20/10/2015

KIPPARITAKKI JA PALJETTIHAME


Aurinkoista alkanutta viikkoa! Ja terveiset I love me -messuilta, joilla vierailin viikonloppuna. Oli kyllä niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa, että harmittelin, kun en ehtinyt siellä muutamaa tuntia pidempään kiertelemään. Monta mielenkiintoista osastoa jäi kurkkaamatta, mutta ehdin onneksi katsastamaan Teri Niitin suunnitteleman upean muotinäytöksen ja tekemään ihan mahtavia messuostoksia. Miehelle löysin Gantin suloisen pehmeät aamutossut (jotka eilen varastin omia jalkojani lämmittämään, hehe) ja itselleni hankin innovatiivisen Color Wow! -puuterin, jota pääsin messuosastolla omaan tukkaani testauttamaan. Muita messulöytäjä olivat Konjac-kasvosieni sekä kovasti hehkutettu ja palkintoja kahminut Beautyblender -meikkisieni. Täytyy myöntää, että aluksi epäilin, onko tuote perusmeikkisientä kummempi ja hämmestelin, kuka hullu maksaa siitä parikymppiä. No en ihmettele enää! Yhden käyttökerran perusteella voin sanoa, että tuote on ihan huippu! Aionkin tehdä Beautyblenderin käytöstä oman meikkipohjani rakentamisessa postauksen lähiaikoina.


Mennään kuitenkin nyt tähän päivän asukokonaisuuteen, joka minulla oli päällä I love me -messuilla. Rakastan navyhenkisiä jakkuja ja siksi tämä mitoitukseltaan täydellinen kipparitakki vei sydämeni nopeasti! Jakun seuraksi yhdistin pehmoisen villaneuleen ja simppelit peruskorkkarit, mutta asun ehdoton juju on tuo H&M:n upea paljettihame! Samainen hame valikoitui päälleni myös lauantaina, kun vietimme ystäväni valmistujaisia - kiitos vielä J & T upeista juhlista! Paljettihame toimiikin minusta mainiosti iltamenoissa, mutta taittuu myös arkeen rennoilla neuleilla ja takeilla rauhoitettuna. Lisää blingblingiä asuun toivat vielä nuo ylisuuret lempparikorvikseni ja kuvissa vilahtaa myös tuorein laukkurakkauteni, josta tulossa oma postaus myöhemmin.




coat, skirt, earrings / H&M
bag / Furla
shoes / Zara





SHARE:

2 kommenttia

  1. Anonyymi10/20/2015

    Nyt rupesi itselläkin tekemään mieli paljettihametta! Oon aina mieltänyt sen juhlavaksi,mutta tämä asu kyllä osoitti kuinka se toimii myös arjessa! :)
    Ja toi laukku,vitsi mikä karkki!
    Siitä tulikin mieleen,että postaus laukuistasi kiinnostais kovasti :)
    -Sini

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sini ihanasta kommentista! Mä olen myöskin aiemmin vierastanut paljettihameita, mutta tässä iski tuo tumma värimaailma ja heimotyylinen kuviointi, joka musta osaltaan rauhoittaa hametta sopivasti arkikäyttöön. Ja viime aikoina olen muutenkin innostunut arkisten ja juhlavien vaatteiden yhdistämisestä toisiinsa yhä enemmän! Laukusta on tulossa postaus vielä tällä viikolla, kuvat mulla jo kamerassa odottelevat :)

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig