28/02/2014

My wishlist

Kuten näkyy, sporttailuinnostus heijastuu vahvasti myös tämänhetkiselle toivelistalleni. Etsinnässä ovat etenkin sirot, mutta värikkäät city-lenkkarit sekä kaupunkikäyttöön ennen ja jälkeen salitreenin sopivat napakat trikoot.  Niken Zoom Fly -juoksukengät vaikuttavat erittäin lupaavilta ja niiden kaveriksi tahtoisin nuo pirteät pilottilasit. Muutenkin vihreän ja turkoosin sävyiset asusteet piristävät ihanasti tätä kokonaisuutta, eikö vaan?



Sporttista alkavaa viikonloppua teille!


* sisältää mainoslinkkejä
SHARE:

27/02/2014

Salil eka, salil vika

Tällä viikolla on iPhonen luureissa soinut suomiräppi päivittäin ja vedetty hurjalla teholla erityisesti juoksu-, vatsa- ja jalkatreeniä. Se tunne on ihan paras, kun tietää rikkoneensa oman ennätyksensä juoksumatolla ja kerryttäneensä juostuja kilometrejä koko ajan enemmän! Laskeskelin, että tänään toiseksi viimeistä päivää vietettävän helmikuun loppuun mennessä treenikertoja on kertynyt yhteensä 13! Oon tosi tyytyväinen tuohon saavutukseen, kun ottaa vielä huomioon, että helmikuun ekan viikon olimme S:n matkoilla ja siellä tuli treenattua vain muutamia kertoja.

Mutta, tästä tämä jatkuu ja edelleen on paljon työtä tehtävänä. Mulla on selkeät tavoitteet, joihin tähtään ja niiden saavuttaminen askel askeleelta motivoi todella. Tiedän, että noita tavoitteita ei saavuteta ihan kuukaudessa tai vielä parissakaan, mutta samalla huomaan omassa kropassa jo nyt ne pienet erot mm. viime joulukuun tilanteeseen verrattuna. Hassua, kuinka lyhyessä ajassa treenistä on muodostunut kiva rutiini, jota nykyisin oikein odottaa :) Vielä muutama vuosi sitten tilanne oli toinen enkä oikein itsekään tiedä miksi. Silloin aikaa meni luonnollisesti enemmän opiskelujen ja töiden kanssa tasapainottelemiseen, eikä aikaa treenaamiseen jäänyt samalla lailla kuin nykyisin. Mutta luulen, että suurin muutos on tapahtunut omassa motivaatiossa ja asenteessa. Kun ikää on tullut lisää ja ollaan täällä kolmenkympin paremmalla puolella, ei kroppa enää pysy kunnossa itsestään, kuten joskus huolettomina nuoruusvuosina. Lisäksi uskon, että nykyinen strong is the new skinny -ajattelu vaikuttaa taustalla aika monella treenauksesta viimeisen vuoden aikana tosissaan innostuneella. Lihaksikas ja treenattu kroppa näyttää paitsi kauniilta, viestii myös samalla ulospäin terveellisistä elämäntavoista. Ja siitähän treenauksessa on pitkälti kyse: oman hyvinvoinnin lisäämisestä. Salia kohti käy matka siis tänäänkin, tehokasta torstaita myös teille!


Trikoot ja urheiluliivit Gina Tricot / toppi Catmandoo / kengät Adidas Adizero Tempo / iPhone-tarratasku iZound


P. S Eilisen treenin jälkeen oli ihan pakko herkutella vähän, kun alkoi tehdä mieli suklaata. Päädyin Lindtin 90 prosenttiseen tummaan suklaaseen, jota saa tällä hetkellä ainakin Stockalta ja Kampin K-Supermarketista. Kyseinen herkku sisältää ainostaan 14 g/100 g hiilihydraatteja, joten se laihduttajallekin turvallinen herkku maltillisissa määrin. Palautuksena herkuttelin suklaan kanssa vielä banaanin uusimman Cosmon ja Vogue Beauty -kirjan parissa, ah ihanaa pientä arjen luksusta!
 



SHARE:

26/02/2014

Today's essentials

Aurinko pilkahteli eilen täällä Helsingin suunnalla ihan mukavasti, joten aurinkolaseille on taas tilausta, jee! Nykyiset suosikkinilasini ja uusimmat hankintani ovat nämä pilottimalliset Ray-Banit, jotka istuvat kuin nakutettu. Valintani on klassinen Aviator -malli RB3025 W3234 ja linssien kokona 55 mm.  Laseissa on kultaiset kehykset ja tummanvihreät linssit, jotka näyttävät melkein mustilta. Halusin tällä kertaa perusmallin, joka sopii mihin tahansa lookiin, ja koen näiden olevan hieman omia Oversized Wayfarereitani feminiinisemmät. Lasit tuntuvat myös ihanan kevyiltä, eivätkä paina nenälle rankaampien lasien käyttäjille tuttua punertavaa jälkeä.



Huulikiiltojen suurkuluttajana kyllästyn nopeasti ja etsin aina uusia ihanuuksia meikkipussiani täydentämään. Saksalainen Manhattan -merkki myy edullisia, mutta laadukkaita kosmetiikkatuotteita ja antaa kovan vastuksen monille vastaaville selektiivisen kosmetiikan tuotteille. Merkin High Shine Lipgloss -huulikiilto kauniin pinkissä sävyssä 52 on ehdoton uusi suosikkini ja ollut nyt päivittäisessä käytössä.


Täydelliseen päivään kuuluu tietysti kupponen kahvia, mielellään mahdollisimman hauskasta mukista nautittuna. Yleensä aloitan päiväni ihan perinteisellä suodatinkahvilla, maidolla tai ilman :)


Energistä ja aurinkoista päivää!
SHARE:

25/02/2014

New in: 2 x nude shoes

Eilisen trenssipostauksen kaltaisella vaalean beigen sävyisellä värityksellä jatketaan keväällä kengissäkin.  Lupasin nimittäin jo aiemmin esitellä muutamia Berliinin reissun hankintoja ja nyt päästään kenkäosastoon käsiksi. Taidan olla parantumaton kenkähamsteri, sillä tälläkin kertaa kotiin lähti mukaan yhteensä 4 paria: yhdet sandaalit, kahdet korkkarit ja yhdet nilkkurit, kääks! Hinnoiltaan nämä uutukaiset olivat kuitenkin sen verran edullisia, että ei näistä voi kokea huonoa omaatuntoa :)
Myönnetään, että yksi hieman arvokkaampikin (laukku)löytö tuli reissun aikana tehtyä, mutta siitä tulen kertomaan tarkemmin myöhemmin.

Rakkauteni nuden sävyisiin kenkiin on tainnut tulla jo blogissa useampaan otteeseen ilmi ja kyllä, samalla linjalla mentiin nytkin. Nuden sävyiset korkkarit ovat mielestäni etenkin paljaille säärille se kaikkein imartelevin vaihtoehto, sillä ne luovat illuusion loputtaman pitkistä gasellijaloista ja sopivat miltei mihin tahansa asukokonaisuuteen.



 Nämä kultaisin yksityiskohdin koristellut sandaalit löysin Primarkilta. Vaalea väri sointuu kauniista LV Monogram Neverfull GM:n nahkaisiin kantokahvoihin, ja lisäksi nämä ihanuudet tuntuvat supermukavilta jaloissa.



Mangon nudekorkokengät istuvat melkoisen korkeista koroista huolimatta hyvin jalkaan. Nämä ovat todella kivat esimerkiksi rentoihin farkkuihin yhdistettynä ja odottavat jo innokkaasti keväisiä katuja! Mitäs tykkäätte näistä?




Kivaa tiistaita teille ja palataan taas pian!
SHARE:

24/02/2014

Parhaat trenssitakit kevääksi

Trenssitakki on joka keväinen klassikkovaate, joka on helppo yhdistää niin rentojen farkkujen kuin siistin hameenkin kaveriksi. Itse olen tähän ikään mennessä omistanut useammankin trenssitakin, mutta jotenkin mikään niistä ei ole kuitenkaan päätynyt ajattomaksi suosikiksi säännölliseen käyttöön. Kun säät suinkin sallivat, innostun erityisesti ryhdikkäistä jakuista ja nahkatakeista, mutta nyt se täydellinen trenssitakki on alkanut houkuttelemaan yhä enemmän. Etenkin kauniin vaalea beigensävyinen takki himottaa, sillä olen viime aikoina haalinut vaatekaappiini muutamia vaaleansävyisiä farkkuja ja neuleita, jotka tuntuvat monien vuosien jälkeen taas omilta.

Surffasin nettiä läpi ja muutama potentiaalinen takkiehdokas löytyikin H&M:n ja Zalandon valikoimista. Etenkin tuo Mint & Berryn ryhdikäs malli on mieleeni, samoin Pepe Jeansin takki, jossa on hauskat, eri kuosia olevat hihat kivana yksityiskohtana. Tuo ylimpänä vasemmalla näkyvä H&M:n takki vilahti muuten jo aiemmin aina niin kauniin Lindan blogissa, ja näytti todella upealta! Mikä näistä takeista on teidän suosikkinne?

Trenssitakki H&M / trenssitakki Mint & Berry / trenssitakki Vila /
trenssitakki Kiomi / trenssitakki Pepe Jeans / trenssitakki Comma

* sisältää mainoslinkkejä
SHARE:

Pina Colada -smoothie



Huomenta ihanat! Tänään ajattelin jakaa kanssanne kerrassaan herkullisen smoothiereseptin, jonka kehittelin viime lauantaina. Resepti syntyi puolivahingossa, kun mietin, mitä kaikkea blenderiin voisi heittää terveellisen aamupalasmoothien rakentamiseksi. Pakkasesta löytyi ananasta, kuivakaapista kookoshiutaleita ja niin syntyi tämä herkku - ja tätä tulen ehdottomasti tekemään jatkossakin! Mieskin kehui, että tämä on kuulemma kaikkien aikojen paras smoothie, jota olen kotikeittiössämme väsynnyt :) Nimesin juoman Pina Colada -smoothieksi, koska maku muistuttaa tuttua klassikkodrinkkiä ja tuo mieleen etelän lämpimät yöt. Täydellinen piristäjä siis näihin harmaisiin talviaamuihin!


Pina Colada -smoothie
1,5 dl rasvatonta maitorahkaa
3 dl luonnonjogurttia
3 rkl kookoshiutaleita
n. 500 g tuoretta tai pakastettua ananasta
(jäitä)

Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen. Mikäli käytät pakastettua ananasta, anna koneen hienontaa hetken aikaa anasta ennen muiden aineiden lisäämistä. Jos päädyt käyttämään tuoretta ananasta, lisää blenderiin jäitä, jotta saat koostumuksesta tarpeeksi kylmän ja jäätelömäisen.

SHARE:

21/02/2014

Kuinka motivoitua liikunnasta ja terveellisemmästä ruokavaliosta?

Kivaa perjantaita! Lupailin tässä postauksessa antaa muutaman hyvän treenaukseen ja terveellisemmän ruokavalion noudattamiseen liittyvän vinkin ja täältä siis pesee! Nämä vinkit ovat olleet suureksi avuksi itselleni, joten ehkäpä löydätte niistä ainakin muutamia uusia juttuja omia tavoitteitanne tukemaan. Olkaapa siis hyvät!



 Terveellisempään ruokavalioon motivoituminen:

# Seuraa kehitystäsi
Punnitse itsesi joka aamu heti herättyäsi, liity täysin ilmaiseen Kiloklubiin (toimii ainakin omalla kohdallani loistava motivoijana!) ja kirjaa päivän ruokailut ja urheilusuoritukset ylös.

# Herkuttele suunnitellusti
Varaa itsellesi aikaa pieneen, kiireettömään herkutteluhetkeen kerran viikossa. Himoitsemasi herkku ja ruoka ylipäänsä maistuu paremmalta hyvässä seurassa nautittuina, joten sovi ystävän kanssa treffit lempparikahvilaasi tai osta kotiin se himoitsemasi leivos ja jaa poikaystävän kanssa puoliksi :) Seurassa ei tule niin helposti myöskään kiusausta herkutella liikaa. Älä koskaan osta herkkuja kotiin "varastoon" odottamaan makean (tai suolaisen)himon iskemistä.

# Pienennä annoskokoja ja syö säännöllisesti
Olen omalla kohdallani huomannut, että totun helposti tiettyyn annoskokoon ja otan helposti lautaselle suurinpiirtein saman verran ruokaa joka kerta. Parempi tapa on kuunnella omaa kroppaa ja syödä vain silloin, kun olo on nälkäinen. Tällä hetkellä pyrin itse syömään 5-6 pientä ateriaa/välipalaa päivittäin: aamupalan, lounaan, välipalan (maitorahkaa tai hedelmä), pienen palauttavan välipalan treenin jälkeen (juotava jogurtti, proteiinijuoma tai banaani), illallisen sekä tarvittaessa vielä pienen iltapalan (hedelmä/dippivihanneksia). Koen oloni näin koko ajan tasaisen hyväksi ja kylläiseksi. 

# Noudata vihreää lautasmallia
Noudata seuraavaa nyrkkisääntöä, jonka toteuttaminen onnistuu helposti työpaikan lounasbuffetissa tai opiskelupaikan ruokalassa: varaa 3/4 lautasesta kasviksille ja 1/4 proteiinilisäkkeelle esim. kalalle, kanalle, raejuustolle tai punaiselle lihalle. Simple as that.

# Vähennä hiilihydraatteja
Se nyt vain on fakta, että ravintoköyhät, tärkkelyspitoiset ruoat kertyvät helposti vyötärölle. Jos hiilarimättöön lisätään vielä runsaasti sokeria ja rasvaa, niin lihominen on väistämätöntä (ellet ole himoliikkuja tai muuten vain superihminen). Välttele siis vaaleaa leipää (tai leipää ylipäänsä), pastaa, riisiä, piirakoita, leivoksia ja makeisia. Herkuttelu on sitten asia erikseen.

# Vähennä alkoholia
Vähän sama juttu sekä alkoholin että annoskokojen kanssa: tottuminen ja rutinoituminen on huomaamattoman helppoa. Tekeekö mielesi ihan välttämättä sitä lasillista viiniä aterian kanssa vai onko se vain kehittämäsi tuttu rutiini? Käytä tässä maalaisekonomiajattelua ja pohdi, mitä lisäarvoa alkoholin nauttiminen tuottaa sinulle? Entä ne haittapuolet? Toki kohtuus tässäkin asiassa, ja jos lasi kuohuvaa on ihan pakko saada, niin sitten se on ihan pakko saada :D

# Juo enemmän vettä!
Vähennä kahvin juontia ja aloita aamu juomalla vettä. Juo iso lasi vettä myöskin ennen jokaista ateriaa. Vihreän tee nauttiminen ympäri päivää virkistää ja tehostaa aineenvaihduntaa. Kokeile myös herkullisen marjaista ja puhdistavaa Clipperin Detox-teetä.




Liikuntaan motivoituminen:

# Hae musiikista voimaa
Tee Spotifyihin oma soittolista motivoivalle treenausmusiikille. Tällä hetkellä itselläni soi juoksumatolla rehkiessäni ainakin Cheek, Hardwell, Avicii ja pari muuta suosikkia. Välillä kuuntelen salilla ollessani myös hieman rankempaa rockia, niin rautakin nousee ihan uudella puhdilla. Pakko vielä tähän loppuun tunnustaa, että parhaat treenit olen vetänyt Scooterin voimalla - se ei petä koskaan! :)

# Merkitse treenipäivät kalenteriin ylös
Kun merkkaat treenipäivät ylös esimerkiksi työkalenteriin, sitoudut henkisesti noudattamaan niitä. Toimii ainakin omalla kohdallani loistavasti!

# Aseta selkeitä tavoitteita
Selkeitä välitavoitteita on hyvä olla, jotta oman kehityksen seuraaminen ja lopulliseen tavoitteeseen pääseminen onnistuisi mahdollisimman hyvin. Kannattaa myös miettiä, mitä oikeasti haluaa saavuttaa, paljonko tavoitteeseen pääsy tulee vaatimaan työtä ja onko hommaan valmis sitoutumaan. Esimerkiksi tavoitteena kesäkuntoon 2014 pääseminen on melko epämääräinen. Parempi on kiteyttää tavoite konkreettiseksi, esimerkiksi päättää pudottaa -5 kg painoa puolen vuoden aikana, ja kirjoittaa se ylös.

# Palkitse itsesi
Jes, nyt päästiin kivaan osioon! :) Muista olla armollinen itsellesi ja nauti onnistumisesta. Palkitse itsesi hyvästä suorituksesta esimerkiksi ostamalla uusia, kivoja treenivaatteita, hankkimalla himoitsemasi luksuslaukku tai nauttimalla salaatti ja samppanjalasillinen lemppariravintolassasi.

# Vaihtele treeniä 
Muista nostaa painoja/lisätä vastausta tekemiisi sarjoihin sitä mukaa, kun kehityt. Tässäkin on oleellista miettiä omaa tavoitetta: haluatko kasvattaa lihasmassaa vai kiinteyttää kroppaa yleisesti? 

# Käytä motivaatiokuvia/tekstejä apuna
Etsi lehdistä motivaatiokuvia ja tekstejä, jotka tsemppaavat tai inspiroivat sinua jollakin tavalla. Motivaatiokuvana voi myös käyttää omaa valokuvaa. Esimerkiksi vanha valokuva, jossa olet ihannepainossasi, tsemppaa kummasti treenaamaan.

# Lue treeni- ja terveysblogeja
Blogeista saa ihan mielettömästi hyviä vinkkejä, vertaistukea ja motivaatiota, ja mikä parasta - ihan ilmaiseksi!

# Hanki personal trainer
Oman pt:n hankkiminen on hyvä idea, jos olet valmis sitoutumaan henkilökohtaiseen kuntoprojektiin ja kaipaat lisäbuustia ja vinkkejä treenaukseen. Jos olet aloitteleva salillakävijä, on pt:n laatima saliohjelma suureksi avuksi.


Toivottavasti näistä oli iloa :) Onko teillä muuten erityisvinkkejä, joilla tsemppaatte itseänne parempiin liikuntasuorituksiin ?


SHARE:

20/02/2014

My wishlist

Voi Michael Kors minkä teitkään! Selailin nimittäin eilen MK:n kevätvalikoimaa Zalandon sivuilla ja sieltä löytyi vaikka mitä ihanuuksia. Tuo takki on aivan upea!  Himotuslistalla ovat myös aidot nahkahousut, joita olen etsinyt jo pidempään ja nyt bongasin nämä hyvännäköiset yksilöt H&M:ltä. Luottovärieni mustan ja tummansinisen kaveriksi kaipailen nyt vaatekaappiini nuden ja vaaleanbeigen sävyjä, jotka raikastavat mielestäni pääelementeiltään tummaa kokonaisuutta kivasti. Mitäs tykkäätte tästä kokonaisuudesta?

Takki Michael Kors / laukku Michael Kors / collegepusero H&M  / nahkahousut H&M / sandaalit Michael Kors

* sisältää mainoslinkkejä 
SHARE:

19/02/2014

Run, run!


Päätin palkita eilen itseni ahkerasta salilla urakoinnista muutamalla uudella treenitopilla. Mukaan lähti leopardikuosinen musta-harmaa toppi sekä tämä eilen salilla päälläni ollut hauska trikookankainen printtitoppi, joka on syötävän suloinen! Molemmat löytyvät Gina Tricotin valikoimasta ja liputan muutenkin heidän treenivarusteidensa puolesta, sillä sen verran kestäviä ovat käytössä olleet.

Itsensä palkitseminen hyvistä suorituksista on muuten mielestäni erittäin oleellista liittyypä onnistuminen sitten töihin, opintoihin, treenaukseen tai johonkin muuhun saavutettuun tavoitteeseen. Työn alla onkin parhaillaan postaus, jossa jaan muutamia hyväksi havaitsemiani seikkoja, joilla olen itse löytänyt välillä hieman kateissa olleen treenimotivaation uudelleen ja tehostanut terveellisten elämäntapojen vaalimista. Uskon, että nämä aiheet kiinnostavat monia, ja itsekin mielelläni luen muiden blogeista hyviä vinkkejä lihaskuntoa tehostaviin liikkeisiin, resepteihin ja puhtaampaan ruokavalioon liittyen.



Tuo pinkki printtitoppi vilahtaa muuten myös helmikuun Cosmossa. Ehkä joku teistä on sen sieltä ehtinytkin jo bongata? :)
SHARE:

16/02/2014

I love...

...body butter! Olen nimittäin totaalisen rakastunut I love -sarjan herkullisen tuoksuisiin vartalovoiteisiin, jotka ovat viime aikoina olleet itselläni päivittäisessä käytössä. Inhoan talven kuivattamaa, hilseilevää ihoa ja haluan kosteuttaa ihoni aamusuihkun jälkeen mahdollisimman pian. Nämä täyteläiset voiteet imeytyvät ihoon todella nopeasti ja tekevät siitä silkkisen pehmeän. Tykkään vaihdella fiiliksen mukaan eri tuoksuja ja näitä suloisia purnukoita on ihana keräillä kotikylppäriä koristamaan. Kookosfanina suosikkini on superherkullinen Coconut & Cream, mutta välillä haluan sipaista iholleni raikasta mangon ja papayan tuoksuista vartalovoidetta tai ihanan marjaista vadelman ja mustaherukan tuoksua. Vanilla & Ice cream taas tuo mieleen kesän eli ihania ovat kyllä nämä kaikki! Löytyykö muita näihin vartaolovoiteisiin ihastuneita?


SHARE:

15/02/2014

Outfit: black & gold

Berliiniin talvikuukausina suuntaaville vinkki: ottakaa mukaan untuvatakki! Kaupungissa on nimittäin yllättävän koleaa, joten onneksi tajusin viime hetkellä pakata mukaan Mangon kevyen untuvatakin villakangastakin sijaan. Tuo takki on tämän talven löytö, todella lämmin ja muutenkin aivan ihana! Se on myös kevyempi kuin Ganada Goosen musta parkatakkini, jota käytän kunnon kirpakoilla pakkaskeleillä. Rakastuin erityisesti tuon Mangon takin kultaisiin yksityiskohtiin, ja tutulla black & gold -linjalla mentiin muunkin asustuksen suhteen.

Ralph Laurenin napakat ja jalassa erittäin mukavat nahkasaappaat ja MK:n laukku ovat olleet kuluneen loppusyksyn ja talven suosikkiasusteeni ja ne tulivat mukaan myös Berliiniin. Reissulla käyttöön pääsivät myös uusimmat aurinkolasisuosikkini: Ray-Banin Aviatorit. Koen, että tämä malli istuu kasvoilleni vielä paremmin, kuin viime keväänä hankkimani Oversized Wayfarerit. Aviatoreista päädyin kokoon 55, sillä kasvoni ovat sen verran kapeat, että seuraava 58 koko tuntui liian suurelta. Laseista tulossa lisää juttua myöhemmin, pysykää siis kuulolla!




down jacket Mango
trousers Gina Tricot
bag Michael Kors
boots Ralph Lauren
sunnies Ray-Ban
scarf Lindex

SHARE:

14/02/2014

Madame Tussauds Berlin

Bongattu Johnny Depp, Brad Pitt, Justin Bieber, Rihanna, Madonna, Christiano Ronaldo, Robert Pattinson....ja Lady Gaga! Kaikki ryhdikkäinä, kauniina ja valmiina poseeraamaan ;) Joku ehkä jo arvasinkin, että kyseessä on tietysti kuuluisa Madame Tussaudsin vahakabinettiketju, jonne suuntasimme synttäripäivänäni viime tiistaina. Hulvattoman hauskaa ja hämmentävääkin nähdä julkisuudesta tuttuja ja historiallisia henkilöitä luonnonmukaisissa mitoissaan. En esimerkiksi tiennyt, että Lady Gaga on livenä ihan hurjan pitkä, kun itse näytin hänen rinnallaan 173 senttisenä ja kymmenen sentin korkkarit jalassa näin tapilta :D


Tässä siis pieni perjantain kevennyt ja nyt haluan toivottaa Teille sydämellistä ystävänpäivää! Illalla onkin tiedossa tosi kivaa ohjelmaa, kun suuntaan ystäväpariskuntani avecina Casinolle kuuntelemaan ihastuttavaa Jenni Vartiaista. Palataan pian!
SHARE:

13/02/2014

Breakfast moments

Eräs asia, jota lomalla ollessani rakastan, ovat kiireettömät aamupalat. Tiedättehän, sellaiset herkkuaamupalat, joista voi nautiskella kaikessa rauhassa raikkaana ja kauniisti laittautuneena ennen päivän muihin aktiviteetteihin siirtymistä. Erityisen paljon pidän erilaisista aamiaisseteistä, joihin ei arkiviikoilla todellakaan ole aikaa eikä oikein mahdollisuuksiakaan. Arkena tykkään muutenkin noudattaa tiukkaa linjaa ja syödä melko vähähiilihydraattisesti, joten lomalla voi sitten löysätä hieman linjaa ja herkutella enemmän :)

Oma lempparini on usein ranskalaistyylinen croissant & cafe au lait -combo, jollaisella herkuttelin saapumispäivänämme aivan hotellimme läheisyydessä sijaitsevassa ja hyviä arvosteluja TripAdvisorissa niittäneessä kahvilassa. Settiin kuului vapaavalintaisen erikoiskahvin ja croissantin lisäksi vielä korillinen erilaisia, vastapaistettuja sämpylöitä mm. pähkinöillä, leseillä ja kurpitsansiemenillä maustettuina sekä lajitelma briejuustoa, marmeladia, tuorejuustoa ja kananmunaa. Niin hyvää! S otti omaan settiinsä erilaisia leikkeleitä sisältäneen lajitelman ja oli kuulemma loistava sekin! Näillä eväillä jaksettiinkin hyvin kävellä koko päivä kaupungilla.




Sunnuntaina kokoonnuimme isolla porukalla Kurhaus Korsakowiin brunssille toipumaan M:n lauantaisten kolmikymppisten jälkimainigeista. Grünberger Strasse 81:ssä sijaitseva paikka on todella suosittu ja tunnettu laadukkaista raaka-aineista valmistetuista brunsseista. Ja vitsit mikä valikoima erilaisia salaatteja, kaloja, juustoja, tahnoja ja muita lisukkeita paikasta löytyikään perinteisten nakkien, munakokkelin, myslin, hedelmien ja sämpylöiden lisäksi. Nälän todellakin mennessään vievä brunssi kustantaa vastapuristetun appelsiinimehun ja erikoiskahvin kera 15 e/henkilö ja tätä suosittelen todellakin!


Tiistaina suunnattiin Berliinin tunnetuimpaan ja Galeries Lafayttesin rinnalla hienoimpaan tavarataloon KaDeWe:hen ja siellä yläkerran herkku- ja ravintolaosastolle. Joka paikka oli täynnä toinen toistaan houkuttelevampia tuoretiskejä, joissa myytiin muun muassa ostereita, hummereita, erilaisia tapaksia, salaatteja, keittoja ja jälkiruoka-annoksia. Ja viinejä oli mahdollista kaataa itse sopiva määrä lasiin! En tiedä, toimisiko tuo Suomessa ;) Valinnanvaraa riitti myös smoothie-juomien ja hedelmien ystäville ja esillepano oli huikea kaunis, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.



Loputtoman tuntuisen herkkuvalikoiman pökerryttäminä päädyimme kilistelemään kuohuvalla ja herkuttelemaan raikkaalla mansikkakakulla. Plussaa vielä loistavasta pöydästä, joka vapautui sopivasti meille ihan pääikkunoiden vierestä, sillä aurinkoisena päivänä kaupungin ylle avautuvia maisemia kelpasi ihastella!


Näihin herkkuhetkiin on hyvä lopettaa tällä kertaa. Kivaa torstaita ja palataan!
SHARE:

12/02/2014

Hotel life in Berlin

Hei pitkästä aikaa! Viime viikko meni Berliinissä ja oli ihan mahtava! Nyt ollaan kotiuduttu takaisin Helsinkiin, ja mukavien ihmisten ja lumettomien katujen lisäksi jäin kaipaamaan reissulta erityisesti upeaa hotelliamme. Kyseessä on nimittäin Hackescher Marktilla sijaitseva huoneistohotelli Adina. Adina sijaitsee Mittessä tosi hyvin kulkuyhteyksien varrella ja on luokitukseltaan neljän tähden hotelli. Ja todellakin, Adina oli jokaisen tähden arvoinen! Superviihtyisä ja kodikas lobby sekä tilavat ja siistit huoneet, jotka oli erinomaisesti varusteltu: jääkaapin lisäksi huoneesta löytyi mm. teetä, kahvia, kattava astiasto sekä lasit puna-, valko- ja kuohuviinille (luksusta!).


Hotellin alakerrassa sijaitsi kiva aulabaari, jossa nautimmekin muutamana iltana todella ammattitaitoisesti valmistettuja drinkkejä. Vnkkinä myös Berliinissä asuville tai sinne matkaaville, että Adinan Alto Bar tarjoaa kaikki drinkit 5 euron (norm. n. 12 - 16 e) Happy Hour -hintaan klo 17-19.00. En muista, milloin viimeksi olisin juonut yhtä hyvää Singapore Slingiä, nam! Aulabaarin yhteydessä toimi myös hotellin ravintola joka tarjoili aamiaisbuffetin (20 e) lisäksi muun muassa terveellisiä superfood-salaatteja ja trendikkäitä miniburgereita.


Oma lempparijuttuni hotellissamme oli ehdottomasti ihana spa-osasto saunoineen ja porealtaineen sekä pieni, mutta hyvinvarusteltu kuntosali. Siellä tulikin jo heti saapumispäivänämme treenailtua ja keräiltyä voimia iltaa varten ystäväni M:n The Club- nimisessä paikassa järkkäämiä kolmekymppisiä varten. Spa-osasto oli todella rauhallinen, ja koko päivän kestäneiden museo-ja shoppailureissujen päätteeksi oli ihana vetäytyä saunan lämpöön ja pulahtaa sitteen porealtaaseen rentoutumaan. Talon puolesta tulivat vielä pehmeät kylpytakit ja läpsyt, ah! Poreallasalueen katto oli muuten koristeltu hauskasti Swarovski-kristallein muistuttamaan kirkasta tähtitaivasta ja loi siten osaltaan kivaa iltafiilistä.


Mikäli siis olet suuntaamassa kaupunkilomalle Berliiniin niin suosittelen todella lämpimästi majoittumista Adineen! Lisää reissukuvia ja kuulumisia päivittelen tänne taas pian, palataan!

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig