20/09/2016

BERRY BOWL JA KUULUMISIA MAMMALOMALTA


Aurinkoista tiistaita murut! Ja terveiset mammalomalta, jolle olen nyt siirtynyt. Viime aikoina olen joutunut kiinnittämään omaan terveyteeni yhä kasvavassa määrin huomiota, sillä olen saanut näin loppuraskaudesta riesakseni kamalat lantio- ja liitoskivut! Kauhistuttaa ajatellakin, miten viime viikolla olin niin huonossa jamassa, että kävelykin tuotti kovaa tuskaa. Onneksi olen nyt saanut lepäillä rauhassa ja vuodelepo ja tahdin rauhoittaminen on tehnyt kropalle todella hyvää. Ja allekirjoitan täysin sen, että terveyttään arvostaa vasta sitten oikein tosissaan, kun sen on vaarassa menettää.

Raskauden loppuvaiheessa lantio- ja liitoskivuista kärsii kuulemma noin kaksi kolmasosaa odottajista. Kivun asteet vaihtelevat ja jotkut ovat kuulemma olleet niin huonossa kunnossa, että eivät ole pystyneet liikkumaan ilman kainalosauvoja. Osa on joutunut turvautumaan jopa pyörätuoliin - ei kiva juttu lainkaan! Myös se, että vauva on alkanut laskeutumaan reilusti ennen laskettua aikaa, saattaa vaikuttaa asiaan ja aiheuttaa lantioon painetta ja kipua. Itse veikkaan, että omalla kohdallani ongelmat johtuvat ainakin osaksi skolioosista ja siitä, että selkäranka ei oikein jaksa kannatella kasvavaa taakkaa. Kätilöopistolta sainkin viime viikolla ohjeen hankkia lantion aluetta ja selkää hyvin tukevan tukivyön, joka auttaa pitämään "paketin kasassa". Onko teillä antaa hyviä suosituksia tukivöistä? Merkkejä ja malleja tuntuu olevan sen verran paljon, että omiin tarpeisiin sopivaa on hankala löytää.

Jos tukivyön käyttäminenkään ei auta, on vaihtoehtona hakeutuminen fysioterapeutin pakeille. Selkää jumppaavia ja vahvistavia liikkeitä, joita raskaana oleville suositellaan, on toki myös paljon ja eilen kävin noutamassa kirjastosta tunnetun fysioterapeutin ja joogaopettajan Kylli Kukkin Kyllin hyvä - lempeämmän elämän käsikirja -teoksen. Tartuin kirjaan innoissani ja siinä on todella hyviä ja nopeita harjoituksia esimerkiksi selän huoltoon, stressin taltuttamiseen sekä itseään arvostavan naisellisuuden nostamiseen. Jo tässä vaiheessa voin suositella sitä kaikille naiselle - ei pelkästään odottajille.


Mutta tosiaan, tämänkertaisen postauksen aiheena oli äitiyslomakuulumisten lisäksi herkullinen berry bowl, joka syntyi tänä aamuna tuoreista puolukoista, chia-siemenistä ja makeuttamattomasta soijamaidosta. Lisämakua antamaan pilkoin vielä kiivin ja annoksen päälle heitin vähän pähkinöitä, rusinoita ja kookoshiutaleita ja herkku oli valmis! Olen koittanut koko raskauden ajan syödä todella terveellisesti ja monipuolisesti erityisesti marjoja, hedelmiä ja vihanneksia ruokavaliooni lisäten. Rautapitoista lihaa, kaaleja ja pinaattia ei myöskään sovi unohtaa, sillä olen joutunut nappaamaan niiden lisäksi vielä nestemäistä rautalisää. Tämä aamiaisherkku on paitsi terveellinen, myös erinomaisesti nälkää pitävä, joten suosittelen ehdottomasti testaamaan. Tähän aikaan vuodesta tuoreita puolukoita saa kaupasta myös todella edulliseen kilohintaan!

BERRY BOWL

1 hengelle

2 dl makeuttamatonta soijamaitoa
4 rkl chia-siemeniä
1/2 banaani
2 dl tuoreita puolukoita

Päälle:
1 kiivi
puolukoita
pähkinöitä, rusinoita ja kookoshiutaleita


***

Sekoita chia-siemenet soijamaidon joukkoon ja anna geeliytyä jääkaapissa yön yli. Pilko banaani ja laita viipaleet blenderiin puolukoiden kanssa. Lisää sekaan chia-soijamaitoseos ja soseuta nopeasti tasaiseksi massaksi. Pilko päälle kiivi ja koristele makusi mukaan pähkinöillä, rusinoilla ja kookoshiutaleilla.





SHARE:

13/09/2016

IT'S A...


Elokuu tuli ja meni lomailun merkeissä, mutta nyt ollaan palattu jälleen arkirytmiin. Postauksia tulossa siis jatkossa säännöllisemmin, toivottavasti olette jaksaneet pysyä mukana pienestä päivitystauosta huolimatta!

Tänään on vihdoin aika paljastaa tulevan pienokaisemme sukupuoli. Nyt ollaan nimittäin jo todella lähellä tulokkaamme laskettua aikaa ja blogin puolelle tulen tässä seuraavien viikkojen aikana päivittämään ahkerasti vauva-aiheisia juttuja. Olemme tienneet pienen sukupuolen jo pitkään ja muistan vieläkin elävästi, kuinka jännittyneessä olotilassa suuntasimme mieheni kanssa Naistenklinikalle erään kesäkuun alun aurinkoisena iltapäivänä. Meille oli varattu aika rakenneultraan ja ystävällinen kätilö tiedusteli tutkimuksen lopuksi, haluammeko tietää vauvan sukupuolen ja onko meillä omaa arvausta siitä, kumpi sieltä on tulossa. Olimme miehen kanssa päättäneet jo raskauden alkuvaiheessa, että haluamme ehdottomasti tietää sukupuolen, koska koimme sen valmentavan vauvan saapumiseen ja helpottavan mielikuvaharjoituksia siitä, miltä pienikainen tulee näyttämään. Ja niin, tietysti helpottamaan niiden lukuisten hankintojen tekemistä, joihin olemme viime kuukausina päässeet paneutumaan oikein kunnolla!


Noniin. Moni ehkä saattoi jo kuvien perusteella arvatakin. Tai huomasi Instagramissa taannoisista baby showereistani nappaamistani kuvista vinkkejä.  It's a boy! Molemmat sukupuolet olivat meille ihan yhtä toivottuja, mutta on se kyllä ihanaa, että meille tulee oma pieni poika ♥ Ja arvasin sukupuolen oikein jo aika nopeasti odotuksen alkuvaiheessa - sen verran vauhdikas kaveri sieltä on tulossa. Olen itse kasvanut siskojeni kanssa ilman veljeä, joten toki hieman jännittää, miten pojan kasvatus sujuu. Myös mieheni on kasvanut ainoana poikana siskoskatraassa. Mutta uskon kaiken menevän hyvin! Olen tällä hetkellä vauvasta niin hurjan onnellinen, ettei mitään rajaa. Ja samalla kiitollinen, että kaikki on sujunut niin hyvin tähän saakka. Viime aikoinan selkä on tosin vihoitellut, mutta onneksi muuten kaikki on mennyt hienosti.

Äitiyslomani alkaa tämän viikon perjantaina ja se tuntuu vielä hieman epätodelliselta. Olen tottunut tekemään töitä jo opiskeluaikoinani ja ollut sen verran kauan työelämässä, että tällainen pakollinen tauko tuntuu samaan aikaan vähän hassulta ja jännittävältä. Odotan kuitenkin todella innoissani yhteisiä hetkiä vauvan kanssa, mutta samalla aion pitää yllä ammatillisista osaamistani ja seurata toimialani tapahtumia. Uskon vahvasti, että sopiva balanssi työn ja perhe-elämän yhdistämisen välille löytyy jatkossakin. Aurinkoista tiistaita ja palataan taas pian!




Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä

SHARE:

22/07/2016

BABY, IT'S HOLIDAY TIME


Tänään se alkaa. Nimittäin K-E-S-Ä-L-O-M-A! Aijai, tätä on kyllä odotettu, enkä malta odottaa, että pääsemme ottamaan huomenna mieheni kanssa suunnan kohti Helsinki-Vantaata! Meillä on suora Finnairin aamulento Varsovaan ja tänään pitäisi pakata kaikki lähtöä varten valmiiksi. Kurkkasin säätutkasta, että lauantaiksi on luvattu 26 astetta lämpöä ja rennoista kesämekoista, hameista ja topeista tuleekin matkalaukkuni täyttymään. Viileämpiä iltoja varten vielä nahkatakki, muutama neule ja army-henkinen uusi suosikkirotsi mukaan ja se alkaa sitten olla siinä. Lomalukemista olen varannut myös mukavasti reissua varten, sillä nyt on tarkoitus päästä kunnolla rentoutumaan!

Reissumme ajan blogi on kesätauolla, mutta palattuamme tulossa tarinaa ja kuvamatskua matkaltamme. Kesätauon aikana Instagramin kautta pääsee helpoiten seuraamaan lomakuulumisiani. Ihanaa viikonloppua ja heinäkuun jatkoa teille ja palataan taas!


* kuvat viime kesäiseltä Palman reissultamme


 Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig