27/04/2019

[OUTFIT] CAMO JACKET


Aurinkoista lauantaita! Vitsit miten ihanasta säästä ollaan saatu nauttia koko kulunut viikko ja edellinen pääsiäisviikonloppu. Pääsiäisen vietimme perheen kanssa Tukholmassa, kuten täällä jo aiemmin kirjoittelin ja Tukholman reissusta on tulossa piakkoin oma postaus tänne. Mutta mennään nyt tämänkertaiseen aiheeseen eli tähän asukokonaisuuteen, johon sonnustauduin keskiviikkona. Suuntasimme silloin ihanan Camin kanssa Hampton Bayn avajaisiin ja ehdimme ennen tilaisuuden alkua nappamaan nämä kuvat Ekbergin tunnelmaisen kahvilan edessä Bulevardilla. Tiesittekö muuten, että olen opiskeluaikoinani ollut Ekbergillä töissä? Paikkaan liittyy siis monia mukavia muistoja ja kuvausmiljöönä Ekbergin edusta toimii enemmän kuin hyvin. 

Koska lämpömittari keikkui keskiviikkona lähes parinkympin hujakoilla, uskaltauduin liikenteeseen kevyessä camokuosisessa takissa, tämänhetken lempparifarkuissani sekä nudekorkkareissa. Camokuosisen takin ostin itse asiassa jo viime keväänä Wknd Baltic Festival -reissuamme varten ja nyt keväällä bongasin sen kaapin kätköistä uudelleen käyttöön. Takki on minusta mielettömän kiva, koska se todella kevyt päällä ja helppo yhdistää rennosti farkkujen tai esimerkiksi pitkän vekkihameen kaveriksi. Selkäpuolen pinkki teksti on myös hauska yksityiskohta ja tätä takkia tulen varmasti käyttämään tulevana kesänäkin kyllästymiseen asti. Camokuosia näkyi jo alkukeväällä paljon mm. Zaran valikoimassa ja tänä keväänä ja kesänä se toimii mainiosti yhdistettynä erilaisiin eläinkuoseihin.


 Keskiviikkona käyttöön pääsivät myös nämä nudet kiiltonahkakorkkarit, jotka sain joululahjaksi mieheltäni. Hän kyllä tuntee kenkämakuni täydellisesti! Melko korkealla korolla varustetut Höglin korkkarit ovat hyvän lestinsä ja erikoispehmustetun päkiäosansa ansiosta yllättävän mukavat jalassa ja rakastan sitä, että nyt pääsee taas kulkemaan korkkareissa ilman sukkahousuja. 

Mitäs tykkäätte asusta ja iskeekö camoprintti teihin?

 
  camo coat / Only
  jeans / BikBok
belt / Gucci
sunnies / Lindex
  heels / Högl

Pics by Camilla / edited by me


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

18/04/2019

PÄÄSIÄISTUNNELMAA JA KODIN KEVÄÄN SISUSTUSTA


Aurinkoista pääsiäistorstaita! Tänään koittaa vihdoin kauan odotettu pieni hengähdystauko kevään kiireiden keskelle, kun pääsemme koko perheen voimin pääsiäisen viettoon. Suuntaamme heti töiden jälkeen laivalla Tukholmaan ja sieltä sitten yöpymään ihan keskustassa sijaitsevaan Downtown Camper by Scandic -hotelliin. Odotukset ovat korkealla hotellin suhteen, sillä kyseessä on uusi signature-hotelli urbaaneille matkailijoille ihan Tukholman sydämeen sijoittuvalla sijannilla. Hotelli on kävelymatkan päässä keskusasemalta sekä ostospaikoista, ravintoloista, puistoista ja kulttuuritapahtumista ja Downtown Camper by Scandic on myös valittu Ruotsin parhaaksi hotelliksi 2019 White Guiden The Most Innovative Hotel -kategoriassa. Lomafiilikset ovat siis katossa ja eilisilta sujuikin tehokkaasti kotia siivoten, pyykäten ja pakaten. Rakastan lähteä ja tulla matkalta puhtaaseen kotiin ja huomaan, että minusta on viimeisen parin vuoden aikana kuoriutunut varsinainen siivousintoilija, joka saa kiksejä puhtaana kiiltävästä kodista enemmän kuin koskaan aiemmin. Kauas ollaan tultu niistä huolettoman boheemeista opiskeluajoistani, jolloin siivous ei todellakaan ollut ykkösenä kiinnostusteni kohteiden listalla... :)

Tänään halusin päästä vilauttamaan täällä blogin puolella kotimme päivitettyä kevätsisustusta, joka rakentuu erilaisten tekstuurien, yksityiskohtien ja viherkasvien ympärille. Olemme viimeisen vuoden aikana karsineet tavaraa koko ajan pois ja konmaritusprojektia on tarkoitus pitää jatkuvasti yllä. Minimalistisempi koti on huomattavasti helpompi pitää siistinä ja jotenkin saa valtavasti mielenrauhaa siitä, kun tavaroilla on omat paikkansa ja kotona on myös avointa, tavaratonta tilaa. Tästäkään syystä en halunnut kotiimme tänä vuonna mitään erillistä, kertakäyttöistä pääsiäistavaraa, vaan päivitin kodin ilmettä pääsiäistunnelmaan simppelisti musta-valkoisten posliinimunien ja minin kanssa yhdessä viime viikon lopulla kerättyjen pajunoksien avulla. Pajunoksat isossa pyöreässä maljakossa ovat minusta sellaisenaan todella kaunis ja moderni sisustuselementti, joka tuo kotiin heti keväisen tunnelman. Kiitos R&R vielä tuosta upeasta maljakosta, jonka annoitte meille lahjaksi!


Tällä hetkellä erilaiset viherkasvit ovat todella suosittuja osana kodin sisustusta ja olenkin niihin hurahtanut totaalisesti tänä keväänä. Viherkasvit tuovat kotiin eloa, raikkautta ja kodikkuutta ja ovat myös hauska väripilkku muuten hyvin pelkistetyssä musta-valko-harmaapainotteisessa kodin sisutuksen väriskaalassamme. Rakastan erityisen paljon olohuoneen marmoripöydällä majailevia minikaktuksiamme ja toiselle marmoripöydälle rakennettua asetelmaa, jossa on rakkaita kirjoja ja niiden kaverina eukalyptuspuun oksia, marmoria ja ripaus kultaa Louvren mieleen tuovan, Jyskistä sattumalta bongaamani koriste-esineen muodossa.

Aurinkoiset kevätpäivät ovat herättäneet myös lasitetun parvekkeemme ihan uuteen eloon ja parveke onkin oma lempparispottini erityisesti viikonloppuisin, kun suuntaan sinne nauttimaan lämmöstä aamukahvin kera. Parvekkeemme lämpeää heti aamusta todella nopeasti, joten siellä tarkenee jo nyt aurinkoisina päivinä helposti t-paidassa ja shortseissa. Ainoa miinus herkästi lämpenevässä parvekkeessa on se, että siellä eivät oikein tahdo viihtyä mitkään viherkasvit ja yrtit. Sitkeimmiksi sisseiksi ovat osoittautuneet aiempien vuosien kokemuksen kautta sypressit ja toivonkin niiden kestävän kesän polttavan kuumuuden, koska ne tuovat todella kivaa fiilistä ja väriä parvekkeelle.

 
 Olohuoneen nurkkaan muutti keväällä myös tämänhetkinen lempparikasvini eli kaunis ja ylväs viikunapuu, jota jaksan ihastella päivittäin. Helppohoitoinen puu pääsi asumaan Ikean vaaleaan koriin, joka sointuu mielestäni todella kivasti lattiamme sävyyn. 

Oletteko jo päivittäneet kodin kevätsisustuksen? 
Ihanaa & aurinkoista pääsiäisen aikaa ja palataan taas!


SHARE:

29/03/2019

[OUTFIT] ALKUKEVÄÄN PARAS TAKKIHANKINTA - LONG DOWN COAT


Mainiota perjantaita! Kevät alkaa olla vihdoin jo ovella ja kohta päästään keventämään talviuniformua - jeee! Selkeä kevään merkki ovat tällä viikolla käyntiin pyörähtäneet Stockan Hullut Päivät, joilla pyörähdin eilen ja kyllähän sieltä muutamia hyviä löytöjä, kuten Calvin Kleinin ihania alusvaatteita, mukaan lähti. Vaikka kevät tulee kohisten, on etenkin aamuisin ja iltapäivisin vielä todella koleaa ja pukeutuminen on aika haastavaa, kun ei tiedä, laittaako päälle talvinen toppa- vai kevyempi villakangastakki. 

Itse olen löytänyt tähän ongelmaan täydellisen ratkaisun: pitkän untuvatakin! Olen aina tykännyt aitountuvaisista takeista niiden keveyden ja hyvän lämmönerityksen vuoksi. Minulta löytyy kaapista useampi lyhyt untuvatakki, joita käytän keväämmällä, mutta kun iskin muutama kuukausi sitten Zalandolla silmäni tähän pitkään malliin en voinut olla klikkaamatta sitä ostoskoriin ja tilaukseen. Ja onneksi klikkasin, sillä takki on osoittautunut käytössä ihan parhaaksi. Kaunis suklaaruskea väri miellytti heti silmääni, sillä käytän paljon beigeä ja ruskean sävyjä ja tykkään tosi paljon takin kiiltävästä pinnasta ja kätevästä hupusta, jonka saa halutessaan irti kokonaan. Käytin takkia helmikuun kovilla pakkasilla ja olo sen kanssa oli mielettömän ihana: ihan kuin olisi ollut suojassa pahaa maailmaa isoon untuvamakuupussiin kääriytyneenä.


 New Yorkista lähtöisin oleva brändi Frieda & Freddies ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta pikainen googlettelu paljasti, että heidän valikoimissaan on toinen toistaan upeampia untuvatakkeja eri pituuksilla ja väreillä, joten valinnanvaraa riittää. Zalandon Frieda & Freddies valikoiman löydät täältä. Voin todella lämpimästi suositella merkkiä, sillä tämä tilaamani takki on kestänyt kovassa käytössä moitteettomana ja on noussut nopeasti yhdeksi lempparitakeistani.


 Olen todella iloinen, että saimme nämä kuvat napattua Camillan kanssa muutama viikko sitten. Kuvauspaikaksi valikoitui upea Tuomiokirkko eikä kuvien ottohetki olisi voinut olla parempi, sillä saimme nauttia upeasta auringonpaisteesta ja sitä myöten mainosta kuvausvalosta. Kiitos vielä taitavalle valokuvaajalle ja ihanaa alkavaa viikonloppua teille!


  down coat / Frieda & Freddies
  knit / Tiger of Sweden
sunnies / Gucci 
belt / Gucci
bag / Louis Vuitton
  ankle boots / Dune London


 Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig