14/04/2018

INSPIRATION BLOG AWARDSIIN VALMISTAUTUMINEN


Upeaa lauantaiaamua! Tänään on taas aika juhlia vuoden suurimpiin sosiaalisen median vaikuttajatapahtumiin lukeutuvaa Indieplace Inspiration Blog Awards -gaalaa, jota vietetään tänäkin vuonna perinteiseen tapaan Helsingissä. IBA-gaalassa jo useana vuotena mukana olleena odotukset ovat illan suhteen korkealla ja odotan innolla tuttujen vaikuttajakollegoiden treffaamista ja rentoa juhlafiilistelyä. Tänä vuonna konseptia on hieman uusittu aiemmista vuosista ja gaalaa ennen vietetään erillisiä pre-partyja, joissa on mahdollisuus muun muassa päivittää illan gaalalookkia. Kuulostaa ihanalta ja yksi gaalan parhaita puolia onkin se, että sinne pääsee kunnolla laittautumaan! Nykyisin käyn harvemmin iltatilaisuuksissa ja IBA:ssa on aina ihana päästä bongailemaan upeita juhlakampauksia, mitä tyylikkäämpiä asukokonaisuuksia ja huolellisesti tehtyjä meikkejä. Jos haluat kurkistaa, miltä viime vuoden vaikuttajanpäivän ja gaalan tunnelmat näyttivät, löydät niistä juttua täältä.


Omaan gaala-asuuni kuuluu tänä vuonna upealta Sofia Ruudulta ostamani hopeinen paljettimekko, johon yhdistän hopeisen laukun, korkkarit ja näyttävät korvakorut. Pähkäilen vielä, päätyykö jalkaani kuvissa näkyvät hopeiset korkokengät vai klassiset mustat. Viime vuonna minulla oli päällä vaaleanpunainen paljettimekko ja sitä edellisenä vuonna musta pitsimekko, joten tänä vuonna asun värikoodi on hopea. Rakastan paljetteja yli kaiken ja ne sopivat minusta erinomaisesti tämäntyyppiisiin rennompiin gaalatilaisuuksiin. 

Laittautumisen ja meikkailun ohessa on ihana siemailla lasillinen kuohuvaa ja tänään lasiin pääsee Mionetton Valdobbiadene Superiore di Cartizze DOCG Extra Dry -nimeä totteleva kuohuviini. Kuiva, erittäin hapokas, päärynäinen, puoliomenainen ja tyylikäs kupliva tulee maineikkaalta ja erittäin rajatulta Valdobbiadene Superiore DOCG -alueelta nimeltä Cartizze ja pääsin sitä maistelemaan ennakkoon jo keskiviikkona Hotel Havenissa pidetyssä Mionetton prosecco-tastingissa.



Koska meikin tulee kestää koko illan ajan moitteettomana, aion panostaa erityisen paljon meikkipohjan tekoon ja siinä apuna on tämä tällä viikolla hankkimani Essencen You Better Work! -primer. Tuote on todellinen helmi ja siitä kirjoitteli blogissaan myös ihana Jutta. Olen käyttänyt primeria tällä viikolla arkimeikin alla ja se pitää meikin tuotelupauksensa mukaisesti virheettömänä koko päivän! 

Silmämeikin haluan iltameikissä olevan normaalia päivämeikkiäni selkeästi tummempi ja tämän gaalaillan utuinen smokey eyes -meikki syntyy testiin saamani Anastasia Beverly Hillsin upealla Soft Glam -paletilla, joka lanseerattiin juuri Kicksin myymälöihin. Paletti sisältää 14 toisiinsa sointuvaa matta- ja helmiäisluomiväriä ja se on ensitestauksen perusteella huikean hyvä! Tätä palettia tulen jatkossa käyttämään sekä päivä- että iltameikin luomiseen ja paletista on tulossa myöhemmin vielä enemmän juttua tänne.


Tykkään valmistella ihon aina ennen tärkeitä juhlia parhaimpaan mahdolliseen kuntoon ja olen ottanut tavaksi tehdä kosteuttavan naamion kasvoille ennen h-hetkeä. Juuri nyt olen hurahtanut totaalisesti arkkinaamioihin, joista tämä Garnierin SkinActive Moisture Bomb -naamio on yksi suosikkejani - edullinen ja todella hyvä! Ihosta tulee naamion annettua vaikuttaa kasvoilla välittömästi kuulaampi ja hoidetun ja kosteutetun oloinen. Arkkinaamioiden ohella käytän perinteisiä kasvonaamioita viikottain ja Nivean uusi Urban Detox Moisturise Mask on noussut nopeasti kiireisten aamujen suosikikseni. Nivean naamio kosteuttaa todella hyvin ihoa ja sisältää kasvojen ihoa välittömästi silottavaa hyaluronihappoa. Iso peukku!

Aamupäivästä suuntaan vielä Inspiration Weekendin Creative Morning -tapahtumaan, jossa ohjelmassa paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Tästä myöhemmin lisää ja nyt haluan toivottaa teille mitä parhainta aurinkoista viikonloppua!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa 
SHARE:

2 kommenttia

  1. Tuo mekko oli kyllä upea, mitä Instasta kurkin! :) Itse kävin 6 kertaa putkeen ID:n tapahtumassa, nyt jäi ekaa kertaa väliin ja hyvä niin, tarvitsimme kipeästi aikaa nelistään. Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Katja! <3 Tämä oli jäänyt multa vahingossa julkaisematta, mutta vitsit olisi ollut kiva nähdä ID:n iltagaalassa! Mutta välillä on kyllä niin ihana ottaa rennosti ja olla vaan perheen kanssa, tuttu fiilis. Toivottavasti nähdään taas pian ja ihanaa kesää teidän perheelle! <3

      Poista

Blogger Template Created by pipdig