10/06/2016

KOHTA MEITÄ ON KOLME ♥ OSALLISTU BIO-OIL-ARVONTAAN!


*postaus toteutettu yhteistyössä Indiedaysin, Blogiringin ja Bio-Oilin kanssa


Tänään pääsen vihdoin jakamaan kanssanne uutisen, jonka kertomista olen odottanut jo pitkään: meille tulee vauva! Tällä viikolla kävimme toisessa ultaäänitutkimuksessa, jossa varmistettiin, että sikiön kaikki rakenteet ovat kehittyneet normaalisti ja sen jälkeen kerroin asiasta töissä. En uskaltanut enkä halunnut kertoa vauvauutista aiemmin, koska halusin sitä ennen tietää, että pienellä on kaikki hyvin. Nyt toisen rakenneultran jälkeen on ihana huokaista helpotuksesta, kun kaikki on kunnossa ja fiilis onkin nyt todella hyvä! Olen todella innoissani tulevasta pienokaisesta ja tätä päivä päivältä kasvavaa rakkauden määrää omaa lasta kohtaan ei voita mikään.

Tällä hetkellä meillä on h-hetkeen vielä aikaa 4,5 kuukautta. Jonkin verran olemme jo ehtineet tehdä vauvalle vaatehankintoja ja toissapäivänä tilaukseen lähtivät ihanat vaunut. Niistä ja muista vauvahankinnoista tulossa  lisää infoa myöhemmin. Entä miten odotusaika on sujunut? Todella hyvin ja koska tuleva bebe on esikoisemme, on raskauden eteneminen ollut hurjan jännittävää aikaa sekä minulle että miehelle. Ja onnekseni olen päässyt raskauteni kanssa tähän asti melko helpolla. Ensimmäisellä kolmanneksella esiintynyt lievä aamupahoinvointi ja hillittömät väsymyksen tunteet loppuivat toisen kolmanneksen alkaessa, ja tällä hetkellä vointini on oikein hyvä. Ulkoisestikaan raskaus ei ole juuri näkynyt, sillä vielä viikko sitten vatsaani ei huomannut oikeastaan lainkaan. Nyt kun ollaan tasan puolessa välissä matkaa pieni vatsakumpu on pompahtanut näkyville. Suurin osa normaaleista vaatteistani, etenkin puseroista ja topeista, mahtuu vielä hyvin päälle, mutta hieman väljempiä hameita, mekkoja ja housuja olen jo hankkinut tulevaa kesää ja toimistoon sopivaa työpukeutumista varten. Tällä hetkellä riittää, että otan normaalisti käyttämistäni 34 - 36 kokoisista vaatteista yhden tai kaksi kokoa suurempia, eikä varsinaiseen mama-vaateosastoon ole tarvinnut vielä turvautua. Koitankin selvitä nykyisillä vaatteilla ja muutamilla kesähankinnoilla mahdollisimman pitkälle syksyyn, koska vauvan synnyttyä olisi tarkoitus koittaa palautua entisiin mittoihin mahdollisimman nopeasti - omaa kroppaa toki tässäkin kuunnellen.


Blogini on mukana Blogiringin ja Indiedaysin suunnittelemassa #äitinäkaunis -kampanjassa yhteistyössä  Bio-Oilin kanssa. Kamppis on itselleni todella mieluinen ja ajankohtainen, sillä raskauden edetessä olen joutunut pohtimaan suhdettani omaan kehooni. On hassua, että kroppa, johon on tottunut tietynmuotoisena, muuttuu yhtäkkiä niin suuresti. Ei ole mielestäni pinnallista pohtia, tunnenko olevani minä tässä uudessa vartalossani ja miten keho selviää odotuksesta. Jääkö kehooni pysyviä arpia muistoksi raskausajasta? Koenko itseni kauniiksi vauvan syntymän jälkeen, jos keho muuttuu pysyvästi? Nämä ovat mielestäni tärkeitä asioita, joita varmasti suurin osa odottajista pohtii. On hyvä käydä rauhassa läpi omaa kehonkuvaa, sillä sinun kehosi on sinun, vaikka se toimiikin väliaikaisena kotina pienelle masuasukille ♥ Hormonit tuovat myös oman mausteensa odotusaikaan ja mielialojen vaihtelut saattavat olla välillä varsin voimakkaitakin. Itse olen huomannut, että parhaiten mielessä välillä onnentunteiden ohella pyöriviin kauhuskenaarioihin auttaa se, että on armollinen itselleen. Liikkuu silloin, kun se tuntuu hyvältä, eikä pakota itseään väkisin lenkille. Syö monipuolisesti ja terveellisesti raskausajan ravintosuositusten mukaisesti, mutta sallii itselleen myös herkkuhetket. Ja pukeutuu mukaviin, kauniisti leikattuihin ja hyvin laskeutuviin vaatteisiin, jotka tuntuvat hyvältä iholla ja piristävät mieltä.


Mielestäni äitiys on yksi kauneimmista ja ihanimmista asioista naisen elämässä. Nykynaiset ja äidit elävät kuitenkin kovien paineiden keskellä: töissä pitäisi olla ahkera ja skarppi, luoda kunnianhimoisesti uraa, pitää koti kunnossa, jaksaa urheilla ja olla huoliteltu ja edustava. Myönnän, että itse olen ottanut näistä asioista usein paineita - myös nyt raskaana ollessani. Olen koittanut koko odotusajan pitää itsestäni hyvää huolta, jotta jaksaisin mahdollisimman pirteänä töissä ja oma olo tuntuisi naiselliselta ja huolitellulta. Välillä, kun olo on tuntunut vähemmän hehkeältä ja vaatteet eivät tunnu istuvan, olen keskittynyt omien hyvien puolien korostamiseen: huolellisen meikin tekoon, hiusten hellimiseen, kauniisiin kampauksiin sekä vartalon kuorintaan ja rasvaamiseen. Olenkin ottanut nyt raskaana ollessani vartalon säännöllisen kuorimisen, kuivaharjauksen ja rasvauksen rutiiniksi, sillä ihon venyessä sen kosteuttaminen on tärkeää raskausarpien syntymisen ehkäisemiksi.


Arpien, raskausarpien ja ihon epätasaisuuksien silottamiseen kehitetystä erikoisihonhoitoöljystä Bio-Oilista kuulin jo ennen raskauttani suosituksia raskausajan läpikäyneiltä ystäviltäni. Bio-Oilia suositellaan käytettäväksi säännöllisesti odotusajan toiselta kolmannekselta alkaen ja olen kokenut sen mainioksi avuksi ihon perusteellisessa kosteuttamisessa, sillä väritön öljy imeytyy hetkessä ja sitä on miellyttävä levittää suihkunraikkaalle iholle. Toiselta kolmannelta vauvan syntymään asti öljyä kannattaa hieroa erityisesti potentiaalisiin ongelmakohtiin, kuten reisien sisäpinnoille, vatsan päälle ja rintoihin, joihin syntyy helposti raskausarpia ja venymäjälkiä.

Vinkkinä mainittakoon, että Bio-Oilia voi käyttää läpi vuoden kuivan ihon kosteuttamiseen normaalin vartaloöljyn tapaan ja kasvojen iholle tasoittamaan esimerkiksi aknearpia ja ihon värisävyä, vaikka ei raskaana olisikaan. Itse sivelen Bio-Oilia iltaisin meikinpoiston jälkeen myös kasvojen muutamiin ongelmakohtiin, jonka jälkeen levitän kasvoille vielä kevyen seerumin. Vartalonhoidon osalta aion jatkaa Bio-Oilin käyttöä aina vauvan syntymään saakka ja tulen täällä myöhemmin kirjoittelemaan kokemuksiani siitä, miten hyvin tuote on toiminut raskausarpien ehkäisemisessä. Toistaiseksi olen  niiltä välttynyt ja toivotaan, että sama linja jatkuu!


Nyt haluaisin tietää miten te, jotka olette jo raskauden kokeneet tai olette tällä hetkellä raskaana olette kokeneet muutokset kehossanne ja koetko sinä olevasi #äitinäkaunis?

edit:
Arvonta on avoin kaikille eli vaadi raskaana olemista/raskauden kokemista, vaan kommentin voi jättää esimerkiksi oman kehon hyväksymiseen liittyen :)

Jättämällä kommenttisi tähän postaukseen osallistut laadukkaiden Bio-Oil -tuotteiden arvontaan.  joten muistathan merkitä kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi. Osallistumisaikaa sinulla on 17.6 saakka. Onnea arvontaan! 

Kiitos kaikille ihanista kommenteista! Arpaonni suosi tällä kertaa Susannaa -

 onnittelut ja ihanaa kesää!


Jos raskausajan tuntemuksiin ja muuttuvaan kehoon liittyvät aiheet kiinnostavat,  käy kurkkaamassa myös #äitinäkaunis kampanjasivulta muiden kampanjassa mukana olevien bloggaajien mietteitä.



SHARE:

02/06/2016

TERVEELLISEMPI KANABURGERI


Burgerit kuuluvat kesään ja kaikkien parhaimmalta maistuvat tietysti itse tehdyt sellaiset! Bravuurikseni on muodostunut bataattiburgeri, jonka väliin paistan itse pihvin naudan jauhelihasta - ah, miten hyvää! Välillä korvaan jauhelihan halloumijuustolla ja sekin toimii todella hyvin. Tällä kertaa halusin kuitenkin kokeilla jotakin uutta ja siitä lähti ajatus terveellisemmästä kanaburgerista. Hampurilaispaikkojen versioissa minua kauhistuttavat paneroidut pihvit, joissa on valitettavan usein rustojäämiä. Sellaisen kun kerran saa suuhunsa, niin enää ei kyllä tee kanahampurilaisiin mieli koskea...Tässä kotitekoisessa versiossa raaka-aineet ovat takuulla tuoreita ja makukin on mielestäni sitä normaalia versiota parempi!

Paneroitujen kanapihvien sijaan käytin maustamatonta kanafileetä ja tavanomaisen vehnäburgeripohjan korvasivat Oululaisen kauraiset reissumiesviipaleet. Toki niissäkin on hieman vehnää, mutta hiilihydraattimäärä on niissä leiväksi varsin siedettävä (42 g/100 g). Jos haluat burgerista täysin vehnättömän, suosittelen Ehon Kaura 100 -leipiä pohjaksi, sillä ne sisältävät ainostaan täysjyväkauraa, vettä, hiivaa ja suolaa. Niitä ei valitettavasti ollut saatavilla ruokakaupassa, jossa eilen asioin, mutta nämä kaurareissarit ajoivat asiansa hyvin. Tarkoitus oli tehdä tästä kanahampurilaisesta paitsi terveellisempi, myös maultaan sellainen, että se kelpaisi vaativammallekin burgerin ystävälle. Mielestäni tehtävä onnistui erinomaisesti - testatkaahan itse resepti ja antakaa kommentteja sen toimivuudesta!


TERVEELLISEMPI KANABURGERI

 2 hengelle

2 kpl maustamattomia broilerin rintafileitä
4 siivua pekonia
2 isoa tomaattia
jääsalaattia
kurkku-sinappisalaattia
cheddarjuustoa
ketsuppia
chili-paprikapikkelsiä
mustapippuria, chiliä, merisuolaa, meat rub-maustetta

Pohja ja kansi:
2 kpl Oululainen Kaura Reissumies -leipiä

***


Mausta kanafileet meat rub-mausteseoksella, mustapippurilla, suolalla ja kuivatulla chilillä. Paista fileet ja pekonisiivut pannulla rapean ruskeiksi molemmin puolin. Nosta paistuneet kanafileet ja pekonisiivut pois pannulta,  lisää pannuun hieman oliiviöljyä ja paista leipien kansia ja pohjaosia miedolla lämmöllä hetken aikaa, jotta leipäpalat saavat sopivasti väriä.

Pilko tomaatit viipaleiksi ja revi jääsalaatti valmiiksi hampurilaisten täyttämistä varten. Aloita täyttäminen pursottamalla leipien pohjapalojen päälle ensin ketsuppia, jonka päälle lisätään jääsalaatti ja sen jälkeen pekonisiivut. Lisää seuraavaksi lämpimät kanafileet ja niiden päälle cheddarjuusto, joka sulaa fileen lämmöstä valuvaksi. Cheddarjuuston päälle lusikoin vielä chili-paprikapikkelsiä. Täytä leipien ylöspäin käännetyt kansipuolet kurkkusalaatilla ja tomaattiviipaleilla ja nosta kannet sitten varovasti cheddarjuustolla ja chili-paprikapikkelsillä kuorrutetun fileen päälle. Kääri hampurilaiset leivinpaperin sisään ja nauti heti!



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

01/06/2016

OUTFIT: LACE SHORTS


Kesäisin rakastan pukeutua tyttömäisiin, valkoisiin pitsivaatteisiin. Pitsipaidat ovat olleet ahkerassa käytössä jo näin kesän alussa, mutta tänään ajattelin julkaista häämatkaltamme napatun, pitsishortsien ympärille rakennetun asukokoisuuden. Nämä kuvissa näkyvät suloiset shortsit löysin ihanasta pikkuliikkeestä läheltä hotelliamme majoittuessamme Palman kaupungin läheisyydessä sijaitsevassa tyylikkäässä rantalomakohteessa Illetaksessa. Shortsit pääsivät heti käyttöön suunnatessamme pienelle road tripille Palman vuoristoon ja hellesäähän shortsien kaveriksi sopi kivasti Zarasta hankittu luottotoppini. Olalla keikkuvaan Neverfulliin sain näppärästi mahdutettua kaikki vuoristoajalulla mukaan tarttuneet ostoksemme. 


lace shorts from a little boutique 
top / Zara
hat / Lindex
bag / Louis Vuitton


Näitä kuvia katsellessa iskee kyllä kauhea matkakuume ja halu palata pian takaisin Mallorcan lämpöön! Itse tykkäsin tästä simppelistä asusta hurjan paljon - mitä mieltä te olette? 


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig