09/10/2017

SILMÄMEIKKI MARJAISISSA SÄVYISSÄ



Olen viime aikoina käyttänyt yhä kasvavassa määrin luonnonkosmetiikkaa ja mineraalimeikkejä. Olen huomannut vaikutukset ihoni hyvinvoinnissa, sillä luonnonkosmetiikka ei tunnu tukkivan ihohuokosia samalla tavalla kuin tavanomaiset meikkivoiteet ja puuterit ja saman olen huomannut mineraalimeikkien kohdalla. Mineraalimeikeissä minua ihastuttaa erityisesti se luonnollisen kuulas, valoa taittava lopputulos, jonka niillä pystyy kasvoille luomaan. Rakastan myös sitä, miten kauniisti mineraalimeikit liukavat iholla ja kuinka runsaasti pigmenttiä ne sisältävät - pienen pieni määrä esimerkiksi mineraaliaurinkopuuteria riittää valaisemaan koko kasvot hetkessä!

Mineraalimeikkeihin ihastuneena olin iloinen huomatessani taannoin Siljan laivalla Tukholmaan reissatessamme, että heidän tax-free-valikoimansa oli täydentynyt jenkkiläisen Bellápierre Cosmeticsin tuotteilla. Bellápierren tuotteet on valmistettu 100 % puhtaista mineraaleista ja niitä hetken laivan kosmetiikkaosastolla testailtuani huomasin, että nämähän ovat todella kokeilemisen arvoisia! Luomivärifriikkinä mukaan valikoitui upeisista marjaisista sävyistä koottu XII Eye Shadow Palette Go Natural -luomiväripaletti. Paletissa on 12 toinen toistaan herkullisempaa sävyä, joista 3 on mattasävyjä ja loput 9 hohdevärisävyjä. Paletin marjaisat roosan, pinkin, violetin ja luumun sävyt sopivat täydellisesti syksyn ja talven silmämeikkiin ja näillä tekee helposti sekä päivä- että iltameikin. Erityisesti paletista löytyvät kaksi tummempaa luumuista sävyä soveltuvat mainiosti kauniin smokey eyes -iltameikin loihtimiseen!


Omiksi suosikkisävyikseni nousivat viikon käytön jälkeen samppanjahelmiäinen Last Call, metallivioletti Utopia, rosahelmiäinen Melrose sekä tumma metallivioletti Intrique, jossa on aavistus punertavaa sävyä mukana. Päivämeikkiin käytän yleensä vaaleampia samppanjahelmiäisen sekä rosahelmiäisen sävyjä, joita syvennän sitten metallinvioletilla silmän ulkonurkkaa kohden häivyttäen. Iltameikissä tykkään käyttää metalliviolettia koko liikkuvalle luomelle ja syvennän ulkonurkkaa samaisella tummalla metallinvioletilla, jota käytän päivämeikissäkin. Jos haluan lopputuloksesta vielä intensiivisemmän, kastelen luomivärisiveltimen pään kevyesti vedellä, jolla väriin saa extrasyvyyttä. Väripigmentit tässä paletissa ovat erittäin hyvät ja luomivärien laatu niin hyvä, että sävyt pysyvät luomilla kauniina koko päivän.


Yllä näette, miltä suosikkisävyni näyttävät iholla. Kuten kuvasta näkyy, kaikissa sävyissä on todella upea kiilto, joka näyttää luomilla todella kauniilta. Voidemaisen pehmeä koostumus tekee sävyjen keskenään sekoittelemisesta ja häivytyksestä niin helppoa, että näiden kanssa ei voi epäonnistua, vaikka ei luomivärien käytössä kovin kokenut olisikaan. Alla näkyvässä päivämeikissä, jonka tein vaaleimmilla sävyillä Last Call ja Melrose on juuri sopivasti muttei liikaa kimallusta arkeen. Alaluomien rajauksen tein tähän meikkiin metallinvioletilla sävyllä Utopia.

Ihanaa alkavaa viikkoa teille ja palaamisiin! Ilmoitan I love me -messulippujen voittajille tänään henkilökohtaisesti voitosta, iso kiitos teille kaikille kommentin jättäneille!




Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig