02/12/2017

KURKISTUS TED BAKERIN UUTEEN LAATTAMALLISTOON


Viime lauantaina osallistuin Helsingin Stockmannilla Värisilmän järjestämään todella kivaan "Ted's Night on the Tiles" -nimiseen lanseeraustilaisuuteen, jossa esiteltiin englantilaisen Ted Bakerin uusi aluevaltaus: laattamallisto! Bakerin vaatteet ja asusteet miellyttävät kovasti minua ja täytyy sanoa, että tämä suunnittelijan laattamallisto jatkaa hyvin hienosti samoilla linjoilla, jotka ovat merkin pukeutumispuolelta tuttuja. Kaikki Ted Bakerin laatat valmistetaan Englannissa yhteistyössä British Ceramic Tilen kanssa. Nyt laatat ovat ensimmäistä kertaa saatavilla myös täällä Suomessa!

Itse liitän Bakerin vahvasti Laura Ashleyn tapaan peribrittiläiseen kukkakuosiin ja kauniisiin printteihin, joita näkyi myös laatoissa. Lisäksi niissä oli tyylikkäitä, musta-valko-harmaita graafisia kuviointeja, jotka iskivät omaan sisustusmakuuni täysillä. Olemme miehen kanssa pohdiskelleet, että jossain vaiheessa olisi kiva rempata keittiöön vähän uutta ilmettä ja uusia samalla keittiön tasot sekä vaihtaa meillä tällä hetkellä tehosteena oleva kokovalkoinen laattaseinä vähän persoonallisemmaksi. Himoitsen marmorisia keittiötasoja, mutta koska materiaali on arka, olisi marmorinnäköiseksi valmistettu kivisekoitetaso ehkä käytännöllisempi. Sen kanssa toimisivat todella kivasti Bakerin kohokuvuodut harmaat TacTile-laatat tai sitten astetta edgymmät, mustavalkokuvioin koristellut GeoTile-laatat.


Yksi kauneimmista laattadesigneista on Paradise -niminen laatta, jossa on kaunis lintu- ja kasviaiheinen kuviointi. Kun sävymaailma on hillitty, voi printti olla näin "rikas" ja näyttää silti harmoniselta kokonaisuudelta. Omiksi suosikeikseni valikoitui graafinen Geometric-laatta sekä kohopintainen ja mattapintainen TacTile-laatta, jota on saatavilla harmaana ja valkoisena. Tämä sopisi täydellisesti kylpyhuoneeseen tuomaan spa-fiilistä kotiin!


Olimme tapahtumassa yhdessä Camin ja minien kanssa ja molemmat ihastelimme, kuinka ihanalta mallisto näyttää! Camillalla on kohta muutto uuteen kotiin edessä, joten tämä lanseeraus osui hyvää paikkaan. Uskon, että meitä molempia puraisi sisustuskärpänen ja puhuttiin, että myös kylppäriin olisi ihana saada erityinen tehosteseinä näillä Bakerin laatoilla toteutettuna.


Tilaisuuden juonsi ihana Hanna Sumari ja mukana oli myös Bakerin edustajia, jotka olivat lentäneen paikan päälle Lontoosta saakka. Kannattaa käydä kurkkaassa mallistoa Stockmannin Värisilmässä - kiitos vielä tapahtuman järjestäjille, oli ilo olla mukana!


SHARE:

31/10/2017

TÄLTÄ NÄYTTÄÄ LASTENHUONEEN UUSI ILME


Hellou ja mahtavaa tiistaita! Meillä on uusittu hieman lastenhuoneen sisustusta syksyn saatossa ja nyt siellä alkaa näyttää siltä, miltä haluankin. Se on todella kiva, koska täällä suunnitellaan jo kovasti sunnuntaina 1-vuotta täyttävän pienen poikamme ensimmäisiä syntymäpäiviä ja vieraat pääset sitten samalla näkemään tuon uudistuneen lastenhuoneen ilmeen. Kirjoittelin täällä jo ennen Jonatanin syntymää pienen pojan huoneen tärkeimmistä hankinnoista ja nyt, kun ensimmäinen vauvavuosi alkaa olla takana, on tullut tehtyä muutamia uusia hankintoja olemassa olevien rinnalle. Yksi suloisimmista on tämä valkoinen Lightbox -valaisin, jonka sain valita Minime.fi -verkkokaupan kattavasta Lightbox-valikoimasta. Minime.fi on ihana verkkokauppa, joka myy vauvojen ja lasten tarvikkeita, sisustustuotteita ja leluja. Tuotemerkkejä löytyy kymmenittäin ja omat suosikkini heiltä ovat Elodie DetailsLittle Lovely Company, Färg & Form sekä Lulujo.  

Olin suunnitellut Lightboxin hankkimista jo pidempään ja omaa silmääni miellytti eniten tämä meille tullut, Little Lovely Companyn täysin valkoinen boxi. Lightboxeja on vilahdellut tiuhaan muissakin blogeissa ja minusta on ihana, että siihen saa vaihdettua haluamansa tekstin vaikka joka päivä fiiliksen mukaan. Pakkauksen mukana tulee yhteensä 85 kirjainta ja symbolia. Kirjaimet on valmistettu ohuesta muovista ja ne on helppo liuttaa boxin kolmelle riville. Meillä koko A4, mutta Lightboxeja löytyy Minime:n valikoimasta myös pienemmässä A5-koossa sekä jättikokoisena XL-versiona.


Lightboxin lisäksi meillä on lastenhuoneen lipaston päällä Ikeasta hankittu söpö pöllövalaisin, joka riittää hyvin iltavaloksi Lightboxin rinnalle. Lipaston päältä löytyy myös ystäväpariskunnalta saatu Le Petit Prince -soittorasia, hiljattain käyttöön otetut baby-Uggit ja kastelahjaksi Jonatanin mummilta saama hopeinen säästölipas. Lipaston päällä säilytetään myös päivittäin käytössä olevia ihonhoitotuotteita. Rakastan ranskalaisen Sophie de Girafen tuotteita ja tällä hetkellä meillä käytössä heidän ihanan täyteläinen SOS Cream Face & Body -voiteensa sekä yhdeksi uudeksi luonnonkosmetiikan lempparimerkikseni nousseen puolalaisen Naturativen Moisturising Body Balm for Babies and Newborns -vartalovoide. Sain voiteet kotiin testattavaksi taannoisilta I love me -messuilta ja molemmat ovat toimineet erinomaisesti poikamme paikoitellen hyvin kuivan ja herkän ihon hoitamiseen!


Keväällä hankimme Jonatanille pinnasängyn, ja päädyimme pienen pähkäilyn jälkeen Ikean simppeliin, kokopuiseen malliin. Halusin ehdottomasti valkoisen pinnasängyn, joka sointuisi hyvin huoneen vaaleisiin sävyihin. Ensimmäiset kuukaudet Jonatanin synnyttyä pärjäsimme babynestin ohella hienosti Vaavi-sängyllä, jota voin lämpimästi suositella! Vaavin saa näppärästi tilattua kotiin ja palvelu toimii vuokrausperiaatteella.  

Pinnasänkyyn hankin taannoin musta-valkoiset Elodie Detailsin Graphic Grace -nimisen vuodevaatesetin. Settiin kuuluu pussilakana ja tyynynpäällinen ja tykkään tosi paljon tuon kuosin simppelistä graafisuudesta. Olen innostunut Elodien kuoseissa muutenkin erityisesti modernin selkeistä linjoista, joista ehdottomia suosikkejani tällä hetkellä ovat Graphic Devotion ja mustavalkoinen Dots of Fauna. Tämä ihastuttava Dots of Fauna -kuosinen Elodien Pearl Velvet Blanket -peitto on hankintalistallani, koska se sopisi täudellisesti hoitolaukkuun ja vaunuissa lisälämmikkeenä ja tuulensuojana käytettäväksi. Tuotelupauksensa mukaan peitto säilyttää ylellisen pehmeytensä lukuisista konepesuista huolimatta ja Pearl Velvet -materiaali kykenee imemään kosteutta itseensä tuntuen kuitenkin kuivalta. 

  
Pienen sänkyä vartioi miehen siskolta ja hänen siskoltaan lahjaksi saatu valkoinen jättikarhu ja sängyssä on aina odottamassa kettu-unilelu, joka soittaa joka ilta unisävelmän.


Jo ylemmissä kuvissa vilahtanut, Minime:ltä saatu Elodien harmaa Marble Grey -sävyinen StoreMyStuff -säilytyskori on osoittautunut käytössä ja järjestyksen ylläpidossa ihan loistavaksi! Tähän kankaiseen koriin mahtuu uskomattoman paljon tavaraa ja tällä hetkellä se vetää sisäänsä Jonatanin kaikki rakkaimmat lelut. Tykkään myös korin tyylikkäistä nahkakahvoista. Kevyttä koria on todella helppo liikutella huoneesta toiseen ja usein se löytyykin olohuoneen leikkimaton vierestä, jossa pääsäntöisesti leikitään ja luetaan yhdessä äidin kanssa kirjoja päivisin.


Tämä täällä aiemmin vilahtanut Ikean ihana mobile on siirtynyt hoitopöydän yltä kattoon, jossa se ilahduttaa pientä huoneenhaltijaa kovasti. Ikeasta löysimme myös kauniin vaaleanharmaat pimennysverhot, jotka ovat olleet käytössä erittäin hyvät ja taittaneet pahimman keskipäivän auringonpaisteen. Ikkunalaudalla komeilee minimme tennarikokoelma, joista suurin osa on saanut tosin jo väistyä talvikenkien tieltä.

Kankainen pyykkikori, jonka löysin saattumalta eräästä Kluuvin jo lopetetusta sisustusliikkeestä, on ollut paitsi kaunis, myös erittäin kätevä arkikäytössä. Koriin saa nopeasti heitettyä likaiset vaatteet pesuun pääsyä odottamaan. Korin reunalle saa myös näppärästi heitettyä kylpypyyhkeen kuivamaan pienen hoitopöydällä pukemisen ajaksi. Tämä LuinSpan ihana huppupyyhe on päivittäin käytössä oleva babyshower-lahja kummitädiltäni.

Mitäs tykkäätte tästä lastenhuoneen ilmeestä? Ja onko Minime.fi teille tuttu? Mitä parhaita Halloween-tiistaita ja palataan!


* yhteistyössä Minime.fin kanssa

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

12/10/2017

BEST BLOGGER DAY



Syksy on tunnetusti vilkasta aikaa pr- ja viestintätoimistoille, kun kauden trendit sekä ensi kevään ja kesän S/S18 uutuudet esitellään toimittajille ja muille sidosryhmille. Viime viikolla käväisin Akvamariini Porter Novellin Best Blogger Day -päivässä, jossa riitti monenlaista nähtävää ja ihasteltavaa! Jo ennakkoon olin intoillut kovasti Anastasia Beverly Hillsin uusiin meikkituotteisiin tutustumista, sillä olen ollut todella tyytyväinen merkin Brow Definer -kulmakynään sekä puuterimaiseen ABH Contour Kit -korostus- ja varjostuspalettiin. Juuri saapuneista Anastasia uutuuksista minua ihastuttivat erityisesti monikäyttöiset Blush Trio -paletit sekä Liquid Glow -korostus- ja hohdevärit. Poskipunapaleteista löytyy neljä eri vaihtoehtoa, joista on helppo valita omalle iholle kylmyydeltään/lämpimyydeltään sopivin. Omalle iholle sopisi todennäköisesti parhaiten Cocktail Party -niminen paletti, joka sisältää kauniita persikkaisen ja pinkin sävyjä. Toinen hyvä vaihtoehto viileälle ihonsävylle on Pink Passion -paletti, jossa on aavistuksen kylmempiä, lilaan taittuvia vaaleanpunaisen sävyjä.


ABH:n Liquid Glow -korostus- ja hohdeväreistä löytyy myös neljä eri sävyvaihtoehtoa, joista sain kotiin testattavaksi heleään vaaleanpunaiseen taittuvan, Oyster-nimisen sävyn. Hohdeväri on muutaman testikerran jälkeen osoittautunut todella toimivaksi, sillä se sulautuu kauniisti iholle ja antaa hohtavan kuulaan lopputuloksen. Olen käyttänyt  tätä korostusväriä myös silmien sisänurkissa tuomaan valoa katseeseen. Tästä tuotteesta on tulossa vielä lisää juttua myöhemmin!


Päivän aikana pääsimme tutustumaan myös Jyskin sisustustuotteisiin ja kauden uutuuksiin. Vihreä on nyt todella trendikäs väri sisustuksessa ja olen itsekin lämmennyt sille, sillä sohvaltamme löytyy jo yksi sammaleenvihreä samettityyny. Haluaisin koota keittiöpöydälle talvikautta varten myös vihreistä, lasisista ja metallisista elementeistä (kenties myös muutamasta kaktuksesta) koostuvan asetelman. Ripaus vihreää raikastaa minusta kivasti perinteistä musta-valko-harmaavoittoista sisustusta varsikin näin viileään vuodenaikaan, kun ulkona on synkkää ja sateista.


Viileästä kelistä puhuttaessa mieleen nousee heti muhkea untuvatakki, jonka suojaan haluaa käpertyä, kun taivaalta sataa räntää vaakatasossa! Kotimaisen Joutsen-merkin muhkeat untuvatakit näyttivät ja tuntuivat supermukavilta ja näissä ei takuulla jäädy kovemmillakaan pakkasilla. Omaa silmääni miellytti erityisesti merkin graniitinmusta, hupulla varustettu Holly-takki, joka olisi täydellinen syksyn ja talven vaunulenkeille. Vaakatikatussa takissa on kaulaa ihanasti lämmittävä pystykaulus ja irrotettava suojaava huppu.


Purjehdusbrändinä tunnetun Helly Hansenin pisteellä katse kiinnittyi heti suloisiin kumppareihin, joissa oli pitkät, kiristettävät varret. Ihastuin todella paljon myös sovittelemaani valkoiseen toppatakkiin, josta en harmikseni ehtinyt napata kuvaa. Sovittamastani takista löytyi juuri ne kaikki ominaisuudet, joita toppatakilta haluan: lyhyt vyörärömalli, huppu sekä tyylikäs, mutta vettähylkivä päällyskangas. Helly Hansenin valikoimassa on myös ihania, hieman pidempiä ja ohuempia säänkestäviä takkimalleja herkullisissa sävyissä.


Nivea on tuonut kauppoihin Urban Skin -ihonhoitotuotteet, jotka on suunniteltu nimenomaan hektisen kaupunkielämän iholle asettamiin tarpeisiin ja vaatimuksiin. Tuotteet ovat erittäin kosteuttavia ja sisältävät muun muassa vihreää teetä, antioksidantteja sekä hyaluronihappoa. Hyaluronihappo on ainesosa, josta kiitän erityisesti, sillä se toimii oikeasti ja tekee ihosta välittömästi virkeämmän ja sileämmän näköisen. Sain kotiin testattavaksi Urban Skin -sarjan puhdistavan Detox-pikanaamion, Protect-päivävoiteen sekä kosteuttavan Detox-yövoiteen, joka poistaa tuotelupauksen mukaan iholta yön aikana kuona-aineita. Kiva päästä testailemaan näitä - lämmin kiitos vielä Akvamariinille! Palataan ja upeaa torstaita!



SHARE:

22/09/2017

GREETINGS FROM STHLM


Ihanaa perjantaita ja terkkuja Tukholmasta! Eilen vierailin Tukholman Fotografiskassa erään yhteistyökumppanini järjestämässä Fashion & Retail Day -tapahtumassa. Tapahtuman pääyhteistyökumppaneina toimi Ellos, joka järjesti tapahtumassa myös syksyn ja talven trendeihin painottuneen muotinäytöksen. Muita yhteistyökumppaneita tapahtumapäivässä olivat muun muassa Jotex, Asos, Superdry, The Body Shop, Wakakuu sekä Mall of Design. 

Paikalla oli iso määrä ruotsalaisia bloggaajia ja oli todella kiva päästä kurkkaamaan, miten tämäntyyppisiä vaikuttajatapahtumia järkätään Tukholmassa. Päivä jatkui iltaan saakka, mutta valitettavasti jouduin tällä kertaa poistumaan kotimatkalle jo vähän aiemmin. Joka tapauksessa oli kiva osallistua tapahtumaan, kuulla mielenkiintoisia puheenvuoroja, kurkata paikalla edustettuina olleiden brändien tuleviin mallistoihin ja viettää samalla minilomaa yhdessä perheen kanssa.


Sametti on syksyn kuuma trendi ja se näkyy vaatteiden ohella myös sisustuksessa. Etenkin vihreän eri sävyt ja puuterinen pinkki ovat nyt todella suosittuja kodintekstiileissä. Jotexin valikoimassa on muun muassa herkullisen värisiä raheja, torkkupeittoja ja tyynyjä ja tuo pinkki sohva on todella ihana!


Asoksen syksyn ja talven mallistosta löytyy muhkeita toppatakkeja, leoprinttiä, metallisävyjä, kukkaprinttejä ja kauniita, 80-lukuhenkisiä pastellivärejä. Pinkki jatkaa edelleen vahvana trendivärinä ja sen ohella nähdään paljon laventelinlilaa ja metsänvihreää.


The Body Shopin talveen ja erityisesti joulusesonkiin suunniteltu tuotevalikoima pitää sisällään erilaisia marjoilta ja vaniljalta tuoksuvia vartalonhoitotuotteita. Brändin perinteinen, kauneudenhoitotuotteita sisältävä joulukalenteri on tänä vuonna muuten superherkullisen karkkisävyinen! 

Tässä vaiheessa toivottelen teille mitä parhainta viikonloppua ja palataan taas pian!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

05/11/2016

NEW IN / MARMORIPÖYDÄT OLOHUONEESEEN


Olohuoneeseemme muutti hiljattain kaksi marmorista kaunokaista, joita olimme katselleet ja mielessämme olohuoneeseemme mallailleet mieheni kanssa jo pidempään. Oi miten onnelliseksi voikaan pienistä asioista tulla! Kotimme sai nimittäin ihan uuden ilmeen, kun heivasimme Ikean uskollisesti palvelleen, nykyiseen olohuoneeseemme turhan massiivisen puisen sohvapöydän pois ja tilalle saapuivat nämä sirot, pyöreät marmoripöydät. Cozy home, happy girl!

Tilaamamme Stone-nimiset pöytäkaunokaiset löytyvät Elloksen valikoimasta täältä* ja täältä*. Molemmissa pöydissä on pyöreä marmorista valmistettu pöytälevy ja kolme tammipuista jalkaa. Toisen pöydän korkeus on 45 centtimetriä ja toisen 32 centtimetriä. Nämä sopivat siis täydellisesti täydentämään toinen toisiaan ja sijoitettavaksi limittäin. Kivaa on myös se, että pöytien paikkaa olohuoneessa on helppo vaihdella, sillä ne ovat aidosta marmorikivilevystä huolimatta melko kevyitä liikuteltavia.

Pöytien marmoripinta on ihanteellisen helppo pitää siistinä ja bloggaria tietysti miellyttää myös se, että ne soveltuvat myös loistaviksi taustoiksi monenlaisiin kuva-asetelmiin :) Kannattaa kuitenkin muistaa käyttää lasinalusia kahvi- ja teekuppien alla, sillä marmori on huokoinen kivilaji, jonka vuoksi värjäävien aineiden pääsyä kivipinnalle tulee välttää. 

Tyytyväisempi en pöytiin voisi olla ja Ellokselta kannattaakin kurkkia hyviä alennuksia, mikäli näitä samaisia pöytiä olet sillä silmällä katsellut. Tällä hetkellä heillä on voimassa marraskuun tarjouskamppis, jossa koodilla 345403 saa -30 %:n alennuksen tilauksen kalleimmasta tuotteesta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja.



* sisältää mainoslinkkejä


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

01/04/2016

OUR NEW HOME


Olemme asuneet uudessa kodissamme tasan kaksi kuukautta, joten ajattelin että nyt olisi sopiva hetki pienelle asuntoesittelylle. Tällä kertaa kurkistetaan asuntomme olohuoneeseen, avokeittiöön, makuuhuoneeseen sekä master bathroomiimme eli saunalliseen kylpyhuoneeseen. Seuraavaan esittelykertaan jäävät toinen, pienempi kylpyhuoneemme, mieheni työhuone, oma huoneeni sekä parveke ja eteishalli. Niistä en saanut vielä napattua sopivia kuvia ja muutenkin on kivempi esitellä muun muassa parvekkeemme, kun olemme saaneet sinne laitettua jotakin vihreää ja kaikki kalusteet paikoilleen.

Aloitetaan esittelykierros olohuoneesta, jossa tulee vietettyä paljon aikaa päivittäin. Koska olohuoneemme on avara ruokailu- ja oleskelutilan yhdistelmä ja olohuoneesta on suora näkymä avokeittiöön, halusimme rajata olohuoneen paikkaa massiivisella ruokapöydällä. Näin kaksi eri tilaa erottuvat toisistaan sopivasti, mutta ovat värisävyiltään silti harmonisesti yhtä. Tällä hetkellä väripalettimme koostuu valkoisen, mustan ja kuparin sävyistä, joita täydentää harmaa tammiparketti ja tummemmat puun sävyt. Jossain vaiheessa haluaisin päivittää nykyisen keittiön pöytämme pyöreään valkoiseen pöytään, joka antaisi avaraan ja hallimaiseen olohuone-keittiötilaamme vielä lisää liikkumatilaa.

Tuo kuvissa näkyvä olohuoneen neliskulmainen sohvapöytä on menossa pian vaihtoon ja tilalle on tulossa kaksi ihanaa marmoripöytää, joita olen himoinnut jo pidempään. Huonekalu- ja sisustushimotuksia on kyllä muitakin, koska haaveilen Eamesin valkoisista Vitra DSW -tuoleista, Kartellin Stone-jakkarasta (joka on muuten ensi viikon Hullujen Päivien kamppiksessa, vink vink) ja Beni Ouarain valko-mustasta paimentolaismatosta. Sisustuksessa pienet yksityiskohdat ovat myös erittäin tärkeitä ja olohuoneen nykyisiin design-aarteisiin kuuluvat Missonin koristetyynyt, Hayn marmoritarjotin ja valikoima Iittalan lasitaidetta. Kunniapaikalla pyörillä liikuteltavalla keittiön apupöydällä on myös vino pino suosikkikeittokirjojamme.



Musta sohva muutti kanssamme vanhasta kodista. Vaikka olemmekin pohtineet uuden harmaan tai valkoisen hieman isomman divaanisohvan hankkimista, ajaa tämä vanha versio vielä asiansa. Sohvan ilmettä on helppo päivittää rakastamillani sisustustyynyillä ja tuo hauska kirahvityyny löytyi taannoiselta Tukholman reissultamme. Sohvan kulmalla seinälle kiinnittämistä odottaa myös öljyväreillä maalaamani kirahvitaulu, johon tulen tekemään vielä viimeistelyä erityisellä kultaisella öljyvärillä. Maalaus antaa upeaa tekstuuria seinälle, enkä malta odottaa, että saamme työn kiinnitettyä! Hauskinta öljyväritöissä on se, että jos tauluun kyllästyy, päälle on aina helppo maalata uutta.


Tässä kuva kotimme sydämestä eli rakkaasta avokeittiöstämme, jossa kokkailemme mieheni kanssa päivittäin. Itse pidän kovasti myös erillistä keittiöistä, joista kokkailun jälkeinen sotku ei loista silmään ruokailutilaan. Tässä nykyisessä asunnossamme avokeittiö on kuitenkin erittäin toimiva ratkaisu, sillä se tekee olohuoneen ja ruokailutilan yhdistelmästä hallimaisen avaran. Kaappitilaa keittiössä on hyvin maltillisesti, mutta iso plussa tulee induktioliedestä sekä jenkkityylisestä isosta jääkaapista ja pakastimesta - näihin mahtuu ruokaa isommankin perheen tarpeisiin!


Makuuhuone on rauhoittumisen keidas ja siksi halusimme sisustaa sen kodikkaasti beigen, valkoisen ja vaaleanharmaan sävyillä. Beige päiväpeitto on tosin menossa vaihtoon heti, kun täydellinen valkoinen yksilö löytyy. Yksi makuuhuoneemme seinistä on vino, mistä pidän kovasti, ja se antaa oman ilmeensä huoneelle. Vaatekaapin lisäksi meillä makuuhuoneessa erillinen, ikkunallinen vaatehuone, jossa on helppo säilyttää takki-, laukku- ja kenkäaarteita. 


Kylpyhuoneemme on värisävyiltään musta-valkoinen ripauksella spa-fiilistä luovaa tummaa puunsävyä. Rakastan neliskulmaista käsienpesuallastamme ja tilavaa saunaa, jonne mahtuu helposti 3 - 4 henkeä. Myös kylpyhuoneessa pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä, koska ahdistun värikkäistä, siksin sokin kylppärissä lojuvista hiustenhoitotuotteista ja suihkugeeleistä ja halusin sinne näkyville ainostaan mustavalkoisia tuotepakkauksia. Balmainin laadukkaat hiustenhoitotuotteet ovat olleet minulla käytössä jo pidemmän aikaa ja oi, miten yksinkertaisen tyylikkäät niiden pakkaukset ovatkaan!


Tältä näyttää siis kotimme ja täytyy sanoa, että olemme viihtyneet erinomaisesti! On ihana saada asua rauhallisessa ja siistissä taloyhtiössä ja lähiympäristön lenkkipolut ja erinomaiset kulkuyhteydet ovat asioita, joille annan arvoa. Enkä pistä pahakseni, että lähikauppanamme toimii legendaarinen Musta-Pekka, joka on äänestetty useasti Helsingin yhdeksi parhaimmista ruokakaupoista. Toivottavasti tykkäsitte tästä vähän henkilökohtaisemmasta postauksesta ja oikein ihanaa viikonloppua!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig