31/07/2020

REISSUKUULUMISIA MÁLAGASTA


Heinäkuun viimeistä viedään ja täytyy sanoa, että tämä kuukausi on ollut aivan erityisen mahtava! Yksi iso syy iloon on tietysti ollut kauan odotettu kesäloma, joka koitti itselleni heinäkuun toisella viikolla. Kyllä kesä on vain aina se suosikkivuodenaikani ja tänä vuonna lomaa odotti erityisen paljon, kun edellisen kerran vietimme lomaa jouluna Rukalla vähän talvisemmissa tunnelmissa.

Yksi kesäloman kohokohdista oli ehdottomasti matkamme Andalusian alueella Etelä-Espanjassa sijaitsevaan Málagaan. Málaga on vanha, pitkän historian omaava satamakaupunki, jossa riittää nähtävää ja koettavaa niin kaupunkimatkailua, kulttuuria kuin rantaloma-aktiviteettejakin arvostavalle. Meillä yksi suurimmista syistä valita matkakohteeksemme Málaga oli se, että rakastamme kaupunkilomia, kuten viime marraskuinen Rooman matkammekin osoitti, ja sitä että kohteessa riittää historiallisesti kiinnostavia nähtävyyksiä rannalla ja altaalla loikoilun lisäksi.

Olimme alunperin menossa heinäkuussa Palma de Mallorcalle, mutta koronatilanne sotki suunnitelmia ja lentomme peruttiin. Siksikin päädyimme rakastamaamme Espanjaan ja Málagaan, jota Málagassa aiemmin vieraillut siskoni kehui hyvin samantyyppiseksi kaupungiksi kuin Palmaa. Andalusiassa samoin kuin Baleaareillakin koronatartuntatilanne on ollut erittäin maltillinen, joten siinäkin mielessä koimme turvalliseksi matkustaa kohteeseen. Kaiken kruunasi se, että pääsimme lentämään Málagaan Finnairin suorilla lennoilla. Pidempi lento välilaskun kera olisi voinut 3-vuotiaan kanssa reissatessa olla haastava. Mallorcallehan pääsee tällä hetkellä mm. Lufthansan koneilla, mutta lennot eivät ole suoria, vaan välilasku on tehtävä Frankfurtissa ja se tietysti pidentää sekä meno- että paluulentoja.


Olimme Andalusiassa ensimmäistä kertaa perheeni kanssa ja odotuksemme Málagaa kohtaan täyttyivät todella positiivisesti. Kaupunki osoittautui todella siistiksi ja vehreäksi hyvin hoidettuine puistoineen ja kukkaistutuksineen. Satamaan johtavaa kaunista rantabulevardia pitkin oli ihana kävellä iltaisin syömään ja ihastelemaan auringonlaskua. Rantabulevardi on täynnä trendikkäitä ravintoloita, baareja, putiikkeja ja merkkiliikkeitä, jonne oli helppo piipahtaa päivisinkin Play de la Malagueta rannalle kävelyn yhteydessä. Malaguetan siisti, turvallinen ja viihtyisä ranta on yksi tunnetuimmista rannoista koko Andalucian alueella ja sinne on helppo kävellä tai hurauttaa taksilla perheen kanssa keskustasta. Meidän hotellimme oli 4 tähden tyylikäs putiikkihotelli Molina Lario, joka sijaitsi lyhyen kävelymatkan etäisyydellä rannalta ja ihan Málagan keskustassa. Olimme todella tyytyväisiä niin hotellivalintaan itsessään kuin sen sijaintiinkin ja mielellämme majoittuisimme samaiseen hotelliin uudelleenkin. Tulen tekemään vielä oman erillisen postauksen hotellistamme, sillä se todella ansaitsee kehut - niin upeasti henkilökunta toimi ja teki kaikkensa meidän reissun onnistumisen eteen

Tulen tekemään myös vinkkaukset meidän reissun suosikkiravintoloista sekä parhaimmista ostospaikoista, joten pysykäähän kuulolla!

SHARE:

7 kommenttia

  1. Anonyymi8/01/2020

    Malaga kohteena kiinnostaa. Ihania reissukuvia sulla ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! <3 Oli kyllä todella upea ja unohtumaton reissu. Mukavaa kesän jatkoa!

      Poista
  2. Anonyymi8/04/2020

    Vähän ihmetyttää et on pakko päästä matkalle tässä koronatilanteessa..

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista. Halusimme matkalle takuulämpimään kohteeseen, koska olemme edellisen kerran olleet lomalla joulukuussa ja silloin kotimaassa talviolosuhteissa. Iso syy uskaltautua reissuun oli se, että Malagassa on ollut todella vähän koronatartuntoja. Myös se, että suomalainen lentoyhtiö Finnair avasi heinäkuun alussa suorat lennot Helsingistä Malagaan vakuutti meidät reissuun lähtemisen turvallisuudesta. Luotan kotimaiseen lentoyhtiöön ja heidän arviointikykyynsä, koska mm. yksi perheenjäsenistäni työskentelee ko. yhtiön palveluksessa.

    Reissun jälkeen pidimme luonnollisesti 2 vkon vapaaehtoisen karanteenin, joka on päättynyt. Emme kukaan saaneet mitään oireita reissun aikana ja jälkeen. Haluan vielä erityisesti painottaa, että koimme kohteen hygieniatason erittäin korkeana ja Espanjassahan on maskipakko käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Itsekin Espanjasta parisen viikkoa sitten kotiutuneena... ❤️

      Poista
    2. Kiitos Enni kommentista ❤️ Pohdin jo, pitäisikö tehdä tänne erillinen postaus Andalusian ja Aurinkorannikon tämän hetkisestä koronatilanteesta, kun monilla tuntuu olevan siitä vääränlainen käsitys Espanjan kokonaistartuntatilastojen pohjalta.
      Juttelin paluumatkalla lentokoneessa Fuengirolassa asuvan naisen kanssa, joka kertoi, että heillä ei ole ollut kuin 18 tartuntaa koko aikana ja nyt rannat ja kadut todella tyhjinä. Ihmetteli myös sitä, että Aurinkorannikon tilanne niputetaan mediassa koko Espanjan tilanteeseen. Totesi, että onhan Suomessakin ollut ihan eri tartuntaluvut pääkaupunkiseudulla verrattuna esimerkiksi pohjoisempaan Suomeen.

      Ihanaa kesän jatkoa! ❤️

      Poista
    3. Ja vielä edelliseen täydennyksenä, että juuri se hyvä käsihyginia, turvavälien noudattaminen ja maskien käyttäminen toteutui reissullamme todella hienosti! Tuntuu, että Suomessa mm. monissa ravintoloissa on paljon heikommin huolehdittu noista asioista.

      Poista

Blogger Template Created by pipdig