13/12/2011

My style icons

Iloista alkanutta viikkoa kaikille! Toivottavasti viikonloppunne sujui mukavissa merkeissä, itselläni oli ainakin ihanaa aikaa lauantaina vanhojen lukioystävieni seurassa herkkujen äärellä iskuskellen ja kuulumisia vaihtaen. Lisää pikkujouluja on vielä tiedossa ja myös uudenvuoden aaton suunnitelmien tarkentaminen olisi kohta ajankohtaista. Henkilökohtaisesti harmittaa, että eräästä nettikaupasta tilaamani paljettimekko saapuu vasta tammikuun puolelle, joten se ei ihan uuden vuoden bileisiin ennätä :( No, täytyy keksiä jokin muu ratkaisu asiaan.

Tämän kertainen postaus käsittelee muutamaa naista, jotka ovat itselleni toimineet kaikkien aikojen suurimpina tyylikkyyden, äärimmäisen huolitellun olemuksen, kauneuden ja naisellisuuden tyyli-ikoneinan ja oman tyylin inspiraation lähteinä. Ensimmäiseksi on ihan pakko mainita upea Grace Kelly, jonka kauneutta ja aistillista tyylikkyyttä ei voi olla ihailematta. Gracen luottovarustukseen kuuluivat usein helmi- tai timanttikorut, punaiset huulet, räätälöidyt, yksinkertaiset leikkaukset, laadukkaat materiaalit ja aina huolitellut hiukset ja meikki. Näillä asusteilla ja olemuksella ei yksinkertaisesti voi mennä pieleen ja sirot, pienet helmikorvakorut ovat yleensä myös oma valintani arki- ja juhlakäytössä. Myös tietynlainen minimalismi, jolla korostetaan vaatteiden leikkauksia ja materiaaleja, on purrut omaan tyyliini entistä tiukemmin viime aikoina.


Toinen todella kaunis, hieman boheemimpaa tyyliä edustanut tyyli-ikonini on legendaarinen Brigitte Bardot. Muhkeista huulistaan ja pitkistä ja vallattomista kiharoistaan tunnettu kaunotar hallitsi klassisen nudehuulet ja tummat silmät-lookin täydellisesti. Viekoittelevat kissarajaukset ovat vieläkin ajankohtaiset, etenkin naisellisessa juhlameikissä käytettyinä. Bardot oli mielestäni tavallaan oman aikansa hipsterityttö, todellinen luonnonlapsi, jonka kauneus on vielä näinä päivinä näitä kuvia katsoessa mykistävää.


Kolmas pitkäaikainen tyyli-idolini on Britannian lahja maailmalle eli Sienna Miller, jolla on nykyisin sisarensa kanssa myös oma vaatemallisto. Ihastelen etenkin Siennan harkitun huoletonta ja luonnollista meikkiä, upeita hiuksia ja ihanan boheemia, mutta silti tyylikästä pukeutumista. Juhlatilaisuuksiin Sienna punaa usein huulensa kirkkaanpunaisella sävyllä, josta olen saanut nykyiseen omaan iltalookkiini vaikutteita.


Neljäs ja tuorein tyylini innoittaja on ruotsalaismalli Elsa Hosk, jota on nähty viime aikoina paljon etenkin Guessin mainoskampanjoissa. Skandinaavisen vaalea, sinisilmäinen ja siron tyttömäinen Elsa pukeutuu hyvin myös vapaa-ajalla ja tykkään hänen harmonisesta, usein mustan sävyjä painottavista asukokonaisuuksistaan. Elsan hyvin hoidettu ja hehkuva iho ja luonnollinen meikki on antaa myös inspiraatiota, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.



Hyvää yötä ja kauniita ajatuksia alkaneeseen viikkoon!
SHARE:

09/12/2011

X-mas wishlist

Tänään on ollut kaikin puolin ihana ja rentouttava vapaapäivä! Tapasin pikaisesti vanhan kollegani M:n Kansakoulunkadun Proffsilla ja sen jälkeen siirryimme ystäväni H:n kanssa Café Esplanadille kahvittelemaan ja herkuttelemaan runsailla salaateilla. Omaan versiooni valitsin proteiinipainotteisesti kanaa ja savulohimoussea kermaviilikastikkeella, jolla nälkä on pysynyt kurissa koko päivän aamuisen munakkaan jälkeen. Esplanadilta suuntasin itsekseni Akateemiseen kirjakauppaan bongailemaan joululahjaideoita ja selailemaan tuoreita kirjauutuuksia. Lauren Conradin Style-kirja on ehdottomasti mukana joulun toivelistallani, samoin Jean Lapiduksen Luksuselämää-kirja. Ottaisin mielelläni kirjahyllyyni myös Sinkkuelämää-sarjan käsikirjoittaneen Candace Bushnellin uutuuden sekä muotibloggari ja toimittaja Sofi Fahrmanin Elsas hemlighet-kirjan.



Kivoja joululahjaideoita perheenjäsenille löytyikin Stockmannilta runsaasti. Itselleni himoitsin erityisesti tummanviolettia Stockmann Silkin silkkipyjamaa, joka tuntui ihanan ylelliseltä. Oikeasti tarvitsisin tuonne talvimyrskyyn kunnon villapipon joko mustan tai harmaan sävyisenä. Yhtä potentiaalista, mustan sävyistä yksilöä pohdinkin, mutta päätin jatkaa vielä etsintöjä.


Stockalla kierrellessäni hankin myös viime hetken tarvikkeet huomenna vietettäviin perinteisiin lukioporukkamme pikkujouluihin. Kotiin päästyäni innostuin vielä laatimaan leikkihenkisen himotuslistan joulun lahjatoiveistani. Ihanaa viikonloppua kaikille ja palataan taas!

Lahjalistalle kokosin mm. Mulberryn mustan nahkaisen kalenterin, kirjoja ja Elle-lehden vuosikerran,  mustan tai harmaan villamyssyn, mineraalimeikkejä, Calvin Kleinin laadukkaat alusvaatteet, LV:n iPhone-kotelon ja kiiltonahkaisen Alma-laukun, Marc Jacobsin ihanan rannekorun sekä parfyymeistä omat ikisuosikkini Victor & Rolfin Flowerbombin, Thierry Muglerin Angelin ja Cuccin Cucci-tuoksun.
SHARE:

08/12/2011

Karppaajan jouluherkku

Vierähtipä marraskuu nopeasti ja nyt ollaan jo toista viikkoa joulukuun puolella! Sitä, että jouluun on enää runsaat pari viikkoa aikaa, on vaikea uskoa etenkin täällä sateisessa Helsingissä. Ankeasta säästä huolimatta on kiva fiilistellä joulun odotusta ja viettää aikaa läheisten kanssa. Viime viikonloppu oli kyllä mitä mahtavin, kun perjantaina kokoonnuimme luokseni viettämään hulvatonta viini- ja juustoiltaa, josta matka jatkui Namuun. Lauantaina taas suuntasimme eräiden vuosijuhlien silliaamiaisbrunssille Karhusaaren hulppeaan vanhaan kartanoon. Loppuiltaa vietimme yhteisten ystäviemme pikkujouluissa keskustassa ja ilta huipentui Teatterin tanssilattialle. Muutama päivä sitten vietettyä Suomen itsenäisyyspäivää juhlistimme hieman rauhallisemmissa tunnelmissa kotona uusia etanapannujani testaillen ja Linnan juhlia seuraten. Jenni Vartiainen oli kyllä mielestäni illan hehkein ilmestys upeassa oranssinsävyisessä puvussaan!

Mutta nyt tarkemmin kehittelemästäni jouluherkusta, johon blogin otsikkokin viittaa. Kyseessä on raejuustosta, maitorahkasta, turkkilaisesta jogurtista, kanelista ja luumu-rusinakeitosta valmistettu "karppaajan riisipuuro". Tämä herkku soveltuu erinomaisesti vähähiilihydraattista ruokavaliota enemmän ja vähemmän tiukasti noudattaville esimerkiksi herkulliseksi aamu- tai välipalaksi ja toki muillekin. Tässä vielä resepti yhden hengen annokseen:

Karppaajan jouluherkku

0,5 dl maitorahkaa
1 dl raejuustoa
2 rkl turkkilaista jogurttia
kanelia ja Valion luumu-rusinakeittoa maun mukaan




Luumu-rusinakeiton voi halutessaan jättää pois tai laimentaa sitä hiukan sen melko korkean sokeripitoisuuden vuoksi (tästä pieni miinus). Harmi, että Valiolla on kyseinen mehukeitto ainoastaan sesonkimakuna, sillä niin ihanan jouluisen maun se tuo.

Koitan päivitellä blogia taas tiheämpään tahtiin, vaikka kiireitä riittääkin :) Ihanaa loppuviikkoa kaikille!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig