06/06/2012

Hedelmäinen halloumisalaatti

Eilen oli oikea tehopäivä: töiden jälkeen nimittäin kokkasin, siivosin, pyykkäsin, kokosin maanantaiselta Ikea-reissulta hankitun lampun ja istutin ikkunalaudalle kasvamaan timjamia, basilikaa ja rakuunaa. Nyt vain odottelen malttamattomana tuloksia, jotta itsekasvatettuja tuoreita yrttejä pääsee lisäilemään erilaisiin salaatteihin, joita näin kesäisin syön päivittäin.

Eilen vuorossa oli halloumisalaatti. Tutustuin halloumijuustoon Kyproksella vuonna 1996 lomaillessamme äitini ja kummitätini kanssa lumoavan kauniissa Limassolissa. Muistan vieläkin, kuinka paikalliset nauttivat halloumia kivennäisveden ja tuoreen sitruunalohkon kanssa, jonka päälle oli ripoteltu aavistus merisuolaa. Rakastan halloumia ja parhaimmillaan se on mielestäni näin kesäisin grillattuna. Eilen paistoin halloumiviipaleet pannulla avokadoöljyssä ja lopputulos oli kyllä erittäin herkullinen!



 Hedelmäinen halloumisalaatti


1 pkt (n. 250 g) halloumijuustoa
jäävuorisalaattia tai romainesalaattia
1/3 osa isoa kesäkurpitsaa
tuoreita aprikooseja, kirsikoita ja mansikoita
saksanpähkinöitä
avokado- tai oliiviöljyä
balsamicoa
(mustapippuria)

Huuhtele ja revi salaatti isolle lautaselle. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi suikaleiksi ja lisää salaattipohjaan. Leikkaa aprikoosit ja mansikat paloiksi ja lisää salaattiin. Kirsikat voit lisätä kokonaisina niin saat näyttävää ilmettä valmiille annokselle. Ripottele sekaan hieman saksanpähkinöitä ja lorauta sekaan aavistua öljyä. 

Leikkaa halloumijuusto noin 7-8:aan ohueen siivuun. Paista halloumiviipaleet pannulla niin, että ne saavat kauniin kullanruskean pinnan. Rouhi päälle halutessasi hieman mustapippuria. Asettele salaattipedin päälle. Koristele balsamicolla ja tarjoile.

SHARE:

05/06/2012

We are the Mirage

Awww, oli ihan pakko tehdä pikapostaus tästä Pryda & Empire Of The Sun - We are the Mirage -biisistä, josta tulee vaan niin ihana kesäfiilis! Kyseinen kappale esittäjineen oli hyvin esillä viime vuoden Tomorrowland-tapahtumassa yhdessä Swedish House Mafian, David Guettan ja Carl Coxin kaltaisten dj-velhojen rinnalla.



Näihin tunnelmiin ja kesäisen rentoihin fiiliksiin, enjoy!
SHARE:

Madde wears pink!

Sunnuntaina 30-vuotta täyttävä prinsessa Madeleine näytti suorastaan hehkuvan näissä tuoreissa kuvissa, jotka hänestä napattiin Madden saapuessa jälleen koti-Ruotsiin. Erityisesti huomioni kiinnittyi Madden upeanväriseen, tummanpinkkiin mekkoon. Miltei samaa sävyä on nimittäin O:n valmistujaisissa käyttämäni Zaran mekko, josta olen aiemmin blogissa maininnutkin. Hauska sattuma ja Madeleine näyttää seuraavissa kuvissa, kuinka pukeutua kuumaan pinkkiin kuninkaallisen tyylikkäästi ja arvokkaasti.



Prinsessa oli yhdistänyt pinkkiin, yksinkertaiseen mekkoon mustan vyön ja mustat, platformpohjaiset korkokengät. Kuuma, kirsikkaan taittuva pinkki sopii mielestäni loistavasti sekä tumma- että vaaleaveriköille eikä kaipaa seurakseen liikaa asusteita.

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig