20/09/2016

BERRY BOWL JA KUULUMISIA MAMMALOMALTA


Aurinkoista tiistaita murut! Ja terveiset mammalomalta, jolle olen nyt siirtynyt. Viime aikoina olen joutunut kiinnittämään omaan terveyteeni yhä kasvavassa määrin huomiota, sillä olen saanut näin loppuraskaudesta riesakseni kamalat lantio- ja liitoskivut! Kauhistuttaa ajatellakin, miten viime viikolla olin niin huonossa jamassa, että kävelykin tuotti kovaa tuskaa. Onneksi olen nyt saanut lepäillä rauhassa ja vuodelepo ja tahdin rauhoittaminen on tehnyt kropalle todella hyvää. Ja allekirjoitan täysin sen, että terveyttään arvostaa vasta sitten oikein tosissaan, kun sen on vaarassa menettää.

Raskauden loppuvaiheessa lantio- ja liitoskivuista kärsii kuulemma noin kaksi kolmasosaa odottajista. Kivun asteet vaihtelevat ja jotkut ovat kuulemma olleet niin huonossa kunnossa, että eivät ole pystyneet liikkumaan ilman kainalosauvoja. Osa on joutunut turvautumaan jopa pyörätuoliin - ei kiva juttu lainkaan! Myös se, että vauva on alkanut laskeutumaan reilusti ennen laskettua aikaa, saattaa vaikuttaa asiaan ja aiheuttaa lantioon painetta ja kipua. Itse veikkaan, että omalla kohdallani ongelmat johtuvat ainakin osaksi skolioosista ja siitä, että selkäranka ei oikein jaksa kannatella kasvavaa taakkaa. Kätilöopistolta sainkin viime viikolla ohjeen hankkia lantion aluetta ja selkää hyvin tukevan tukivyön, joka auttaa pitämään "paketin kasassa". Onko teillä antaa hyviä suosituksia tukivöistä? Merkkejä ja malleja tuntuu olevan sen verran paljon, että omiin tarpeisiin sopivaa on hankala löytää.

Jos tukivyön käyttäminenkään ei auta, on vaihtoehtona hakeutuminen fysioterapeutin pakeille. Selkää jumppaavia ja vahvistavia liikkeitä, joita raskaana oleville suositellaan, on toki myös paljon ja eilen kävin noutamassa kirjastosta tunnetun fysioterapeutin ja joogaopettajan Kylli Kukkin Kyllin hyvä - lempeämmän elämän käsikirja -teoksen. Tartuin kirjaan innoissani ja siinä on todella hyviä ja nopeita harjoituksia esimerkiksi selän huoltoon, stressin taltuttamiseen sekä itseään arvostavan naisellisuuden nostamiseen. Jo tässä vaiheessa voin suositella sitä kaikille naiselle - ei pelkästään odottajille.


Mutta tosiaan, tämänkertaisen postauksen aiheena oli äitiyslomakuulumisten lisäksi herkullinen berry bowl, joka syntyi tänä aamuna tuoreista puolukoista, chia-siemenistä ja makeuttamattomasta soijamaidosta. Lisämakua antamaan pilkoin vielä kiivin ja annoksen päälle heitin vähän pähkinöitä, rusinoita ja kookoshiutaleita ja herkku oli valmis! Olen koittanut koko raskauden ajan syödä todella terveellisesti ja monipuolisesti erityisesti marjoja, hedelmiä ja vihanneksia ruokavaliooni lisäten. Rautapitoista lihaa, kaaleja ja pinaattia ei myöskään sovi unohtaa, sillä olen joutunut nappaamaan niiden lisäksi vielä nestemäistä rautalisää. Tämä aamiaisherkku on paitsi terveellinen, myös erinomaisesti nälkää pitävä, joten suosittelen ehdottomasti testaamaan. Tähän aikaan vuodesta tuoreita puolukoita saa kaupasta myös todella edulliseen kilohintaan!

BERRY BOWL

1 hengelle

2 dl makeuttamatonta soijamaitoa
4 rkl chia-siemeniä
1/2 banaani
2 dl tuoreita puolukoita

Päälle:
1 kiivi
puolukoita
pähkinöitä, rusinoita ja kookoshiutaleita


***

Sekoita chia-siemenet soijamaidon joukkoon ja anna geeliytyä jääkaapissa yön yli. Pilko banaani ja laita viipaleet blenderiin puolukoiden kanssa. Lisää sekaan chia-soijamaitoseos ja soseuta nopeasti tasaiseksi massaksi. Pilko päälle kiivi ja koristele makusi mukaan pähkinöillä, rusinoilla ja kookoshiutaleilla.





SHARE:

23/04/2016

SMOOTHIE BOWL


Aurinkoista lauantaiaamua muruset! Tänään on luvassa vähän erilainen aamupäivä, kun suunnistan parin tunnin päästä kohti Indiedays Inspiration -päivätapahtumaa. Illalla jatketaan päivää vielä gaalajuhlinnan merkeissä, joten uskon, että varsin mieluinen päivä tästä kaiken kaikkiaan kehkeytyy!

Ihana päivä alkaa tietysti kunnon aamupalalla ja tällä kertaa jaan teille uuden aamiaissuosikkini, Smoothie Bowlin, reseptin. Kulhoon asetellut annokset ovat nyt nosteessa ympäri maailmaa ja tämä hyvin nälän loitolla pitävä ja superterveellinen aamiainen on paitsi herkullisen makuinen, myös silmiähivelevän kaunis! Itse tehty smoothiekulho on ihana tapa ilahduttaa myös omaa rakasta, joka takuulla ilahtuu tällaisesta terveellisestä herkusta.


SMOOTHIE BOWL

(yhdelle)

pohjaksi annos chia-tuorepuuroa (reseptin löydät täältä)
1 banaani
tuoreita mansikoita
pähkinäsekoitusta
minttua

***


Valmista chia-tuorepuuro ohjeen mukaisesti ja kauho se syvän kulhon pohjalle. Leikkaa banaani ja mansikat viipaleiksi ja asettele tuorepuuron päälle. Ripottele pinnalle pähkinäsekoitusta ja tuoreita mintunlehtiä. Lorauta päälle vielä tilkka hunajaa, jos kaipaat lisää makeutta. Nauti heti!


SHARE:

19/01/2016

CHIA RAW PORRIDGE

Ovatko chia-siemenet sinulle uusi tuttavuus? Nämä mustat, unikonsiemeniä muistuttavat siemenet ovat todellisia ravintopommeja, jotka kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan monipuoliseen ruokavalioon. Siemenet sisältävät runsaasti kuitua, omega-3 rasvahappoja ja proteiinia, mutta maltillisesti hiilihydraatteja, joten ne sopivat erinomaisesti myös vhh-ruokavaliota noudattavien lautaselle.


Lähes täysin maidotonta ruokavaliota tällä hetkellä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta (=juustot ) noudattavana olen kuumeisesti etsinyt vaihtoehtoja perinteiselle maitorahkasta ja marjoista koostuvalle aamiaiskulholleni. Soijajogurtti on ihan ok, mutta välillä kaipaan sen rinnalle vaihtelua. Onneksi satuin netin syövereissä törmäämään chia-siemeniin ja löysin ne tavallaan uudelleen. Toki olen näitä aiemminkin käyttänyt, mutta näin jälkikäteen ajateltuna en ole osannut hyödyntää niitä parhaalla mahdollisella tavalla, vaan lähinnä ripotellut maitorahkan ja smoothien sekaan. Nyt kuitenkin olen löytänyt ihan uuden tavan hyödyntää chia-siemeniä, nimittäin mitä herkullisimman tuorepuuron! Hyvin nälkää pitävä, ravintorikas ja herkullisen makuinen tuorepuuro valmistuu todella helposti ja tästä onkin lyhyessä ajassa tullut sekä minun että mieheni vakkariaamiainen.

CHIA RAW PORRIDGE

(yhdelle)

2,5 dl mantelimaitoa
4 rkl chia-siemeniä
1 dl mustaherukoita
1 banaani


***

Sekoita chia-siemenet mantelimaidon joukkoon ja anna geeliytyä jääkaapissa yön yli. Pilko banaani ja laita viipaleet blenderiin marjojen kanssa. Lisää sekaan chia-geeli ja soseuta nopeasti tasaiseksi massaksi. Nauti heti sellaisenaan tai pähkinöillä ja tuoreilla hedelmillä maustettuna.

Tuorepuuron lisäksi chia-siemenistä on mahdollista valmistaa esimerkiksi herkullisia vanukkaita ja siemeniä kiitellään usein myös siitä, että tasapainottavat vatsan toimintaa, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan näitä!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

26/03/2015

HERKKUAAMIAINEN

Innostuin taas viime viikonloppuna paistamaan pitkän juoksulenkin jälkeen proteiinilettuja ja tein taikinapohjan jo täällä blogin puolella aiemmin vilahtaneella, banaanin ja toffeen makuisella Fastin Protein Pancake -seoksella. Lettujen teko valmiilla seoksella on hurjan helppoa, sillä jauheen lisäksi tarvitaan vain maitoa. Vajaaseen desilitraan jauhetta lisätään 1 - 1,5 desilitraa maitoa riippuen siitä, haluaako letuista amerikkalaistyylisen paksuja vai hieman ohuempia. Eli eikun ainekset sekaisin kulhossa ja sen jälkeen lettutaikinan annetaan sakeutua muutaman minuutin ajan. 




Paistoin letut vanhalla kunnon valurautapannulla neitsytkookosöljyssä, mutta mies halusi omat proteiinilettunsa voissa paistettuina. Herkullisilta maistuivat kuulemma! Itse tykkään nimenomaan tuosta kookosöljystä, joka antaa kivan kookoksen maun lettuihin. Päälle pilkoin tuoretta kiiviä ja banaania ja ripottelin pinnalle chia-siemeniä hyviä rasvahappoja tuomaan - terveellistä ja hurjan hyvää!


Näissä merkeissä reipasta torstaita teille & palataan pian!



SHARE:

04/05/2014

Healthy weekend

Iloista sunnuntai-iltaa teille rakkaat lukijat! Nyt kun uusi Miss Suomikin saatiin onnistuneesti kruunattua, ajattelin tulla höpöttelemään vähän juttua siitä, miten kulunut viikonloppu on omalla kohdallani sujunut. Tällä kertaa sitä kuvastaa parhaiten kaksi sanaa: rentoutuminen ja hyvinvointi. Vapun ja hektisen viikon jälkeen kaipasin nimittäin lepoa, ja ajattelin olla samalla armollinen myös koko kropalle ja viettää virkistävän viikonlopun ilman sen kummempia herkkuja. Urheiltuakin tuli ihan kiitettävästi, sillä eilen vedin puolentoista tunnin salitreenin ja tänään juoksin pitkän lenkin ulkosalla. Täytyy sanoa, että olo on juuri nyt tosi hyvä ja tällaisia viikonloppuja soisin itselleni useamminkin. On hyvä välillä keräillä voimia ja sallia itselleen se, ettei tee mitään sen kummempaa, on vain. Ensi viikonlopusta onkin sitten tulossa paljon vauhdikkaampi, joten tämä huilitauko tuli hyvään väliin :) Ainoa miinus on se, että toinen silmäni ärsyyntyi oikein kunnolla jostain (ehkä siitepölystä?) ja eilisestä lähtien on sitten paranneltu sitä "silmäpuolena". Toivottavasti se tuosta huomiseksi tervehtyy.  Miten siellä on viikonloppu mennyt?


Täytyy myös todeta, että tälläkin kertaa oman viikonloppuni kruunaasivat ne pienet jutut, joista voi arkena vain haaveilla. Kiiretön hetki suihkunraikkaana kylpytakki päällä teekupposen äärellä ja vieressä vino pino naistenlehtiä selailtavaksi - luksusta! Viikonloppuisin on myös aikaa valmistaa se terveellinen superfoodsmoothie, josta on koko ajan haaveillut, mutta jota ei arkikiireessä koskaan ehdi blenderissä pyöräyttämään. Näistä hetkistä saan mielettömästi voimaa ja melkein tunnen, kuinka akut latautuvat tulevia koitoksia varten. Varsinkin näin hieman vanhemmalla iällä oman kehon huoltaminen sisäisesti ja ulkoisesti on todella tärkeää ja mikä olisikaan siihen parempi hetki kuin kiireetön viikonloppuaamu? :)


Nyt kivaa loppuiltaa ja alkavaa viikkoa!

SHARE:

18/03/2014

Smoothie - päivän paras aloitus

Se on taas uusi viikko käynnissä ja viime aikoina aika onkin lentänyt siivillä. Viime viikonloppu meni tosi kivoissa merkeissä ja kuvamateriaalia illan tarjoiluista on tulossa tänne blogin puolelle pian! Erityiskiitos vielä Vitamin Wellin porukalle, jotka varmistivat, että juhliin osallistuneilla oli seuraavanakin päivänä raikas olo ;) Pääsin testaamaan myös uutta, keväällä lanseerattavaa Drive-juomaa, joka maistuu herkulliselle päärynälle ja kirpakalle inkiväärille. Tästä myös tarkempaa juttua tulossa pian, joten pysykäähän kuulolla!



Mutta nyt muutamia kauniita kuvia uudesta suosikistani, mustaherukka-maca -smoothiesta, jota nautin yleensä aina viikonloppuisin ennen treenejä. Smoothien sekaan tulee myös mantelimaitoa, johon olen viime aikoina tykästynyt kovasti:


Mustaherukka-maca -smoothie 

2 dl rasvatonta maitorahkaa
  1 dl mantelimaitoa
  1 rkl maca-jauhetta
1 rkl msm-jauhetta
n. 300 g pakastemustaherukoita
(jäitä) 
Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen. Lisää blenderiin halutessasi jäitä, jotta saat koostumuksesta tarpeeksi kylmän ja jäätelömäisen.





Tänään juhlitaan S:n virallista synttäripäivää ja testaamme iltapäivällä erään kiva konseptin, jota olen halunnut kokeilla jo pidemmän aikaa. Energistä päivää teille!
SHARE:

26/05/2013

HERKULLISET BANAANILETUT JA MANSIKKASMOOTHIE



Taidan tulla vähän jälkijunassa monissa blogeissa velloneen banaanilettuvillityksen suhteen, mutta koska blogini käsittelee itselleni hyvin tärkeitä aiheita - terveellistä ruokavaliota ja hyviksi havaittuja reseptejä  - halusin ehdottomasti testata lettusia itsekin. Löysin Liemessä-blogin kautta tosi simppelin reseptin banaanilettujen tekoon: ei tarvita muuta kuin kananmunia, banaaneja ja voita paistamiseen. Paistamisessa voi on mahdollista korvata kookosöljyllä, jolloin letuissa maistuu herkullinen kookoksen ja banaanin yhdistelmä, nam!




BANAANILETUT

(kahdelle)

2 banaania
2 kananmunaa
voita tai kookosöljyä paistamiseen

***


Kuori banaanit ja pilko kulhoon pieninä paloina. Soseuta joko käsin (itse käytin lusikkaa ja haarukkaa apuna) tai tehosekottimessa sopivan hienoksi massaksi. Lisää joukkoon kaksi kananmunaa ja sekoita. Kuumenna pannu, lisää voita tai kookosöljyä pannulle ja paista lettuja molemmin puolin muutaman minuutin ajan, kunnes ne ovat kullanruskean sävyisiä. Kannattaa ensin kuumentaa pannu kunnolla kuumaksi ja sen jälkeen paistella lettuja hieman maltillisemmassa lämpötilassa, jotta ne eivät pala pinnalta.

Lettutaikinaan voi lisätä halutessaan esimerkiksi vaniljaa tai kardemummaa. Valmiiden lettujen kanssa voi nauttia ripauksen hunajaa, tuoreita marjoja, rahkaa tai maustamatonta kermavaahtoa.




Lettujen kanssa nautitimme kahvia ja mansikkasmoothieta. Olipa ihana käydä heti aamusta juoksemassa puolen tunnin kunnon rasvanpolttolenkki tyhjään vatsaan. Illalla suuntaan vielä salille tekemään treenin uuden saliohjelmani mukaan. Olin muuten aika puhki eilen 1,5 h salipuristuksen jälkeen ja jalat tärisivät vielä pukuhuoneessakin eli taatusti tuli huhkittua tehokkaasti! :D Vähähiilihydraattinen mansikkasmoothie sopii muuten erittäin hyvin myös palautusjuomaksi treenin jälkeen ja ohje tulee tässä:



MANSIKKASMOOTHIE

(kahdelle)

200 g pakastemansikoita
250 g maitorahkaa (esim. Ehrmann 0,2 %)
1 dl maustamatonta luonnonjogurttia

***

Laita jäiset mansikat ja muut aineet tehosekoittimeen ja anna sekoittua tasaiseksi massaksi. Lisää halutetessasi esim. vaniljatangon siemeniä, macaa, MSM-jauhetta, heraproteiinia tai neitsytkookosöljyä ja anna sekoittua vielä hetki. Nauti heti! 





Tällaisia herkkuja siis tälle kertaa, suosittelen kokeilemaan! Varoitus vielä tähän loppuun, että molemmat saattavat koukuttaa pahasti :)


xoxo Laura

SHARE:

24/05/2011

Sporttailua ja superfoodeja

Viikonloppuisen herkuttelen jälkeen oli aika taas palata normaalirytmiin eli terveelliseen ruokavalioon ja sporttailun pariin. Koska aamu oli kaunis ja aurinkoinen, suuntasin Töölönlahdelle aamulenkille. Ihanaa päästä pitkästä aikaa taas juoksemaan, kun sitkeä yskä on hellittänyt jo sen verran, että keuhkoja uskaltaa taas rasittaa ikäviä yskänpuuskia pelkäämättä. Vähän teki tosin tiukkaa, sillä olin pukenut päälle ehkä hivenen liikaa vaatetta (t-paita tai toppi olisi ollut parempi vaihtoehto pitkähihaisen paidan sijaan) ja tyhjään vatsaan juokseminen on aina hiukan raskasta. No, illalla sitten vielä salille treenailemaan vatsa ja kädet.

Lenkille varasutauduin ohuella Marc O´Polon puuvillapaidalla, Monclerin lippiksellä ja Niken dri-fit-juoksucapreilla. Myös juoksulenkkarit tulivat mukaan, vaikka eivät kuvassa näykään ;)

Aamupalaksi söin tänään maitorahkaa ananaksen ja tummapaahdetun kahvin ja kermatilkan kera. Lisäsin rahkaan hieman Perun Andeilta kotoisin olevaa maca-jauhetta, jota en ole hetkeen käyttänyt lainkaan ruokavaliossani. Jos siitä saisi vähän lisäpotkua treeniin, niin olisi todella hyvä juttu :) Maca on yksi maailman ravintorikkaimmista ruoka-aineista ja sisältää lukuisia vitamiineja, mineraaleja, entsyymejä sekä aminohappoja. Hurahdin superfoodeihin, joihin macakin kuuluu, noin pari vuotta sitten ja sen jälkeen olen niitä vähemmän ja enemmän säännöllisesti nauttinut osana ruokavaliotani.



Ruokavaliostani vielä sen verran, että noudatan etenkin viikolla melko tiukkaa vhh-ruokavaliota, josta käytännössä olen karsinut leivän, riisin, pastan, perunat ja turhat sokerit kokonaan pois. Viikonloppuisin tulee otettua hieman rennommin ja nautittua jonkin verran myös nopeita hiilihydraatteja. Arkisin pyrin syömään kaksi ateriaa, joista toinen on yleensä hieman tuhdimpi, lihaa ja kasviksia sisältävä ja toinen on usein kana-, kala- tai juustosalaatti. Aamupalaksi nautin yleensä maitorahkaa mehukeiton kera tai tuoreita hedelmiä teen tai kahvin kanssa. Vettä koitan juoda päivän aikana vähintään suositellut pari litraa, mutta olen hieman laiska vedenjuoja ja paremmin minulle maistuvat hapotetut kivennäisvedet ja kahvi tai tee. Olen vhh-ruokavaliota noudattaessani huomannut sen tekevän itselleni kevyemmän ja energisemmän olon ja aina, kun siitä välillä lipsun, palaan taas kiltisti ruotuun sen tuoman hyvänolontunteen ja terveellisyyden vuoksi.

Nautin aamulla veteen sekoitettuna myös MSM-jauhetta, joka on vesiliukoinen, orgaaninen rikkiyhdiste. MSM on tuotelupauksen mukaan erinomainen luuston, nivelten, lihaksiston sekä hiusten hyvinvoinnille. Myös MSM-jauhe lukeutuu superfoodeihin ja sitä saa ostettua esimerkiksi Kampin Ruohonjuuresta. Sekä käyttämäni MSM-jauhe että maca-jauhe olivat molemmat Cocovi-merkkisiä, mutta vastaavia tuotteita löytyy myös muilta valmistajilta. Oletteko kokeneet muuten suuria eroja eri valmistajien tarjoamien superfoodien välillä?

Loppuun vielä pieni hehkutus viimeisimmästä meikkihankinnastani, joka on Make Up Storen lip pencil sävyssä Cherie. Kyseessä on vaaleanpinkki, persikkaan taittuva sävy, joka sopii todella hyvin huulikiillon kanssa käytettäväksi ja huulimeikin viimeisteleväksi tuotteeksi. Itse käytän kynää aluksi huulten rajaamiseen ja kevyesti värittämiseen ja päälle lisää haluamani väristä kiiltoa. Tämän hetkiset suosikkini ovat persikkainen Goshin On Stage -huulikiilto, jossa on huulia viilentävä mentholefekti sekä todella tehokkaasti huulia kosteuttava We Care Iconin Magnetic Lips -kiilto.


Pinkki rajauskynä ja kevyt kiilto sopivat hyvin hillittyyn nude-ehostukseen. Tässä  kirjoittaja aamunraikkaana ennen juoksulenkkiä.
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig