06/03/2011

Leppoisa laskiaissunnuntai

Lähdimme tänään heti aamusta - eli klo 15:n jälkeen :) - kohti keskustaa ihanan auringonpaisteen houkuttelemina. Tänään keskustan Sokoksen kauneuspäivillä erittäin opiskelijaystävälliseen hintaan myynnissä ollut Lumenen irtomineraalipuuteri (sävy translucent) oli bongattu jo alkuviikosta ja osoittautui kotona testauksessa erittäin hyväksi hankinnaksi. Sokokselta matkamme jatkui kohti Zaraa, joka tällä hetkellä on yksi lemppariliikkeistäni. Katsastimme Zarassa naisten malliston lisäksi myös yläkerran miesten osaston tarjonnan, mutta tällä kertaa silmään ei osunut mitään erityistä. Pieni shoppailutauko olisi muutenkin ehkä paikallaan, koska kivoja kevätvaatteita ja meikkejä on tullut jo jonkin verran hankittua :)
Zaran jälkeen kävimme kiertämässä Aleksin H&M:n kodinsisustuspuolen läpi, jonne oli ilmestynyt raikkaan merihenkisiä sisustustyynyjä, pyyhkeitä ja pussilakanasettejä. I like a lot!



H&M:n jälkeen poikkesimme smoothielle viihtyisään La Torrefazioneen, joka sijaitsee hauskasti vaatekauppa Monkin viereisen rakennuksen yläkerrassa Aleksilla. Valintani oli tällä kertaa mansikka-omena-ananas-smoothie, joka ei sisällä lisättyä sokeria ja on maultaan kirpakan raikas. Seuralaiseni päätyi mansikka-ananas-päärynä-versioon, joka oli hieman makeampi, mutta myös erittäin hyvä valinta. La Torre on mielestäni sopivan kokoinen, intiimin tunnelmallinen kahvila, jossa on kattava valikoima erikoiskahveja ja toasteja. On myös tosi jees, että nopeita hiilihydraatteja kammoaville on tarjolla erilaisia smoothievaihtoehtoja perinteisten leivosten ja toastien lisäksi.

Tänään vietettiin myös virallista laskiaissunnuntaita. Laskiainen on katolisen kirkon kevätpaaston alkajaisjuhla ja laskiaisen juhlapäiviin kuuluu laskiaissunnuntain lisäksi ensi tiistaina vietettävä laskiaistiistai. Laskiaiseen kuuluvat laskiaispullat alkoivat Suomessa yleistyä 1800-luvulla ja niissä on täytteinä kermavaahtoa ja mantelimassaa tai mansikkahilloa. Omat laskiaispullamme herkuttelimme poikaystäväni kanssa jo eilen illallisemme jälkiruokana. Itse pidän enemmän mantelimassalla täytetystä versiota, joka ei ole mielestäni niin makea.

Ennen lauantain illallista suuntasimme Kruununhaassa sijaitsevaan Kellariteatteriin katsomaan Huviretki vuoristoon -nimistä esitystä. Kyseessä oli todella erilainen, kokeileva teatteriesitys, johon katsoja sai itse osallistua varsin aktiivisesti. Esitys pohjautui osin Kafkan teksteihin ja oli tunnelmaltaan ja puitteiltaan todella rentouttava ja kodikas. Luovia ajatuksia herättäneen teatterielämyksen jälkeen kokkasimme illalliseksi pestolohimedaljonkeja salaattipedillä. Alkupalana nautimme kookos-katkarapukeittoa, joka ei tällä kertaa ollut itse keitettyä, vaan tutun ammattikokin käsialaa. Keitossa oli itämaisvaikutteisen liemen lisäksi muun muassa munakoisoa, kesäkurpitsaa ja sipulia. Nyt leffan pariin, palataan taas ensi viikolla! :)


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig