05/05/2019

IHONHOIDON KLASSIKKOSUOSIKKINI + HUIKEA TUOTEARVONTA


Kaunis iho on asia, jota moni tavoittelee, mutta joka ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Oma herkkä ja helposti epäpuhtauksiin taipuvainen ihotyyppini on aiheuttanut minulle päänvaivaa aina teinivuosista saakka ja vasta viimeisen parin vuoden aikana ihoni on tuntunut rauhoittuneen ja muuttuneen huomattavaksi kuulaammaksi ja helppohoitoisemmaksi aiempaan verrattuna. Uskon, että ihon hyvinvointiin vaikuttaa useampi tekijä ja yksi tärkeimmistä on tietysti se, miten ihoa hoitaa. Joitakin on siunattu normaalilla ihotyypillä, joka näyttää kauniilta ilman sen kummempia hoitokikkailuja ja puhdistuu perustuotteilla, mutta itse olen ottanut käyttöön hieman järeämmät, omalle sekaiholleni sopivat aseet ihonhoidossa. Aloin käyttämään BM CosmeCeuticalsin ihonhoitotuotteita noin pari vuotta sitten säännöllisesti päivittäin ja täytyy sanoa, että ihoni ei ole koskaan aiemmin voinut näin hyvin! Varmasti hyvien tuotteiden rinnalla ihoni parantuneeseen kuntoon vaikuttavat myös riittävät yöunet (tähän tullut huikea parannus pikkuvauva-aikoihin verrattuna), terveellinen ruokavalio, riittävä vedenjuonti ja sopiva määrä ulkoilua ja liikuntaa, mutta huomaan kyllä silti, että nämä BM:n tuotteet toimivat iholleni paremmin kuin monet aiemmin käyttämäni tuotteet.

Saatatte muistaa, että kirjoittelin BM:n tuotteista täällä aiemmin ja avasin silloin kattavasti niiden takana olevaa teknologiaa. BM CosmeCeuticals tuotteiden teho perus­tuu tun­netun lääke­molekyyli sukroosi-okta-sulfaatin (SOS) uuteen käyttö­sovellukseen. Sukral­faattia on käy­tetty jo 70-luvulta lähtien menes­tyksel­lisesti mm. maha­haavan hoi­dossa ja myö­hem­min lääke­alan tie­de­mie­het kiin­nostui­vat tutki­maan ai­neen vaiku­tuk­sia myös ihol­la ulkoi­sesti käy­tet­tynä. Tutki­muk­sissa ilmeni, että sukroosi-okta-sulfaatti kiih­dyttää ihon pinta­ker­roksen uusiutumista ja kokeissa on osoitettu sen myös sti­mu­loi­van pinta­veri­suonten kas­vua, joka on oleel­lista iho­kudok­sen ravin­non­saan­nille. Sukral­faat­tia ja sen vai­ku­tuk­sia on laa­jalti tut­kittu ja dokumen­toitu muutenkin. Moni on saanut sukralfaattia sisältävistä voiteista avun ihon korjaamiseen - esimerkiksi arpien vaalentamiseen - ja finnien torjumiseen sekä ihon kuivuuteen.


Itselläni on tällä hetkellä päivittäisessä käytössä sarjan huikean hyvä, ihoa tehokkaasti kosteuttava BM Gel 28 Regenerating Intense Serum - tehoseerumi, normaali- ja sekaiholle sopiva kosteuttava BM Regenerating & Moisturising Day Cream Normal - Combination Skin -päivävoide,  ravitseva ja ihon ennenaikaista vanhenemista ehkäisevä, retinolia sisältävä BM OptiRetin Anti-Age Cream -yövoide. Sain jokin aika sitten testiin myös BM-sarjan uuden tulokkaan BM Cleaning & Caring Cleanser with Sucrose -putsarin, joka on hoitava sukralfaatti-puhdistusvoide kaikille ihotyypeille. Puhdistusvoidetta suositellaan käyttämään aamuin ja illoin iholle normaalin puhdistusvoiteen tavoin, sillä se sarjaan kuuluvien parantaa päivä- ja yövoiden tehoa. 

Tykästyin heti tähän uuteen puhdistustuotteeseen, joka on nerokas myös siksi, että sitä voi käyttää 3 eri tavalla: levittämällä puhdistusvoidetta kasvoille ja pyyhkimällä se vanulapulla pois, levittämällä puhdistusvoidetta kasvoille ja huuhtelemalla vedellä pois tavalliseen tapaan tai käyttämällä voidetta syväpuhdistavana naamiona. Voiteen voi nimittäin levittää kasvoille naamioksi, antaa vaikuttaa iholla 3 - 5 minuutin ja pyyhkiä sen sitten huolellisesti vanulapulla pois. 100 millilitran pakkaus on kompakti ja kulkee kätevästi myös reissuilla mukana. Puhdistusvoide on muiden BM-tuotteiden tapaan hajusteeton, joten se sopii hyvin myös allergikoille ja herkkäihoisille. Voit lukea BM-tuotteista ja niiden sisältämista ainesosista tarkemmin mediwell.fi -sivustolta.
 

  Tänään käynnistän Instagramin puolella tuotearvonnon, jossa kaksi onnekasta voittaa itselleen ihoa tehokkaasti uudistavan, syvävaikutteisen BM Gel 28 Regenerating Intense Serum - tehoseerumin (arvo n. 45 €/ seerumi). Seerumi imeytyy ihoon hetkessä ja sisältää aktiivista Sodium Sucrose Octasulfate -sokerimolekyylia, joka aktivoi ihon soluja ja kollageenituotantoa sekä tasoittaa tehokkaasti ryppyjä ja ilmejuonteita. Arvontaan osallistut seuraamalla Insta-tiliäni @chicconservativechanel ja jättämällä kommetin siellä näkyvän arvontakuvan yhteyteen. Osallistumisaikaa on ensi sunnuntaihin 12.5. saakka, jonka jälkeen ilmoitan Instagramissa voittajat. Paljon onnea arvontaan!

* tuotteet saatu pr-näytteinä yhteistyössä BM CosmeCeuticalsin kanssa

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

09/10/2018

I LOVE ME LÄHESTYY - OSALLISTU & VOITA MESSULIPPU!


Jihuu - vuoden ehdottomasti odotetuin messutapahtuma on pian taas täällä! Kyse on tietysti I love me -messuista, joille on pakko päästä joka kerta. Tänä vuonna messuja vietetään pe 19.10 - su 21.10. ja lisää infoa tapahtumasta löydät helposti täältä. Viime vuosi oli omalta kannaltani erityisen upea näiden messujen osalta, sillä sain kunnian toimina yhtenä messujen yhteistyöbloggareista. Ihan mielettömän ihana kokemus ja tuosta kerrasta jäi takataskuun ihania muistoja, mahtavia tyyppejä ja bloggaajakollegoja sekä loistavia uusia tuotesuosikkeja! Viime vuoden messufiiliksiä löytyy tarkemmin täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Viime vuoden messusuosikkejani olivat etenkin useat luonnonkosmetiikan tuotemerkit, joista moni ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Erityisen vaikutuksen ovat tehneet mm. Laveran, EssenNaturativin ja Eco by Sonyan ihanat kasvojenhoitotuotteet ja kosmetiikkapuolelta muun muassa Zuiin, Alima Puren ja Lauren Brooren tuotteet ovat olleet ihan huippuja! Messujen jälkeen niistä useampi on erinomaiseksi todettu ja jäänyt itselläni pysyvään käyttöön. Mieleen jäivät vahvasti myös useat kotimaiset muoti- ja vaate-alan yrittäjät, kuten Biancaneve, MyOlsson, Globe Hope, Mosh Jewelry sekä Via Minnet, joilla on valikoimassaan huikean upeita ja laadukkaasti valmistettuja tuotteita. Koin viime vuonna onnenhetkiä tutustuttuani muun muassa Aquisin, Pravanan sekä Sensin tuotteisiin, jotka toivat helpotusta vaikeasti hallittavien hiusteni hoitamiseen.


 Itselleni I love me -messujen parasta antia on tapahtuman inspiroiva sisältö ja mielenkiintoiset näytteilleasettajat, joiden joukosta löytyy paljon pieniä, monille messukävijöille ehkä hyvinkin tuntemattomia toimijoita. Onkin ihana yllätys nähdä vuosi toisensa perään, mitä kaikkea uutta ja erilaista messutarjonnasta löytyy - jokaiselle joka tapauksessa varmasti jotakin. Itse suuntaan tähän kauneuteen, hyvinvointiin ja terveyteen painottuneeseen tapahtumaan avoimin mielin hakemaan ideoita ja hyödyntämään loistavia messutarjouksia. Esimerkiksi useita luonnonkosmetiikkamerkkejä maahantuovan Nordic Health Systemsin ständillä on erittäin tuntuva - 40 % messutarjous koskien muun muassa Laveran, Nurmen, Benecosin, Cattierin ja Optiatin ihania luonnonkosmetiikkatuotteita, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää! 

Hyvien messutarjousten ohella upeasti toteutetut muotinäytökset, jotka esittelevät kauden trendit, ovat olleet itselleni aina yksi messujen suosikkijutuista ja tänä vuonna aion ehdottomasti suunnata katsastamaan stylisti Anu Laapotin luotsaamaan näytöksen. Muotinäytösten ohella kosmetiikkapuolelta minua kiinnostaa tänä vuonna päästä tutustumaan etenkin korealaiseen kosmetiikkaan ja ihonhoitotuotteisiin.
Ilokseni sain yhteistyössä Helsingin Messukeskuksen kanssa arvottavaksi 2 x pääsylipun I love me -messuille. Lipun voi käyttää ajalla 19.10. - 21.10. ja se oikeuttaa maksuttomaan sisäänpääsyyn I love -tapahtumaan. Toteutan arvonnan Instagramissa ja osallistut helposti näin:

* Seuraa Insta-tiliäni @chicconservativechanel 
* Jätä kommentti tämän kuvan alle ja kerro, mitä odotat I love me -messuilta tänä vuonna eniten
*  Osallistumisaikaa on ti 16.10. saakka, jonka jälkeen ilmoitan Instagramissa lippujen voittajat

Paljon onnea arvontaan ja ihanaa tiistai-iltaa!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

15/03/2018

IHONHOIDON SOS-APURIT & BM OPTIRETIN-TUOTEARVONTA!


Aurinkoista torstaita! Tänään ajattelin puhua jälleen ihonhoidosta ja vinkata teille muutaman loistavaksi havaitun suosikkituotteeni (talvi)ihon hoitoon. Osa teistä onkin varmaan kuullut BM CosmeCeuticals -tuotesarjasta ja mahdollisesti käyttänyt sarjan tuotteita, mutta kerron silti tähän alkuun vähän tarkemia tietoja kyseisen tuotesarjan takaa. BM CosmeCeuticals on tanskalainen tuotesarja, joka on kehitetty yhteistyössä ihotautilääkärien kanssa. Kaikki sarjan tuotteet sisältävät ihoa vahvistavaa ja uusivaa sukralfaattia. Tuotteiden teho perus­tuu tun­netun lääke­molekyyli sukroosi-okta-sulfaatin (SOS) uuteen käyttö­sovellukseen. Sukral­faattia on käy­tetty jo 70-luvulta lähtien menes­tyksel­lisesti mm. maha­haavan hoi­dossa ja myö­hem­min lääke­alan tie­de­mie­het kiin­nostui­vat tutki­maan ai­neen vaiku­tuk­sia myös ihol­la ulkoi­sesti käy­tet­tynä. Tutki­muk­sissa ilmeni, että sukroosi-okta-sulfaatti kiih­dyttää ihon pinta­ker­roksen uusiutumista ja kokeissa on osoitettu sen myös sti­mu­loi­van pinta­veri­suonten kas­vua, joka on oleel­lista iho­kudok­sen ravin­non­saan­nille. Sukral­faat­tia ja sen vai­ku­tuk­sia on laa­jalti tut­kittu ja dokumen­toitu muutenkin. Moni on saanut sukralfaattia sisältävistä voiteista avun ihon korjaamiseen - esimerkiksi arpien vaalentamiseen - ja finnien torjumiseen sekä ihon kuivuuteen.

Itse tutustuin BM-tuotteisiin ensimmäisen kerran, kun sain eräässä tilaisuudessa jaetun goodie bagin mukana sarjan BM Gel 28 Regenerating Intense Serum - tehoseerumin. Testasin seerumia ja huomasin sen toimivan vaativalle sekaiholleni loistavasti - se imeytyy ihoon välittömästi ja toimii kosteusvoiteen kanssa käytettynä erinomaisesti! Siitä lähtien tuo tehoseerumi onkin ollut minulla säänöllisessä käytössä ja olen siitä ystävillenikin vinkannut. Tehoseerumistani saamieni hyvien käyttökokemusten myötä halusin tutustua BM-sarjan muihinkin hoitotuotteisiin. Sarjasta löytyvät omat hoitotuotteet rasvaiselle, suurihuokoiselle sekä epäpuhtaalle iholle, kuivalle iholle sekä ikääntyvälle iholle. Kaikki sarjan tuotteet sopivat erinomaisesti myös herkälle ja helposti ärtyvälle iholle, sillä ne eivät sisällä lainkaan hajusteita.


Kuten todettu, ihonhoidon luottotuotteisiini on jo useamman vuoden ajan kuulunut BM Gel 28 Regenerating Intense Serum - tehoseerumi, jota olen säännöllisesti hamstrannut kylppärin kaappiin. Väritön, syvävaikutteinen seerumi imeytyy ihoon hetkessä ja sisältää aktiivista Sodium Sucrose Octasulfate -sokerimolekyylia, joka aktivoi ihon soluja ja kollageenituotantoa sekä tasoittaa tehokkaasti ryppyjä ja ilmejuonteita. Geeliä voi hyvin käyttää myös silmänympärysiholle, kaulalle ja dekolteelle. Käytän seerumia aamuisin ja annan sen imeytyä iholle hyvin ennen päivävoiteen levitystä. Tätä seerumia voin todella, todella lämpimästi suositella - itselläni jo kolmas purtilo menossa!

Yhteistyön kautta sain ilokseni testattavaksi sarjan kuivalle iholle tarkoitetun BM Regenerating & Repairing Day Cream Dry Skin* -voiteen, joka sisältää sukralfaatin lisäksi ravitsevaa sheavoita, tehokkaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa, ihoa vapailta radikaaleilta suojaavaa rooibosta sekä E-vitamiinia. Vaikka oma ihotyyppini ei ole kuiva, vaan helposti rasvoittuva sekaiho, olen tänä talvena kärsinyt ihon kuivumisesta. Erityisesti poskipäät ovat kovimmilla pakkasilla olleet hilseilevän kuivat ja silloin olen turvautunut tähän kuivaa ihoa hoitavaan ja korjaavaan voiteeseen ja sivellyt sitä tehoseerumin imeyttämisen jälkeen kasvojen ihon kuiviin kohtiin. Muille kasvojen alueille olen levittänyt kaapissani jo pidempään majailleen BM Regenerating & Moisturising Day Cream Normal - Combination Skin -voiteen. Jos sinulla on kuiva iho, soveltuu kuivaa ihoa elvyttävä ja ravitseva Regenerating & Repairing Day Cream Dry Skin sinulle varmasti erinomaisesti koko kasvoille käytettäväksi.


Viime syksynä ostamani BM Regenerating & Moisturising Day Cream Normal - Combination Skin on nimensä mukaisesti normaalille ja sekaiholle päivittäiseen käyttöön tarkoitettu kosteusvoide. Itse käytän sitä BM-tehoseerumin päälle levittynä tuomaan lisäkosteutta. Väritön voide on todella hyvin kosteuttava, mutta sopii hyvin myös meikkivoiteen alla käytettäväksi, mikä on itselleni todella tärkeä kriteeri. Meikkaan lähes päivittäin, joten en halua, että meikkivoide lähtee kesken päivän rullaantumaan kasvoilta pois. Tämän kosteusvoiteen kanssa sitä ongelmaa ei ole ollut ja voide pitää ihon kauniin ja ravitun näköisenä. Olen huomannut, että voiteen säännöllisen käytön jälkeen ihoni tuntuu pysyvän päivisin normaalia mattapintaisempana, mikä on pienoinen ihme, sillä ihoni kiiltelee yleensä hyvin helposti. This is a keeper!

Yökäyttöön olen hiljattain ottanut BM Regenerating and Nourishing Night Cream*-voiteen, joka on ihoa yön aikana korjaava ja ravitseva sukralfaattivoide. Voide sisältää sheavoita, hyaluronihappoa, rooibosta sekä E-vitamiinia ja se levitetään iltaisin puhtaalle iholle yön yli vaikuttamaan. Yön aikana iho uudistuu ja elpyy ja aamulla iho tuntuu mukavan pehmeältä ja hyvin kosteutetulta. Käytän tätä yövoidetta vuorotellen toisen yövoidesuosikkini, ACO:n Face Night Moisurising Night Cream -voiteen, kanssa.


Lopuksi esittelyyn pääse BM-voiteiden todellinen helmi, joka kulkee nimellä BM OptiRetin Anti-Age Cream*. Ennenaikaiselta vanhenemiselta suojaamaan suunniteltu patentoitu voide on sisältää arvokkaita antioksidantteja ja kahta erilaista A-vitamiiniesteriä. Voide on koostumukseltaan erittäin tuhtia ja kermaista, joten sitä levitetään iholle ohuelti yöksi tai aamuisin. Itse levitän voidetta aina erityisesti otsan ja suupielten alueelle ennen yövoiteen levitystä. OptiRetinin käyttö kannattaa aloittaa varovasti, jotta iho ehtii tottua voiteen sisältämiin A-vitamiineihin. Suositus on käyttää sitä kahden ensimmäisen viikon ajan vain joka toinen yö/aamu. A-vitamiinin hyödyt ihonhoidossa on tunnustettu ja todettu tieteellisesti, sillä A-vitamiini uudistaa ihoa sisältä ulospäin. Säännöllisen käytön vaikutukset huomaa yleensä ensimmäiseksi ihon värin tasoittumisesta ja isompia muutoksia huomaa noin puolen vuoden käytön jälkeen. 

Kun A-vitamiinia käytetään säännöllisesti ihosta tulee pehmeämpi ja rypyt silottuvat. Samalla ihon kosteuspitoisuus paranee ja mahdolliset arvet tasoittuvat. Tähän loppuun kuitenkin vielä pieni varoitus siitä, että A-vitamiinikosmetiikan käyttö on hyvä lopettaa raskauden ja imetyksen ajaksi. Lisäksi palmitaatista ja retinolista, joita OptiRetin myös sisältää, voi tulla aluksi punoitusta ja näppylöitä ja iho saattaa kuivua ja kiristää. Kyseessä ei ole allerginen tai muuten haitallinen reaktio ja käyttöä kannattaa jatkaa, jotta iho tottuu tuotteeseen. Itselleni ei tällaisia oireita tullut, vaikka ihoni on melko herkkä, mutta tämä on hyvä tiedostaa, ettei turhaan säikähdä, jos niin kävisi. 

Ovatko BM-tuotteet teille tuttuja? Nyt on aika polkaista käytiin tuotearvonta, jossa kaksi onnekasta voittaa itselleen A-vitamiiniyhdisteitä ja arvokkaita antioksidantteja pursuavan BM OptiRetin -voiteen (arvo n. 60 €/voide). Toteutan arvonnan Instagramissa. Arvontaan osallistut seuraamalla Insta-tiliäni @chicconservativechanel ja jättämällä kommetin siellä näkyvän arvontakuvan yhteyteen. Osallistumisaikaa on ensi perjantaihin 23.3. saakka, jonka jälkeen ilmoitan Instagramissa voittajat. Paljon onnea arvontaan ja ihanaa torstaita!

* yhteistyössä BM CosmeCeuticalsin kanssa, merkityt tuotteet saatu testiin blogin kautta

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa 
SHARE:

21/12/2017

JOULUN SUURI KOSMETIIKKA-ARVONTA!


Ciao! Koska joulu on lahjojen antamisen aikaa, halusin kantaa oman korteni kekoon ja toteuttaa nyt vihdoin jo pitkään suunnitteilla olleen kosmetiikka-arvonnan! Kosmetiikka-arvontoja on tänä vuonna ollut paljon muissakin seuraamissani blogeissa ja minusta se on kiva tapa laittaa hyväksi havaitut tuotteet ilahduttamaan saajaansa. Arvon joulun kunniaksi tuotepaketin, joka sisältää seuraavat tuotteet:

Avon Mark. Liquid Lip Lacquer Matte, sävy Whipped Latte
Biozell Heat Protection Spray -lämpösuojasuihke 
Miss Beauty London Pressed Powder, sävy Autumn Beige
Miss Beauty London Nail Care Base Coat -kynsilakka
Miss Beauty London Nail Colour, sävy 369 Purple
Miss Beauty London Gel Nail Polish, sävy 9 Sweet Thing
Miss Beauty London Liquid Concealer, sävy 01 Light
Miss Beauty London Eyeshadow, sävy 03 Jupiter
Miss Beauty London Eyeshadow, sävy 02 Mystery
Miss Beauty London Brow Gel, sävy Brunette


Toteutan arvonnan Instagramissa. Arvontaan osallistut seuraamalla Insta-tiliäni @chicconservativechanel ja jättämällä kommetin siellä näkyvän arvontakuvan yhteyteen. Osallistumisaikaa on uuden vuoden aattoon 31.12. saakka, jonka jälkeen ilmoitan Instagramissa voittajan. Paljon onnea arvontaan ja ihanaa torstaita!



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

26/09/2017

I LOVE ME 2017 - MESSUT LÄHESTYVÄT + ARVONTA!


Vajaan kuukauden kuluttua ne ovat taas täällä! Nimittäin Helsingin Messukeskuksen järjestämät joka syksyiset I love me -messut, jotka ovat olleet henkilökohtaiset lempimessuni jo pidemmän aikaa. Muotia, kauneutta, hyvinvointia ja terveyttä pursuava messuohjelma on ollut joka kerta niin houkutteleva ja kattava, että messuilla on helposti vierähtänyt kokonainen päivä tai välillä usempikin. Tänä syksynä messuja vietetään Helsingissä 20. - 22.10.2017 ja olen nyt jo ihan täpinöissäni, sillä olen tänä vuonna messujen virallinen yhteistyöbloggaaja! Olen jo aloittanut laatimaan listaa kaikista pisteistä ja ohjelmanumeroista, jotka haluan ehdottomasti nähdä messujen aikana. Tämän vuotiseen messuohjelmaan pääset tutustumaan tästä ja samalla voit laatia oman listasi kiinnostavimmista messutärpeistä. Meitä yhteistyöblogaaajia on tänä vuonna yhteensä kahdeksan, joten messuilta pääsette bongaamaan myös MaijunMianSarandanEevskunNananAnn-Christinen ja Tiian.


 Olen aina ollut erityisen innoissani I love me -messujen upeasti toteutetuista muotinäytöksistä, joissa on päässyt katsastamaan sesongin kuumimpia trendejä ammattimallien esittelemänä. Näytöksistä saa napattua ideoita omaan pukeutumiseen ja samalla näkee kattavasti koti- ja ulkomaisten suunnittelijoiden mallistojen parhaat palat. Muoti -alueelta löytyy myös laukuista, kengistä, asusteista ja vaatteista koostuvan Shopping Streeitin lisäksi kotimaista muotia esittelevä Finnish Fashion -alue sekä itseäni kovasti kiinnostava Design District Helsinki -osasto.

Myös runsaasti eri näytteilleasettajien kosmetiikka-, ihon-, kynsien- ja hiustenhoitotuotteita sisältävä Kauneus -alue kiinnostaa minua kovasti, sillä sieltä tein viime vuonna muutamia huikeita löytöjä, joista kirjoittelin täällä. Odotan jo innolla tämän vuoden tarjontaa! Kauneus-aluella pääsee myös seuraamaan tänä vuonna hiusnäytöksiä ja halutessaan voi käydä ottamassa itselleen pikakampauksen tai -meikin, geelilakkauksen tai kokeilla ihania hemmotteluhoitoja paikan päällä. Itsäni kiinnostaa myös kovasti erittäin hyvään messuhintaan tarjolla oleva, puolituntinen hampaidenvalkaisu, sillä säihkyvän valkoinen hymy on se paras asuste.



Tänä vuonna aiemmilta vuosilta tutut Muoti ja Koru & Kello -alueet muodostavat yhdessä Lifestyle -alueen, jossa on voi ihastella uusimpia koru- ja kellotrendejä ja shoppailla asusteita, tavata suunnittelijoita ja hakea tyylivinkkejä omaan pukeutumiseen. Alueelta löytyy myös Laurent Perrier -skumppabaari, jossa voi käydä lepuuttamassa jalkoja messuhumun lomassa ja nauttia lasillisen kuohuvaa.

Uusimmat kuulumiset ja trendit luonnonkosmetiikasta, luontaisterveydestä, ekologisesta muodista ja luonnonmukaisesta ravinnosta löytyvät tänä vuonna Luonnollisesti -alueelta. Superfoodien ystävänä vierailin edellisvuonna tälläkin kertaa messuilla mukana olevien Foodinin, CocoVin ja Puhdistamon osastoilla, joissa oli tarjolla hyviä messutarjouksia. Tänä vuonna itseäni kiinnostaa kovasti myös tutustua tarkemmin muun muassa Laveran, Dr. Hauschkan ja L'Occitanen valikoimaan sekä vierailla Ruohonjuuren osastolla. Luonnollisesti -alueelta löytyy myöskin Weecos-ständi, jossa on tarjolla laaja kattaus suomalaisten ekomuotimerkkien design-tuotteita koruista vaatteisiin ja sisustustuotteisiin. Tuotteita voit käydä etukäteen kurkkaamassa täältä.


Miltä tämän vuoden I love me -messutarjonta vaikuttaa ja mikä sinua kiinnostaa erityisesti messuilla? Jos messut kiinnostavat, niin nyt kannattaa ehdottomasti osallistua arvontaan, jossa voit voittaa messulipun (arvo 18 e)! Blogissa arvotaan lippuja yhteensä 15 kappaletta ja osallistua voit jättämällä kommentin + sähköpostiosoitteesi tähän postaukseen 8.10 mennessä. Onnea arvontaan!




* yhteistyössä Messukeskuksen kanssa


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

10/09/2017

KUINKA SAADA RUSKETUS KESTÄMÄÄN PIDEMPÄÄN + IHANA TUOTEARVONTA


Kesä on jo taittunut syksyyn, mutta onneksi iholla on vielä kevyt rusketus muistuttamassa elokuun hellehetkistä, jolloin vietin monen muun lomalaisen tapaan aikaa uimarannalla niin paljon kuin suinkin mahdollista. Nyt tuo iholle hankittu kevyt pronssinhohde on harmikseni alkanut jo haalistua.  Onneksi tähänkin ongelmaan on olemassa ratkaisu nimeltä itseruskettava, joka on helppo tapa saada se tavoiteltu sävy iholle turvallisesti ja jatkaa kesäistä rusketusta pidempään. Nuorempana aurinkoa tuli palvottua todella ahkerasti etelänreissuilla ja solarium tuli myös tutuksi, mutta näin hieman vanhempana (ja viisaampana?) olen hoitanut ihon sävyttämisen itseruskettavien tuotteiden avulla. Huimasti kehittyneillä koostumuksilla saan kauniin, luonnollisen värisävyn aina ennen tärkeitä tapahtumia tai juhlia, eikä ikäviä rusketusrajoja tarvitse pelätä.

Jos kesäinen rusketus tuntuu olevan enää muisto vain ja seuraavaan etelänmatkaan on vielä aikaa, löytyy pikapelastus itseruskettavasta vaahdosta. Olen pitkään käyttänyt vartalon ihon sävyttämiseen St. Moritzin medium-sävyistä vaahtoa, mutta kesällä löysin Sunkissed-merkkisen itseruskettavan, joka nousi nopeasti suosikkilistalleni. Tämä moussemainen itseruskettava on tujua tavaraa ja antaa iholle heti kauniin karttavärin, joka syvenee tuotteen vaikuttaessa. Lopullinen väri kehittyy iholle jo tunnissa, wow! Parasta tässä tuotteessa on ehdottomasti kuitenkin se, että tuote ei iholla tuoksu itseruskettaville tuotteille tyypillisen pistävältä, vaan lähinnä paahdetulta toffeelta. En ihmettelekään yhtään, että tämän E-vitamiinia ja aloe veraa sisältävä mousse voitti vuonna 2011 Pure Beauty Awardsin kultamitalin omassa kategoriassaan.


Itseruskettavien tuotteiden kanssa hyvä esivalmistelu, erityisesti ihon kuorinta, on ehdoton juttu, joka takaa värin leivittymisen tasaisesti. Olen huomannut, että hyvin kuoritulle iholle levitetty itseruskettava vaahto myös pysyy pidempään kauniina.  Sain kesän aikana blogiin testattavaksi Optiatin herkullisen tuoksuisia kuorintatuotteita, joihin ihastuin todella paljon. Nämä ekologiset kuorinnat valmistetaan käytetyistä arabica-kahvinporoista ja niissä on omaan makuuni juuri sopivan karkea koostumus. Kahvipavuista irtoava luonnollinen rasva tuntuu lisäksi kosteuttavan ihoa todella hyvin, koska jokaisen käyttökerran jälkeen ihoni on ollut todella pehmeä ja kimmoisa. Optiatin kuorinta-ainetta olen uskaltautunut kokeilemaan myös kasvojen iholle ja omiksi suosikeikseni on noussut sarjan sitruunaruohoa sisältävä Lemongrass Lifter sekä appelsiinin eteerisestä öljystä ihanan tuoksunsa saava Mouthwatering Mandarin.

Miten kotikylppärissä sitten saa loihdittua sen parhaan rusketuksen? Itse aloitan homman niin, että kuorin ihon kahvikuorinnalla aamusuihkun yhteydessä. Sen jälkeen sivelen kyynärpäihin, käsiin, polviin ja jalkateriin kosteuttavaa vartalovoidetta ja annan sen kuivaa puolisen tuntia. Tämän jälkeen levitän itseruskettavan vaahdon vartalolle pyörivin liikkein levityskintaalla. Väri on tärkeä muistaa häivyttää kohti polvia, jalkateriä ja kyynärpäitä luonnollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Vaahdon levittämiseen olen käyttänyt tätä St. Moritzin käsinettä, jolla väri levittyy kauniisti ja tasaisesti vartalolle. Vaahdon levittämisessä kannattaa kuitenkin olla nopea, sillä Sunkissedin vaahto kuivaa todella nopeasti iholle. Sinänsä nopea kuivuminen on itseruskettavien tuotteiden kohdalla ehdoton plussa, kun ei tarvitse pelätä värin tarttumista vaatteisiin. Seuraavana aamuna käyn sitten normaalisti aamulla suihkussa ja levitän vartalolle kosteuttavan vartalovoiteen, joka pidentää rusketuksen säilymistä. Yleensä teen niin, että levitän itseruskettavaa vaahtoa iholle noin neljän  päivän välein ja näin saan vartalon ihon saa pysymään kauniin päivittyneenä ympäri vuoden.

Haluatko sinä päästä kokeilemaan Optiatin kahvikuorintaa ja Sunkissedin itseruskettavaa vaahtoa? Jos vastasit kyllä, niin nyt kannattaa osallistua tuotearvontaan, joka sisältää Optiatin Moutwatering Mandarin -kuorinnan sekä Sunkissed Rapid Tan -itseruskettavan sävyssä medium (palkinnon arvo 33,80 e). Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen ke 13.9. klo 18 mennessä. Onnea arvontaan ja ihanaa sunnuntain jatkoa!



* Optiatin kuorintatuotteet saatu blogin kautta, sisältää mainoslinkkejä


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

16/10/2015

CAMEL COAT


Kamelinsävyinen villakangastakki on ajaton klassikko, joka tuntuu tänä syksynä olevan jälleen erityisen pinnalla. Hyvin leikattu malli ryhdistää melkeinpä minkä tahansa asukokonaisuuden ja pidentää vartalon linjoja. Hieman pidemmän takin kaveriksi on helppo yhdistää polven yläpuolelle nouseva neulemekko ja tämä kuvissa näkyvä leokuosinen, poolokauluksella varustettu yksilö onkin ehdottomia syksyn mekkosuosikkejani. Harmaapohjainen kuosimekko rauhoittuu vaalean takin avulla, joka on mustaa raikkaampi versio tähän lookiin.

Kuvat otimme miehen kanssa sunnuntaina samalla, kun kävimme katsastamassa muutamaa asuntoa. Kirpakassa aurinkoisessa kelissä oli kiva hengähtää hetki ulkosalla ja ihastella kaunista ruskaa. Asuntonäyttöjä ajatellen päivä olikin miltei pelottavan täydellinen, sillä niillä talven pakkasilla ja loskakeleillä monet kaupunkimaisemat ovat vähemmän houkuttelevia. Toisaalta kirkas auringonpaiste paljastaa armottomasti pienetkin sävyerot ja kulumat pinnoissa, joten puolensa siinäkin. Sisustuskuume on itselläni joka tapauksessa tällä hetkellä varsin kova ja se täydellinen unelmakohde hakusessa, joten katsotaan, miten käy. Mikään tulipalokiire meillä ei todellakaan ole, joten nyt on hyvä aika kartoittaa sopivia vaihtoehtoja ja vertailla meille mieleisiä asuinalueita.


Ihanaa alkavaa viikonloppua & palataan taas pian!



coat / Zara
dress / vintage
bag / Michael Kors (*similar here)
sunnies / Ray-Ban (*similar here)


*sisältää mainoslinkkejä

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig