05/07/2011

It's Guess!

Aurinkoista tiistaita! Päätin tehdä pikaisen postauksen ihanuudesta, joka löytyi viime torstaina Stockmannilta ja ehti siten myös mukaan viikonloppuna pidettyihin häihin Kuopioon.

Tällaiseseen kangaspussukkaan tuore hankintani pakattiin...



Ja tadaa - sieltä paljastuu kultainen Guessin sydänkaulakoru, jollaista olin jo pitkään haeskellut. Hopeisia vastaavia kaulaketjuja minulla on useampikin, mutta halusin klassisen, papuketjutyylisen kaulakorun myös kullanvärisenä, sillä kullansävyisiä asusteita on tullut tarkoituksella hankittua tänä keväänä ja kesänä paljon. Kulta sopii kivasti ruskettuneelle iholle ja tuo asuun kuin asuun ripauksen glamouria. Kulta on myös ihoa vasten lämpimämpi kuin hopea, pidän toki molemmista vaihtelevasti valitsemieni muiden asusteiden mukaan.


Sovittelin tänään Stockalla hyvässä alessa olevaa Marc Aurelin grafiitinharmaata hametta, joka sopii mielestäni tosi hyvin punaisen Zaran paidan ja kultaisten asusteiden pariksi ja tuo asukokonaisuuteen business-henkistä särmää.




Ja mukaanhan se sitten lähti :) Suosittelen lämpimästi katsastamaan Stockan naistenosaston, siellä on vielä hyvin kokoja jäljellä alennetuista tuotteista ja - 40 % on jo aika tuntuva lukema.

Palataan taas pian!
SHARE:

04/07/2011

Wedding weekend behind

Upeaa alkanutta viikkoa ja samalla iloista uuden kesäkuukauden alkua rakkaat lukijat! Jouduin pitämään viime viikolla pienen tauon bloggailusta, sillä Kuopiossa vietettyyn hääviikonloppuun varustautuminen vei aika pitkälti kaiken ajan töiden ohessa. Nyt juhlat ovat takana ja täytyy sanoa, että kyseessä olivat mitä ihanimmat ja romanttisimmat juhlat pitkään aikaan! Sääkin oli mitä mainioin, sillä hääpäivänä lauantaina lämpömittarin lukemat kipusivat Kuopiossa miltei + 30 asteeseen ja välillä oli hieman tukalakin olo juhlamekossa ja korkeissa koroissa. Onneksi Kuopion kaunis vanha kirkko oli sisältä mukavan viileä ja hääseremonia sujui loistavasti valkoisin linjoin koristellussa kirkossa. Morsiamen hääpuku oli todella kaunis, kuten myös kaason ja morsiusneidon laivastonsiniset silkkimekot. Komea sulhanen ja sulhaspojat harmaissa puvuissaan, henkseleissään ja valkoisissa kauluspaidossaan ja kengissään olivat myös erittäin tyylikäs ilmestys.

Suloinen morsiutyttö- ja poika saivat kaikkien huomion kirkossa

Kirkosta hääparin ja hääparin lähipiirin ja myöhemmin myös muun juhlaväen matka jatkui Kuopion Casinolle, joka oli ihanan romanttinen perinteinen puukasino ja koristeltu hääparin toiveiden mukaisesti valkoisilla kukilla ja somisteilla. Ruoka oli merihenkiseen tyyliin suunniteltua ja sisälsi muun muassa erilaisia kaloja, äyriäisiä, salaatteja, riistaa, vihanneksia, saaristolaisleipää ja uusia perunoita - todella maukasta. Yksi erittäin upea idea hääparilta oli asettaa joka pöytään kertakäyttökamera hauskojen tilannekuvien nappaamiseksi. Pöydissä koristeina oli myös kuvia hääparista vuosien varrelta - aivan ihana idea sekin!

Pöytien koristeina olivat upeat valkoisista liljoista kootut kimput

Kaikki häävieraat saivat kotiinvietäväksi pienet muistot



Myös katto oli koristeltu upeasti valoköynnöksin ja kankain

Koska kyseessä olivat suomalais-kanadalaiset häät ja moni vieraista oli saapunut kymmenien tuhansien kilometrien takaa juhlapaikalle, oli häiden ohjelma luonnollisesti laadittu kahdella kielellä toimivaksi ja tunnelma olikin jo alkuillasta katossa. Herkkien puheiden ja hääorkesterin soittamien kappaleiden tahdissa ilta sujui rennoissa tunnelmissa. Illan saatossa häiden ohjelmanumeroina myös muun muassa morsiusparille toteutettu hauska tietovisa, häävieraille tehty tietokilpailu sekä klassinen morsiamenryöstö. Myös morsiamen morsiuskimpun ja sukkanauhan heitto kuuluivat illan hauskoihin ohjelmanumeroihin :) Kerrassaan mahtavat häät, kaunis morsiuspari ja upeat häävieraat!
SHARE:

28/06/2011

Outfit 28/6/11

Tänään halusin laittaa päälle jotain oikein kesäistä ja pirteää. En ole nyt hetkeen käyttänyt Zarasta lopputalvella hankkimaani pinkkiä silkkisekoitetoppia ja niinpä se valikoitui tänään asuni yläosaksi H&M oranssin hameen ja kultaisten asusteiden seuraksi. Myös tämän hetkinen lempparini, Zaran kermanvärinen jakku, oli päällä aamulla, mutta sää oli iltapäivällä sen verran lämmin, että luovuin siitä suosiolla.

Oranssia hametta olen käyttänyt todella ahkerasti ja välillä tuntuu, että jopa liian ahkerasti. Pidän sen leikkauksesta ja väristä tosi paljon ja toivon, että H&M:lle jatkossa tulisi tuota samaa hametta myös beigenä, mustana ja tummansinisenä. Olen myös pidemmän aikaa koittanut metsästää neutraalin väristä, mielellään vaaleansävyistä hyvin leikattua hametta, mutta mistään ei tunnu sellaista löytyvän. Ei myöskään tänään Stockalta :(


Innostuin myös taiteilemaan päivän asun raikkaista väreistä inspiroituneena tällaisen kollaasin. Tänään muuten tipahti postiluukusta saapumisilmoitus Postista, joten uudet Asokselta tilatut nudekorkkarit kotiutuvat illallemmalla ja laitan niistä esittelyä blogiin myöhemmin :)

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig