16/08/2013

Thursday delicacies

Hola! Kulunut viikko on edennyt osaltani superkiireisissä merkeissä, joten harmikseni en ole ehtinyt kuulumisiani tänne blogin puolelle aiemmin päivittämään. Viime viikonloppuna napatut Flow-kuvatkin ovat vielä kamerassa purkamatta koneelle, mutta koitan saada niitä tänne pikaisesti nähtäville! Kivannäköistä kesäistä kuvamateriaalia on nimittäin luvassa :)

Mutta tähän väliin vähän kuulumisia eilisen herkutteluista ja asusta. Viileään torstaiaamuun päälle valikoitui Ralph Laurenin lämpöinen neule ja uusi tummansininen NY Yankees-lippis, joka sopii mielestäni loistavasti hieman rennompaan citylookkiin. Lippiksen tilasin StylePitiltä, ja olen ollut tähän huonoinakin hiuspäivinä pelastavaan hankintaan todella tyytyväinen!

Kaulaan kietaisin LV:n denimhuivin, joka tullaan varmasti näkemään usein kaulassani näinä viilenevinä syyspäivinä.



Töiden jälkeen suuntasimme salaatille Teatteriin. Auringon lämmittäessä ihanasti oli kiva istua terassilla herkuttelemassa. Pieni annoskateus tuli S:n chilikatkaravuista, olisi pitänyt ottaa niitä itsekin!


Jälkkärit haettiin Iso-Roballa sijaitsevasta Kiposta. Kippo myy mm. orgaanista luomukahvia, smoothieita sekä jogurtti- ja soijajäätelöannoksia. Kuhunkin jogurttijäätelöannokseen kuuluu 3 topping-vaihtoehtoa ja valinnanvaraa on paljon, kuten näkyy!


Omaan versiooni otin ananasta, saksanpähkinöitä ja maitosuklaata, nam! Myös S:n valitsema kookos-lakuyhdistelmä toimi todella hyvin ja annokset ovat tosi reilun kokoisia. Otimme molemmat omamme s-kokoisina eli pienimpinä vaihtoehtoina, mikä oli juuri sopiva määrä herkkua ;)



Illalla suuntana onkin sitten Helsingin Juhlaviikkojen avaus Huvila-telttassa, joten pysykää kuulolla ja upeaa viikonloppua jo tässä vaiheessa!

xoxo Laura
SHARE:

08/08/2013

Flow Weekend!

Huomenna se alkaa. Nimittäin Flow Festival -viikonloppu! Vaikka olen muutamana aiempanakin vuonna ollut Flowssa, on tämä ensimmäinen kerta, kun meillä on liput koko viikonlopuksi. Tämänvuotisiin lippuihin liittyy tarina, josta jo hieman vihjailinkin aiemmassa postauksessa. Kävi nimittäin niin onnekkaasti, että voitimme S:n kanssa kaksi 3 päivän festarilippua, jes jes! Ihana yllätys heti viikon alkuun ja nyt jo kuumeisesti odotellaan huomista.



Täytyy myöntää, että en tunne suurta osaa tänä vuonna Flowssa esiintyvistä artisteista, mutta se tuskin haittaa menoa ja uutta musiikkia on aina hauska kuunnella avoimen uteliaasti. Muutamia tuttuja nimiä löytyy kuitenkin etenkin pääesiintyjien joukosta. Odotan erityisesti huomista Alicia Keysin keikkaa sekä sunnuntaista Kraftwerkin 3D-showta. Tähtijoukkoa täydentää myös viime hetken yllätysnimi Public Enemy sekä Nick Cave and the Bad Seeds. Kotimaista tarjontaa esittelee mm. Jonna ja Husky Rescue. Myös yhdysvaltalainen indie-bändi Beach House kiinnostaa jo hauskan nimensäkin puolesta :)


photos FlowFestival

Flow:n ehdoton vahvuus on kaunis ja hyvin organisoitu festarialue. Ainakin aiempina vuosina kaikki on järjestyksen suhteen sujunut mallikkaasti ja hillitöntä jonotusta bajamajoihin en ole joutunut kokemaan. Ja tyylikkyyteen on ruoka- ja juomatarjoilussakin panostettu, sillä alueelta löytyy tänä vuonna lähes 200 neliömetrin kokoinen Lansonin samppajabaari, Aisti Cocktail Bar sekä We Love Helsinki Champagne Bar & Lounge, jossa Helsingin dj:t soittavat kotimaista kultakauden iskelmää. Ruokapuoleltakin löytyy todellisia herkkupaloja, muun muassa superfoodkeittiö CoCovi, jossa tarjoillaan mm. raakasuklaapirtelöä lauantaina ja sunnuntaina. Lisäksi itseäni houkuttavat New York Ninjan hampurilaiset, Fafa'sin falafelit, Umeshun sushit ja afrikkalaisen Sandron naudanlihakoftat ja kanavartaat. Ravintola Lämmön tarjonta vaikutti lupaavalta ja tarjolla on myös ihania Ben & Jerry's- jäätelöitä, nam! Lisää Flow:n ruokaherkuista löydät täältä. 


Pidetään sormet ristissä, että viikonloppu pysyisi sään suhteen kauniina ja palaillaan!
xoxo Laura

SHARE:

06/08/2013

HOW TO WEAR: print T-shirt


Pohdiskelin tässä taannoin, mitä uutta ja teitä lukijoita kiinnostavaa juttusarjaa voisin tänne blogiin kehitellä.  Itse tykkään kovasti lukea muoti- ja naistenlehtien "kuinka yhdistät elementin xx" -tyylisiä juttuja ja siitä versoi idea alkaa koota "How to wear" -kollaaseja, joissa ajankohtaisia trendejä sekä klassisia elementtejä yhdistellään erilaisiin kokonaisuuksiin. Toivon, että näistä olisi teille iloa ja mahdollisesti myös hyötyä jatkossa :) Ylipäänsä blogin sisäsltöön liittyviä kehitysideoita, vinkkejä ja toiveita otetaan myös mieluusti vastaan!

Aloitan tämän ensimmäisen How to wear -postauksen ajankohtaisella printtipaidalla. Alla esiteltynä kollasimuodossa kolme erilaista, mutta kuitenkin melko maltillista ja itseäni miellyttävää tapaa pukeutua siihen:


FOR WORK
Printtipaita sopii kivasti kokomustan farkut ja bleiseri -combon kaveriksi työkäyttöön ja tuo vähän lisämaustetta muutoin klassiseen kokonaisuuteen. Kokonaisuuden viimeistelee yksinkertaisen tyylikäs laukku ja kirkkaanpunainen huulipuna.




CASUAL LOOK FOR THE CITY
Hieman rennonpaan menoon yhdistäisin vaaleapohjaisen printtitopin kulutettuun denimiin ja vaaleisiin asusteisiin. Harteille voi kietaista siistin, mutta rennon merihenkisen jakun.


SPORTY CHIC
Sporttiseen, mutta silti huoliteltuun tyyliin yhdistäisin vaalean printti-t-paidan rentoihin boyfriend-farkkuihin, valkoisiin Converseihin ja NY Yankees-lippikseen. Sähkönsininen jakku ja laukku tuovat kokonaisuuteen särmää ja raikasta sporttihenkeä.



P.S Tämä viikko polkaistiin käytiin ihanalla yllätyksellä, josta tarkemmin myöhemmin. Sen verran paljastan, että yllätys liittyy ensi viikonloppuun ja tiettyyn tapahtumaan :)


xoxo Laura
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig