07/03/2012

Kylpyläkuulumisia ja tuleva reissu!

Tervehdys pitkästä aikaa! Helmikuu on ehtinyt vaihtua maaliskuuhun sitten viime postauksen ja samalla blogini ehti täyttää vuoden! Helmikuussa täytin itsekin vuosia, joten kulunut kuukausi oli kiireinen, mutta varsin miellyttävä ja tapahtumarikas. Bloggariurani ensimmäisen vuoden tultua nyt virallisesti täyteen haluankin lämpimästi kiittää kaikkia lukijoita ja toivon Teidän viihtyvän blogini parissa myös tulevaisuudessa!

Palaan nyt ajassa hieman taaksepäin edellisviikonlopun takaiseen kylpyläreissuun Saimaan Holiday Club-hotelliin. Matka taittui näppärästi junalla poikaystäväni S:n kanssa ja saavuimme perille lauantaina päivällä. Huone oli odotettuakin isompi ja ihanan kodikkaasti sisustettu. Ehdoton plussa myös erittäin ystävällisestä palvelusta ja miellyttävästä kylpyläosastosta. Hotellin kaikissa huoneissa oli myös vieraita varten varattuna muutama upottavan pehmeä kylpytakki ja omat tohvelit, joissa oli hauska sitten hipsiä kylpyläosastolle. Hotellista löytyy myös kuntosali, useampi ravintola, baari sekä miellyttäviä kabinettihuoneita, joissa voi lukea päivän uutisia ja nauttia vapaasti kahvia ja teetä ulkoilun ja kylpylässä rentoutumisen lomassa. Voin kyllä lämpimästi suositella kyseistä, melko hiljattain valmistunutta ja siksi vielä uutuuttaan hohtelevaa kohdetta ja tässä hieman kuvamateriaalia (pahoittelut huonosta kuvanlaadusta):



Nyt pakkailen parhaillaan kotosalla huomista reissua varten ja kohteenhan lupasin paljastaa edellisessä postauksessa. Kyseessä on minulle entuudestaan tuntematon, mutta varsin kiehtova ja toivottavasti jo hyvin keväinen kaupunki, Łódź. Kyseessä on Puolan kolmanneksi suurin kaupunki, jonne matka jatkuu lentomme laskeuduttua Varsovaan huomisiltana. En malta odottaa tätä varsin ansaittua ja sopivaan väliin tulevaa pidennettyä viikonloppumatkaa ja lupaan räpsiä ahkerasti kuvamateriaalia tulevia postauksia varten.

Kuulemisiin ja ihanaa loppuviikkoa!
SHARE:

17/02/2012

Tukholman tunnelmia

Mukavaa perjantaista iltapäivää kaikille! Tovi on taas vierähtänyt viimeisimmästä päivityksestä ja bloggailtavia jutunaiheita on ehtinyt kertyä vaikka kuinka paljon. Palaan kuitenkin tässä postauksessa taannoiseen Tukholman reissuun kuvapostauksen muodossa. Reissu oli onnistunut, kiitos hyvän seuran :) Ensi kuulle onkin sitten tiedossa uusi reissu hieman kauemmas. Sitä odottelen jo todella innokkaasti ja lupaan myöhemmin paljastaa tarkempia tietoja kyseisestä matkakohteesta ;)
Mutta tässä Tukholman reissun antia kuvina, olkaapa hyvät:

Lähdimme kohti Tukholmaa suoraan töistä, eikä matkalle viitsinyt pakata kovin paljon tavaraa mukaan. Tässä reissualu vol. 1. Housut, jakku ja toppi Zara, vyö Guess 
Ja tässä reissuasu vol. 2 päivän shoppailukierrokselta Tukholman keskustassa. Jakku, toppi ja mokkanilkkurit Zara, hame Mango, laukku Icon 

Lounasta nautimme kiireettömässä sushi-wok-ravintolassa lähellä NK:ta. Hyvää ja edullista, I love cashew nuts!

Kevät oli jo huomattavasti pidemmällä länsinaapurimme pääkaupungissa
Ja toki NK:lla oli huomiotu hienosti lähestyvä ystävänpäivä. Suklaata, mums!
Reissu taittui ihanassa seurassa! Tässä kuvassa siskoni O
Ehdimme nopeasti pyörähtää NK:n juusto-osastolla ja ostaa paluumatkalle hieman herkkuja. Erityisesti pidin tuosta "try before you buy"-periaatteesta ja kiitos ystävällisestä palvelusta henkilökunnalle!
Paluumatkalla herkuttelimme El Capitano-ravintolassa
Kokonaisuudessaan aivan ihana reissu ja seuraavissa postauksissa palaan varmasti tarkemmin matkalla shoppailemiimme ihanuuksiin. Suloista viikonloppua kaikille!
SHARE:

23/01/2012

Uusi verkkotunnus blogille

Teen nyt nopean informatiivisen päivityksen blogin uudesta domainista. Jatkossa blogi löytyy siis verkkotunnuksen www.chicconservativechanel.com takaa. Osoite on aiempaa yksinkertaisempi muistaa ja on virallisesti rekisteröity omistajansa käyttöön. Verkkotunnuksen muuttaminen onnistuu ainakin Googlen blogspot.-päätteisillä domaineilla klikkaamalla ensin blogin pääsivulla Ulkoasu- kohtaaja sen jälkeen siirtymällä Asetuksien kautta Julkaiseminen-välilehdelle. Lisäasetukset-kentässä näet käytössä olevan nykyisen verkkotunnuksen ja pystyt oikeasta laidasta klikkaamalla siirtymään Osta verkkotunnus-kohtaan. Rekisteröity .com-päätteinen verkkotunnus kustantaa tätä kautta rekisteröitynä vuositasolla n. 10 US dollaria.


Iloista alkanutta viikkoa kaikille, vi ses!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig