31/07/2020

REISSUKUULUMISIA MÁLAGASTA


Heinäkuun viimeistä viedään ja täytyy sanoa, että tämä kuukausi on ollut aivan erityisen mahtava! Yksi iso syy iloon on tietysti ollut kauan odotettu kesäloma, joka koitti itselleni heinäkuun toisella viikolla. Kyllä kesä on vain aina se suosikkivuodenaikani ja tänä vuonna lomaa odotti erityisen paljon, kun edellisen kerran vietimme lomaa jouluna Rukalla vähän talvisemmissa tunnelmissa.

Yksi kesäloman kohokohdista oli ehdottomasti matkamme Andalusian alueella Etelä-Espanjassa sijaitsevaan Málagaan. Málaga on vanha, pitkän historian omaava satamakaupunki, jossa riittää nähtävää ja koettavaa niin kaupunkimatkailua, kulttuuria kuin rantaloma-aktiviteettejakin arvostavalle. Meillä yksi suurimmista syistä valita matkakohteeksemme Málaga oli se, että rakastamme kaupunkilomia, kuten viime marraskuinen Rooman matkammekin osoitti, ja sitä että kohteessa riittää historiallisesti kiinnostavia nähtävyyksiä rannalla ja altaalla loikoilun lisäksi.

Olimme alunperin menossa heinäkuussa Palma de Mallorcalle, mutta koronatilanne sotki suunnitelmia ja lentomme peruttiin. Siksikin päädyimme rakastamaamme Espanjaan ja Málagaan, jota Málagassa aiemmin vieraillut siskoni kehui hyvin samantyyppiseksi kaupungiksi kuin Palmaa. Andalusiassa samoin kuin Baleaareillakin koronatartuntatilanne on ollut erittäin maltillinen, joten siinäkin mielessä koimme turvalliseksi matkustaa kohteeseen. Kaiken kruunasi se, että pääsimme lentämään Málagaan Finnairin suorilla lennoilla. Pidempi lento välilaskun kera olisi voinut 3-vuotiaan kanssa reissatessa olla haastava. Mallorcallehan pääsee tällä hetkellä mm. Lufthansan koneilla, mutta lennot eivät ole suoria, vaan välilasku on tehtävä Frankfurtissa ja se tietysti pidentää sekä meno- että paluulentoja.


Olimme Andalusiassa ensimmäistä kertaa perheeni kanssa ja odotuksemme Málagaa kohtaan täyttyivät todella positiivisesti. Kaupunki osoittautui todella siistiksi ja vehreäksi hyvin hoidettuine puistoineen ja kukkaistutuksineen. Satamaan johtavaa kaunista rantabulevardia pitkin oli ihana kävellä iltaisin syömään ja ihastelemaan auringonlaskua. Rantabulevardi on täynnä trendikkäitä ravintoloita, baareja, putiikkeja ja merkkiliikkeitä, jonne oli helppo piipahtaa päivisinkin Play de la Malagueta rannalle kävelyn yhteydessä. Malaguetan siisti, turvallinen ja viihtyisä ranta on yksi tunnetuimmista rannoista koko Andalucian alueella ja sinne on helppo kävellä tai hurauttaa taksilla perheen kanssa keskustasta. Meidän hotellimme oli 4 tähden tyylikäs putiikkihotelli Molina Lario, joka sijaitsi lyhyen kävelymatkan etäisyydellä rannalta ja ihan Málagan keskustassa. Olimme todella tyytyväisiä niin hotellivalintaan itsessään kuin sen sijaintiinkin ja mielellämme majoittuisimme samaiseen hotelliin uudelleenkin. Tulen tekemään vielä oman erillisen postauksen hotellistamme, sillä se todella ansaitsee kehut - niin upeasti henkilökunta toimi ja teki kaikkensa meidän reissun onnistumisen eteen

Tulen tekemään myös vinkkaukset meidän reissun suosikkiravintoloista sekä parhaimmista ostospaikoista, joten pysykäähän kuulolla!

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig