18/04/2019

PÄÄSIÄISTUNNELMAA JA KODIN KEVÄÄN SISUSTUSTA


Aurinkoista pääsiäistorstaita! Tänään koittaa vihdoin kauan odotettu pieni hengähdystauko kevään kiireiden keskelle, kun pääsemme koko perheen voimin pääsiäisen viettoon. Suuntaamme heti töiden jälkeen laivalla Tukholmaan ja sieltä sitten yöpymään ihan keskustassa sijaitsevaan Downtown Camper by Scandic -hotelliin. Odotukset ovat korkealla hotellin suhteen, sillä kyseessä on uusi signature-hotelli urbaaneille matkailijoille ihan Tukholman sydämeen sijoittuvalla sijannilla. Hotelli on kävelymatkan päässä keskusasemalta sekä ostospaikoista, ravintoloista, puistoista ja kulttuuritapahtumista ja Downtown Camper by Scandic on myös valittu Ruotsin parhaaksi hotelliksi 2019 White Guiden The Most Innovative Hotel -kategoriassa. Lomafiilikset ovat siis katossa ja eilisilta sujuikin tehokkaasti kotia siivoten, pyykäten ja pakaten. Rakastan lähteä ja tulla matkalta puhtaaseen kotiin ja huomaan, että minusta on viimeisen parin vuoden aikana kuoriutunut varsinainen siivousintoilija, joka saa kiksejä puhtaana kiiltävästä kodista enemmän kuin koskaan aiemmin. Kauas ollaan tultu niistä huolettoman boheemeista opiskeluajoistani, jolloin siivous ei todellakaan ollut ykkösenä kiinnostusteni kohteiden listalla... :)

Tänään halusin päästä vilauttamaan täällä blogin puolella kotimme päivitettyä kevätsisustusta, joka rakentuu erilaisten tekstuurien, yksityiskohtien ja viherkasvien ympärille. Olemme viimeisen vuoden aikana karsineet tavaraa koko ajan pois ja konmaritusprojektia on tarkoitus pitää jatkuvasti yllä. Minimalistisempi koti on huomattavasti helpompi pitää siistinä ja jotenkin saa valtavasti mielenrauhaa siitä, kun tavaroilla on omat paikkansa ja kotona on myös avointa, tavaratonta tilaa. Tästäkään syystä en halunnut kotiimme tänä vuonna mitään erillistä, kertakäyttöistä pääsiäistavaraa, vaan päivitin kodin ilmettä pääsiäistunnelmaan simppelisti musta-valkoisten posliinimunien ja minin kanssa yhdessä viime viikon lopulla kerättyjen pajunoksien avulla. Pajunoksat isossa pyöreässä maljakossa ovat minusta sellaisenaan todella kaunis ja moderni sisustuselementti, joka tuo kotiin heti keväisen tunnelman. Kiitos R&R vielä tuosta upeasta maljakosta, jonka annoitte meille lahjaksi!


Tällä hetkellä erilaiset viherkasvit ovat todella suosittuja osana kodin sisustusta ja olenkin niihin hurahtanut totaalisesti tänä keväänä. Viherkasvit tuovat kotiin eloa, raikkautta ja kodikkuutta ja ovat myös hauska väripilkku muuten hyvin pelkistetyssä musta-valko-harmaapainotteisessa kodin sisutuksen väriskaalassamme. Rakastan erityisen paljon olohuoneen marmoripöydällä majailevia minikaktuksiamme ja toiselle marmoripöydälle rakennettua asetelmaa, jossa on rakkaita kirjoja ja niiden kaverina eukalyptuspuun oksia, marmoria ja ripaus kultaa Louvren mieleen tuovan, Jyskistä sattumalta bongaamani koriste-esineen muodossa.

Aurinkoiset kevätpäivät ovat herättäneet myös lasitetun parvekkeemme ihan uuteen eloon ja parveke onkin oma lempparispottini erityisesti viikonloppuisin, kun suuntaan sinne nauttimaan lämmöstä aamukahvin kera. Parvekkeemme lämpeää heti aamusta todella nopeasti, joten siellä tarkenee jo nyt aurinkoisina päivinä helposti t-paidassa ja shortseissa. Ainoa miinus herkästi lämpenevässä parvekkeessa on se, että siellä eivät oikein tahdo viihtyä mitkään viherkasvit ja yrtit. Sitkeimmiksi sisseiksi ovat osoittautuneet aiempien vuosien kokemuksen kautta sypressit ja toivonkin niiden kestävän kesän polttavan kuumuuden, koska ne tuovat todella kivaa fiilistä ja väriä parvekkeelle.

 
 Olohuoneen nurkkaan muutti keväällä myös tämänhetkinen lempparikasvini eli kaunis ja ylväs viikunapuu, jota jaksan ihastella päivittäin. Helppohoitoinen puu pääsi asumaan Ikean vaaleaan koriin, joka sointuu mielestäni todella kivasti lattiamme sävyyn. 

Oletteko jo päivittäneet kodin kevätsisustuksen? 
Ihanaa & aurinkoista pääsiäisen aikaa ja palataan taas!


SHARE:

03/02/2019

SISUSTUSHAAVEENA HOTELLIMAKUUHUONE

1. Randaccio-peili / Zarro    2. Fleur side -pöytä / Zarro   3. Ikat Kerela White Gray -tyyny / Zarro
4. Barometer-valaisin / Ikea    5. Hotel Selection -lakanat / Hemtex    6. Flos-valaisin / Vepsäläinen


Listasin vuoden alussa suunnitelmia ja tavoitteita tälle vuodelle. Listalle mahtui pääasiassa itseni kehittämiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä juttuja, mutta samalla otin sinne mukaan myös muutaman materialistisemman tavoitteen. Tällaiset to do -listaukset ovat aina auttaneet minua pääsemään tavoitteisiini ja konkretisoimaan haaveita, jotka sitten pikkuhiljaa (toivottavasti) muuttuvat todellisiksi. Yksi iso tavoite tälle vuodelle on kodin sisustukseen panostaminen: haluan kotimme olevan se paras mahdollinen lepokeidas ja "pakopaikka" kiireisen arjen keskellä, joten kodin viihtyisyyteen ja mukavuuteen panostaminen on tänä vuonna listallani korkeammalla sijalla kuin koskaan aiemmin. 

Olen vuosien saatossa ja osin tästä pikkulapsiarjestakin johtuen muuttunut todelliseksi kotikissaksi, joten kodin pitää näyttää ja tuntua sellaiselta, että sieltä ei välttämättä tarvitse poistua mihinkään. Rakastamme mieheni kanssa hyvää ruokaa ja kokkailua, ja viime vuoden loppupuolella keittiöstämme tuli entistä ehompi, kun hankimme pitkään toivelistallamme olleet Vitran DAR-tuolit. Tällä hetkellä keittiön ja olohuoneen sisustukseen liittyen hankintalistalla on muutama uusi valaisin, sohva, matto sekä useampi sisustustaulu, joten suunnittelua ja vaihtoehtojen kartoitusta riittää.

 Yksi suurempi kokonaisuus, jonka uskon tuovan todella paljon kodikkuutta ja arjen luksusta kotiin, on ns. hotellimakuuhuoneen toteuttaminen. Eli toisin sanoen hotellihuoneelta tuntuvan makuuhuoneen suunnittelu omaan kotiin. Projektin polkaisimme käyntiin nyt alkuvuodesta, kun hankimme minulle ja miehelle makuuhuoneeseen untuvapeitot, jotka ovat ihan supermukavat ja ihanan lämpimät! Untuvapeitot kaipaavat tietysti kaverikseen "hotellilakanoita" eli niitä rapisevan raikkaita, tiiviistä puuvillasta kudottuja täysvalkoisia lakanoita. Hemtexillä on valikoimassa Hotel Selection -mallisto, josta olen jo aiemmin hankkinut hyväksi havaitut harmaa-valkoiset pussilakanat ja tyynyliinat, mutta nyt etsinnässä ovat vastaavat percalepuuvillaiset lakanat kokovalkoisina. Suunnitelmissa on myös yöpöytien ja yöpöydän lamppujen uusiminen ja uuden kattovalaisimen hankkiminen makuuhuoneeseen. Flosin messinkinen 2097/50 -valaisin olisi täydellinen ja sopisi kyllä erinomaisesti myös olohuoneeseen. Iskin silmäni taannoisella Ikea-reissulla myös kauniisti muotoiltuihin Barometer-valaisimiin, jotka toistaisivat upeasti messinginsävyisiä yksityiskohtia makuuhuoneessa.

Rentoa sunnuntaita!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

08/03/2018

SISUSTUSINSPIRAATIOTA KOTIIN - #JYSKgoesKESÄ


Upeaa Naistenpäivää arvon ladyt! Toivottavasti teillä on ollut mitä parhain torstai! Palataan tänään tasan viikko sitten järjestettyyn #JYSKgoesKESÄ -tilaisuuteen, joka ei olisi voinut paremmalle päivälle sattua.  Tapahtumapaikkana toiminut upea ravintola Meripaviljonki nimittäin suorastaan kylpi auringonvalossa kirkkaalla pakkaskelillä ja tarjoili upean valon kuvien napsimiselle! Jo ennen ravintolaan sisälle asumista ihastelimme ulos aseteltuja tyylikkäitä terassituoleja, jotka hehkuivat JYSKin tämän kesäkauden herkullisissa väreissä turkoosinsinisinä, keltaisina sekä hillityn mustina. Tuolien modernia ilmettä täydensivät kivasti pehmoiset lampaantaljat ja tuo musta tuoli valkoisella lampaantaljalla sopisi parvekkeellemme täydellisesti - niin kaunis ja mukava kokonaisuus! Siinä kyllä kelpaisi istuskella aamukahvista nauttien tai loikoilla hyvästä kirjasta nauttien.


Säästäpankinrannassa sijaitsevaan viihtyisään Menipaviljonkiin sisään saapuessamme tulvi vastaan heti välitön kesäfiilis, sillä ravintola oli koristeltu todella kauniisti vihrein sisustuskasvein, lyhdyin, kynttilöin ja tyynyin. Ulkona paukkuva pakkanen unohtui tyystin ja mieli vaelsi jo tulevaan kevääseen ja kesän lämpöön. Paikan päällä oli esillä JYSKin kevät-kesä 2018 -malliston uutuuksia, joita pääsi näin jo etukäteen ihastelemaan ja hypistelemään. JYSKin Range Manager Rikke Blaesild valotti omassa puheenvuorossaan tarkemmin tämänhetken sisustustrendejä sekä taustaa JYSKin uuden malliston takaa. Kevät- ja kesäkauden mallisto muodostuu kolmesta pääteemasta, jotka ovat  yksinkertaisen tyylikäs ja valoa painottava Simplified Luxury, vihreän sävyjä ja luonnollisia materiaaleja korostava Urban Roots sekä leikkisän kodikas Hygge. Näistä mieleeni on eniten Simplified Luxury, mutta tykkään kovasti myös erilaisista viherkasveista, puisista elementeistä ja nahkaisista yksityiskohdista, joita Urban Roots -mallistosta löytyy. Hygge-mallisto taas pitää sisällään boheemia fiilistä kotiin luovia muotoja, käsityölaishenkistä keramiikkaa ja kudottuja yksityiskohtia sekä printtejä.

Simplified Luxury näkyy sisustuksessa selkeinä elementteinä ja harmonisina, melko konservatiivisina ja toisiinsa sointuvina värisävyinä. Pääpaino on selkeissä muodoissa, joita pehmennetään erilaisilla tekstiileillä. Tässä tyylisuuntauksessa materiaaleina käytetään paljon kiveä, lasia ja metallia ja inspiraationa toimivat 50-luvulta tutut muodot huonekaluissa. Meillä on tällä hetkelläkin kotona 50-luvun henkiset marmoripöydät olohuoneessa ja himoitsen keittiöömme Vitran vahvasti 50-lukua muotoilultaan edustavia Eames-tuoleja, joten tämä JYSKin mallisto miellyttää silmääni kovasti! Muutamat erityisen ihanat jutut, muun muassa upea vaaleanpunainen lampaantalja ja kaunis selkeälinjainen kukkaruukkuteline, jäivätkin mieleeni hautumaan ja saattavat kotiutua meille myöhemmin keväällä. Viherkasveja on ehdottomasti saatava myös parvekkeellemme ja JYSKin valikoimasta löytyykin todella aidon näköisiä tekokasveja, jotka kestäisivät lasitetun parvekkeemme kesäisessä kuumuudessa mukisematta. 

Kiitos vielä upeasta tilaisuudesta JYSKin & Akvamariinin koko jengille!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa 
SHARE:

19/02/2018

RIPAUS RAIKASTA VIHREÄÄ SISUSTUKSEEN


Eukalyptuspuun oksat ovat nousseet blogimaailmassa suureen suosioon. Miedosti tuoksuvat, simppelin kauniit oksat tuovat sisustukseen heti ripauksen raikkautta. Viikonloppuna Stockmannilla ollessamme olin viemässä kenkiä suutarille korkolappujen uusimista varten, kun huomasin Herkun läheisellä kukkaosastolla myynnissä näitä hypetettyjä oksia. Ostin kotiin heti kimpullisen ja kyselin myyjältä vielä tarkempia hoito-ohjeita, jotta oksat säilyisivät kauniina mahdollisimman pitkään. Eukalyptuspuun oksat kannattaa kuulemma laittaa haaleaan veteen ja vesi vaihtaa mielellään päivittäin. Ennen veteen laittamista kannattaa oksista napsaista vielä pieni pala pois vinoon leikaten - samaan tapaan kuin ruusuja leikataan ennen maljakkoon laittamista.

Oksia on mahdollista myös kuivattaa, mutta itse pidän enemmän elävistä versioista. Meillä ei ole kotona tällä hetkellä lainkaan viherkasveja, joten nämä oksat tuovat kivan keväisen vihreän tuulahduksen sisustukseen. Oksat asustelevat parhaillaan keittiön aputasolla, mutta myöhemmin keväällä ne muuttavat olohuoneen marmoripöytien päälle (jos vilkas, kovaa vauhtia kävelevä pikkumiehemme sallii).  Kuvissa näkyvä upea pallonmuotoinen lasimaljakko on saatu lahjaksi hiljattain ihanalta ystäväpariskunnaltamme ja toimii oksien kanssa mitä parhaiten! 


SHARE:

14/02/2018

TUKHOLMAVINKKI - H&M KARLAPLAN


Ihanaa ystävänpäivää! Helmikuun alku on ollut täällä blogissa normaalia hiljaisempi, sillä olen ollut todella kiireinen muiden projektien parissa. Onneksi aikaa on nyt taas hieman enemmän ja pääsen taas jakamaan tänne juttuja ja kuulumisiani. Tänään ajattelin vinkata teille kivan Tukholman matkavinkin viimeisimmältä reissultamme. Olimme tällä viikolla perheeni kanssa viettämässä Tukholmassa kaivattua minilomaa ja maanantaina tuli kierreltyä erityisesti Karlavägenin kulmilla. Edellisillä Tukholman reissuillamme olemme aina hypänneet metroon ja suunnistaneet Östermalmstorgetille, mutta nyt laivan saavuttua Värtahamneniin päätimme vähän jaloitella ja kävellä vaunujen kanssa Karlaplanille. Välissä nautimme lounasta Phil's Burgerissa, joka toimii aina! Mukaan laivaan nappasimme vielä Phil'sin herkulliset ja runsaat halloumisalaatit, joita voin todella suositella - halloumijuustossa ei oltu säästelty ja salaattipohja oli todella raikkaan makuinen.  

Karlaplanille saavuttuamme suuntasimme Fältöversten-ostoskeskukseen ja kävimme kahvilla Thelinsillä. Sen jälkeen kiertelimme ostoskeskuksen liikkeissä ja teimme pikaisen visiitin Lagerhausiin, jonka jälkeen huomaisin poikkeuksellisen tyylikkäästi sisustetun H&M Karlaplan -myymälän. Olen useasti manaillut H&M:n myymälöiden sotkuisuutta ja sitä, että rekit on niin täyteen ahdettu tuotteita, että omaa kokoa joutuu penkomaan vaatepaljouden keskeltä vaivalloisesti esille. Karlaplanin myymälä on sekamelskan täydellinen vastakohta - vaatteet on aseteltu rekeille sopivan väljästi ja järjestetty värisävyjen mukaisesti, joten on helppo suunnata oikealle rekille, jos haussa on vaikkapa vaaleansininen kauluspaita. Myynnissä on H&M:n klassisempaa mallistoa ja vaatteiden materiaalit ovat normaalisia laadukkaampia: kashmirista ja luomupuuvillasta valmistettuja tuotteita löytyy paljon. Harmi muuten, etten tajunnut napata tänne kuvia myymälän sovituskopeista - ne olivat mielettömän upeat ja kaukana pölyisistä peruskopeista. 


Myymälän valikoimaan kuuluu naisten ja lasten vaatteita, kosmetiikkaa, asusteita sekä omasta mielestäni myymälän todellinen helmi eli upea kodinsisustusosio. Karlaplanin myymälässä myydään eksklusiivisesti mm. Washologi by Victoria  -pyykkituoksuja, jonka lisäksi sieltä löytyy kynttilöitä, tyylikkäitä sisustusesineitä, astioita, maljakoita ja kodintekstiilejä. Valikoima oli vähän rajatumpi ja värisävyiltään hillitympi kuin perinteisissä H&M Home -myymälöissä ja tuotteet valittu siten, että niitä on helppo yhdistellä toisiinsa.


Tähän myymälään aion ehdottomasti tulla uudelleenkin nimenomaan sisustushankintoja silmällä pitäen! Tällä kertaa mukaan lähti vähän kosmetiikkaa, muun muassa Gigi Hadid x Maybelline -paletti, jota ilokseni ja yllätyksekseni oli saatavilla täältä. Käykääpä siis kurkkaamassa tuo Karlaplanin myymälä, jos olette suuntaamassa Tukholmaan!

H&M Karlaplan
Karlaplan 13


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

20/12/2017

KODIN JOULUILMETTÄ


Mitä parhainta jouluista keskiviikkoa! Täällä on tämä jouluviikko kulunut vähän vähemmän mukavasti Jonatanin toipuessa viime viikolla alkaneesta kuumesta ja vatsataudista. Onneksi nyt näyttää siltä, että pienen vointi on jo parempi ja voimme koko perhe alkaa valmistautua kunnolla joulun viettoon! Tänä vuonna vietämme aaton ja jouluviikon Kuusamon Rukalla ja odotan sitä jo todella innoissani. Olemme Jonatanin kanssa viime päivät fiilistelleetkin jo kovasti tulevaa joululauluja kuunnellen ja Petteri Punakuono -elokuvaa katsellen. Toivottavasti näemme Rukalla ihan oikeita poroja ja mahdollisesti tapaamme myös joulupukin - fingers crossed!

Vaikka vietämme aaton muualla, olen kuitenkin halunnut luoda kotiin jouluista ilmettä ja aloitin tänä vuonna koristelut heti joulukuun alussa. Mieheni oli tuolloin työreissulla Pariisissa ja halusin yllättä hänet luomalla kotiin jouluisen tunnelman. Ripustin parvekkeen oveen suloisen kranssin ja päivitin olohuoneen sohvatyynyjen päälliset jouluisiksi. Tänä vuonna olen hurahtanut erityisesti vihreän sävyisiin koristeisiin, jotka tuntuvat kivan raikkailta valkoiseen yhdistettynä. Valkoiset tähtikuvioiset tyynynpäälliset löytyivät H&M Homelta viime vuonna, samoin tässä kuussa hankittu tekstillä koristeltu päällinen. Samettinen vihreä tyynynpäällinen on Jyskin.


Koristelimme minimiehen kanssa yhdessä viime vuonna hankkimani pikkukuusen, jonka oksille pääsi tänä vuonna mieheni äidin itsetekemiä puukoristeita ja kauniin vihreitä koristepalloja. Koska koristeet tuntuvat kiinnostavan Jonatania kovasti, on kuusi on asustellut nyt olohuoneen kirjahyllyn päällä ja olen laittanut sen alle Rukan reissuun mukaan lähtevät sukulaisilta ja ystäviltä saadut paketit. Emme halua kuljettaa matkalla mukana kamalaa tavaramäärää, mutta haluan, että Jonatan pääsee näin toisena joulunaan avamaan aattona omat pakettinsa hirsimökissä takkatulen loimutessa taustalla :) Miehen kanssa sovimme, että tänä vuonna hankimme toisillemme yhdet isommat ja tarkoin harkitut lahjat ja nautimme ennen kaikkea perheen kanssa yhdessä olemisesta tunturin rauhassa rentoutuen.



Kynttilät kuuluvat olleellisena osana jouluun ja näitä H&M:n kauniilla puukannella varustettuna tuoksukynttilöitä olemme sijoittaneet ympäri asuntoa. Näissä kynttilöissä on harvinaisen pitkä paloaika ja iso, kirkas liekki, joten yksikin kynttilä riittää valaisemaan huoneen tunnelmaisen hämyiseksi. Olohuoneen pöytäkoristeena toimivat Hemtexin pyöreään lasimaljakkoon asetellut havunoksat.


Isoon lasimaljakkoon, jossa normaalisti asustelee hopeinen ananas, laitoin Tigerista löytyneen minikuusen ja kääräisin sen ympärille punaisen samettinauhan. Näin pienilläkin jutuilla saa helposti luotua paljon tunnelmaa. Ja mikäpä toisikaan kotiin enemmän jouluista tunnelmaa kuin itse leivotut jouluherkut? Tänä vuonna olen jo ehtinyt leipoa joulutorttuja, mutta pipareiden leivonta ja koristelu odottaa vielä. Ehkäpä tänään tai huomenna illalla? Joulutortuissa korvasin tänä jouluna luumuhillon kinuski-päärynämarmeladilla, joka sopi niihin erinomaisesti. Oletteko muuten ehtineet testaamaan jo isompien ruokakauppojen paistopisteistä löytyviä homejuustolla ja viikunahillolla täytettyjä Fazerin joulutorttuja?  Ihan mielettömän hyviä - suosittelen! 

Tältä näyttää joulun odotus meillä - onko teillä jo kuusi koristeltu ja lahjat hankittu? Palataan taas pian, enää neljä yötä aattoon!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

13/12/2017

IHANIMMAT LAHJAVINKIT BABYLLE JA -20 % ALENNUSKOODI MINIME.FI -VERKKOKAUPPAAN


Talvista keskiviikkoa ja pahoittelut pienestä postaustauosta! Viime viikko ja viikonloppu oli meillä todella hektinen ja samoin tulee olemaan tämä viikko. Ohjelmaa riittää aamusta iltaan joka päivälle ja välillä unohtaa melkein itsekin, mitä kaikkea sitä pitikään muistaa tehdä. Eilen oli esimerkiksi viimeinen päivä lähettää joulumerkillä varustetut joulukortit ja siihenkin havahduin viime tingassa, mutta ehdin kuin ehdinkin ne postittamaan - jes! 

Seuraava to do -listallani onkin sitten joululahjojen hankinta, joka on osaltani vielä pahasti kesken...Olen aiempinakin vuosina jättänyt lahjojen hankkimisen joulukuulle puoleen väliin, jolloin on hyvää aikaa suunnitella, mistä kukin lahjansaaja voisi pitää ja bongailla hyviä tarjouksia. Useina vuosina olen turvautunut verkkokauppoihin, joista saan klikattua tuotteet helposti lähipostista noudettaviksi ja vältyn näin tavarataloissa jouluruuhkassa hiki hatussa juoksemiselta. Varsinkin nyt, kun liikun ostoksilla usein lapsen ja vaunujen kanssa, haluan välttää kaikkea turhaa odottelua ja jonottamista. Tähän voi varmasti samaistua jokainen lapsien kanssa liikenteessä oleva vanhempi.

Tänään halusin esitellä teille meille hiljattain kotiutuneen Elodie Detailsin Velvet Pearl Dots of Fauna -peiton. Sain peiton Minime.fi-verkkokaupan kanssa tekemämme yhteistyön tiimoilta ja peitto on ihan mieletön: käytännöllinen, mutta myös kauniin näköinen. Peitto on valmistettu korkealaatuisesta materiaalista, joka tuntuu samettiselta ihoa vasten ja se säilyttää ylellisen pehmeytensä toistuvista konepesuista huolimatta. Pearl Velvet -materiaalissa on myös vauvan peitteelle tärkeä ominaisuus: se kykenee imemään kosteutta itseensä tuntuen kuitenkin kuivalta. Rakastan peiton musta-valko-harmaita sävyjä, jotka sointuvat täydellisesti harmaisiin Bugaboo Buffalo-vaunuihimme ja lastenhuoneen graafisen selkeään sisustukseen. Säilytän peittoa usein kaupungilla liikkuessamme Bugaboon omassa, vaunujen mukana tulleessa hoitolaukussa, josta se on helppo kaivaa esille vaunukuomun suojaksi, sisälle vaunuihin lisälämmikkeeksi tai hätätapauksessa myös vaipanvaihtoalustaksi. Kotona ollessamme peitto löytyy yleensä Jonatanin pinnasängystä, jossa se toimii ohuena unipeittona. Todella monikäyttöinen ja kooltaan juuri sopiva (70 x 100 cm) peitto, jota suosittelen ehdottomasti!



Minime.fi -verkkokaupassa on Elodie Detailsin lisäksi todella kattava valikoima vauvojen ja lasten tuotteita asusteista valaisimiin, lämpöpusseihin, säilytyskoreihin ja kylpypyyhkeisiin. Minime:ltä löydät myös nämä Mailegin ihanat koristeet, jotka ehdit vielä tilaamaan jouluksi kotiin! Itse tykkään Elodie Detailsin ohelle erityisen paljon Bloomingvillen ja Wee Galleryn tuotteista, joista löytyi ihania lahjaideoita joululahjojen ohella muutaman parhaillaan raskaana olevan ystäväni tuleville pienokaisille. Rakastan myös tätä valkoista ja ananaksenmuotoista, Ewa Newtonin suunnittelemaa Piña Colada-valaisinta!


Ilokseni sain teille Minime-verkkokauppaan huikean alennuskoodin, jolla saatte -20%:n alennuksen kaikista heidän normaalihintaisista tuotteistaan. Tuotteet ehtivät jouluksi perille, kun teet tilauksen viimeistään sunnuntaihin 17.12 mennessä - kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää tämä! Muista käyttää kassalla koodia CHIC20, jolla saat hyödynnettyä alennuksen (koodi voimassa 17.12. saakka). Vielä erityisenä huomiona, että joidenkin tuotteiden kohdalla viimeinen tilauspäivä joulutoimituksiin on ollut poikkeuksellisesti 7.12. (HUOM! Miffy First Light sekä Miffy XL -valaisimet ehdit tilata vielä ennen 17.12)


Tänään olen koko päivän mielenkiintoisella bloggaajareissulla, jossa tutustutaan muutamaan kotimaiseen vaatealan yritykseen ja tästä matkasta on tulossa ehdottomasta myöhemmin kattavaa juttua blogin puolelle. Mitä ihaninta päivää teille ja palaamisiin!


* yhteistyössä Minime.fi:n kanssa, sisältää mainoslinkkejä

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig