30/06/2016

MIDSUMMER THROUGH MY iPHONE


Toivottavasti teillä oli kiva juhannus! Meillä oli Tahkolla huippuviikonloppu ja saimme nauttia auringosta ja lämmöstä koko juhannuksen lauantaipäivän pientä sadekuuroa lukuunottamatta. Kuuron vuoksi missasimme harmiksemme Jari Sillanpään keikan, mutta muuten pääsimme festaritunnelmaan sekä aattona että juhannuspäivänä. Aattona kotiuduimme festarialueelta vähän aiemmin heti JVG:n keikan jälkeen, mutta seuraavana iltana biletettiin sitten ihan loppuun saakka.  Kaija Koo villitsi kansaa hienosti lauantaina hieman koleassa kelissä, mutta kaikista keikoista vaikuttavin oli ehdottomasti illan pääesiintyjän - Cheekin - keikka! Siis ihan mieletön energia! Selkeästi rentoutuneen ja hyväntuulisen oloisen artistin esiintyminen oli varmaa ja uudet tanssitytöt ja harkittu pyrotekniikka tekivät showsta visuaalisesti todella näyttävän!

Järjestelmäkameroita ei saanut festarialueelle kuljettaa, joten kaikki juhannusnäpsyt tuli tällä kertaa napattua iPhonella. Yllättävän hyvä ja tarkka kamera siinäkin on ja on kiva päästä jakamaan kanssanne näin hieman fiiliksiä menneeltä viikonlopulta.


Lavalla Tiihonen -81 :)


Vaikka päivisin paistoi aurinko, oli illalla sen verran viileää, että nahkatakille oli käyttöä. Käyttöön pääsi myös mun tämän kesän ehdoton suosikkitakki - armeijanvihreä, heimokuosilla ja selässä olevilla hapsuilla koristeltu yksilö! Tänä juhannuksena tuntui, että festarikansa oli todella panostanut pukeutumiseen ja oli tosi kiva katsoa, millaisia huikeita asukokonaisuuksia väkijoukossa näkyi. Selkeänä trendinä erottuivat ainakin ysärivaikutteiset sporttivaatteet, Kim Kardashian -tyyliset lettikampaukset, hapsut, pyöret aurinkolasit, kukkakuviot ja rennot maximekot.


Perjantaina heti matkatavarat majapaikkaan jätettyämme suuntasimme kävelylle Tahkon upeisiin maisemiin ja piipahdimme Syvärin rannalla sijaitsevassa viihtyisässä kahvila-ravintolassa pienellä hengähdystauolla. Paikka olisi todella upea varmasti talvellakin!


Tässä vähän matkakuvia lauantaiaamulta, jolloin hyppäsimme välietapissamme Jyväskylässä hyvin nukutun yön jälkeen autoon kohti Tahkovuorta. Yläreunan vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyvä keltainen kesäneule on muuten tuore hankinta kalifornialaisen Timeoutin mallistosta ja olen ihastunut tuohon värisävyyn hieman yllättäen todella paljon.

Näin babyn odotuksen myötä olen tutustunut oikein kunnolla alkoholittomien juomien valikoimaan ja sieltä on kyllä muutama helmi noussut ylitse muiden: Happy Joen alkoholiton Dry Apple -siideri (superhyvää!) sekä Freixenetin Legero Rosado -kuohuviini. Myös alkoholittomia oluita on tullut nautittua ja ne ovat pääsääntöisesti todella hyviä ja raikkaita! On ollut kiva huomata, että alkoholittomia vaihtoehtoja alkaa olla todella hyvin saatavilla ihan perusruokakaupoissakin ja Alkossa kyseinen kategoria kasvaa koko ajan. Iso kippis sille!


Sellaisia tunnelmia tällä kertaa ja lämmin kiitos vielä Tahko Break Sokos Hotellin mukavalle henkilökunnalle! Kesäinen juhlameno jatkuu nyt viikonloppuna, kun vietämme elokuussa avioituvan pikkusiskoni polttareita. Järjestelyt ovat hoidossa ja uskon, että meille tulee todella kiva ja ikimuistoinen päivä. Palataan taas pian!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

23/06/2016

JUHANNUS TAHKOLLA


Ciao tyypit! Tänään on jo pitkään odotettu juhannusviikon torstai, jolloin pääsemme vihdoin starttaamaan tämän vuotisen juhannusreissumme.  Viime vuoden tapaan meitä kutsuu tänäkin vuonna Tahkovuori, jossa juhlitaan nyt toista kertaa kaksipäiväisiä Tahko Juhannus -festareita - can't wait!

Minun ja mieheni innostus Tahkoa kohtaan alkoi viime kesänä, kun päätimme suunnata Tahkolle ex tempore ja onnistuimme saamaan festariliput sekä viime hetkellä vapaana olleen majoituksen Tahko Guesthouse -nimisestä alppitalosta, jota pyöritti letkeä isäntä kissansa ja koiransa kera. Sateisista keleistä huolimatta viime juhannus oli todella hauska ja antoisa elämys. Guesthousen muut vieraat olivat mahtavia ja Tahkon kauniit maisemat lumosivat meidät totaalisesti. Siksi ei ollutkaan vaikea tänä vuonna päättää, minne lähdemme juhannuksen viettoon. Tällä kertaa tosin asustelemme Break Sokos Hotel Tahkossa, joka on festarialueen välittömässä läheisyydessä. Majoittuminen on tällä kertaa todella mukavaa, sillä hotellilla on oma lobbybaari sekä ravintola ja sen yhteydessä toimii myös koko juhannuksen auki oleva ruokakauppa ja muutama pikaruokapaikka. Parasta on kuitenkin se, että meillä huoneessamme oma sauna ja mahdollisesti myös parveke. Aurinkoisia kelejä siis toivotaan!  Ja jos sade sattuisi yllättämään, suuntaamme hotellin alakerrasta löytyvälle sauna- ja uima-allasosastolle lämmittelemään. Odotukset ovat siis tosi korkealla ja olen lukenut erityisesti hotellin aamupalasta paljon hehkuttavia kommentteja, joten uskon, että tulemme viihtymään erinomaisesti.


Viime vuoden juhannustunnelmat välittyvät kivasti näistä kuvista. Silloin muun muassa fiilisteltiin Tahkon kaunista järvimaisemaa ja kerättiin kesäkukkia seppeleeksi, grillattiin ja tehtiin itse burgereita ja nautittiin upeista auringonlaskuista. Ja nautittiin mm. Stigin, Mikael Gabrielin ja JVG:n keikoista ja tanssittiin villisti Piazzassa aamunkoittoon saakka!

Artistikattaus on tänä vuonna vielä viime vuotta parempi ja monipuolisempi, ja odotankin innolla erityisesti lauantaita, jolloin lavalla nousevat muun muassa Roope Salminen & koirat, Kaija Koo ja illan pääesiintyjä Cheek!


Tässä vaiheessa haluan toivottaa teille kaikille oikein nautinnollista juhannusta - kyllä Suomen keskikesä on vaan niin huikea! Onko teistä kukaan muuten suuntaamassa Tahkolle?


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

20/06/2016

LUOMUHERKKUJA VAUVALLE JA VANHEMMILLE


Ihanaa alkanutta juhannusviikkoa teille ja kiitos onnitteluista ja kivoista kommenteista Bio-Oil-postaukseen liittyen! Oli ihana lukea odotusajan kokemuksistanne ja tuntemuksia siitä, miten kehonne on palautunut vauvan syntymän jälkeen. Tällä hetkellä täällä ruudun toisella puolella vointi on edelleen oikein mainio ja olen rasvaillut kroppaa ahkerasti aina aamuisin suihkun jälkeen, joten vartalon ihokin voi oikein hyvin. Toivotaan, että sama meno jatkuu kesän ja odotuksen edetessä - olen kyllä niin kiitollinen ja helpottunut, kun kaikki on sujunut tähän asti niin hienosti!

Tämänkertaisessa postauksessa jatketaan vauvateemalla. Älkää kuitenkaan säikähtäkö - blogini pääpainopiste tulee edelleen olemaan muotia, kauneutta, omaa tyyliäni ja ajankohtaisia juttuja käsittelevissä postauksissa, vaikka luonnollisesti uuden tulokkaan myötä haluan jakaa kuulumisiani myös siltä saralta. Tähän väliin olisikin ehkä hyvä kysyä suoraan teiltä, millaisia postauksia toivoisitte blogiin ja haluatteko lukea myös näistä vauva-aiheisista jutuista? Itselläni ovat ra(k/s)kaushormonit sen verran valloillaan, että mielelläni odotusaikaan ja vauvahankintoihin liittyviä kokemuksiani jaan.  Tänään ajattelin kertoa muutaman sanasen perheen pienimmän ja miksei myöskin vanhempien ravintoon liittyen. Sain nimittäin testattavaksi Ella's Kitchenin luomusmoothieita. Näitä herkullisia smoothieita löytyy yhteensä kuudessa eri maussa ja kaikki smoothiet on valmistettu aidoista luomuhedelmistä- ja marjoista. Ne eivät sisällä myöskään sokeria, vettä, e-koodeja, tärkkelystä tai keinotekoisia maku- tai väriaineita eli ovat makuni mukaisia myös tässä mielessä. 


Heti ensimmäiseksi kiinnitin huomiota siihen, että smoothiet on pakattu älyttömän näppärään pakkaukseen, jonka korkki pysyy kiinni vähän kovemmassakin menossa käsilaukun pohjalla - testattu on! Vauvan on helppo pitää pakkauksesta itse kiinni, eikä smoothieta pääse helposti valumaan pakkauksesta pienen vaatteille, jos puristusote on maltillinen :) 

Ella's Kitchenin luomusmoothiet on suunniteltu vauvoille 6 kuukaudesta ylöspäin, mutta mikään ei estä vanhempia nauttimasta samoista herkuista. Meistä smoothiet toimivat erityisen hyvin heti treenin tai juoksulenkin jälkeen nautittuna ja pienenä välipalaherkkuna. Aikoinaan minulla oli myös joka-aamuinen rutiini, jossa sekoitin lasten mangososetta maitorahkan sekaan. Nykyisin maitorahka on korvautunut soijajogurtilla - liiallista maitotuotteiden käyttöä kun välttelen - ja uskon, että smoothiet toimisivat hienosti myös maustamattoman soijajogurtin seassa. Näitä aion ehdottomasti myös tarjota omalle tulokkaallemme, kunhan tuo kriittinen kuuden kuukauden raja saavutetaan.

Vaikka kaikki testaamani smoothiet olivat ihania, nousi omaksi suosikikseni sarjan uusi, muun muassa luomukirsikkaa- ja vadelmaa sisältävä the Pink One - kirsikkafanin herkku! Hyvänä kakkosena ja kolmosena tulivat luomubanaania, -mangoa, -aprikoosia ja -omenaa sisältävä the Yellow One sekä muun muassa luomumansikkaa- ja vadelmaa sisältävä the Red One. Miehelle maistui parhaiten kookoksinen the White One. Ovatko Ella's Kitchenin tuotteet teille tuottaja ja mitä olette tykänneet niistä?



* testatut tuotteet saatu blogin kautta


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig