Eilisen trenssipostauksen kaltaisella vaalean beigen sävyisellä värityksellä jatketaan keväällä kengissäkin. Lupasin nimittäin jo aiemmin esitellä muutamia Berliinin reissun hankintoja ja nyt päästään kenkäosastoon käsiksi. Taidan olla parantumaton kenkähamsteri, sillä tälläkin kertaa kotiin lähti mukaan yhteensä 4 paria: yhdet sandaalit, kahdet korkkarit ja yhdet nilkkurit, kääks! Hinnoiltaan nämä uutukaiset olivat kuitenkin sen verran edullisia, että ei näistä voi kokea huonoa omaatuntoa :)
Myönnetään, että yksi hieman arvokkaampikin
(laukku)löytö tuli reissun aikana tehtyä, mutta siitä tulen kertomaan tarkemmin myöhemmin.
Rakkauteni nuden sävyisiin kenkiin on tainnut tulla jo blogissa useampaan otteeseen ilmi ja kyllä, samalla linjalla mentiin nytkin. Nuden sävyiset korkkarit ovat mielestäni etenkin paljaille säärille se kaikkein imartelevin vaihtoehto, sillä ne luovat illuusion loputtaman pitkistä gasellijaloista ja sopivat miltei mihin tahansa asukokonaisuuteen.
Nämä kultaisin yksityiskohdin koristellut sandaalit löysin
Primarkilta. Vaalea väri sointuu kauniista
LV Monogram Neverfull GM:n nahkaisiin kantokahvoihin, ja lisäksi nämä ihanuudet tuntuvat supermukavilta jaloissa.
Mangon nudekorkokengät istuvat melkoisen korkeista koroista huolimatta hyvin jalkaan. Nämä ovat todella kivat esimerkiksi rentoihin farkkuihin yhdistettynä ja odottavat jo innokkaasti keväisiä katuja!
Mitäs tykkäätte näistä?
Kivaa tiistaita teille ja palataan taas pian!