19/11/2015

TALVIKAUDEN AVAJAISET RUKALLA / DAY 2



Mukavaa torstaita! Viime viikonloppu ja kulunut alkuviikko oli sen verran vauhdikas, että en ehtinyt tänne blogin puolelle lainkaan. Nyt on kuitenkin aika palata takaisin hieman yli viikon takaisiin Rukan talvikauden avajaisiin, joista ehdin aiemmin kirjoittelemaan täällä. Tämänkertaisessa postauksessa valotan vähän tarkemmin toisen avajaispäivän eli lauantain kulkua. Heräsin perjantain hektisen keikkaillan jälkeen virkeänä aamiaselle ja odottavin mielin vilkuilin ulos ikkunasta, missä kunnossa rinteet ovat. Ulkona odotti luminen maisema, joten päätös lähteä rinteisiin heti aamiaisen jälkeen oli selkeä. Osa meidän bloggaajaporukastamme suuntasi ratsastusretkelle Ruska Laukka -nimiselle ratsastustilalle ja sielläkin aamupäivä kului kuulemma varsin leppoisissa merkeissä upeita maisemia ihastellen. Ruska Laukan -ratsastusretkestä voitte lukea lisää täältä Annan ja Tepon blogista.

Kun sain laskukamat päälle, otin suunnan kohti Pistettä ja sen yhteydessä sijaitsevaa välinevuokraamoa. Minulla ei reissussa ollut mukana omia monoja eikä suksia, joten välinevuokraamon käyttö oli ihan must. Homma aloitettiin täyttämällä yksinkertainen lomake, jossa arvioitiin muun muassa oma taitotaso laskettelijana, ikä, pituus ja paino. Sopivat varusteet valittiin sen mukaan, vastasiko oma taso aloittelijan, harrastajan vai osaajan tarpeita. Koska itselläni oli useamman vuoden tauko laskettelusta, päädyin valitsemaan harrastajatason sukset, ja valinta osui kyllä ihan nappiin! Vuokraamani Fischerin suksipaketti oli sopiva erityisesti Rukan loivaan Kuru-rinteeseen. Kurun lisäksi avajaisviikonloppuna oli auki myöskin Saaruan hieman jyrkempi rinne, jota tuli laskettua myös ahkerasti. Molemmat rinteet olivat hyvässä kunnossa ja pienen alkukankeuden jälkeen laskut sujuivat hienosti. En onnistunut kertaakaan kaatumaankaan, haha!





Rinteessä raikkaassa kelissä vietetty aamupäivä huipentui lounashetkeen, jota pääsimme viettämään ravintola Rukan Kuksaan. Villiruokaan painottunut ja paikallista elintarviketuotantoa suosiva 145 asiakaspaikkainen ravintola on hiihtosesongin aikana auki joka päivä ja tarjoaa asiakkailleen lounasta ja herkkuja a' la carte -listalta. Listalta löytyy mm. muikkuja, poroa, blinejä ja nokkosnäkkäriä eli perinteisiä pohjoisen makuja pääsee täällä takuulla maistelemaan! Ravintola tarjoaa näin joulun aikaan myös ihanalta kuulostavaa pikkujoulumenua, jota kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa, jos matkaatte Rukalle.

Pääsin herkuttelemaan ravintolan kaudenavajaislounaalla alkumaljana nautitulla, kehoa puhdistavalla ja aineenvaihduntaa vilkastuttavalla villiyrttijuomalla, joka sisälsi muun muassa koivua, horsmaa, juolukkaa, mesiangervoa, nokkosta ja vadelmaa sekä taivaallisella mustajuurikeitolla, joka kirvoitti kehuja ja houkauksia kaikilta pöytäseurueemme jäseniltä. Pääruokana nautin mureaa Kuksan lihapataa, nokkosmuusia ja tuoretta Kuusamon rieskaa yhdessä sopivan tuhdin, hauskaan 3 litran jättipulloon pullotetun Heinrichin punaviinin kera. Jälkiruokana tarjoiltiin vielä maukasta mustikkamoussekakkua ja kahvia.  Lounas osui ja upposi kyllä täydellisesti ja maha täynnä oli kiva vetäytyä hetkeksi huilaamaan hotellille ja hyppäämään sieltä jälleen suksien päälle rinteisiin.



Illan hämärtyessä oli aika siirtyä kaakaomukin ääreen lämmittelemään ravintola Pisteeseen, jossa afterski-meininki oli jo vauhdissa! Piste on yksi omista suosikkipaikoistani Rukalla, sillä siellä iloiseen  menoon voi aina luottaa ja sijainti välinevuokraamon yhteydessä on kerrassaan loistava. Pisteen yhteyteen on muuten avattu Les Alpes -niminen uusi, perinteistä alppiruokaa tarjoileva ravintola. Harmikseni en tällä reissulla ehtinyt sitä vielä käydä testaamassa, mutta ensi kerralla sitten ehdottomasti. Juustoiset alppilautaset, paneroidut leikkeet ja fonduepadat houkuttelevat selvästi muitakin, sillä perjantaina ravintola oli kuulemma aivan täynnä! Pöytävarauksen tekeminen ennakkoon on siis erittäin suositeltavaa. 




Leppoisasta afterskistä suuntasin Kuru-rinteen alapäähän tähyilemään kohti hämärtyvää iltarinnettä. Tässä vaiheessa rinteestä oli sammutettu valot kokonaan ja odotimme perinteisen soihtukulkueen alkamista. Rinnettä alas palavat soihdut käsissään laskevat kulkueen jäsenet muodostivat aivan upean visuaalisen näyn, jota en valokuviin saanut harmikseni täydellisesti vangittua. Mutta joka tapauksessa soihtukulkue oli hieno kokemus, joka jäi elävästi mieleen!

Soihtukulkueen jälkeen taivas sykki vihreän, punaisen, violetin ja oranssinsävyisenä rakettien räjähdellessä. Ilotulitusta olivat kerääntyneet katsomaan etenkin perheen pienimmät, jotka riemunkiljahduksista päätellen olivat siitä haltioissaan. Ja kyllä niiden  mahtipointisten, sydämenmuotoisten rakettien räjähtely lumosi hieman vanhemmankin katsojan.




Myöhemmin illalla suuntasimme vielä Kauppakeskus Kumpareessa sijaitsevan Aste Brandstoren kaudenajavaisiin, jossa oli mahdollisuus nauttia virvokkeita ja tehdä löytöjä mukavaan -20 %:n hintaan. Aste myy laatubrändejä Peakista Canada Gooseen, joten täällä kannattaa ehdottomasta käydä hiihtoreissun yhteydessä kurkkaamassa valikoimaa.


Kiitos vielä erinomaiselle matkaseuralle ja kaikille viikonloppuna tapaamilleni ihanille tyypeille! Nyt hetkeksi näkemiin ja pikaisiin palailemisiin!



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä



yhteistyössä Ruka-Kuusamo Matkailun kanssa


SHARE:

12/11/2015

TALVIKAUDEN AVAJAISET RUKALLA / DAY 1



Viime viikonloppu Kuusamossa Rukalla oli monella tapaa ainutlaatuinen kokemus ja tänään ajattelin avata noita tunnelmia hieman tarkemmin. Ruka on ehdottomasti oma lempparini kaikista kotimaan laskettelukeskuksista ja olen siellä ehtinyt elämäni aikana vierailemaan useasti. Noilla aiemmilla kerroilla olen ihastunut Rukan hyviin palveluihin, vaivattomaan majoittumiseen, hyvinhoidettuihin rinteisiin, letkeän hauskaan afterski-tunnelmaan ja vilkkaaseen yöelämään. Viimeiseen viiteen vuoteen en ole Rukalla harmikseni kuitenkaan päässyt käymään. Marraskuun alun kaudenavajaisviikonloppua odotin siis todella malttamattomasti ja perjantaina heräsin innosta kihelmöiden tulevaan reissupäivään. 

Suuntasin matkalaukkuni kanssa aamupäivästä Helsinki-Vantaalle ja vajaan tunnin jälkeen laskeuduimme Kuusamon lentokentälle kolmen muun bloggaajakollegani - Emilian, Gian ja Jennan kanssa. Paikalle saapuivat autoillen myös Tämä matka -blogia kirjoittavat Anna ja Teppo. Kentältä hyppäsimme taksin kyytiin ja huristimme lumisia maisemia ihastellen kohti Rukaa ja majoituspaikkaamme Ski-Inn RukaVillage Hotel & Apartmentsia. Aiemmilla käyntikerroilla olen majoittunut muun muassa Ruka Suitesin huoneistoissa sekä Kesäjärven rannalla sijaitsevissa mökeissä. Siksi oli kiva päästä vertaamaan tämänkertaista hotelli RukaVillagen majoitusta aiempiin kokemuksiini ja täytyy sanoa, että olin siihen todella tyytyväinen.

Kauppakeskus Kumpareen, Ravintola Pisteen ja Rantasipi Rukahovin välittömässä läheisyydessä sijaitseva RukaVillage tarjoaa miellyttävää hotellimajoitusta isommillekin seurueille ja huoneistomme osoittautui kodikkaaksi ja todella tilavaksi kolmioksi. Hyvinvarustellun keittiön, varustekuivauskaapin, kahden kylpyhuoneen ja pesukoneen lisäksi huoneistosta löytyi sauna ja poreammeella varustettu parveke. Täällä kelpaisi viettää esimerkiksi vuoden vaihtumista hieman isommankin kaveriporukan kesken. Keittiöstä löytyvät astiat, viini- ja kuohuvalasit sekä astianpesukone, jääkaappi ja pakastin, joten huoneisto toimii täydellisesti kodinomaiseen majoittumiseen ja  hyvin tänne tulikin kotiuduttua heti ensimmäisestä päivästä alkaen.




Perjantai-ilta starttasi Rukan kaudenavajaisviikon, joten saatuamme laukkumme purettua oli aika suunnata katsastamaan laskettelukeskuksen huikeita rinteitä ja palvelutarjontaa. Tässä vaiheessa osa seurueestamme suuntasi hot yogaan ja rinteeseen, mutta itse keräilin voimia illan ohjelmaa varten ja kävin testaamassa edellispäivänä Rukalle avatun Mura Sushi -ravintolan. Ravintola Coloradon viereen avattu Mura Sushi on Rukan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa sushiravintola. Uskon, että tällaiselle tulokkaalle on takuulla kysyntää jo sen vuoksi, että Rukalla vierailee vuosittain runsaasti kansainvälisiä turisteja. Tiskin takana häärivä keittiöpäällikkö Antti Leino on saanut oppinsa Helsingin Umeshusta, joka on sattumalta myös minulle ja miehelleni erityisen merkityksellinen paikka, sillä kävimme siellä syömässä ensimmäisillä virallisilla treffeillämme. Muran kattavasta menusta löytyykin japanilaisen keittiön alkupalaklassikot misokeitosta edamame-papuihin ja wakame-merileväsalaattiin, ja toki listalla ovat myös perinteiset maket, nigirit ja sashimit. Hieman yli kaksikymmentä asiakaspaikkaa käsittävä ravintola on sopivan pieni ja tunnelmainen ja annoksia on  myös mahdollisuus ottaa mukaan take-awayna.

Päädyin pitkän harkinnan jälkeen kappamakeista ja erilaisista nigireistä koostuvaan lajitelmaan. Kaunis esillepano, maukas riisi ja annoksen kruunannut majoneesilla kuorrutettu lohinigiri vakuuttivat, ja laskin, että Murassa tuli viikonlopun aikana käytyä kolmesti. Hardcore-sushihiiri täällä ruudun toisella puolella ilmoittautuu!




Sushilla herkuttelun jälkeen olikin aika vaihtaa bilevaatteet päälle, siirtyä illan ohjelmassa eteenpäin ja suunnata kaudenavajaiskemuihin Rukan Ystävien Iltaan. Nautimme mukavasta seurasta kuohuvan ja pienten herkkupalojen äärellä. Liekö syynä raikas tunturisää vai naurusta pulppuileva tunnelma, mutta koin todella olevani lomalla ja kaikki arkiset kiireet unohtuivat täydellisesti. 




Avajaistunnelmat jatkuivat siirtyessämme jatkamaan iltaa Ravintola Rukahoviin, jossa bongasimme myös Meiju Suvaksen ja Einin kanssamme yhteiseen selfieen, haha! Rukahovi tuntuukin olevan erityisesti hieman varttuneemman tanssikansan suosiossa ja osalla meno olikin varsin vauhdikasta. Itselleni tutumpi jatkopaikka on aina ollut Ravintola Piste, joka tarjoaa päivisin kuuluisaa keittolounastaan ja iltapäivisin rentoa afterski-meininkiä. Pisteessä oli perjantaina odotettu Sannin keikka, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Ja vitsit, miten mahtavan keikan Sanni vetikin! Instagram-tiliäni seuraavat ovat sieltä ehkä tuolta illasta otetun videoklipin huomanneetkin.



Väsyneenä, mutta onnellisena kömmin keikan jälkeen takaisin hotellille ja uni tuli samantien. Oli kyllä ihana päästä käpertymään upottavan pehmeisiin hotellilakanoihin illan kohokohtia kertaillen. Jännitin itse tässä vaiheessa eniten seuraavan päivän keliä, sillä odotin rinteisiin pääsyä todella. Perjantaina keli on talvinen, mutta ei kovin luminen, ja illalla alkanut lumisade povasi hyvää. Ja niin, kyllä sitä lunta sitten tulikin oikein rytinällä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy! 




Reissun ensimmäinen päivä Rukalla alkoi siis varsin mukavissa merkeissä. Palaan teille huomenna viikonloppuna tarkemmin lauantain tunnelmiin ja rinteiden kuntoon, joten maltattehan pysyä kuulolla.



yhteistyössä Ruka-Kuusamo Matkailun kanssa

SHARE:

03/11/2015

WEEKEND PLANS

Joskus elämässä on sellaisia päiviä, että ei oikein tiedä miten päin olisi. Tekisi mieli vain nauraa ja hyppiä ja heitellä kärrynpyöriä - fiilis on vaan niin onnellinen ja kiitollinen. Sellainen päivä sattui kohdalleni muutama viikko sitten. Sain tietää, että pääsen tulevana viikonloppuna Ruka-Kuusamon vieraaksi Rukan Talvikauden avajaisiin! Siis ihan mieletöntä, ja aluksi olin vaan niin pökerryksissä kaikesta, että matka tuntui olevan pitkän matkan päässä. No, nyt eletään tiistai-iltaa ja perjantaina hyppään lentokoneeseen laskettelukamat laukussa nokka kohti Kuusamoa. Can't wait!



Viikonloppuna meillä on ohjelmassa laskettelun ja RukaVillageen tutustumisen lisäksi muun muassa saunajoogaa ja Hot Yogaa, tutustumista huskytarhaan, herkuttelua, afterski-meininkiä ja Sannin keikka Pisteessä. Uskon, että ihan mahtava viikonloppu on siis tulossa! Lisäksi on hienoa päästä tutustumaan paremmin muihin bloggaajakollegoihin, jotka saapuvat paikalle samaisesta viikonlopusta nauttimaan. Tulen päivittämään paikan päällä ahkerasti Instagram-tiliäni ja reissusta tulee ehdottomasti tarkempi postaus tänne heti, kun mahdollista! Nyt ihanaa iltaa teille ja ollaan taas pian kuulolla!





yhteistyössä Ruka-Kuusamo Matkailun kanssa
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig