28/10/2015

BALMAIN x HM - MALLISTON HELMET ALLE 50 JA ALLE 200 EUROA


Marraskuun 5. päivä H&M:n valikoiduissa myymälöissä ja nettikaupassa lanseerataan odotettu Balmain for H&M -yhteistyömallisto! Itse fanitin viime syksynä isosti H&M:n ja Alexander Wangin yhteistyönä luomaa mallistoa ja tulipa omaan kaappiin hankittua silloin mm. Wangin suunnittelema upea sporttinen scubamekko ja urheilutoppi. Nyt olen kuitenkin ehkä vieläkin enemmän innoissani tästä Balmainin mallistosta, sillä olen jo pidempään ihastellut merkin takana häärivän suunnittelijaneron Olivier Rousteingin kädenjälkeä. Kaapistani löytyykin tällä hetkellä merkin musta rockhenkinen toppi, joka sopii kivasti siistin mustan tai valkoisen jakun alle. Ja ne Balmainin ihanat, tyylikkäisiin pakkauksiin pakatut hiustenhoitotuotteet, joita monissa blogeissa on vilahdellut, ovat varmasti jo monelle - myös allekirjoittaneelle - tuttuja. 

Balmain for H&M -mallisto tulee olemaan hieman H&M:n aiemmin tekemiä yhteistyömallistoja arvokkaampi ja runsaasti helmikirjailuja, paljetteja ja muita yksityiskohtia sisältävien mekkojen hinnat kipuvat monen sadan euron paremmalle puolen. Pienemmällä budjetillakin saa onneksi hankittua mallistosta muun muassa upeita asusteita ja t-paitoja. Omalla hankintalistallani onkin nimenomaan tuo upea valkoinen t-paita merkin klassisella printillä ja himoitsen talveksi myös tuota mustaa pipoa kultaisella Balmain-logolla.


Valitsin tähän mallistosta suosikkipoimintani alle 50 euron hintaluokassa: 



1. Valkoinen t-paita printillä / 2. Balmain-logolla varustettu pipo 
3. Aurinkolasit kultaisilla yksityiskohdilla / 4. Näyttävät korvakorut



Kuten todettu, malliston hintahaitari on todella laaja alkaen alle 20 eurosta ja jatkuen noin 600 euroon asti. Suurin osa upeista jakuista ja takeista on onneksi varsin kohtuuhintaisia laatuun ja viimeistelyyn nähden. Itse ihastuin erityisesti alla näkyvään valkoiseen, kultanapilliseen jakkuun sekä mustaan, kipparintakkityyliseen ulkotakkiin. Nuo korkeakorkoiset sandaletit ovat myös aivan upeat ja pikkujoulukauteen sopisi täydellisesti tuo vihreänä kimaltava, avaralla kaula-aukolla varustetu paljettimekko. Mitä mieltä olette tästä Balmain for H&M -mallistosta?


Tässä suosikkipoimintani alle 200 euron hintaluokassa:



5. Sandaletit kultaisilla yksityiskohdilla / 6. Valkoinen jakku
7. Räätälöity takki kultanapeilla / 8. Kimaltava paljettimekko



SHARE:

21/10/2015

OUTFIT INSPIRATION




Tämänkertaiseen asukollaasiin sain inspiraation kuvassa näkyvästä salaperäisestä viittanaisesta, jonka bongasin eilen Pinterestiä selaillessani. Myöhemmin neito paljastui Agnés Boulard -nimiseksi ranskattareksi, joka on työskennellyt muun muassa Ranskan Voguelle. Huopahatun ja tyylikkään tummansinisen viitan ympärille rakennettu kokonaisuus näyttää yksinkertaisesti täydelliseltä! Nilkat paljastavat nahkahousut ja sirot korkokengät kruunaavat kokonaisuuden, joka sopii täydellisesti myös tähän kuluneeseen Suomen syksyyn. Ainoastaan korkokengät vaihtaisin tässä omassa versiossani hieman lämpimämpiin ylipolvensaappaisiin, joissa kelpaisi tepastella ruskan keskellä. Mitäs tykkäätte tästä lookista?

Vinkkinä muuten H&M:llä eilen startannut ale, josta löydätte myös tuon kollaasissa näkyvä kauniin harmaan huopahatun kukkaroystävälliseen hintaan. Itselleni on vastaava hattu tummemmassa sävyssä ja tarkoitus olisikin kaivaa se esille kaapin kätköistä ja yhdistää viime syksynä hankkimaan viittaan, josta kirjoittelin aiemmin täällä. Nyt kuitenkin himmottaisi hankkia vaatekaappiin vielä tuo navyblue-sävyinen viittaihanuus Louchelta ja pehmeän suloinen harmaa kaulusneule siihen yhdistettäväksi.





hattu H&M / neule someday. / laukku Furla
viitta Louche / ylipolvensaappaat Guess







* sisältää mainoslinkkejä
SHARE:

13/10/2015

SYKSYJUTTUJA


1. Lauantaina juhlittiin siskoni synttäreitä ja sitä ennen istuttiin meillä iltaa erään ystävämme kanssa. Illan hitti oli itsetehdyn sushin lisäksi mieheni kehittämä syksyinen Sodasteam -pohjainen juoma, johon tuli mm. kurkkua, limeä ja energiajuomatiivistettä. Elokuussa saamamme Sodasteam Play -laite on muuten ollut todella kovassa käytössä ja vähentänyt mukavasti tarvetta kantaa hiilihapotettua vettä kaupasta.

2. Vaikka odottelemme vielä virallisia hääkuvia, lisäsin yöpöydälleni erään häävieraamme ottaman ihanan kuvan meistä. Tuo kaunis peilikehys on myös tuore löytö.

3. Olen ihastellut jo jonkin aikaa graafisia seinätauluja ja julisteita. Tämä upea versio on Ylva Skarpin käsialaa ja sopisi mielestäni täydellisesti työhuoneeseemme.

4. Mies käväisi Lontoossa ja toi sieltä ihanan, kuuman pinkin sävyisen asusasusetin. Yllätyslahjat ovat yleensä niitä parhaita ja upeat alusvaatteet piristävät ihanasti arkea!

5. Stockan Hulluilta Päiviltä ei tällä kertaa tarttunut mukaan mitään sen suurempaa, mutta nämä valkoiset Iittalan Taika-kupit täydentävät hienosti kokoelmaamme. Sunnuntaina mukaan lähtivät myös samaisen sarjan posliinilusikat.

6. Tämän aamunraikkaan selfien nappasin lauantaina, kun hyvin nukutun yön jälkeen fiilistelimme ihanaa auringonpaistetta ja kokkailimme aamupalaa. Tuo lilansävyinen kotiasuni on muuten uskomattoman mukava päällä!




7. Himoitsen päästä maistamaan Starbucksin Pumpkin Spice Lattea! Lokakuu on ollut mielestäni aina kiehtova ja jopa pelottava kuukausi Pyhäinmiesten päivineen ja Halloweeneineen, ja kurpitsan, kanelin ja muskottipähkinän makuinen kahviherkku sopii näihin tunnelmiin täydellisesti.

8. Pilkahdus loppusyksyn viimeisiä kahdenkympin lämpötiloja koettiin Saimaan rannalla, jossa vierailimme taannoin. Kaunis kuppi vie ajatukset kuluneeseen kesään.

9. Uuden kasvovoiteen testailua, johon hiljattain vaihdoin entisen suosikkini. Uusi tuttavuus Darphinilta on niin huippu, että olen jo nyt täysin koukuttunut siihen. Tästä tulossa tarkemmin juttua blogiin myöhemmin.

10. Ensimmäinen piparkakkutalo bongattu! Tämä upea ilmestys koristi Ikean herkkumyymälän vitriiniä ja tänä vuonna tekisi mieli leipoa vastaava luomus kotiin joulutunnelmaa tuomaan.

11. Tutustuin Lushin tuorenaamioihin piipahtaessani hakemassa netissä suitsutusta niittävän ja hiiltä sisältävän Coalface-kasvosaippuan Helsingin keskustan liikkeestä viime viikolla. Myyjä suositteli omalle ihotyypilleni myös suklaista Cupcake -naamiota, joka valmistetaan tuoreista raaka-aineista paikan päällä.

12. Istuimme taannoin ystäväni kanssa tyttöjen iltaa Salutorgetissa, joka yksi lemppariravintoloistani Helsingissä. Klassinen Toast Skagen raikkaan valkoviinin kanssa toimii aina vain!


I love me -messulippujen ja kosmetiikkapaketin arvontaan ehtii vielä osallistumaan, sillä arvonta suoritetaan tänään keskiyöllä ja paketti lähtee onnelliselle voittajalle huomenna heti osoitetietojen vahvistuksen jälkeen! Ihanaa tiistaita ja palataan!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

16/04/2015

MY WISHLIST: NEUTRAL SHADES

1. Jakku / 2. Fedora /  3. Laukku  



Tällä hetkellä kevään toivelistallani on neutraaleja valkoisen, beigen ja maitokahvin sävyjä. Toisiinsa kauniisti sointuvat värit luovat hienostuneen ja harmonisen yhdistelmän, jota on helppo muunnella esimerkiksi iltamenoihin hieman rouheammilla asusteilla ja tai vaikkapa valitsemalla punaisen tai syvän pinkin huulipunan asun väripilkuksi. Itse olen erityisen ihastunut tuohon maitokahvin väriseen fedoraan ja valkoiseen, pussimaiseen laukkuun. Pussukan malliset laukut ovat tänä keväänä muutenkin kovassa huudossa, joten kaapista kannattaa viimeistään nyt kaivaa esille myös Vuittonin klassinen Noé, jos sellaisen sattuu omistamaan. Silmääni miellyttää myös tuo Vero Modan pidempi jakku, joka näyttelee ilmojen lämmettyä hyvin myös takin virkaa. Ja kyllä, ne valkoiset farkut ovat edelleen hankintalistallani :)


Kivaa torstaita teille ja pysykäähän kuulolla!



* sisältää mainoslinkkejä

SHARE:

13/04/2015

WANTED: WHITE PANTS


Himotuslistallani ovat edelleen ne täydelliset valkoiset farkut, joita ei ole toistaiseksi löytynyt, mutta pikkuhiljaa olen lämmennyt myös hieman siistimmille, puvunhousumallisille yksilöille, joita voisi käyttää sekä töissä että iltamenoissa. Raikas valkoinen alaosa näyttää mielestäni erityisen hyvältä yhdistettynä yläosan valkoisen, kerman ja beigen sävyihin. Pientä lisäsäväystä saa konjakinvärisellä nahalla, eläinkuoseilla tai metallinhohtoisilla - erityisesti kultaisilla - asusteilla. Ja upealla laukulla. Jälleen kerran siis pyyntö, että vinkatkaa ihmeessä, jos onnistutte bongaamaan jostain istuvat ja ei-liian läpikuultavat valkoiset farkut tai prässihousut!


Iloista alkanutta viikkoa!
SHARE:

06/04/2015

MEET & GREET WITH BLOGGERS


Kuinka usein tulee tilaisuus tavata omat suosikkibloggaajansa livenä ja vieläpä varsin upeissa puitteissa? No ei todellakaan ihan joka päivä, ja siksipä suuntasinkin lauantaina intoa puhkuen Kasarmitorin kupeeseen vajaa kuukausi sitten avattuun, tukholmalaista bistrotunnelmaa tarjoilevaan The Cockiin. Paikalla olivat ihanat, tämän ainutkertaiset Meet & Greet -lukijatapahtuman järjestäneet Linda, Marianna ja Alexa, joiden blogeja seuraan aktiivisesti. Ja vitsit, kuinka kiva ja lämminhenkinen fiilis tapahtumassa olikaan! Itse saavuin paikalle ikävää kaktus kurkussa -flunssanpoikasta potien, mutta se ei menoa haitannut. Mariannen kanssa tuli juteltua erityisen paljon muun muassa valokuvauksesta, ja sain hyviä vinkkejä omankin blogin kehittämistä ajatellen. Niin Alexan, Lindan kuin Mariannenkin blogeista kun aina ihastelen erityisesti taidokkaita ja inspiroivia asukuvia, ja tämä kuva-asia on ehdottomasti kehityksen alla myös omalla kohdallani.

Tapahtuman tarjoiluista vastasi ravintolan taidokas keittiö ja pääsimme maistelemaan Lähi-idän makuja, suklaisia jälkiruokaherkkuja ja taivaallisen hyvää leipää hummuksen kera. Minusta parasta tapahtumassa oli juuri se mutkaton rentous, jolla tytöt ottivat meidät vastaan ja paljon tuli höpötetyä myös muiden paikalle saapuneiden ja samassa pöydässä istuneiden upeiden leidien kanssa. Oli kyllä ihan mielettömän kiva päästä paikalle ja seuraavaa vastaavankaltaista tapahtumaa jo innolla odottelen. Kiitos Lindalle, Alexalle ja Mariannelle myöskin lähtiessä kotiinviemisiksi saadusta goodiebagista - Maybellinen mentolinen, huulia ihanasti viilentävä Dr. Rescue -voide pääsi nimittäin heti käyttöön!

Lauantaina ilta jatkui omalta osaltani oikein mukavasti suunnatessani juhlimaan ystäväni kolmekymppisiä Klaus K:hon ja sieltä sitten myöhemmin jatkoille Showroomiin. Kiitos onnistuneesta illasta vielä synttärisankarille! Sunnuntaiaamu meni myös kivoissa merkeissä, kun käväisin Kaapelin kirppiksellä tekemässä muutamia helmilöytöjä (suuri kiitos muuten Caritalle tästä vinkistä!), mutta valitettavasti lauantaina jo merkkejä tulostaan osoittanut kevätflunssa alkoi iltaa kohden oikein kunnolla. Eilisilta ja tämä päivä onkin mennyt tiiviisti kotosalla peiton alla pötkötellen ja kuumaan teetä ja kaikkia mahdollisia troppeja Pananol Hotista vitamiiniporejuomiin nauttien. Äh, mikään ei kyllä ole tylsempää kuin sairastaa ja toivon, että tämä tästä pikaisesti taittuu ja pääsen taas takaisin elävien kirjoihin.

Toivottavasti teillä on ollut kiva ja rentouttava pääsiäisviikonloppu ja blogiin on tulossa taas paljon kivoja juttuja, kun tästä tervehdyn. Ihanaa iltaa!



SHARE:

11/08/2014

A bite of orange


Pahoittelut pienestä blogihiljaisuudesta ja toivottavasti teillä oli kiva viikonloppu! Tällä kertaa vuorossa on jo pidemmälle syksyyn sijoittuvia suunnitelmia. Ja erityisesti oranssiin väriin liittyen. Sisustusinnostus on nimittäin näin kuuman kesän jälkeen taas päällä, ja katseeni suuntautuu raikkaaseen oranssiin, jota haluaisin pieninä annoksina raikastamaan kotiamme. Oranssi menisi myös loistavasti yhteen tämänhetkisen valko-musta-harmaa-painotteisen sisustuksemme kanssa, joten siinäkin mielessä uutta ilmettä saisi jo ihan muutamallakin elementillä aikaiseksi. Helpointa olisi päivittää olohuoneen (ja makuuhuoneen sekä työhuoneen) koristetyynyt, keittiön tabletit ja hankkia parvekkeelle muutama oranssi torkkupeitto viileitä syysiltoja varten. Etenkin graafiset, Missoni home- henkiset sisustusratkaisut ovat tällä hetkellä harkinnassa. Oranssi sävy näyttää mielestäni erityisen upealta tummansinisen, turkoosin ja valkoisen kaverina, kuten nämä netistä poimitut inspiraatiokuvat todistavat.




Sopivia tyynynpäällisiä löytyi varsin runsaasti mm. Zincdoorilta, Etsystä ja Amazonilta. Alla näkyvät tyynyt ovat kaikki Zincdoorin valikoimasta, enkä osaa päättää, mikä kuosi näistä miellyttää silmääni eniten..hmmm. Ehkä kallistun toistaiseksi tuohon ylimpään, siksak-kuosiseen versioon, joka on juuri sopivan moderni ja raikas. Vielä kun löytäisin tismalleen samansävyiset tabletit ja torkkupeitot! Toivelistalla on myös oranssi Missoni Homen rahi, jota olen Stockalta jo pidempään tiiraillut.




Näihin oranssinsävyisiin unelmiin päätän toistaiseksi nämä tämänkertaiset kuulumiset, palataan taas!


SHARE:

06/08/2014

Uusia juttuja viime viikolta


1.) Elintarvike- ja taloustieteilijänä tykkään seurata aktiivisesti ruoka-, juoma- ja ravintolarintamalla tapahtuvia juttuja ja trendejä. Saan inspiraatiota uusista resepteistä, joita bongailen aina yhtä innokkaasti. Tämä kesäkurpitsa-vuohenjuustofrittatan ohje kuulosti herkulliselta. Maistuu kuulemma hyvältä myös kylmänä eli eikun testaamaan!

2.) Suurena elokuvafanina seuraan myös leffamaailman kuulumisia säännöllisesti. Yksi viime viikon kohokohtia olikin Hangon kauniisiin maisemiin sijoittuva Kesäkaverit-elokuva. Todellinen hyvän mielen kesäleffa, jota voin lämpimästi suositella! Ja elokuvan ensi-ilta Bio Rexissä viime torstaina oli mahtava! Oli kiva nähdä livenä tämänhetken kuumimmat suomalaiset näyttelijät, kuten Pihla Viitala, Lauri Tilkanen ja Iina Kuustonen. Lauri oli luonnossa tietysti vieläkin komeampi kuin valkokankaalla!

3.) Uusia juttuja on kiva testata myös kesäjuomissa. Maistelimme siskoni kanssa Savanna Dry -merkkistä kuivaa omenasiideriä viime lauantaina auringonpalvonnan päätteeksi. Oli muuten hyvä ja ihanan raikas tuttavuus!

4.) Sosiaalisessa mediassa kovasti viime aikoina esillä olleet Baby Lips -huulituotteet ovat rantautuneet Suomeenkin ja ihastuin kovasti tähän Pink Punch-sävyiseen huulipuikkoon nähtyäni sen hyvän ystäväni meikkipussissa. Kosteuttaa todella ihanasti kuivia huulia ja antaa kauniin hennon pinkin sävyn!


Tällaisia juttuja siis tuli kokeiltua viime viikolla ja tällä viikolla ohjelmassa onkin sitten puistopicnik, yhdet häät ja rentoa grillailua. Palataan taas ja nauttikaahan upeasta päivästä!


SHARE:

31/07/2014

Viikon inspiroivimmat lookit

Luvassa taas koostetta viikon inspiroivimmista lookeista. Huomaa, että vielä ollaan henkisesti lomatunnelmissa, sillä sen verran mukavia ja vilpoisia kokonaisuuksia tuli tällä kertaa hellepäivien inspiroimana valittua. Kaikki asut ovat mielestäni tyylikkäitä, mutta silti sopivan rentoja. Mitä mieltä olette näistä?



1. City Chic Simppelin tyylikäs city-look syntyy siistien farkkushortsien, raitatopin, fedorahatun ja konjakinväristä nahkaa olevien asusteiden yhdistelmästä.

2. Ladylike Mustaa, valkoista ja vaalean ruskeaa: tämä tyylikäs asu sopisi täydellisesti auringonoton jälkeen päälle sujautettavaksi.

3. Candy Colours Herkkä pitsitoppi ja kulutetut farkkushortsit sopivat yhteen herkullisen väristen asusteiden kanssa. Huomatkaa hauska huivi, joka on pujotettu shortsien vyötärölenkkeihin vyön virkaa toimittamaan.

4. Yellow & blue Tässä asussa on kontrastivärejä, jotka näyttävät erityisen upeilta yhdessä ruskettunutta ihoa vasten. Ja tuon keltaisen mekon huolisin heti vaatekaappiini!


Helteistä torstaita ja palataan!
 
SHARE:

30/06/2014

Viikon inspiroivimmat lookit

Tällä kertaa luvassa uusi postausidea, Viikon inspiroivimmat lookit, joita ajattelin jatkossa täällä blogin puolella julkaista säännöllisesti. Itse kun tykkään tosi paljon katsella muiden blogeista koosteita ja kollaaseja bloggaajien ja muodin ammattilaisten sen hetkisistä suosikkiasuista, joista voi sitten ammentaa ideoita omaan pukeutumiseen. Tällä viikolla suosikkini ovat seuraavat:

 photos Chicisimo

1. All black Tämä asu todistaa, että kyllä se musta toimii aina! Mekon erikoinen leikkaus ja näyttävät kengät tekevät asusta mielenkiintoisen ja sopivan rock-henkisen.

2. Nouveau Grunge Tässä asussa on yhdistetty hauskasti ladylike-kukkahame simppeliin valkoiseen printti-t-paitaan. Paidan kanssa sävy sävyyn matchaa myös Celinén laukku ja nuo punaiset kengät ovat vain niin upeat!

3. Soft nude Mustaa, valkoista ja nuden sävyjä. Asu, joka sopii sekä toimistolle että vapaa-ajan rientoihin. Ray-Banin mustat lasit ja Celinén iso laukku toimivat tyylikkäinä yksityiskohtina.

4. Flower Power Nuo Valentinon mustat niittikorkkarit ja upeat kukkahousut ovat vain pure love! Värikkäät housut elävoittävät kivasti muuten harmonisen mustaa asukokonaisuutta, joka on mielestäni täydellisen tyylikäs.


Tällaisia kokonaisuuksia tällä erää, palataan pian!
SHARE:

01/05/2014

Light brown & white

Upeat hiekan, vaaleanruskean ja beigen sävyt ovat nyt todella ajankohtaisia ja toimivat mielestäni erityisesti kullansävyisiin asusteisiin yhdistettynä. Vai mitä sanotte näistä kokonaisuuksista? Omat suosikkini ovat yläreunan oikeanpuolimmainen vaalea kokonaisuus ja alimmainen oikeanpuolimmainen vaalean maximekon ja mustan nahkatakin yhdistelmä - pure love!

Omaa silmääni miellyttää erityisesti kultaisten yksityiskohtien yhdistäminen vaalean ja hiekan sävyisiin asukokonaisuuksiin. Himotuslistalla on aina näin keväisin myös joko valkoinen, vaaleanharmaa tai beigen sävyinen laukku talvisin suosimieni mustien ja tummanruskeiden nahkalaukkujen sijaan. Valkoinen denim on myöskin nyt SE juttu ja etsinnässä onkin täydellinen pari valkoisia farkkuja kesäksi. Vinkata siis saa enemmän kuin mielellään, jos satutte sellaisiin jossain törmäämään!

photos: Pinterest


 Rentouttavaa vappupäivää teille, oletteko jo ehtineet Ullanlinnanmäelle picnikille?

SHARE:

14/04/2014

Leomania!

ERILAISET PRINTIT JA ELÄINKUOSIT

ovat jälleen erittäin ajankohtaisia ja niitä tullaan varmasti näkemään katukuvassa kevään ja kesän aikana varsin runsaasti. Täällä blogin puolella olen aiemminkin hehkuttanut leokuosia, josta olen pitänyt aina erityisen paljon. Toinen suosikkini eläinkuoseista on harmaanbeige käärmeennahkakuvio, jota onkin vilahdellut monien muotilehtien palstoilla varsin mukavasti. Yksi tämän hetken kuumimmista kenkätrendeistä tuntuu muuten olevan varrettomat, rennot kanvaasikengät villillä eläinkuosilla varustettuna. Mielestäni etenkin leokuosiset versiot sopivat rentoon arkilookkiin loistavasti! Pitäisiköhän käydä hankkimassa nuo H&M:n ihanuudet, mitä mieltä olette?



Reppu, kanvaasikengät ja maximekko H&M


Kivaa alkanutta viikkoa!
SHARE:

31/03/2014

Parhaita motivaatiolauseita

photos: all over web

Heipsis ja kivaa alkanutta viikkoa! Omalla kohdallani melko sporttisilla meiningeillä mentiin etenkin eilinen päivä, vaikka tunnustan, että viikonloppuna kyllä tuli herkuteltuakin kunnolla :) Maanantai on kuitenkin hyvä päivä motivoitua taas arkiseen aherrukseen ja aloittaa viikon treenailut, ja tänään ajattelin jakaa kanssanne muutaman mielestäni varsin hyvin toimivan motivointilauseen. Olen huomannut, että omalla kohdallani juuri tällaiset tsemppilauseet ja "käskyt" toimivat parhaiten, kun pitää kiskoa itsensä salille tai lenkille. Vielä parempi on, jos ne yhdistää jollain tavalla puhuttelevaan ja motivoivaan kuvaan. Rakastan to do -listoja ja post-it -lappusia, joita kirjoitan itselleni lähes päivittäin. Se mikä toimii arkena konttorilla, toimii hyvin kotonakin ja siksi näppärä keino muistuttaa itseään omista tavoitteista on tehdä ikioma aarrekartta tai leikata motivoivia kuvia jääkaapin oveen. Ja tässä tulevat omat lempparini motivaatilauseista, joiden koen antavan ajateltavaa, auttavan ylittämään itse asetetut esteet ja tsemppaavan koko ajan parempiin suorituksiin:


" Our greatest weakness lies in giving up" - Thomas A. Edison

"Yesterday you said tomorrow" -Nike

"If she can do it what is your excuse?" - Anonymous -

"You earn your body" -Anonymous -


Upeaa viikkoa!
SHARE:

15/10/2013

Fave style for fall: Preppy chic

Viime aikoina olen sonnustautunut lähes päivittäin syksyunivormuun, joka koostuu tummasta villakangastakista, palmikkoneuleesta, kauluspaidasta, ruutuhameesta, hieman paksummista sukkahousuista ja nilkkureista. Kuinka mukavaa, naisellista ja lämmintä! Olen muutenkin innostunut yliopistochic -tyyliksi nimeämästä lookista, jossa yksi kuosillinen vaatekappale yhdistetään konservatiiviseen kauluspaitaan tai neuleeseen. Kokeiluun tulee tämän syksyn aikana menemään myös yliopistohenkisen collegepaidan yhdistäminen kauluspaitaan ja muuten melko hillittyyn kokonaisuuteen.



Olen muuten huomannut, että inspiraation etsiminen esimerkiksi täällä blogissa aiemmin hehkuttamaltani Chicisimo-sivustolta antaa hyviä vinkkejä, miten saman vaatekappaleen voi yhdistää niin monella eri tavalla ja luoda samalla ihan uudenlaisia kokonaisuuksia. Nyt kovin trendikäs tartaanikuosinen hame on tästä hyvä esimerkki, sillä tyylistä saa heti edgymmän yhdistämällä sen collegepaidan tai pipon & t-paidan kanssa. Siistimpi työlook syntyy, kun ruutuhame saa seurakseen neutraalin sävyisen jakun, neuleen ja nahkasaappaat. Vai mitä sanotte näistä inspiraatiokuvista, jotka hurmasivat ainakin minut täysin? :)




Inspiroivaa & tehokasta viikkoa!
SHARE:

24/09/2013

CHICISIMO - Real fashion on real people!

Hello! Tänään haluan jakaa kanssamme erään mainion jutun, jonka löysin vasta hiljattain. Kyseessä on Chicisimo -niminen sivusto, jossa tavalliset ihmiset esittelevät omia asukokonaisuuksiaan. Tarjolla on todella inspiroivia kokonaisuuksia ja täältä saa nopean silmäyksen myös monien suosittujen blogien asukuviin.

Yksi nerokas lisäominaisuus tekee sivustosta vielä paremman: tyylejä ja asukokonaisuuksia voi hakea haluamastaan maasta! Valittavana on Yhdysvaltojen lisäksi Aasia, Eurooppa, Afrikka, Latinalaisen Amerikan maat, Uusi-Seelanti ja Australia. Oikeasti, how cool is that! On kiva kurkistaa esimerkiksi länsinaapurimme katumuotiin, Pariisin tyylikkäiden ranskattarien lookkeihin tai Atlantin taakse. Vinkkinä omien kokemusteni pohjalta suosittelen vilkaisemaan Espanjan katumuotiin - näyttää uskomattoman hyvältä!


Sivustolta voi hakea tyylejä myös brändin ja tuotekategorian (esim. hameet, takit jne.) mukaan. On ihana katselle vaatteita oikeiden ihmisten, ei moneen kertaan photoshoppattujen mallien, päällä. Vaatteista ja asusteista saa näin heti todellisen kuvan ja esimerkiksi omalla hankintalistalla olevan käsilaukun koosta tai takin istuvuudesta saa heti realistisemman käsityksen verrattuna useiden nettikauppojen standardimallikuviin.


Chicisimo tarjoaa uskomattoman upeita kuvia, joista ammetaa pakostakin vinkkejä omaan pukeutumiseen, erilaisten elementtien yhdistelyyn ja asustamiseen. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän sivustoon, joka koukuttaa nopeasti!
SHARE:

22/09/2013

Wanted: Red check scarf

Iloista sunnuntai-iltaa kaikille! Viikonloppu on sujunut oikein mallikkaasti ja tänään on ollut aikaa pitää pienimuotoinen home spa-sessio ja tutustua vähän tarkemmin syksyn muotiin netissä surffaillen. Rento päivä kaiken kaikkiaan, toivottavasti teillä on ollut kiva viikonloppu myöskin!

Tämä syksynä olen mustan värin lisäksi hurahtanut totaalisesti ruutuihin. Viime viikolla kaivelin jo kaapista esiin J.Crewn ruutukuvioidun vekkihameeni, joka on ollut kovassa käytössä mustiin ja tummansinisiin asusteisiin yhdistettynä. Koitan saada siitä teille pikaisesti asukuvia, joita jo täällä kaipailtiinkin :) Mutta nyt haluan vaatekaappiini lisää ruutuja kaulahuivin muodossa. Hakusessa on punainen ruutukaulahuivi, jollainen on hiljattain Kenzankin blogissa vilahtanut. Ruutuhuivi tuo mielestäni kivan syksyisen säväyksen muuten neutraalin sävyiseen asukokonaisuuteen ja antaa kasvoille lämpöä. Ja talvella punainen ihanuus näyttää erityisen hyvältä mustaan villakangastakkiin yhdistettynä!



Inspiroiduin ylläolevista asukuvista ja muutamia lupaavia yksilöitä löytyi kuin löytyikin pienellä googlettelulla. Pienemmälle budjetille liikkeellä olevalle on tarjolla muun muassa Gina Tricotin ja BikBokin ruutuhuivit ja hieman arvokkaampaa mallia etsivälle löytyy ainakin Asoksen valikoimassa myynnissä oleva miesten Ralph Lauren -huivi. Upea on tietysti myös Burberryn klassikkohuivi, joka näyttää ihanan raikkaalta juuri tuossa punaisen sävyssä! Mikä näistä toimii teistä parhaiten?



SHARE:

16/09/2013

All BLACK with a twist

Lueskelin menneenä viikonloppuna Voilá Viola -blogin inspiroivaa nahkahameita käsittelevää postausta ja iskin siellä silmäni erityisesti tähän kokonaisuuteen. Pure perfection! Tämä yksinkertaisen tyylikäs look on paitsi elegantti, myös käytännöllinen ja helposti itselle toteutettavissa oleva kokonaisuus. Vastaanvanlaisen kokonaisuuden aion ehdottomasti tänä syksynä toteuttaa! Hankintalistalla on tosin vielä tähän kokonaisuuteen tarvittava, hieman A-linjainen (teko)nahkahame, joka näyttää upealta tumman yläosan kanssa. Monelta teistä lukijoista löytyykin varmasti asun viimeistelyyn tarvittavat mustat nilkkurit, musta nahkalaukku ja muhkea statement-kaulakoru, mutta alla vielä muutama ihanuus Zalandon valikoimasta, joilla voi halutun lookin luoda:


1. Statement-koru StyleR by post (täältä), 2. Laukku Dune (täältä), 3. Nilkkurit CAFéNOIR (täältä), 4. Neulepaita See u Soon (täältä), 5. Nahkahame Mint & Berry (täältä)


Itselläni on jo pidempään ollut "musta kausi" pukeutumisessa, sillä tummat sävyt sopivat ihanasti viilenevään säähän ja pimeneviin iltoihin. Lempivärini ovatkin mustan lisäksi juuri nyt tummansininen, viininpunainen ja kirkkaanpunainen ja samaan väriskaalaan olen sävyttänyt useina päivinä kynnet ja huulimeikin. Muutamia syksyisiä hankintoja tulossa esittelyyn tarkemmin myöhemmin, kirpeän syksyistä alkanutta viikkoa teille ja palataan!
SHARE:

10/09/2013

Wanted: Sailor coat

Moni teistä on varmaan huomannut jo useamman naistenlehden välissä vilahdelleen mainoskuvan, jossa H&M:n syyskampanjaa tähdittävä Gisele Bündchen poseeraa upea laivastonsininen kipparitakki yllään. Itselleni kuva iski ja lujaa ja herätti henkiin toiveen täydellisen kipparitakin löytämisestä. Klassista tummansinistä ja kultanappista kipparitakkia olen himoinnut jo useamman vuoden ajan, mutta sopivaa yksilöä en ole vielä onnistunut löytämään. Olisiko tämä H&M:n yksilö sellainen? Sovittamaan sitä on ehdottomasti päästävä, kunhan tämä ihanuus saapuu ketjun myymälöihin! 




Oletteko jo muuten tehneet syksyisiä vaatehankintoja? Itselläni alkaa lämpimistä keleistä huolimatta olemaan sen verran syksyinen fiilis, että pikkuhiljaa olisi kiva kaivella jo saappaat ja takit kaapista käyttöön ja viikata kesävaatteet odottamaan ensi vuotta. Muutama syksyhankinta onkin jo tehty, lisää niistä myöhemmin ja palaillaan! 

SHARE:

04/09/2013

Key looks: Fall - Winter 2013/14

Se on nyt sitten virallista: syksy on täällä kuukauden vaihtumisen myötä. Joka vuosi odotan mielenkiinnolla, mitä alkavan syksyn ja talven muoti tuo tullessaan. Kurkistus Lontoon, New Yorkin, Pariisin, Milanon ja Tukholman muotiviikkojen tarjontaan paljastaa, että tämä syksynä pukeudutaan musta-valkoiseen väricomboon, ryhdikkäisiin sotilaallisiin päällystakkeihin, tweedin kaltaisiin ylellisiin materiaaleihin ja nahkaan päästä varpaisiin.

Milanon muotiviikoilla loistivat vahvat, etnisin vivahtein koristellut kuosit, kiiltävät materiaalit ja ylellinen nahka. Versacen näytöksessä nähtiin myös räiskyvää keltaista, joka piristää varmasti siihen rohkeasti pukeutuvan syysilmettä! Dieselin näytöksessä lavalle marssitettiin pelkistetyn maskuliiniisia asukokonaisuuksia, joista viehätyin kovasti. Särmää asuihin toivat Christian Louboutinin aloittamaa niittilaukkuvillitystä henkivät, terävin piikkiniitein koristellut laukut.



Moschinon ja Burberryn näytöksissä esillä olivat erityisesti upeat, armeijalta vaikutteita saaneet päällystakit. Pariisin muotiviikoilla esitelty Chanelin mallisto henki modernia naisellisuutta ja jatkoi Chanelille tunnusmaisten upeiden tweedkankaisten asujen linjaa. Ihania utuisen pehmeitä kokonaisuuksia merkin luksustyyliin mieltyneille on siis tarjolla tänäkin vuonna. Dior ja Michael Kors marssittivat lavalle yksinkertaisiin, mustanpuhuviin asuihin pukeutuneet mallinsa ja huomio kiinnittyi erityisesti Diorin moderniin nahkamekkoon, joka oli nykyaikainen versio perinteisestä juhla-asusta. Myös musta-valkoisia asukokonaisuuksia nähtiin tänä syksynä paljon. Altuzarran näytöksessä nähtiin myös kauden nouseva trendi: korostetut olkapäät ja epäsymmetriset leikkaukset.




Muotiviikkojen tarjonnan pohjalta voidaan todeta, että tänä syksynä toimivat koristeelliset more is more -kokonaisuudet, joiden vastapainona nähdään pelkistettyjä, modernia herraintyyliä henkiviä asuja. Värikartalla pintansa pitää musta, jonka rinnalla nähdään räiskyvää keltaista, punaista, valkoista, harmaan sävyjä sekä lämmintä kamelinruskeaa. Itseäni materiaaleista miellyttää etenkin nahka, jonka käytössä ei tänä syksynä ja talvena tarvitse säästellä! Päivitä vaatekaappiisi siis nahkaiset pöksyt tai hame yhdistettynä trendikkäisiin (ylipolven)saappaisiin ja sotilaalliseen takkiin ja pärjäät niillä pitkälle.

Lisää kuulumisia mm. syksyn kosmetiikkauutuuksista tulossa täällä blogin puolella pian, pysykäähän kuulolla!


SHARE:

02/08/2013

Stylespy: Black & White by Olivia Palermo

Olen jo aiemminkin maininnut, kuinka paljon fanitan Olivia Palermon tyyliä. Ja kun jokaisen kokonaisuuden peruspohja eli kauniit hiukset, iho ja meikki on hallussa, ei neito tunnu koskaan tekevän virhelyöntejä pukeutumisensa suhteen.

Värikylläisen kesän väistyessä pikkuhiljaa kohti syksyä on klassinen musta-valkoinen värimaailma alkanut taas tuntua ajankohtaiselta. Ja pian saa taas kaivella liivit ja bleiserit kunnolla esiin kaapin kätköistä Olivian innoittamana!


Jos musta-valkoinen tyyli iskee, vauhtiin pääsee näillä luottovaatteilla: mustalla, hyvin istuvalla jakulla, valkoisella paitapuserolla, mustilla pillifarkuilla, nahkaisilla korkokengillä ja tyylikkäällä laukulla. Simple but chic!


Blazer River Island // Top Tibi // Pants River Island // Knitted top Monki // Blouse Replay // Dress H&M // Shorts Theory // Shoes Saint Laurent // bag Brahmin

Itselläni on tällä hetkellä syksyn hankintalistalla mustat nahkakorkokengät, jotka sopivat sekä työ- että arkikäyttöön. Lisäksi haluaisin tote-tyylisen, ryhdikkään mustan nahkalaukun työkäyttöön. Sopivaa mallia en ole vielä löytänyt, joten etsintä jatkuu. Tuo Olivian kädessä näkyvä krokokuosinen Givencyn Antigona Croc -laukku on kyllä upea, mutta hinta on melko suolainen...

xoxo Laura
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig