tl piparkakkumaustetta
5 mehukasta taatelia
2 rkl extra creamy -kookosmaitoa

***

Poista taateleista kivet ja sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi. Nauti heti!



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

13/12/2015

YOUR HOME, YOUR SPA


Muutama viikko takaperin kirjoittelin uudesta asunnostamme ja siitä, kuinka meillä on etsinnässä sinne erityisesti laadukkaat, kauniit pyyhkeet. Itselleni kylpyhuone on kodin sydän, sillä siellä suoritan päivittäiset ihonhoitorutiinit, käyn suihkussa, meikkaan, föönaan ja laitan hiukseni. Sen lisäksi saunon noin kerran viikossa, kesäisin hieman harvemmin. Viikkorutiineihini kuuluu myös home spa -päivä, jolloin kuorin ja kosteutan vartalon ihon, teen kasvonaamion, lakkaan kynnet ja hemmottelen hiuksia tehokosteuttavalla ja keltaisuutta poistavalla naamiolla. Kylpyhuoneessa tulee siis vietettyä sen verran useita tunteja, että haluan sen olevan kodin siisti, ylellinen ja rauhoittava keidas. Siksi haluan sieltä löytyvän myös laadukkaat, ahkeraa käyttöä kestävät kasvo- ja kylpypyyhkeet.

Pyyhehankinnat mielessäni kävin torstaina tutustumassa kotimaisen LuinSpan myymälään. Kampin kauppakeskuksessa sijaitseva myymälä on todella kaunis ja henkii tyylikästä ja rauhoittavaa spa-tunnelmaa. Se onkin merkin ydinviesti, sillä kylpyhuoneen tekstiileihin erikoistuneen LuinSpan tuotteet on suunniteltu luomaan kotikylppäriin hotelleista ja kylpylöistä tuttua pehmeää ylellisyyttä. Vuonna 2013 perustetun yrityksen kantavat voimat ovat Noora ja Mari, jotka ovat luoneet pitkää uraa pankki- ja markkinointialalla ennen yhteisen yrityksensä perustamista. Idea nimenomaan pyyhkeisiin, kylpytakkeihin ja muihin kylpyhuoneen tekstiileihin erikoistuneen yrityksen perustamisesta lähti siitä, että naiset halusivat suunnitella tuotteita, joissa materiaali on maksimaalisen pehmeää ja imupinta tehokasta - parasta mitä markkinoilta löytyy - ja jotka ovat designiltaan nykyaikaisen tyylikkäitä.


Voin myymälävisiitin ja Kampin myymälää pyörittävän Marikan kanssa käymämme keskustelun perusteella todeta, että LuinSpa on todella ihana ja kaivattu tuttavuus kotimaan kylpytekstiilimarkkinoille! Tuotteet valmistetaan 100 %:sta ekologisesta puuvillasta ja erityispitkästä kuidusta, joka käsitellään Low twist -tekniikalla, jolla puuvillasta tehdään erityisen pehmeää ja imukykyistä. Tuotteiden hillitty värimaailma on harmoninen ja skandinaaviseen tyyliin suunniteltu: klassista valkoista, mustaa, harmaata ja beigeä - muun sävyisiä tuotteita et merkin mallistoista löydä. Ja hyvä niin, koska nämä sävyt sopivat ihan varmasti jokaisen kylpyhuoneeseen ja niitä helppo yhdistellä keskenään. Kylpytakkien, lasten kylpyviittojen, kylpy- ja kasvopyyhkeiden, lannepyyhkeiden, tohvelien ja sisustuskynttilöiden lisäksi tuotevalikoimasta löytyy innokaille saunojille ja kylpijöille suunniteltu pyyhemekko sekä todellinen hittituote - hiuspyyhe. 

Hiuspyyhe on malliston bestseller ja sellaisen sain minäkin mukaani kotona testattavaksi. Hiuspyyhe osoittautuikin heti loistotuotteeksi, joka jää ehdottomasti päivittäiseen käyttöön! Nerokkaasti nepparilla kiinnittyvä hiuspyyhe nimittäin pysyy päässä ja kestää kumartelut. Sen voi kietaista saunaan mentäessä suojaamaan hiuksia lämmöltä tai pitää päässä yön yli samalla, kun hiusten tehohoito muhii hiuksissa. Omia aamurutiinejani hiuspyyhe helpottaa todella paljon, koska saan suihkun jälkeen kietaistua hiukset sen avulla kuivamaan meikkauksen ajaksi ja föönattua ne sitten nopeasti kuiviksi. Alla näkyvästä kuvasta, jonka nappasin valmistuessani eilen ystäväpariskuntamme järjestämiin juhliin, näette vielä tarkemmin, miltä hiuspyyhe näyttää päässä.


Tähän loppuun vielä varsin mukava joululahjaetu, sillä pääsen hemmottelemaan teitä mukavalla alennuskoodilla, jonka LuinSpa haluaa tarjota kaikille blogini lukijoille. Koodilla LAURA15 saat LuinSpan verkkokaupasta, kauppakeskus Kampin myymälästä sekä Ideapark Lempäälän pop-up -myymälästä -15 %:n alennuksen. Alennus on voimassa su 19. - ma 20.12 päivän loppuun saakka.

Kannattaa ehdottomasti käydä myös kurkkaamassa LuinSpan Facebook-sivut, joilta löytyy joka päivä ihania joulukalenterietuja. Ihanaa sunnuntain-illan jatkoa ja palataan taas pian!

SHARE:

04/12/2015

COZY FRIDAY


Ihanaa perjantaita! Tämä viikko on ollut jotenkin erityisen kiva. Olen tehnyt todella ihania löytäjä sattumalta, tutustunut uusiin ihmisiin, löytynyt uuden upean kuntosalin ja suloisen antiikkiliikkeen. Tuonne antiikkiliikkeeseen eksyin kirjaimellisesti tiistaina, kun suunnistin navigaattorin avulla uudenkarhealla salille ja navi ohjasikin minut jostain syystä antiikkiliikkeen pihalle. Koska salille ei ollut mikään tulipalokiire, uskaltauduin sisälle tuohon lattiasta kattoon asti vanhoja huonekaluja, tauluja, valaisimia, kirjoja ja astioita pursuilevaan liikkeeseen. Aikani kaikessa rauhassa kierreltyäni iskin silmäni pikkuriikkisiin kullansävyisiin kahvikuppeihin ja samaa sarjaa oleviin asettilautasiin. Settiin kuului lisäksi pieni maitokannu ja sokeriastia. Olemme miehen kanssa jo pidempään haaveilleet espressokupeista, joten eihän tämä kultaharakka voinut näitä vastustaa. Ja mikä parasta, koko setti irtosi todella hyvään hintaan! Etenkin nuo kupit ovat mielestäni ihastuttava löytö ja tässä oli pelissä selkeästi kohtalo.

Kotiin päästyäni pesin kaikki sarjan osat huolellisesti käsin. Kupit, asettilautaset ja muut osaset ovat entisessä Jugoslaviassa valmistettua posliinia, joten näitä ei tule vastaan missään ihan heti. Ja pikkuruisen kokonsa vuoksi kupit sopivat täydellisesti espressokupeiksi. Eilen illalla ne pääsivät ensimmäistä kertaa käyttöön, kun rentouduin kotona uusimman Ellen ja vuohenjuustosta, viikunahillosta, pähkinöistä ja tummasta suklaasta koostuvan herkkulautasen parissa. Näissä kuvissa on sitä lämmintä joulutunnelmaa, jota tavoittelen, ja kuten näkyy niin olohuoneessamme pitää olla kynttilöitä ja paljon!

Mies palaa tänään Pariisista, ja anoppini tulee meille kylään, joten tarkoituksena on rentoutua kotona glögistä ja muista jouluherkuista nauttien. Uudet kupit pääsevät varmasti käyttöön ja ajattelin koota niiden kylkeen vielä jouluisen juustotarjottimen, johon tulee mm. itse tehtyjä siemenkräkkereitä (resepti tulee tänne pian!), tuoreita viikunoita, stiltonia ja muita herkkuja. Viikonlopuksi meillä ei ole sen kummempia suunnitelmia, mutta saatan piipahtaa muutamissa joulumyyjäisissä ja suosikkikirppikselläni Kaivarin Kanuunassa. Sunnuntaina vietetäänkin sitten itsenäisyyspäivää ja päästään ihailemaan Linnan pukuloistoa. Itse odotan innolla mm. Katri Niskasen suunnittelemia pukuja, joita tulee tänä vuonna näkymään useamman naisvieraan yllä. Millaisia suunnitelmia teillä on itsenäisyyspäivän varalle?


Rentouttaaa alkavaa viikonloppua ja kuplivaa itsenäisyyspäivää jo tässä vaiheessa!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

09/04/2015

MARMORIHIMO!


l. Säilytyspurkki / 2. Tarjotin / 3. Lautanen 
4. Valokuvakehys / 5. Pöytä / 6. Lamppu


Olen hurahtanut monen muun tavoin totaalisesti marmoriin. Pikainen googlettelu tämän hetken it-materiaalin taustoista paljasti marmorin olevan itse asiassa kalkkikiven muuttunut muoto, metamorfinen kivilaji. Itselleni tuli aiemmin marmorista ensimmäisenä mieleen Alvar Aallon suunnittelema, legendaarinen Finlandia-talo, joka on surullisenkuuluisa juuri tästä erikoisesta materiaalistaan, mutta nyt olen alkanut lämpeämään sille. Liekö siihen syynä kaikki ne upeat, marmorisilla tasoilla kuvatut Pinterest-kuvat, joita olen viime aikoina kuolannut, haha. Marmoria käytetäänkin nykyisin lähinnä pöytätasoissa, erilaisissa sisustustavaroissa ja keittiötarvikkeissa. Mutta yhtä hyvin se taipuu myös kattolamppujen materiaaliksi, kuten tuosta kollaasista näkyy.

Mutta tosiaan, marmorihimoa podetaan täällä puolella ruutua kovasti ja listasin tähän valikoiman muutamia sisustuselementtejä, jotka huolisin kernaasti kotiini saman tien. Erityisen kovasti silmääni miellyttää tuo oikean yläkulman upea marmoritarjotin, joka toimisi kivasti myös juustolautasen roolissa illanistujaisissa. Myös vasemman alalaidan marmoria ja ruusukultaa yhdistelevä pöytä olisi täydellinen hankinta olohuoneeseemme, jonka hiljattain hankkimistamme ruusukultaisista yksityiskohdista kirjoittelin eilen. Iskeekö marmori sisutuksessa teihin?


SHARE:

08/04/2015

RUUSUKULTAA SISUSTUKSEEN


Nyt täytyy tunnustaa, että tähän harakkaan on tänä keväänä iskenyt himo ruusukultaan oikein kunnolla! Kuparisen kauniina kimaltava ruusukulta tuntuu tällä hetkellä olevan ajankohtainen paitsi asusteissa, myös erilaisissa sisustuselementeissä. Mielestäni tämä materiaali toimii erityisen hyvin yhdistettynä 70-lukuhenkisisiin ratkaisuihin maustamaan muuten melko pelkistettyä ja selkeän graafista sisustusta. Ja koska meillä hallitsevina pääväreinä koko asunnon sisustuksessa ovat musta ja valkoinen, sopivat nämä hieman kaivattua blingiä tuovat yksityiskohdat meille mielestäni kuin nenä päähän!

Kuvissa näkyvät ruusukultaiset kynttiläkupit ovat tuore löytö Hemtexistä, jossa miehen kanssa taannoin piipahdimme etsiskelemässä "hotellilakanoita". Siis niitä ihanan tuntuisia, rypistymättömiä ja tiheälankaisesta puuvillasta kudottuja lakanoita, joita ystäväni vinkkaamana lähdin sieltä metsästämään. Lakanoista on tulossa oma tänne blogin puolelle postaus myöhemmin, sen verran tyytyväinen olen nimittäin ollut niiden laatuun! Lakanoiden lisäksi nuo kynttiläkupit ovat käytössä osoittautuneet suloiseksi pieneksi sisustusyksityiskohdaksi ja metallisena kimaltavaan tarjottimeen yhdistettynä ne luovat todella kodikkaan fiiliksen olohuoneeseen.

Samaa lämmintä tunnelmaa tuo myös olohuoneeseen hankkimamme massiivinen lampunvarjostin, jossa toistuu kynttiläkuppien henkinen, 70-luvulta vaikutteita saanut kuviointi sekä ruusukultainen sisus. Ostohetkellä vähän jännitimme, onko varjostin hieman liian raju ja baarimainen olohuoneeseen, mutta nyt olen totaalisesti rakastunut siihen. Ja vitsit, sattumalta molemmat hankinnat sointuvat hienosti yhteen joululahjaksi saamiini Missoni-tyynyihin, joista kirjoittelin aiemmin täällä. Juuri nyt himotuslistallani on tyynyjen kuosiin sointuva päiväpeitto samaiselta merkiltä eli infotkaa ihmeessä, jos näette sellaisen jossain kohtuuhintaisena esimerkiksi eBayssa tai huuto.netissä.


Nyt kivaa päivänjatkoa teille ja palataan taas!



SHARE:
Blogger Template Created by pipdig