29/12/2020

MEIDÄN JOULU RUKALLA


Lumista joulukuun viimeistä viikkoa! Tänään vähän joulukuulumisia viime viikolta, jonka vietimme Rukan upeissa tunturimaisemissa jälleen kerran: tämä oli laskujeni mukaan jo kolmas joulu, jonka vietimme pohjoisessa ja ensi vuonna on tarkoitus jatkaa rakkaaksi muodostunutta perinnettä. 

Tämä joulu oli siinä mielessä meille aivan erityinen, että meillä oli reissulla ensimmäistä kertaa alle kuukauden ikäinen pieni perheenjäsen mukana ja kyllähän se reissuun lähtö noin pienen kanssa hieman etukäteen jännitti. Erityisesti pohdimme, miten pitkästä meno- ja paluumatkasta selvitään. Menomatkalle buukkasimme aiemman Rukan syyslomamme tapaan hotellihuoneen Scandic Kuopiosta, jotta reissun teko ei tuntuisi liian raskaalta. Se osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Oli kiva rentoutua hotellin aamiaisella suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen ja jatkaa siitä sitten ajomatkaa kohti pohjoista. Rukalle kuitenkin ajaa Helsingistä noin 9 tuntia ja siihen vielä pysähdykset päälle, joten pienten lasten kanssa matkatessa reissuun kannattaa todella varata aikaa. Vauvan selkä ei myöskään tykkää liian pitkästä turvakaukalossa istumisesta, joten taukoja kannattaa senkin vuoksi pitää vähintään 1-2 tunnin välein.


Olimme reissussa viikon verran ja perille tutulle mökille saavuimme lauantai-iltana. Oli niin huikea fiilis nähdä taas pitkästä aikaa lunta! Täällä eteläisessä Suomessa kun ollaan koko loppusyksy ja talvi kärvistelty kovin sateisissa keleissä eikä tunnelma ollut kovin jouluinen vallitsevan koronatilanteen vuoksi vesisateiden keskellä. Teki siis todella hyvää vaihtaa hetkeksi maisemaa ja nauttia lumesta ja tuntureiden kajosta. 

Meidän perheen marras- ja joulukuu ovat olleet sen verran hektisiä, että halusimme tänä vuonna pyhittää jouluviikon ennen kaikkea perheen kanssa yhdessä oloon, lepäämiseen ja kevyeen ulkoiluun. Päätimme jo ennen matkaa, että tänä vuonna emme laskettelurinteisiin suuntaa, vaan keskitymme hiihtelyyn ja kävelylenkkeihin. Itse en ole saanut vielä edes lupaa laskettelun tai ylipäänsä mitään nopeita suunnanmuutoksia sisältävien lajien aloittamiseen, joten odotan mieluummin suosiolla vielä hetken ja annan kropan toipua. Tietysti hieman haikea fiilis, kun syyslomallakaan en rinteisiin päässyt raskauden vuoksi, mutta kyllä sitä ehtii myöhemminkin laskettelemaan.




Mitä muuta mökillä ja Rukalla tuli sitten tehtyä? Ainakin saunottua paljon, nautittua takkatulen loimusta glühweinin kera, poltettua kynttilöitä ja syötyä hyvin. Tänä vuonna emme koronatilanteen vuoksi halunneet viettää aktiivisesti aikaa Rukankylän ravintoloissa ja siksi mökillä tuli kokkailtua itse päivittäin. Rukan parhaat burgerit tarjoavassa Ruok Burgerissa tuli käytyä, samoin Pisteessä, jossa lämmittelin beben kanssa miehen ja esikoisemme viihtyessä pulkkamäessä. Täytyy vielä kehua tässä yhteydessä Rukankylän Kotipizzaa, josta sai tilattua kotiinkuljetuksella mökille tuoretta pizzaa - yhden päivän pelastus!

Rukalla ei tänä vuonna nähty perinteistä soihtulaskua ja jouluhartausta ja joulupukin vierailu Rukankylässä jäi myös ensi vuoteen. Onneksi vietimme viime vuonnakin jouluviikon Rukalla, joten sieltä oli vielä muistissa ihania muistoja eivätkä tämänvuotiset rajoitukset meitä haitanneet. Rukalla vietettyihin jouluihimme on kuulunut toki olennaisena osana aina nimenomaan Rukankylässä ja Ruka Valleyssa vietetyt ulkoiluhetket, after ski -meiningit ja ravintoloissa lounastaminen, joten tietysti varmasti kaikki toivomme, että tämä koronatilanne tästä pian hellittää ja asiat palaavat normaaleiksi.



Odotettu h-hetki eli jouluaatto starttasi meillä tänäkin vuonna Joulupukin Kuumaa Linjaa kuunnellen ja Lumiukkoa katsellen. Koko päivä oli todella onnistunut ja aikataulut osuivat hyvin nappiin. Päästiin aloittelemaan jouluillallista alkuillasta ja sen jälkeen vuorossa oli joulusauna. Rukan mökin sauna on todella ihana - juuri sellainen perinteinen kunnon sauna - joten siellä rentoutuu aina ihan eri tavalla kuin omassa kotisaunassa. Jouluaaton illallispöytään katoimme lemppariherkkujamme mädistä silleihin, graaviloheen ja kinkkuun. Erityisesti muikun-, siian- ja kirjolohenmäti maistui blinien kanssa tarjottuna Jonatanille niin hyvin, että hän ei kovin paljon muuta jaksanutkaan jouluillan herkuista syödä. Poislukien tietysti loppuillan suklaakonvehdit, haha.

Tällainen oli meidän joulu tänä vuonna ja taas jäi paljon kivoja muistoja perheen kanssa vietetyistä yhteisistä hetkistä. Nyt valmistaudun henkisesti jo ensi vuoteen - toivottavasti teillä oli ihana joulu ja palataan taas pian!


SHARE:

23/12/2019

GREETINGS FROM WINTER WONDERLAND


Aatonaaton terveiset joulun taikamaasta tuntureiden keskeltä! Olemme parhaillaan Rukatunturilla perheen kanssa joulun vietossa ja täytyy sanoa, että kyllä nämä lumiset maisemat virittelevät mielen ihan eri lailla joulutunnelmiin kuin vesisateet, joita on eteläisessä Suomessa tullut varsin tiuhaan tässä joulun alla. Joulutunnelmissa on toki eletty tiuhaan koko kulunut kuukausi kotosallakin ja IG:n puolelle olen päivittänyt kuvamateriaalia, miltä meidän tämän vuoden joulusisustus näyttää. Harmillisesti en ole ehtinyt työkiireiden, sairastelun ja muiden kiireiden alla blogiin päivittelemään hetkeen kuulumisia, mutta täällä ollaan yhä ja toivottavasti ensi vuonna ehdin ruudun taakse useammin.

Täällä Kuusamossa ja Rukalla mieli lepää ja siksi tämä vuoden lopun reissukin osui täydelliseen paikkaan, kun ehdimme vähän ladata akkuja ja nauttia ihan vaan perheen kesken olemisesta. Viime vuonna vietimme Rukalla uudenvuoden viikon ja silloin täällä oli todella kirpakat pakkaskelit, mutta tällä kertaa täällä on erinomaiset ulkoilukelit lämpömittarin näyttäessa varsin maltillisia pakkaslukemia. Laskettelurinteeseen olisi tälläkin kertaa tarkoitus mennä  ja tällä reissulla on myös tarkoitus perehdyttää minimme murtomaahiihdon maailmaan. Mini sai isoisältään nimittäin ensimmäiset oikeat murtsikkasukset monoineen joululahjaksi ja innokkaasti niitä jo olohuoneen maton päällä ennen tätä reissuamme testaili. Ulkona on tarkoitus viettää aikaa muutenkin niin paljon kuin mahdollista ja eilisen ulkoilupäivän hitti oli Rukan kylästä löytyvä jääliukumäki. Kävimme myös lemppariravintolasamme Rukan Kuksassa nauttimassa mielettömän hyvää porokeittoa, joka on täällä Pohjoisen reissulla aina must! Suunnitelmissamme on vierailla myös porotilalla, jossa kävimme viime vuonnakin ja huomenna jouluaattona Rukan kylässä on käymässä joulupukki poroineen ☃️ Ruka-Kuusamon jouluviikko-ohjelmassa on myös kauneimpia joululauluja ja jouluaaton perinteiden hartaushetki Rukan eturinteiden juurella. Joulutunnelmiin päästään siis varmasti ja innolla odotamme koko perhe jo aattoiltaa.


Aiempien vuosien tapaan majoitumme täällä Rukan kylän läheisyydessä sijaitsevassa kodikkaassa kaksikerroksissa hirsimökissä, jonka sydän on iso takka. Siellä on ehditty jo paistaa useamman kerran makkaroita hiilloksen lämmöstä nauttien. Toinen juttu, jota odotan aina tänne tullessamme, on mökin sauna, joka tarjoaa parhaat löylyt ja jossa on ikkuna jouluiseen taikametsään. Parasta! Mökkifiilistely onkin yksi reissun parhaita juttuja, kun saa olla vain ja lukea lempikirjaa sohvalla villasukat jalassa. Eilen laitoimme mökin eteen kauniin ulkotulen ja myöhemmin tällä viikolla olisi tarkoitus rakentaa lumiukko ja lumilyhtyjä minin iloksi.


Rauhallista & rentouttavaa joulua!

SHARE:

30/12/2018

WINTER WONDERLAND CALLING


Terveisiä Rukan upeista lumimaisemista! Täällä fiilis on kuin talven taikamaassa enkä voi olla ihastelematta maisemien huikaisevaa lumenvalkeaa kauneutta joka kerta, kun saavun tänne. Lähdimme eilen aamulla matkaan ja pääsimme Kuusamoon ja siitä eteenpäin Rukalle juuri sopivasti illaksi saunomaan ja rentoutumaan takkatulen ääreen. Tänään aamulla oli ihan parasta herätä hyvin nukutun yön jälkeen ja kurkistaa ulos katsomaan lumen peittämiä puita. Täällä tunturissa metsän keskellä mieli todella lepää ja olen niin iloinen, että pääsimme tänne tänäkin vuonna.

Kirjoittelin viime vuotisesta tunturijoulun vietostamme täällä ja täällä ja tänä vuonna vietämme Rukalla uudenvuoden viikon. Majoitumme samaisessa pyöröhirsisessä mökissä, jossa on saunan ja takan lisäksi kätevä parvi, takkapuuvarasto, hyvinvarusteltu keittiö, pesukone ja kuivauskaappi. Täällä on siis siinäkin mielessä tosi kodinomainen tunnelma ja helppo viettää viikko pienen lapsen kanssa. Viime vuonna Jonatan oli niin pieni, ettei osannut vielä kävellä kunnolla, mutta tänä vuonna aiomme ottaa ilon kunnolla irti Rukan eturinteiden äärellä sijaitsevasta pulkkamäestä ja käydä mahdollisesti moikkaamassa poroja ja huskykoiria kahvila Lammintuvalla.


Rukalla talviaikaan oltaessa laskettelu kuuluu olennaisena osana viikon aktiviteetteihin ja tänäkin vuonna aiomme suunnata miehen kanssa fiilistelemään upeita rinteitä. Välineet vuokraamme tuttuun tapaan Ruka Ski välinevuokraamosta, josta saa hankittua samalla myös hissiliput. Katsomme vähän tilanteen mukaan, vuokraisimmeko minillemme myös ensimmäiset harjoittelusukset, joilla pääsisi vähän testailemaan laskemista. Lumitilanne on täällä tällä hetkellä varsin hyvä ja juuri nyt mittari näyttää noin -10 astetta. Loppuviikolle on luvassa vähän lauhempaa, mutta torstaita kohti pakkanen kiristyy jälleen. Kaiken kaikkiaan oikein mainiota laskukeliä on siis tiedossa ja viime vuoden jouluviikkoa huomattavasti lempeämpiä pakkasasteita. Silloinkin viihdyimme hyvin suksien päällä rinteissä, vaikka pakkasta oli parhaimmillaan -24 astetta. Rukalla on niin kattava valikoima laskujen väliseen lämmittelyyn sopivia kahviloita ja ravintoloita, jonne on helppo siirtyä huilahtamaan, että kirpakka pakkanenkaan ei haittaa.

Mitä parhainta uudenvuoden aatonaattoa & palaamisiin!





Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

13/01/2018

[OUTFIT] LASKETTELEMASSA RUKAN RINTEISSÄ



Leppoisaa lauantaita! Täällä eteläisessä Suomessa ei lunta näy vieläkään maassa, joten siirrytään tänään taas hetkeksi Rukan tunnelmiin. Tällä kertaa vuorossa on juttua siitä, miltä meininki Rukan mainiossa kunnossa olevissa laskettelurinteissä näytti ja millaisessa setissä rinteissä viiletin. Kuten täällä aiemmin mainitsin, sain juuri sopivasti ennen reissua uudet lasketteluhousut- ja takin italialaiselta CMP-merkiltä ja ne pääsivät tietysti heti tositoimiin, sillä vietimme reissun aikana yhteensä neljä päivää rinteissä. Vaikka keli oli kaikkina laskupäivinä erittäin kirpakka ja pakkasta oli -20 astetta, piti CMP:n Ski Collection -sarjaan kuuluva laskettelusetti minut lämpimänä. Raikkaan valkoisen, sinisillä ja punaisilla yksityiskohdilla varustetun, vedenpitävän ja hyvin hengittävän takin alle  puin vielä ihanan lämpimän CMP:n vaalean hybridi-fleecetakin, joka takasi extralämmön. Kauniisti muotoiltu hupullinen hybriditakki oli päällä miellyttävän pehmeä ja toimi erinomaisesti myös after skissä. Koko setistä aivan ehdoton suositus, jos etsit teknisesti erittäin korkealaatuista, superlämmintä ja designiltaan tyylikästä lasketteluasua! CMP:tä myy Suomessa muun muassa Intersport, Halonen/Carlson Sport sekä yksityiset urheiluliikkeet. Myös reissuun mukaan saamani kaksi hollantilaismerkki Bartsin pipoa olivat matkalla päivittäisessä käytössä ja niistä suosikikseni nousi tämä kuvissa näkyvä harmaa-valkoinen, muhkean lämmin pipo. Asusteisiin erikoistunut Barts tarjoaa pipoja, huiveja ja muita asusteita lapsille, naisille ja miehille ja Bartsin ihania pipoja voi ostaa Stockmannin myymälöistä ympäri maan.

Olen nuorempana lasketellut silloisen kotipaikkakuntani rinteissä Päijät-Hämeessä, mutta Helsinkiin muutettuani on tullut lasketeltua pääsääntöisesti Lapissa, kerran myös Alpeilla Italiassa. Lapin rinteistä erityisesti Rukan Vuosselin Portin sekä Eturinteiden loivat ja pitkät rinteet ovat suosikkeja ja niissä viihdyimme tälläkin kertaa. Rukan pisin rinne sijaitsee Vuosselissa ja on 1300 metrin pituinen, joten sitä alas laskiessa ehtii laskemisesta oikeasti nauttimaan. Alpeilta tietysti löytyy paljon, paljon pidempiä rinteitä, mutta tykkään Rukalla erityisesti siitä, että sieltä löytyy eritasoisia- ja pituisia rinteitä koko perheelle ja vähemmän ja enemmän kokeneille laskijoille. Täytyy myös kiittää tässä yhteydessä Rukan Vuosselin Portin sekä Pisteen välinevuokraamojen ja hissilippujen myyntipisteiden erinomaista palvelua! Vuokrasimme täydet taitaja-tasoiset varustesetit Atomicin suksin, sauvoin sekä Salomonin monoin minulle ja miehelle ja olimme molemmat enemmän kuin tyytyväisiä niihin. Lisävarusteiksi otimme vielä laskulasit ja kypärät. Saman taitaja-tasoisen setin vuokrasin edelliselläkin Rukan reissulla, joten siinä mielessä paketin sisältö oli tuttu. Koko reissumme ajan myös rinteet olivat erinomaisessa kunnossa ja onneksemme vältyimme aiemmin luvatuilta lumisateilta, jotka alkoivat vasta reissumme viime metreillä perjantaina. 

Lämmin kiitos vielä Bluesportsille sekä Ruka-Kuusamo matkailulle ja mahtavaa viikonloppua!


softshell ski jacket / CMP (gifted)
twill pants / CMP (gifted)
fixed hood hybrid jacket / CMP (gifted)
beanie / Barts (gifted)
ski goggles / Anon


* yhteistyössä Bluesportin sekä Ruka-Kuusamo matkailun kanssa

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

09/01/2018

[OUTFIT] WINTER WONDERLAND


Mielettömän ihanaa tammikuista viikkoa teille! Tänään on aika palata Rukan lumisiin tunnelmiin, joita olemme koko kesken perheen muistelleet lämmöllä. Reissu ja oleskelu tuntureiden kupeessa ja hirsimökissä keskellä talvista metsää antoi uskomattoman paljon uutta puhtia ja energiaa uuden vuoden aloitukseen. Olemme puineet reissutunnelmia ja katselleet kuvia tässä parin viikon ajan ja viime viikolla innostuin Lapin fiiliksissä leipomaan pizzaa, jossa täytteenä oli savuporoa, leipäjuustoa ja puolukoita - nam! Sain siihen Insta Storiesissa paljon kommentteja ja resepti on ehdottomasti tulossa tänne blogiin heti, kun saan kuvat napattua. Leipomani pizza katosi nimittäin parempiin suihin niin nopeasti, että en ehtinyt siitä sopivia kuvia ikuistamaan.

Ruka ja Kuusamo olivat ennen reissua minulle sen verran tuttuja paikkoja, että saimme reissusta kaikki tehot irti, kun aikaa ei tarvinnut käyttää rinteiden kartoittamiseen ja ruokakauppojen tai ravintoloiden etsimiseen. Parhaat after ski -meiningit koettiin tälläkin reissulla Pisteessä ja SkiBistrossa ja testasimme myös hiljattain Pisteen yläkerran tiloihin avanneen Villisian keittolounaan. Reissumme aikana Rukalla nautittiin melko kirpakoista pakkasasteista ja yhtenä päivänä lämpömittari näytti  peräti -24 asteen lukemia. Napakasta pakkasesta huolimatta viihdyimme koko perheen voimin milloin pulkkamäessä, milloin rinteissä laskettelemassa, joten tätä lomaa voi oikeutetusti kutsua kunnon reippailulomaksi. Jonatanin mieleen oli kovasti myös Rukan kylässä sijaitsevasta Kauppakeskus Kumpareesta löytyvä Rosa & Rudolf Touhula, jossa pikkumies pääsi peuhaamaan pallomeressä ja leikkimään Duploilla. Käväisimmepä reissun toiseksi viimeisenä päivänä myöskin poro- ja huskykoiratilalla ja nauttimassa kuumat kaakaot ja poropiirakat kahvila Lammintuvalla

Täytyy sanoa, että reissun yksi positiivisimmista elämyksistä oli kuitenkin jouluaaton viettäminen hiljaisuuden keskellä kodikkaassa hirsimökissä. Saunalla ja takalla varustettu, kaksikerroksinen mökki oli jo itsessään niin viihtyisä, että siellä olisi helposti kulunut hyvin toinenkin viikko. Pikkumiehemme kotiutui mökkiin myös välittömästi perille saavuttuamme. Koska reissusta jäi niin hyvä fiilis koko perheellemme, buukkasin heti vuoden alettua meille uuden reissun ja tulemme viettämään joulun 2019 jälleen samaisella hirsimökillä! Tälle vuodellekin suunnitelmissamme olisi mahdollisesti tehdä reissu Rukalle, sillä mieheni tykästyi kovasti maisemiin ja intoili jo etukäteen ruskareissua Kuusamoon.


Lapsiperheelle Ruka on mitä parhain paikka lomailla, sillä tekemistä riittää varmasti! Rukan kylästä löytyvät kaikki ravintola-, hotelli- ja rinnepalvelut kompaktisti ja kauppakeskus Kumpareen K-marketissa tai Rukanriutalla sijaitsevassa hyvinvarustellussa S-marketissa on helppo hoitaa elintarvikehankinnat mökille. Kauppakeskus Kumpareessa sijaitsee myös Alko. Me viihdyimme reissun aikana pääasiallisesti Rukan eturinteissä sekä VuosselinPortin puolella, jossa sijaitsee myös lapsille rakennettu Rosa & Rudolf Family Park. Voin lämpimästi suositella sitä kaikille laskettelemaan opetteleville perheen pienimmille ja pulkkamäessä viihtyville. 

Tähän loppuun vielä muutama sananen tästä talvisesta luottoasustani, joka piti minut lämpimänä koko reissun ajan lasketteluvaatteiden ohella. Canada Goosen Trillium -parkaa voin näin neljän vuoden käytön jälkeen suositella yhä lämpimästi - se päällä ei meno hyydy kirpakassakaan pakkasessa. Viime talvena hankkimani Anna Fieldin ugg-tyyppiset karvatöppöset ovat myöskin osoittautuneet kylmillä keleillä jalkojen parhaimmiksi kavereiksi, sillä näissä ei takuulla jäädytä varpaitaan! 


coat / Canada Goose
jeans / Gina Tricot
beanie / Jail Jam (gifted)
scarf / Moschino
boots / Anna Field

Jonatan wearing Reima & Gugguu

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

22/12/2017

TUNTURIJOULU RUKALLA - HERE WE COME


Enää kaksi yötä jouluun! Ja meidän lähtö Rukalle on huomenna heti varhain aamusta. En malta odottaa, että pääsemme perille ja näemme kunnolla lunta! Täällä etelä-Suomessa viime joulut ovat olleet niin vähälumisia, että on oikeasti enemmän kuin ihanaa päästä katselemaan lumen kuorruttamia puita ja talvista maisemaa. Ja kokemaan sellaista autenttista #winterwonderland -fiilistä! Uskon, että tulemme reissun aikana näkemään myös poroja ja ehkäpä vilauksen joulupukistakin, sillä lapsille on järjestetty jouluviikon ajaksi Rukan kylässä runsaasti ohjelmaa.

Perillä meitä odottaa kaksikerroksinen hirsimökki, jossa on takka ja sauna. Odotan kaikkien eniten  juuri takkatulen katselemista, sen ääressä loikoilua perheen kesken ja hyvän kirjan lukemista viinilasillisen tai hyöryävän teekupin siivittämänä. Saunaa tulemme varmasti käyttämään ahkerasti, sillä katselin säätietoja ja Kuusamoon on luvattu - 7 - 13 asteen pakkaslukemia. Ei liian kylmä keli kuitenkaan talviurheilulajien harrastamiseen ja tarkoituksena olisikin lasketella ja viettää Jonatanin kanssa aikaa pulkkamäessä useampana päivänä.



Tämä on ensimmäinen kerta, kun vietän joulua Lapissa. Useimpina vuosina olemme olleet ihan kotosalla Helsingissä ja olenpa ehtinyt kokemaan joulun myös Dubain lämmössä - vähän erilaista meinikiä silloinkin :) Ruka on oma suosikkikohteeni pohjoisen laskettelukeskuksista ja vierailin siellä viimeksi marraskuussa 2015 osallistuessani Rukan kaudenavajaisiin bloggaajamatkalla ollessani. Nyt on kiva ottaa vähän rauhallisemmin ja tarkoituksella olemme suunnitelleet ennakkoon melko vähän ohjelmaa tulevalle viikolle ja sunnuntaina koittavalle jouluaatolle. Päätimme, että katselemme sitten vähän kelin mukaan, mitä kaikkea minäkin päivänä tehdään. Tämä on ansaittu hengähdystauko hetkisen vuoden päätteeksi koko meidän pienelle perheelle, joten siksi on paras keskittyä ihan vaan rauhoittumiseen, joulutunnelmaan ja kauniista luonnosta nauttimiseen.


Tänään pakkailen reissuun omat ja Jonatanin tarvikkeet ja voin sanoa, että tavaraa on aikamoinen määrä! Koitan itse ottaa mukaan vain kaikkein välttämättömimmät jutut, sillä mökillä relatessa ei tarvitse niin miettiä pukeutumista. On kiva kulkea rennossa neuleessa ja farkuissa, joiden lisäksi pakkaan mukaan yhden juhlavamman mekon, jossa voi käydä syömässä ulkona sitten vähän siistimmin pukeutuneena. Sain ilokseni näin sopivasti juuri ennen reissua CMP:n uudenkarhean laskettelusetin ihanan joulusissa väreissä sekä settiin kuuluvan lämpimän hybriditakin, jonka voi pukea laskettelutakin alle. CMP on italialainen urheiluvaatebrändi ja kuulin, että heidän tuotteitaan löytyy myös Räikkösen perheeltä. Näissä Ferrarin punaisissa lasketteluhousuissa ja niihin sointuvassa valkoisessa takissa tarkenee varmasti, vaikka pakkanen vähän kiristyisikin. Paketista löytyi myös Bartsin kaksi ihanan lämpöistä pipoa, joten nyt ovat varusteet todellakin kunnossa! Lämmin kiitos tästä joulumuistamisesta vielä Bluesportille!


Haluan toivottaa teille jo tässä vaiheessa mahtavaa joulua ja riemukasta aattoiltaa - nautitaan hyvästä ruuasta, yhdessäolosta ja joulun taiasta! Blogi päivittyy aktiivisesti taas reissumme jälkeen, joten pysykäähn kuulolla.


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

16/11/2017

JOULUN ODOTUSTA


Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja itse olen aloittanut joulufiilistelyn ja joulukaudesta nauttimisen jo näin hyvissä ajoin. On ihana huomata kaupungilla liikkuessa, kuinka kauniisti valoköynnökset hohtavat ja siellä täällä näkyy mitä kauniimpia jouluisia näyteikkunoita, kukka-asetelmia ja joulukuusia. Listasin tähän alle muutamia juttuja, jotka liittyvät vahvasti omaan joulun odotukseeni:


Punainen väri huulilla 
Punainen väri kuuluu joulukauteen ja on ihanan piristävä pimeinä marraskuun iltoina. Olen ottanut punaisen huulipunan myös arkikäyttöön, sillä se raikastaa koko ilmeen hetkessä ja tekee tavallisesta farkut ja neule -asusta heti astetta mielenkiintoisemman. Tällä hetkellä olen erityisen ihastunut Avonin huulilla superhyvin pysyviin mattahuulipuniin sekä Miss Beauty Londonin paloautonpunaiseen Matte Liquid -punaan, klassiseen syvänpunaiseen huulipunaan sekä merkin huippuhyvään, koostumukseltaan miellyttävän vahamaiseen Lip Pencil -kynään.


Hyvän kirjan lukeminen
Marras-joulukuussa rakastan hyggeillä kotona ja käpertyä sohvalle hyvän kirjan ja teekupin pariin. Tällä hetkellä minulle on lukulistalla ruotsalaisen Emelie Scheppin Valkoiset jäljet -uutuuskirja, josta olen lukenut ennakkoon paljon hyvää! Rakastan dekkareita ja rikoskirjoja yli kaiken ja suosikkeja ovat Camilla Läckbergin, Lars Keplerin ja Jo Nesbon jännärit.


Fazerin piparisuklaa
Fazerin piparkakunmakuinen joulusuklaa on ihan parasta ja ensimmäinen levy sitä on jo tuhottu. Vai oliko se kaksi...Joka tapauksessa tätä on pakko saada joka vuosi heti, kun se saapuu kauppoihin myyntiin!

♥ Tupsupipot
Rakastan tupsupipoja! Mielellään useammassa eri värissä, jotta erisävyisiin takkeihin voi valita takin sävyyn sointuvan. Niitä on ehtinyt kertyä jo vuosien saatossa hyvä kokoelma, mutta mikä siinä onkaan, että joka vuosi talvikausi on yhtä kiva aloittaa uuden pipon hankinnalla? Tämä JAM:in villa-kashmirpipo on aivan ihana päässä ja koristeltu Swarovski-kritalleilla. Tämän talven ehdoton suosikkipiponi 


Tuoksukynttilöiden polttaminen
Kynttilät tuovat kotiin hetkessä rennon joulutunnelman. Poltan kynttilöitä päivittäin olohuoneessa ja kaunis tuoksukynttilä kylppärissä on ihanaa arjen luksusta! Omat suosikkini ovat H&M:n tuoksukynttilät sekä Ikeasta hetki sitten bongaamani, merellisen raikkaalle tuoksuvat Vinter 2017 -kynttilät. Niitä täytyy käydä hamstraamassa lisää pian!



♥ Glögin juominen
Täällä on glökausi korkattu käytiin kunnolla ja tänäkin vuonna suosikkejani ovat sokerittomat glögit, joita löytyy Marlilta ja Valiolta. Maustan niitä lisäksi itse kanelilla ja neilikalla, jotta mausta tulee makuuni tarpeeksi mausteinen. Terästeeksi sopii ihanasti esimerkiksi mustaherukka- tai kirsikkalikööri ja Belvedere-vodka tai punaviini. Tänä vuonna olen innostunut juomaan myös alkoholitonta, vaaleaa glögiä, jonka reseptin olen kehitellyt itse. Se on tulossa tänne blogiin pian!

♥ Pikkujoulut
Rakastan pikkujoulujen tunnelmaa ja odotan jo innolla ensi kuuta, jolloin pääsen juhlimaan rakkaalla tyttöporukalla perinteisiä pikkujoulujamme! Olemme tunteneet toisemme lähes 20 vuotta ja meillä on perinne, että joka vuosi kokoonnumme jonkun luokse etkoilemaan ja siirrymme siitä sitten Helsingin keskustaan illalliselle tai baariin/yökerhoon jatkamaan iltaa. Love you girls!


Kauden säihkyvä meikki- ja juhlamuoti
Paljetit, sametti ja kimaltavat materiaalit luovat juhlatunnelmaa ja ovat tämän sesongin suosikkeja juhlapukeutumisessa! Näyttävään juhla-asuun sopii säihkyvä meikki, joka syntyy mielestäni helpoiten erilaisilla hohde- ja kimalletuotteilla. Luomille, poskipäille ja amorinkaaren ylle levitettävä nestemäinen highligheter valaisee kasvot hetkessä! Juhlameikkiin saa nestemäisellä highlighterilla myös juuri sopivasti hienostunutta säihkettä ja suosittelen siihen Anastasia Beverly Hillsin Liquid Glowta. Myös sarjan upea, lämpimiä pronssisen hohtoisia sävyjä sisältävä Glow Kit soveltuu erinomaisesti käytettäväksi niin vartalolla kuin kasvoillakin kauniisti hohtavan pikkujoulumeikin tekoon.

♥ Stockan jouluikkuna
Tämänvuotinen Stockmannin keskustan tavaratalon jouluikkuna on mielestäni erityisen onnistunut! Ikkunassa on upea talvimaisema, joka vaihtuu välillä kesäksi. Ihana yksityiskohta on lampi, joka jäätyy ja sulaa vuorotellen. Tätä ikkunaa olemme käyneet pikkumiehen kanssa ihastelemassa jo monta kertaa ja jos et ole sitä vielä nähnyt, niin kannattaa heti suunnata Stockalle!


♥ Gingerbread Latte
Nautin joulun ensimmäisen Gingerbread Latten alkuviikosta, kun poikkesimme miehen kanssa Akateemisen Kirjakaupan Starbucksille. Tämä on vaan niin sairaan hyvää! Lahjavinkkinä pikkujoulurinetoja silmällä pitäen muuten, että Starbucksilla oli aivan ihastuttavia joulumukeja myynnissä.

♥ Jouluvalot
Aleksanterinkadun jouluvalot ovat jokavuotinen perinne, joka tuo joulun kaupunkiin! Tänä vuonna valot sytytetään 26. marraskuuta ja avajaisissa jouluvaloin koristeltu Aleksanterinkatu julistetaan avatuksi seremonioiden siivittämänä. Tänne on ehdottomasti päästävä.


Tunturijouluun valmistautuminen
Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä juttuna joulun odotuksessa on meillä tänä vuonna tunturijoulun fiilistely. Suuntaamme nimittäin joulun viettoon Kuusamoon Rukalle ja odotan reissua jo todella malttamattomasti! Joulu on pienelle pojallemme toinen ja on ihana, että hän pääsee lumisten tunturien keskelle pulkkamäkeen ja tapaamaan joulupukkia ♥  Edellisestä Rukan reissustani, josta kirjoittelin täällä ja täällä onkin vierähtänyt jo aikaa, ja nyt on ihana päästä laskettelemaan ja nauttimaan rauhallisesta joulutunnelmasta.


SHARE:
Blogger Template Created by pipdig