15/12/2020

OUR LITTLE PRINCESS IS HERE ♥

Joulukuun puoliväliä viedään ja tässä viimeisen kahden viikon aikana meidän maailma on täysin mullistunut. Kävi nimittäin niin, että meidän pikkuneiti ehti kuin ehtikin syntyä marraskuun puolella, vaikka itse veikkaisin että hän menisi todennäköisesti joulukuun puolelle. Mutta hyvä näin ja samalla toiveeni siitä, että molemmat lapsemme ovat syntyneet marraskuussa, toteutui ♥

Tätä kirjoittaessani en voisi olla tyytyväisempi, sillä nyt kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen meillä alkaa löytyä jo alustava päivärytmi minin kanssa ja pilkahduksia hänen persoonastaankin olemme nähneet. Todella hymyileväinen, ketterä ja aktiivinen kommunikoija tuntuu hän olevan (plus kova syömään!) Jo syntymähetkellä minillä oli paljon tummaa tukkaa ja ihanan siniset isot silmät. Nyt hiusten sävy on alkanut selkeästi vaalentua ja veikkaan hänestä tulevan aika vaalea esikoisemme tavoin. Pikkuneidin mitat olivat 3695 g ja 49 cm, joten hän oli todella samankokoinen kuin esikoispoikamme (3685 g / 52 cm).

Meidän baby syntyi suunnitelmiemme mukaisesti Jorvissa, jonne hakeuduimme heti selkeiden supistusten alettua sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Neiti syntyi maanantaiaamuna hieman klo 10 jälkeen ja hauskasti pistin merkille, että juuri silloin satoi lunta aivan kuten neljä vuotta sitten marraskuun alussa syntyneen esikoisemme syntymähetkellä. Pääsin kotiutumaan sairaalasta vauvan kanssa jo heti seuraavana päivänä lounaan jälkeen, mikä oli todella ihana juttu. Onhan se vauvan hoitaminen ja uuteen tulokkaaseen totuttelu niin paljon kivempaa kodin rauhassa. Jorvin henkilökunnalle vielä kiitos hyvästä tiimityöstä, jolla homma vietiin maaliin!

Miten sitten itse voin? Aluksi kaikki on tietysti aikamoista toteuttelua uuteen ja olenkin nyt keskittynyt ennen kaikkea lepoon ja palautumiseen. Täytyy ihan rehellisesti todeta, että viimeiset pari viikkoa ennen babyn syntymää olivat aika tuskaa fyysisen jaksamisen puolesta. Onneksi fiilis on tällä hetkellä todella hyvä, sillä olen palautunut nyt omiin entisiin mittoihini ja paino on nyt jopa hieman alhaisempi kuin raskauden alussa. On kyllä uskomatonta, mihin naisen keho pystyy! Synnärille lähtiessä painoa oli tullut yhteensä n. + 10 kg ja nyt se kaikki on "heitetty" pois. Ihan mieletöntä ja oli hassua, kuinka sitä aluksi synnytyksen jälkeen jopa kaipasi vähän sitä tuttua ja turvallista mahaa. Joka tapauksessa tästä on hyvä jatkaa palautumista eteenpäin ja olen niin tyytyväinen, että babyn synnyttyä myös alkuun oikutellut alaselkä on vahvistunut ja tuntuu nyt normaalilta.

Kaikki vauvavarusteet, jotka meillä oli pitkälti jo valmiina esikoisen jäljiltä, ovat päässeet aktiiviseen käyttöön ja vaunulenkeilläkin on jo käyty. Tärkeimmät varusteet vauvavuonna voisi toimia ihan omana postauksenaan, koska näin kahden lapsen äitinä sitä on jo enemmän kokemuksen tuomaa tuntumaa siihen, mitä varusteita oikeasti tarvitaan ja mitkä ovat osoittautuneet turhiksi hankinnoiksi. Lähtökohtaisesti vältimme uusien juttujen hankkimista, sillä haluamme pitää kodin niin minimalistisena kuin mahdollista ja välttää turhaa tavaran kertymistä. Mooseskori, jonka hankin syksyllä tulevaa miniä varten, on osoittautunut erinomaiseksi käytössä ja onhan se myös kaunis sisustuselementti vaaleine sävyineen.

Ihanaa joulukuun jatkoa & palataan pian!

SHARE:

27/11/2020

DUE DATE TODAY ♥

Tämä päivä on minulle aivan erityinen: ei suinkaan siksi, että tänään on Black Friday, vaan siksi että meidän tulevan beben laskettu aika on tänään ja raskausviikko 40 on täynnä ♥ Vielä ei ole ollut tarvetta lähteä kohti sairaalaa, mutta kyllähän tässä todella odottavissa ja jännittävissä tunnelmissa eletään. Itse toivon, että bebe malttaisi odottaa maailmaan tulemista vielä muutaman päivän yliaikaa, sillä tämä viikko on monessa mielessä ollut raskas - erityisesti fyysisten viime hetken vaivojen osalta - ja toivon, että saan hetken vielä kerätä rauhassa kotona voimia ennen h-hetken koittamista.

Onneksi juuri tänä iltana, kun istun parhaillaan koneen ääressä tämän postauksen parissa, olo on ollut aiempia päiviä parempi ja valoa näkyy siinä mielessä tunnelin päässä. Useamman sateisen ja kolean sisällä vietetyn päivän jälkeen koitan huomenna käydä pienellä kävelylenkillä haukkaamassa hieman happea ja pakata viimeiset tavarat meidän esikoisen hoitolaukkuun, jonka hän ottaa mukaan sitten hoitoon mennessään, kun meidän on miehen kanssa aika lähteä kohti sairaalaa. Oma sairaalalaukku on jo pakattu ja jos vain suinkin ehdin, teen siitä oman postauksen vielä ennen synnytystä.  Nämä kuvat baby bellystä ovat muuten neljän vuoden takaa, jolloin odotin esikoispoikaamme. Älkää siis hämääntykö - tyttö meille on tällä kertaa yhä edelleen tulossa ja tarkoitus olisi napata vastaavat loppuhetkien viimeiset mahakuvat viikonlopun aikana talteen.

Ihanaa viikonloppua! ♥

SHARE:

26/11/2020

BLACK WEEK IDEAL OF SWEDENILLÄ - PARHAAT HANKINNAT PUKINKONTTIIN

 *yhteistyössä iDeal of Sweden kanssa

Parhaillaan käynnissä oleva Black Week huipentuu perjantaina koittavaan Black Fridayhin, joka on yksi vuoden vilkkaimmista ostospäivistä. Povaankin, että moni aikoo perjantaina laittaa ostohousut jalkaan ja klikkailla joululahjat tilaukseen verkossa. Varsinkin nyt, kun tämä vallitseva koronaepidemiatilanne on pahentunut merkittävästi siitä, mitä se oli muutama kuukausi sitten. Omalta kotisohvalta käsin on helpompi ja turvallisempi klikkailla juuri ne omat suosikit ostoskoriin ja itse olenkin tässä pitkin Black Weekiä tehnyt hyviä löytöjä pukinkonttiin muun muassa meidän minileijonalle.

Ruotsalainen iDeal of Sweden viettää Black Weekiä parhaillaan monen muun verkkokaupan tapaan ja heillä on ajalla 23.11 - 30.11. huikean hyvä tarjous: Ideal of Sweden tarjoaa verkkosivuillaan 50 % alennuksen koko tuotevalikoimastaan. Alekoodillani BFCHIC saat vielä extrana 5 % lisäalennuksen ostoksestasi, mikäli kokonaissumma on alle 59 € ja 20 % lisäalennuksen mikäli tilauksen kokonaissumma on yli 59 euroa. Kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää koodi, mikäli etsit itsellesi tai tietylle lahjansaajalle sopivaa joululahjamuistamista.

Itselläni on ollut iDeal of Swedenin kestävät, kevyet ja kauniit puhelimenkuoret käytössä jo useamman vuoden ajan ja olen ollut niihin erittäin tyytyväinen. Kuukausi sitten tilasin hubbylle myös iDealin kuoret iPhoneen ja hänkin on niistä kovasti tykännyt. Puhelinkuorten lisäksi minulta löytyy muun muassa näihin marmorisiin suosikkikuoriini matchaava Fashion Cable -latausjohto, joka on helppo kiinnittää läppäriin kiinni, kun puhelin tarvitsee latausta. Kokosin tähän alle muutamia omia suosikkejani, jotka sopisivat hyvin pukinkonttiin eri lahjansaajat huomioiden:

1. Carrera Gold AirPods Case musiikkifanille  2. Golden Ash Marble suojakuori itselle tai puolisolle
3. Golden Plum suojakuori anopille 4. Cosmo Mini Airpods Bag pikkusiskolle

Parasta Black Weekiä teille & palataan pian!

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig