01/07/2014

Palmun alle Palmaan

Aiemmissa postauksissa vähän jo vihjailin tulevasta reissustamme ja nyt on aika paljastaa se :) Tänä kesänä matkakohteemme on nimittäin trendikäs Palma, josta olen kuullut jo etukäten paljon hyvää. Baleaareilla Espanjassa sijaitseva Palma (aiemmalta nimeltään Palma de Mallorca) on Mallorcan saaren pääkaupunki, joka tarjoaa samassa paketissa sekä kaupunki- että rantaloman. Sounds good to me, sillä viime vuosina olen halunnut suunnata nimenomaan kohteisiin, joissa on auringon palvomisen lisäksi mahdollisuus kiertää katsomassa nähtävyyksiä. Turismilla pitkälle elävät rantakohteet, joissa nuorempana tuli käytyä, tuntuvat näin vähän vanhemmalla iällä hieman tylsiltä esimerkiksi Barcelonan ja Nizzan rinnalla.



Palmaa on kehuttu kansainväliseksi satamakaupungiksi, jossa riittää historiaa, shoppailtavaa ja yöelämää. Palmassa on kuulemma Baleaarisaarten parhaat ostosmahdollisuudet ja valikoimaa on designer-tuotteista espanjalaisten suosikkiketjujen tarjontaan. Jo tässä vaiheessa hihkun riemusta, koska vannon rakkautta Zaralle ja Espanjassa ketjun hintataso on tunnetusti huomattavasti Suomea edullisempi.

Nähtävyyksiä Palmassa on mielestäni juuri sopivasti ja viikon aikana tarkoitus olisi ehtiä ainakin La Seun katedraaliin, Castell de Bellver -linnoitukseen ja mahdollisesti Joan Mirón taidemuseoon. Palmasta on myös hyvät lauttayhteydet sekä Ibizalla että Menorcalle, joten Palmaan matkaavilla on mahdollisuus pyörähtää myös siellä. Päivän edetakainen reissu kustantaa kuitenkin sen verran, että noilla saarilla olisi järkevää viipyä useampi päivä, ja ne taitavat jäädä meiltä tällä kertaa väliin. Joka tapauksessa, pyöräily on Palmassa todella suosittua ja kaunis vuoristo houkuttelee vaeltajia ja pyöräilijöitä. Meillä on hotellin puolesta mahdollisuus lainata fillareita maksutta, joten suunnittelin jo alustavasti pientä picnik-reissua jollekin päivälle. Ja auton vuokraus on toki mahdollista myös. Täytyy kuitenkin varata aikaa myös ihan vain oleskeluun ja auringosta nautiskeluun, sillä sen verran harvinaista herkkua se on täällä kotimaassa tänä kesänä ollut. Kunnon bruna on siis myös toivelistalla ja Palman lämpimästä kelistä aion ottaa kaiken irti!

Niitä perinteisiä espanjalaisia herkkuja odotan myös innoissani: oliiveja, tapaksia, juustoja, tuoreita hedelmiä, vihanneksia, marjoja, mereneläviä... nam! Ja tietysti paikallisia viinejä, erityisesti punaviinejä. Olisi upeaa tehdä päiväreissu sikäläiselle viinitilalle, sillä suurena viinien ystävänä tällaiset tilaisuudet haluaa aina käyttää hyväkseen. TripAdvisorissa suositeltiin José L. Ferrer -nimistä tilaa, joka  tuottaa puna- ja valkoviinien lisäksi myös roséita. Laitoinkin heille jo varauspyynnön viinikierrokselle, hihi :)


Yöelämää Palmassa riittää kiitettävästi. Ehdoton ykkönen klubilistallani on Pacha Palma, joka TripAdvisorin mukaan on yksi parhaita Pacha-klubeja ympäri maailman. Suosittuja klubeja ovat myös Tito's ja Luna, jotka haluasisin käydä katsastamassa.Alla vielä kuvien muodossa näkymiä kyseisiltä klubeilta, joten erittäin lupaavalta vaikuttaa minusta! :)

photos all over web


Oi, en kyllä malttaisi odottaa reissua enää yhtään! Jos teillä on muuten vinkkejä Palmaan ja Mallorcaan liittyen, niin ottaisin niitä enemmän kuin mielelläni vastaan.


Kivaa päivää teille & kuulumisiin!

SHARE:

30/06/2014

Viikon inspiroivimmat lookit

Tällä kertaa luvassa uusi postausidea, Viikon inspiroivimmat lookit, joita ajattelin jatkossa täällä blogin puolella julkaista säännöllisesti. Itse kun tykkään tosi paljon katsella muiden blogeista koosteita ja kollaaseja bloggaajien ja muodin ammattilaisten sen hetkisistä suosikkiasuista, joista voi sitten ammentaa ideoita omaan pukeutumiseen. Tällä viikolla suosikkini ovat seuraavat:

 photos Chicisimo

1. All black Tämä asu todistaa, että kyllä se musta toimii aina! Mekon erikoinen leikkaus ja näyttävät kengät tekevät asusta mielenkiintoisen ja sopivan rock-henkisen.

2. Nouveau Grunge Tässä asussa on yhdistetty hauskasti ladylike-kukkahame simppeliin valkoiseen printti-t-paitaan. Paidan kanssa sävy sävyyn matchaa myös Celinén laukku ja nuo punaiset kengät ovat vain niin upeat!

3. Soft nude Mustaa, valkoista ja nuden sävyjä. Asu, joka sopii sekä toimistolle että vapaa-ajan rientoihin. Ray-Banin mustat lasit ja Celinén iso laukku toimivat tyylikkäinä yksityiskohtina.

4. Flower Power Nuo Valentinon mustat niittikorkkarit ja upeat kukkahousut ovat vain pure love! Värikkäät housut elävoittävät kivasti muuten harmonisen mustaa asukokonaisuutta, joka on mielestäni täydellisen tyylikäs.


Tällaisia kokonaisuuksia tällä erää, palataan pian!
SHARE:

27/06/2014

Ray-Ban Aviators in Coachella

Vuosittain Kalifornian Indigossa juhlittavilla Coachella-festareilla nähtiin taas upeita tyylejä ja julkkismaailman kermaa. Tänä vuonna selkäksi trendiksi nousivat erityisesti peililasit, kukkapannat ja hapsut. Muutamat värikkäät peililasit kaapistani jo löytyvätkin, mutta ai vitsi, miten olenkin jo pidempään himoinnut noita Ray-Banin peilipintaisia sinisiä Aviatoreja! Bongaatteko muuten minut oheisesta kuvasta, joka napattiin viime elokuussa Flow-festareilla?



Upeaa festarityyliä esittelivät muun muassa Victoria's Secret -malli Alessandra Ambrosio, joka hurmasi pinkin ja persikan sävyillä ja asuun sopivilla punaisilla Ray-Banin peililaseilla. Nicky Hilton ja Emmalee Kaczynski päätyivät sinisiin peililaseihin ja näyttivät todella kauniilta! Tuo sininen sävy sopii mielestäni vaaleahiuksisille tosi hyvin, ja punainen taas imartelee brunetteja. Toisena festaripäivänä Alessandra oli muuten vaihtanut punaiset lasinsa RR:n kullansävyisiin liukuvärjättyihin ihanuuksiin.

photos Coachella/all over web

Näitä kuvia katsoessa Ray-Ban-kuume vain yltyy ja siniset peililasit on pakko saada myös omalle nenälle keikkumaan :) Oletteko tekin hurahtaneet peililaseihin?
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig