16/06/2013

Outfit 15/6/13




Eilinen asukokonaisuuteni koostui valkoisen ja puuterisen nuden sävyistä. Olokin oli varsin kesäinen ja kauniissa maalaismaisemissa lähes juhannusmorsiomainen. Olen pitkään etsinyt vaaleaa maksihametta ja nyt sellainen vihdoin löytyi! Ihastuin erityisesti kaksikerroksiseen malliin, jossa alempi hameosa tulee hieman polven yläpuolelle ja ulompi hamekerros ulottuu miltei maahan asti. Tällä tavoin kerrostettuna hame näyttää ja tuntuu ihanan kevyeltä päällä. Tehosteeksi valikoin muutamia puuterinsävyisiä asusteita kullansävyisillä yksityiskohdilla.


 Wearing:
Neule/Zara
Hame Modtex
Kengät/Gina Tricot
Laukku/Aleksi 13
Nahkatakki/Stradivarius

SHARE:

14/06/2013

This summer I'm travellig to...

...Nice!

Heinäkuussa matkustan ensimmäistä kertaa Etelä-Ranskan Nizzaan, johon olen upeiden valokuvien ja tuttujen kertomusten perusteella jo täysin ihastunut. En malttaisi odottaa enää tulevaa reissua näiden sadekelien riehuessa Suomen yllä. Hotelli ja lennot on buukattu ja matkaseura on mitä parasta, sillä reissuun lähtee mun ja S:n lisäksi myös pikkusiskoni poikaystävineen. 



Reissulta odotan auringon palvonnan lisäksi rentoa nähtävyyksien kiertelyä, paikallisten viinien maistelua ja tiloihin tutustumista, ranskalaiskeittiön herkuista nauttimista ja hyvän kirjan parissa rentoutumista uima-altaalla makoillen. Tottakai luvassa on ihan varmasti myös hieman shoppailua, sillä haluan ehdottomasti hankkia muutamia lempparituotteitani Nizzan Kiko Cosmetics -myymälästä (Avenue Eugène Donadeï, 06700 Saint Laurent du Var). Aivan hotellimme läheisyydessä sijaitsee myös ostoskeskus, josta löytyvät mm. Sephoran, Pimkien ja minien muiden suosittujen ketjujen myymälät.

Olemme reissussa viikon verran ja tarkoitus olisi myös käydä lähialueilla ja Monacon puolella pyörähtämässä. Odotukset ovat korkealla myös hotellin suhteen, joka vaikutti sijainniltaan loistavalta, ja josta löytyy myös kuntosali, jääkaappi ja keittiötarpeet sekä kattoterassi uima-altaalla varustettuna. Nämä upeat kuvat johdattavat jo mielen Nizzan tunnelmiin, can't wait!





Toivottavasti saamme nauttia viikonloppuna auringosta & rentoutukaahan hyvin!
xoxo Laura

SHARE:

04/06/2013

Grillikauden avaus



lnnostuimme viikonloppuna "citygrillaamaan" joululahjaksi saamallani raclettegrillillä kesäisiä herkkuja. Tätä suosittelen muuten kaikille, sillä herkut valmistuvat todella nopeasti eikä raclettegrilli kärytä juurikaan sisällä. Ikkuna auki vain ja ruoka valmistuu nopeasti seurustelun lomassa. Suosittelen grillaukseen halloumijuustoa, tuoreita kasviksia ja vaikkapa kuorittuja jättikatkarapuja itse tehdyn chilikastikkeen kanssa nautittavaksi.


Meillä oli tällä kertaa melko kasvispainotteinen, parsan, tofun, tomaattien ja salaatin muodostama menu. S:n toiveesta grillillä kypsennettiin myös kesän ensimmäiset makkarat :)



Santa Marian Wasabi & Sesame -maustesekoitukselle loihdimme parsoille japanilaishenkistä twistiä a 'la Roca.







Oletteko jo avanneet grillikauden? Mua harmittaa, kun kerrostalossa asuvana ulkogrillaus on hieman haastavaa, mutta suosittelen kokeilemaan raclettegrilliä ehdottomasti, niin näppärä kapistus!

xoxo Laura
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig