13/03/2014

BANAANILETUT VOL. 2

Huomenta ihanat! Katsoin eilen tilastoista suosituimpia hakusanoja, joilla blogiini on löydetty ja sieltä nousivat yllättäen banaaniletut esille :D Ajattelin siksi tehdä teille kuvapainotteisen hyvän mielen aamiaispostauksen näistä suosikkiletuista. Reseptihän on vanha tuttu ja supersimppeli: tarvitaan ainoastaan kaksi syöntikypsää banaania ja kaksi kananmunaa. Paistamiseen sopii hyvin kookosöljy tai voi. Väillä olen paistanut letut ihan oliiviöljyssäkin, sekin toimii oikein hyvin.



Tällä kertaa parantelin lettujen koostumusta sekoittamalla kananmunan ja banaanit belenderissä. Mielestäni koostumuksesta tuli näin paljon kuohkeampi ja "taikinamaisempi".  Paistoin letut pannulla neljän kappaleen erissä. Rakenne pysyy mielestäni parhaiten kasassa, kun letuista tekee ohuita ja melko pieniä. Valmiiden lettujen päälle ripottelin granaattiomenansiemeniä ja mustaherukoita. Muuta makeutusta ei mielestäni tarvita, mutta toki letut voi hakutessaan maustaa marjojen sijaan esimerkiksi kirsikkahillolla, hunajalla tai jenkkityylisesti vaahterasiirapilla.



Lettujen kaveriksi tein vielä graanattiomenasmoothien, joka täydensi kivasti aamupalaa. Tällä setillä jaksoi hyvin treenatakin :) 
SHARE:

12/03/2014

My everyday make-up: meikkipohja



Meikkiaiheisia postauksia on minulta pyydelty aina silloin tällöin, joten nyt päätin tarttua aiheeseen ja aloitan juttusarjan "My everyday make-up", jossa tulen kevään aikana käymään läpi arkimeikissäni käyttämiäni suosikkituotteitani. Tuotteita toki tulee ja menee aika ajoin, koska tykkään kokeilla uutuuksia ja palata välillä jälleen tuttujen klassikoiden pariin. Uskon, että näistä postauksista voi olla iloa monelle, sillä itse tykkään kovasti lukea kosmetiikka- ja meikkiaiheisia juttuja muiden blogeista.

Tänään on luvassa arkimeikkini kulmakivi eli meikkipohjan teko. Kaikki nämä pohjaan käyttämäni tuotteet ovat olleet ahkerassa käytössä jo pidemmän aikaa, ja hyviksi havaittu. Ehkä uusimpana kikkana mahdollisimman ohuen meikkipohjan tekemiseen olen ottanut käyttöön siveltimen, jolla levitys onnistuu todella näppärästi. Mutta mennään nyt tarkemmin tuotteisiin, joilla valmistelen aamuisin ihoni hehkeäksi ja valmiiksi päivän koitoksiin! Tässä siis tuotteet käytön mukaisessa järjestyksessä:


1. MAC Prep+Prime Skin Base Visage -pohjustusvoide
Aloitan meikkipohjan tekemisen levittämällä kosteusvoiteen päälle tämän pohjustusvoiteen. Ostin noin vuosi sitten MACin Prep+Prime -fiksauspuuteria (joka on loistavaa!) ja tuplapakkaukseen kuului tämä pohjustusvoide. Aiemmin en käyttänyt pohjustusvoidetta lainkaan, mutta nyt en voisi olla enää ilman! Kevyt koostumus sopii rasvoittumaan taipuvaiselle iholleni ja väritön voide antaa kaunista, hentoa helmiäishehkua iholle.

2. Lancôme Teint Miracle -meikkivoide, sävy 3
Pohjustusvoiteen päälle sivelen meikkivoiteen, johon olen sekoittanut hohtovoidetta noin 50/50 -suhteessa meikkivoiteeseen. Sain tämän Lancômen meikkivoiteen lahjaksi selektiivisen kosmetiikan parissa aiemmin viihtyneeltä siskoltani ja vitsit, että tämä on riittoisaa. Sävy on lämmin ja menee hyvin kesät talvet.

3. L'Oreal Studio Secrets Universal Glow -hohtovoide
Tämä hohtovoide on ostettu Tukholman reissulta laivalta, enkä ole tätä nähnyt myynnissä maissa lainkaan. Voiteessa on kaikille ihotyypeille sopiva hehkuva, persikkainen sävy.

4. Ecotools-meikkivoidesivellin
Ecotoolsin laadukkaat, aitokarvaiset siveltimet ovat suosikkejani, ja niitä taitaa tällä hetkellä löytyä meikkipussistani kymmenisen kappaletta. Napakalla siveltimellä meikkivoide on helppo sekoittaa hohtovoiteen kanssa ja levittää kasvoille.

5. Urban Decay -silmämeikinpohjustusvoide
Ostin syksyllä tämän kulttivoiteen, enkä ole katunut! Uskottoman riittoisa tuote, sillä tuntuu, että tuubi ei ole tyhjentynyt lainkaan, vaikka tämä on mulla päivittäisessä käytössä. Tätä käytän välillä myös huultenpohjustusvoiteena mm. tummempien punien alla.

6. Chanel Poudre Universelle Libre -irtopuuteri, sävy 20 Clair- Translucent 1
Niin moneen kertaan parhaaksi irtopuuteriksi äänestetty Chanelin klassikkotuote, että tämä oli pakko hankkia! Ja ihan mielettömän hyvä tuote tosiaan onkin, sillä tällä kiinnittää meikkipohjan helposti ja tulos kestää hyvänä ja kiillottomana useita tunteja. Puuteri on niin riittoisa, että yksi purkki kestää päivittäisessä käytössä kuulemma jopa kaksi vuotta! Yleensä käytän tätä aamuisin kiinnittämään meikin, ja korjailen sitten päivän myötä pohjaa kivipuuterilla. Lisäksi mulla on laukussa mukana aina puuteripapereita, joilla poistan kasvoilta ylimääräistä kiiltoa päivän aikana.



Erityisen fanitussydämen kaikista näistä käyttämistäni tuotteista saa tuo L'Orealin hohtovoide, joka on kiireisten ja välillä vähien yöunien jälkeen koittavien aamujen pelastus. Tämä todella herättää ja "valaisee" kasvot ja tuotteen koostumus sopii mainiosti meikkivoiteeseen sekoitettavaksi.



Oliko tässä mukana teille entuudestaan tuttuja omia suosikkejanne? Nyt kivaa keskiviikkoa, palataan!
SHARE:

10/03/2014

My wishlist: Pink, pink!

Ehkä se on aurinko ja tämä aikaisin tänä vuonna startannut kevät, mutta olen viime aikoina hurahtanut pinkkiin väriin oikein tosissaan! Tiedättehän, sellaiseen hempeään Barbie-pinkkiin, jota Paris Hilton käyttää, ja joka tuo mieleen Blondin kosto -leffat. Nuorempana pinkki oli yksi lempparivärejäni, mutta viime vuosina sitä on tullut käytettyä harvemmin, lähinnä salivarusteissa. Nyt kuitenkin himoitsen kaappiini näitä ihanuuksia, erityisesti tuota mukavaa Conversen college-paitaa ja herkullisen sävyistä Valentinon niittilaukkua. Nämä kaikki elementit voisi yhdistää samaan asukokonaisuuteen helposti, kunhan muistaa pitää alaosan neutraalin sävyisenä. Itse valitsisin asun alaosaksi mustaa, valkoista tai kulutettua denimiä. Iskeekö tämä tyttömäinen sävy tehin?




 Marc By Marc Jacobs -kuori

* sisältää mainoslinkkejä 
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig