21/09/2014

Outfit: C'est la haute couture


Wearing:
Gina Tricot College
NY Yankees Cap
H&M faux-leather skirt
DKNY bag
Moschino bracelet
Ray-Ban sunglasses* (klik)

Blogin kanssa on ollut nyt syyskuussa luvattoman pitkäksi venähtänyt tauko, joten pahoittelut siitä! On nimittäin ollut sen verran suuria muutoksia mm. työrintamalla ja siirtyminen uusiin, mielenkiintoisiin haasteisiin, että blogille ei ole riittänyt aikaa uusiin juttuihin perehtymisen lomassa. Mutta nyt täällä ollaan jälleen ja tällä kertaa uusien asukuvien muodossa. Tämä sporttinen asukokonaisuus rakentui syksyisen lempparini, GT:n harmaan printticollegen ja H&M:n chanel-henkisen tikatun tekonahkahameen ympärille. Lisäsin sporttisuutta ja blingiä muutavilla kokonaisuuteen sopivilla asusteilla ja voilá - tällä rennolla kaupunkilookilla kävin hiljattain dinnerillä Teatterissa. Seuraavaksi ajattelin yhdistää collegen rentoihin farkkuihin ja kauluspaitaan hieman räätälöidymmän lookin luomiseksi. Jo viime vuonna vahvasti katukuvassa vilahdelleet printticolleget porskuttavat siis edelleen lujaa ja omalla himotuslistalla onkin Kenzon upea tiikerinpäällä koristettu versio. Tästä ihanuudesta onkin tulossa postausta myöhemmin. Oletteko te jo ehtineet hankkimaan tämän must have -vaatekappaleen? 


* sisältää mainoslinkin
SHARE:

22/07/2014

Lomalöytö: Täydellinen punainen mekko


Jippii, olen löytänyt uuden suosikkimekon! Ja kun latailin näitä kuvia eilen koneelle, vakuutuin vielä enemmän siitä, että tämä oli reissumme paras ostos omalla kohdallani. Tämä oranssiin taittuva punainen ihanuus löytyi Zarasta ja kuten kaikkiin mahtaviin löytöihin, myös tähän liittyy hauska tarina. Olimme nimittäin S:n kanssa dinnerillä viimeisenä Palman iltanamme reissun aikana löytämässämme suosikkiravintolassamme Koassa, ja sieltä sitten suuntasimme kaupungille kävelylle. Yllätyksekseni huomasin keskustan Zaran olevan vielä auki (kello taisi olla melkein kymmenen), ja tietysti vika mahdollisuus alennusmyyntishoppailuihin piti hyödyntää ;) 

No, loppujen lopuksi liike sulki kymmenen minuutin sisään ja sillä aikaa olin ehtinyt sovittamaan kolmea punaisen ja oranssin sävyistä mekkoa. Niistä lähti mukaan tämä yksilö, ja ihan mieletön tuuri kävi kyllä, sillä tätä mallia oli liikkeessä tasan yksi kappale jäljellä ja se oli juuri sopivaa kokoa! Ja tyytyväisempi en voisi olla, koska hieman pidemmän helman ansiosta tämä sopii hyvin jakun kaveriksi myös toimistolle, kun töihin paluun aika koittaa. Kiitos vielä S:lle kärsivällisyydestä, että jaksoit sitkeästi odottaa, kun tämä armoton aleshoppailuhaukka pääsi muutamaan otteeseen reissun aikana oikein kunnolla vauhtiin. Mitä mieltä olette tästä asukokonaisuudesta?


Wearing
Zara dress
Louis Vuitton bag
Michael Kors watch 
sandals from Palma

SHARE:

28/04/2014

Outfit: Classic blue shades

Huomenta! Eilisen navy look -postauksen hengessä mentiin viime viikon perjantaina, kun suuntasimme ystäväni J:n kanssa aurinkoiseen Kaivopuistoon vähän kuvailemaan päivän asua. Samalla reissulla ehdimme piipahtamaan Kaivarin Kanuunassa ja herkuttelemaan Café Carusellissa tuoreilla karjalanpiirakoilla ja kevään ekoilla munkeilla, mums! Tähän asukokonaisuuteen olin myös tosi tyytyväinen sen rennon mukavuuden vuoksi. Klassista tyylikkyyttä asu sai vielä myöhemmin illalla trenssitakista ja täytyy tunnustaa, että samalla nuo korkkarit vaihtuivat ballerinoihin, vaikka ne korkokengiksi tosi mukavat jalassa ovatkin!

Jeans Gina Tricot // trench H&M // blazer & shirt Holly & Whyte/Lindex // heels Mango // bag LV // sunnies Glitter


Toivottavasti teillä oli kiva viikonloppu ja mukavaa alkavaa vappuviikkoa!

SHARE:

21/04/2014

Outfit: Sneaker girl



Ai vitsit, miten upea pääsiäinen tänä vuonna olikaan! Aurinko paistoi lauantaista maanantaihin kirkkaalta taivaalta ja sunnuntainen rento shoppailupäivä sujui mm. Tukholman vanhassa kaupungissa ja Hötorgetilla kierrellen ja lämpimästä säästä nauttien. Ilokseni useat liikkeet olivat Tukholmassa pääsiäissunnuntaina auki, mutta mitään ihmeempää ei tällä kertaa tarttunut mukaan, ainostaan muutama kiva toppi kevääksi. Laivalta löytyi sitten muutama sitäkin ihanampi juttu, joista laitan myöhemmin tarkempaa materiaalia tänne. Tukholmassa oli muuten niin lämmin, että tämä kuvissa näkyvä uusi college vaihtui jossain vaiheessa toppiin - can't complain! Miten teillä on pääsiäinen sujunut?

Jeans & college Gina Tricot // bag LV // sneakers Converse // sunnies Ray-Ban


SHARE:

10/04/2014

Thursday

Aurinkoista aamua! Tämä viikko on hemmotellut meitä auringonpaisteella ja eilen oli aika korkata trenssitakkikausi vihdoin alkaneeksi! Aamut ovat vielä hyytävän kylmiä, mutta kerrospukeutumisella tästäkin selviää ja iltapäivällä on sitten kiva viilettää kevyemmässä varustuksessa Conssit jalassa ja takin helmat heiluen :) Oletteko muuten ehtineet vielä Stockan Hulluille Päiville? Itse olen suuntaamassa sinne vasta tänään ja mitään sen kummempaa ei ole vielä hankintalistalla, ainoastaan muutama suosikkituote Lumenelta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä muuta sieltä löytyy....Nimimerkillä aika montaa kertaa Hullareilla hullaantunut ;)



Kivaa päivää ja palataan pian!
SHARE:

31/12/2013

Toivelistalla vuodelle 2014

Hei taas luvattoman pitkästä aikaa! Joulukuun postaustahtia veroitti pitkään kestänyt nuhakuume, mutta nyt ollaan taas iskussa ja valmiina ottamaan vastaan vuosi 2014! Muutamia joulukuvia, jotka haluan kanssanne jakaa, latailen tänne uudenvuoden jälkimainingeissa myöhemmin. Tässä vaiheessa haluan kuitenkin toivottaa ihanaa uutta vuotta Teille kaikille, tulkoon siitä vielä kulunutta vuotta parempi!

Uusi vuosi tuo mukanaan uudet kujeet, ja tottakai jotain materialistisiakin toiveita täytyy tulevalle vuodelle olla ;) Itselläni on mielessä muutama pidempään himotuslistalla ollut juttu, joista ykkösenä mainittakoon Louis Vuittonin Eva Clutch. Isoja arkilaukkuja kaapista löytyy jo useampi kappale, joten nyt olisi tilausta pienelle ja kauniille,  sekä talvi- että kesäkäyttöön sopivalle clutchille. Kesää ajatellen toisena himotuskohteena ovat Michael Korsin nahkaiset sandaalit kultaisella MK-logolla sekä Tory Burchin klassiset Reva-ballerinat nudensävyisinä. Millaisia juttuja teillä on toivelistalla ensi vuodelle?


Saint Laurent Cassandra Clutch / Ray-Ban Aviator-lasit / Tory Burch Reva -ballerinat / Marc Jacobs -korvakorut / LV Leopard & Monogram -huivi / LV Eva Clutch / Michael Kors Sondra - nahkasandaalit
SHARE:

22/07/2013

Lunch time: Nice Cote d'Azur


Nyt on lomailut tältä kesältä lomailtu ja arki kutsuu! Blogikin virkoaa pikkuhiljaa taas eloon, niin paljon juttuja on ehtinyt viime aikoina tapahtua, että olen pysynyt superkiireisenä ja niistä kerron myöhemmin lisää :) Mutta nyt hieman lomajuttuja. Viikko Nizzassa sujui upeasti ja hieman haikein mielin nousimme S:n kanssa eilen lentokoneeseen. Viikon aikana tuli pyörähdettyä myös Monacon puolella, josta tulossa kuvamateriaalia myöhemmin. Tässä kuitenkin alkuun hieman kuvia viikon toiseksi viimeisen päivän lounasreissultamme, jolloin vihdoin pääsimme maistamaan oikein kunnon kotitekoista Salade Nicoisea!

Aurinko helli meitä koko lomamme ajan ja valitsin lounasretkelle Saint-Laurent du Varissa sijaitsevasta ostoskeskuksesta löytämäni leopardikuosisen mekon. Vilpoisesta materiaalistaan huolimatta mekko on kostealla hellesäällä hieman liian kuuma ja jouduin myöhemmin palaamaan hotellille vaihtamaan päälle hihattoman vaihtoehdon. Sitä ennen ehdimme kuitenkin napata kuvat tästä asukokonaisuudesta, joka toimii varmasti loistavasti viileämmillä keleillä koti-Suomessa :)





WEARING:
Dress: Zara
Bag: LV
Sunnies: Ray-Ban
Sandals: Spirit Store (old) 



Lounaspaikka, jonka nimeä en valitettavasti muista, sijaitsi pienellä sivukadulla lähellä hotelliamme ja oli selkeästi myös ranskalaisten suosiossa. Ja runsaat, tuoreista ja raikkaista raaka-aineista valmistetut salaatit tosiaan veivät kielen mennessään! Itse valitsin tällä kertaa maukkaan vuohenjuustosalaatin, mutta nizzansalaattia (joskaan ei näin hyvää) tuli muualla syötyä moneen otteeseen.



Tällaisiin lomafiiliksiin on hyvä palata, toivottavasti teillä on ollut ihana loma myöskin!

xoxo Laura

SHARE:

29/12/2012

Täydellinen joululahja

Ciao! Joulu on pian takana ja uusi vuosi kolkuttelee jo ovella. Siihen valmistaudun jo henkisesti ja pian alkaa kasassa olla jo kaikki oleellinen eli juhlahumuun sopiva mekko, asusteet, samppanja ja seura. Uuden vuoden juhlissa, joihin osallistumme, tulee olemaan aika jännittävä teema, mutta pidetään se vielä toistaiseksi salaisuutena ;)

Tähän väliin kuitenkin muutama sana joulusta, joka sujui tänä vuonna kotosalla ja läheisten parissa hyvin rauhallisissa merkeissä. Herkuteltua tuli oikein kunnolla, sillä joulupöytään katoimme kinkun, laatikoiden, rosollin, sillien ja sienisalaatin lisäksi itse graavattua lohta (hyvä S!) ja lemppariherkkuani eli mätiä punasipulihakkeluksen ja smetanan kera. Jälkkäriksi nautittiin juustoja, mantelikeksejä ja persikoita amarettoliemessä. Ja tietysti glögiä! 


Jouluaattona lahjapinossa odotti todellinen yllätys - ja erittäin mieluinen sellainen ruskean lahjapaketin muodossa. Tässä vaiheessa sormia jo kimeltöi päästä kurkkaamaan, mitä salaperäinen paketti piti sisällään, sillä ennakkotoivomuksia en ollut LV:n tuotteiden osalta esittänyt. Makuni oli kuitenkin ennakoitu täydellisesti ja lahjapakkauksesta paljastui juuri se ihanuus, jota olin jo aiemmin ihastellut! Kyseessä on LV Monogram Denim Shawl sävyssä blue, joka sopii todella mainiosti päivittäiseen käyttöön. Kiitos vielä tuhannesti S:lle tästä ja kaikille minua muistaneille ihanista lahjoista, erityiskiitos myös äidilleni! 


Tänään kävin vähän pyörimässä kaupungilla alennusmyynneissä. Toivomuslistallani aleissa ovat etenkin simppelit vaaleat paitapuserot, mustat korkeavartiset nahkasaappaat, musta nahkahame ja kullansävyiset asusteet.  Tuntuu, että juuri nuo tuotteet ovat kiven alla, etenkin vaaleita ohuita, mutta ei liian läpikuultavia peruspaitoja on harmillisen vaikea löytää...


Stockan aleista  löytyi torstaina täydellisen uuden vuoden mekon lisäksi myös tämä oikeassa ranteessa näkyvä kullanhohtoinen rannekoru. Uudeksi vuodeksi ehkäpä kultaa ja mustaa siis luvassa? Se selviää pian :)


Ihanaa viikonloppua!
xoxo Laura
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig