17/06/2013

Kesäravintola Mankeli

Kulunut viikonloppu oli kyllä mitä mainioin ja rentouttavin! Tuli nähtyä ystäviä ja perhettä, vietettyä kivoja hetkiä oman rakkaan kanssa, tehtyä muutamia hankintoja uutta kotia varten ja herkuteltua moneen otteeseen. Yksi lisäys ihanien muistojen kokoelmaan tältä kesältä on ehdottomasti Ravintola Krapihovin yhteydessä toimiva kesäravintola- ja terassi Mankeli, joka sijaitsee Tuusulassa, aivan Tuusulan golfklubin läheisyydessä. 




Lauantaina vietettiin sesonkiravintola Mankelin kesäterassin avajaisia, joista saimme nauttia aurinkoisessa säässä. Paikka on todella kaunis ja viihtyisä, ja saapuessamme terassi olikin jo täynnä lounastajia. Ilmeisen suosittu paikka siis ja itsekin ihastuin kovasti! Myös ruokapuoli toimi loistavasti, ja nautimme mainiot härkäburgerit samppanjan ja rosén saattelemina. Tosi kiva plussa on muuten se, että burgereihin saa itse valita haluamansa juustovaihtoehdon perinteisen cheddarin, Peltola blue-sinihomejuuston ja vuohenjuuston joukosta.



Jälkiruuaksi vadelmasorbettia kinuski-valkosuklaakastikkeella, nam! Ei liian makeaa, vaan sopivan raikasta. Kesäravintola Mankelin hintataso yllätti myös positiivisesti, sillä lasi samppanjaa kustansi noin 10 euroa ja muutenkin viinilista oli varsin kohtuuhintainen. Ravintolan herkulliseen listaan pääset tutustumaan tästä.


Upeat valaisimet kiinnittivät huomioni, sillä tämäntyyliset kattolamaput huolisin mielelläni myös uuteen kotiimme. Täytyy koittaa metsästää samantyylisiä ja saa vinkata, jos näette tällaisia jossain :)


Kivaa maanantaita!
xoxo Laura
SHARE:

2 kommenttia

  1. Anonyymi6/17/2013

    Moi Laura! Täältä löydät ihania samantyyppisiä valaisimia: http://www.finnishdesignshop.fi/valaisimet-riippuvalaisimet-octo-valaisin-valkoinen-p-2474.html

    -Hanna S.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hanna vinkistä! On kyllä ihan samantyylinen ja nimenomaan valkoinen/harmaa on hakusessa! Hinta vain vähän kirpaisee, auts :)

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig