27/05/2013

Time to workout

Toivottavasti teillä oli rentouttava viikonloppu! Omalta osaltani se meni pitkälti treenauksen parissa ja terveellisesti herkutellen. Lauantaina lukaisin myös Miika Nousiaisen Metsäjätin, joka oli ihan huippu! Sitä ennen vedin kunnon rääkkitreenit salilla ja tuli käytyä läpi koko keho käsivarsista jalkoihin. Tässä postauksessa on tarkoitus jakaa hieman kokemuksia omista treenitavoitteistani ja terveelliseen ruokavalioon liittyvistä seikoista. Alkuun siis muutama sana treenauksesta. Olen itse suunnitellut uuden saliohjelmani ja teen tällä hetkellä koko kehon treenin kuntopiiri-tyylisesti noin 3 kertaa viikossa. Salitreenin tueksi harrastan juoksemista, kesäisin myöskin vesijuoksua, ja suunnitteilla on myös pidempien pyörälenkkien tekeminen, kunhan säät sen sallivat. Syksymmällä pyrkimykseni olisi nostaa salikäyntejä neljään/vko. Samalla tarkoitus olisi noudattaa treeniohjelmaa kaksijakoisesti ja saada treenistä näin enemmän tehoja irti.


Liikunnan ja ruokavalion suhteen omat tavoitteeni ovat tällä hetkellä kehon kiinteytys, kestävyyskunnon lisääminen ja terveellisen ruokavalion säännöllinen noudattaminen. Varmasti moni teistä lukijoista tämän jo tiesikin, mutta mielestäni yksi älyttömän hyvä motivaattori terveellisempään elämäntapaan on maksuton Kiloklubi, johon kuka tahansa voi rekisteröityä. Sivustolla voi helposti seurata omaa edistymistään ja syöttää pävittäiset ruokailut ja liikuntamäärät. Ohjelma laskee ravinnon kautta saadut kalorit ja liikunnalla kulutetut vastaavat kalorimäärät. Ohjelma antaa myös suosituksia esimerkiksi viikottaisen liikunnan määrästä ja päivän energiansaannista. Älyttömän hyvä on myös ohjelman laskema energiaravintoainejakauma päivän aikana nautitusta ruuasta. Siitä on helppo nopeasti silmäillä, kuinka paljon proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja on tullut suhteessa päivän kokonaissaantiin nautittua.

Kiloklubissa omaa editystä ja asetettuihin tavoitteisiin pääsemistä voi seurata asettamalla nykyisen painonsa ja tavoitepainonsa ja ohjelma laskee valmiiksi, kuinka kauan tavoitteeseen pääsy vie. Ei tietenkään kannata liikaa tuijottaa pelkkää painoa, sillä lihasten kasvaessa myös paino saattaa pitkään pysytellä tasaisissa lukemissa tai jonkin verran nousta. Kannattaa tarkailla siis myös vyörärönympäryksen muutoksia ja vaatteista kehon kiinteytymisen näkee selkeimmin :) Proteiinirikas vhh-ruokavalio yhdistettynä kasvatettuihin liikuntamääriin tukee myös lihasten kasvua ja rasvanpolttoa. Salilla rasvanpolttoon soveltuu erinomaisesti kunnon spurtti juoksumatolla ennen lihaskuntotreenia tai salivapaina päivinä kävelylenkki ulkosalla tyhjään vatsaan heti aamusta.



Jos teillä on hyviä vinkkejä jaksamista buustaviin treenibiiseihin, niin otan enemmän kuin mielelläni vinkkejä vastaan! Tällä hetkellä soittimessani raikaa usein sopivan aggressiivisesti juoksua hyvin rytmittävä Scooter, haha :D

Kuulemisiin,
xoxo Laura
SHARE:

26/05/2013

HERKULLISET BANAANILETUT JA MANSIKKASMOOTHIE



Taidan tulla vähän jälkijunassa monissa blogeissa velloneen banaanilettuvillityksen suhteen, mutta koska blogini käsittelee itselleni hyvin tärkeitä aiheita - terveellistä ruokavaliota ja hyviksi havaittuja reseptejä  - halusin ehdottomasti testata lettusia itsekin. Löysin Liemessä-blogin kautta tosi simppelin reseptin banaanilettujen tekoon: ei tarvita muuta kuin kananmunia, banaaneja ja voita paistamiseen. Paistamisessa voi on mahdollista korvata kookosöljyllä, jolloin letuissa maistuu herkullinen kookoksen ja banaanin yhdistelmä, nam!




BANAANILETUT

(kahdelle)

2 banaania
2 kananmunaa
voita tai kookosöljyä paistamiseen

***


Kuori banaanit ja pilko kulhoon pieninä paloina. Soseuta joko käsin (itse käytin lusikkaa ja haarukkaa apuna) tai tehosekottimessa sopivan hienoksi massaksi. Lisää joukkoon kaksi kananmunaa ja sekoita. Kuumenna pannu, lisää voita tai kookosöljyä pannulle ja paista lettuja molemmin puolin muutaman minuutin ajan, kunnes ne ovat kullanruskean sävyisiä. Kannattaa ensin kuumentaa pannu kunnolla kuumaksi ja sen jälkeen paistella lettuja hieman maltillisemmassa lämpötilassa, jotta ne eivät pala pinnalta.

Lettutaikinaan voi lisätä halutessaan esimerkiksi vaniljaa tai kardemummaa. Valmiiden lettujen kanssa voi nauttia ripauksen hunajaa, tuoreita marjoja, rahkaa tai maustamatonta kermavaahtoa.




Lettujen kanssa nautitimme kahvia ja mansikkasmoothieta. Olipa ihana käydä heti aamusta juoksemassa puolen tunnin kunnon rasvanpolttolenkki tyhjään vatsaan. Illalla suuntaan vielä salille tekemään treenin uuden saliohjelmani mukaan. Olin muuten aika puhki eilen 1,5 h salipuristuksen jälkeen ja jalat tärisivät vielä pukuhuoneessakin eli taatusti tuli huhkittua tehokkaasti! :D Vähähiilihydraattinen mansikkasmoothie sopii muuten erittäin hyvin myös palautusjuomaksi treenin jälkeen ja ohje tulee tässä:



MANSIKKASMOOTHIE

(kahdelle)

200 g pakastemansikoita
250 g maitorahkaa (esim. Ehrmann 0,2 %)
1 dl maustamatonta luonnonjogurttia

***

Laita jäiset mansikat ja muut aineet tehosekoittimeen ja anna sekoittua tasaiseksi massaksi. Lisää halutetessasi esim. vaniljatangon siemeniä, macaa, MSM-jauhetta, heraproteiinia tai neitsytkookosöljyä ja anna sekoittua vielä hetki. Nauti heti! 





Tällaisia herkkuja siis tälle kertaa, suosittelen kokeilemaan! Varoitus vielä tähän loppuun, että molemmat saattavat koukuttaa pahasti :)


xoxo Laura

SHARE:

24/05/2013

Cannes Film Festival 2013: Best dressed beauties

Cannesin elokuvafestivaalit ovat jälleen tänä vuonna olleet täydessä vauhdissa ja houkutelleet paikalle lähes kaikki eturivin näyttelijät, tuottajat, supermallit ja muut tähtöset. Tänä vuonna naisten edustusasut on ollut erityisen upeita ja näistä kokonaisuuksista kannattaa ottaa mallia myös omaan juhlapukeutumiseen!


Punaisella matolla on nähty erityisen paljon hempeitä vaaleita sävyjä ja niiden vastapainona trendikästä metallinkiiltoa, kirkkaan keltaista ja limenvihreää. Huippumalli Petra Nemcova kantoi yhtä festivaalien kuvatuinta asukokonaisuutta, jossa hopeinen metallipinkki yhdistyi herkkään sifonkiin. Kerrassaan upeaa!


Joan Smalls näyttää tyrmäävältä pitsisessä asukokonaisuudessaan, jossa on syvään uurrettu kaula-aukko. Erittäin syvät kaula-aukot ovatkin olleet tänä vuonna monen tähtösen valinta, sillä ne korostavat upeasti kaunista dekolteeta ja tuovat kasvot hyvin esille. Pitkät, rennosti laineille kiharretut hiukset sopivat tähän tyyliin täydellisesti.



Upea Victoria's Secret -malli Alessandra Ambrosio näytti modernilta merenneidolta hopeanharmaassa mekossaan. Huomaa myös Alessandran kissamaiset sumusilmät ja matchaavat korut ja tyyliin sointuva kynsilakan sävy!



Sharon Stonea ei uskoisi millään ikäisekseen tässä sähkönsinisessä, paljetein koristellussa asukokonaisuudessa, joka tuo Sharonin treenatut käsivattey hyvin esille. Syvään uurrettu kaula-aukko saa parikseen kauniit hopeakorut, jotka tekevät kokonaisuudesta juhlavamman ja hieman hillitymmän.



Cannesissa esitellyissä asukokonaisuuksissa nähtiin paljon yksityiskohtia ja tänä vuonna kampauksiin oli panostettu todella paljon. Sileät ja kiiltävät, päätä myötäilevät pitkät hiukset olivat monen tähden valinta ja näyttivät erittäin moderneilta ja huolitelluilta. Myös Cheryl Colen kaunis lettikampaus ja Nicole Kidmanin upea siloitettu poninhäntä toimivat loistavasti. Naisellista pitsiä nähtiin todella monen kaunottaren yllä ja leikkaukset olivat tänä vuonna rohkean uskaliaita, mutta kuitenkin hyvän maun puolella. Kerrassaan upeaa! Itseäni inspiroivat erityisesti kauniit vaaleat sävyt ja näyttävät yksityiskohdat, kuten dramaattinen meikki ja näyttävät korut.

photos alla over web

Loistokasta perjantaita!
xoxo Laura
SHARE:

22/05/2013

Piristystä treeniin!

Hellou!
Ankealta näyttää ulkona, mutta ei anneta sen häiritä. Sateiset kesäpäivät ovat nimittäin loistavaa aikaa sisätreenille, johon olenkin viime aikoina hurahtanut täysin. Eilen suunnittelin uutta saliohjelmaa ja lisäsin painoja käsitreeniin. Kyllä muuten tuntui aamulla, että jotain on tullut tehtyä! :) Näin kesän kynnyksellä mieli kaipaa pirteitä värejä ja uudet varusteet antavat mielestäni vielä lisäbuustiä treeniin! Oma lempparini treenivarusteissa on mustan rinnalla ollut hieman violettiin taittuva pinkki ja viime aikoina myös oranssin sävyiset varusteet ovat alkaneet houkuttelemaan. Mulla on pitkään ollut hakusessa uudet ulkojuoksukengät  ja eilen laitoin tilaukseen alla näkyvät herkullisen sävyiset Adidaksen Adizero Tempot, jotka ovat saaneet erityiskiitosta kapeasta lestistään ja kevyestä rakenteestaan. Tähän alle kokosin alle muutamia uusia pinkinsävyisiä lemppareitani:




Trendikkäiden vihreänsävyisten treenivarusteiden ystäville löytyy seuraavia ihanuuksia. Tuo GT:n harmaan ja limenvihreän sävyinen puuvillainen Aluna-toppi multa jo kaapista löytyykin ja sitä voisi käyttää kesähelteillä ihan tuollaisenaankin, kun pukee sävyihin sopivat bikinit tai urheiluliivit alle.




Millaiset väriyhdistelmät motivoivat teitä urheillessanne ja onko kellään kokemuksia Adidas Adizero Tempoista?

Palaillaan!
xoxo Laura
SHARE:

21/05/2013

NOPEA JA HELPPO MANGOSORBÉ

Tämä sorbé on helppo ja nopea valmistaa ja maistuu aivan jäätelöltä. Ja mikä parasta, herkku on superterveellinen! Tämä on lyhyessä ajassa noussut osaksi mun ja S:n viikonloppuista aamupalarutiinia. Oi kunpa viikollakin ehtisi valmistaa tätä, sen verran herkullista tämä on!





MANGOSORBÉ

(kahdelle)

250 g pakastettua mangoa
2 dl rasvatonta maitorahkaa

Lisäksi oman maun mukaan:
hunajaa
maca-jauhetta
kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä
raastettua raakasuklaata
MSM-jauhetta
kardemummaa

***


Laita pakastetut mangopalat ja maitorahka blenderiin. Mikäli käytät tuoretta mangoa, leikkaa siitä noin 1-2 cm kokoisia paloja ja lisää hieman jäitä, jotta rakanteesta tulee kiteinen ja jäätelömäinen. Anna sekoittua, kunnes koostumus on sopiva, ei kuitenkaan liian hieno. Lisää joukkoon haluamasi superfoodit tai halutessasi hunajaa lisämakeutta ja makua antamaan. Kardemummalla luot intialaishenkisen, lassi-juomista tutun mausteisen säväyksen sorbéehen.  Annostele sopiviin tarjoiluastioihin ja nauti heti. 

Voit myös tarjota mangosorbéén jälkiruokana. Sorbé kannattaa silloin valmistaa noin puoli tuntia ennen tarjoilua ja jäädyttää sopivissa tarjoiluastioissa pakastimessa.


Aurinkoista päivää!
xoxo Laura
SHARE:

20/05/2013

The Great Gatsby

Kävin lauantaina katsomassa The Great Gatsby - Kultahattu -elokuvan. Odotukset olivat korkealla, koska rakastan 20-luvun eleganssia, samppanjanhuumaista glamouria, paljetteja, helmikoruja, korkokenkiä ja höyhenpuuhkia. Lisäksi elokuvaa tähdittää Leonardo DiCaprio, joka kuuluu ehdottomasti suosikkinäyttelijöihini. Herran roolisuoritus epämiellyttävänä pahiksena Tarantinon Django Unchainedissa oli viimeisin näkemäni DiCaprio -elokuva ja täytyy sanoa, että hurmaavan herrasmiehen, mr. Gatsbyn, rooli sopi hänelle enemmän kuin loistavasti!


The Great Gatsby on F. Scott Fitzgeraldin romaanin uudelleenfilmatisointi, joka kertoo salaperäisestä miljonääristä Jay Gatsbysta (DiCaprio), jonka naapuriksi bondeja Wall Streetillä työkseen kauppaava kirjailijanalku Nick Carraway (Tobey Maguire) muuttaa. Pikkuhiljaa Nick tutustuu etäiseen ja hulppeita juhlia järjestävään mieheen, jonka kuoren alta paljastuu romanttinen ja herkkä sisin. Leonardo hurmaa hymyllään jalat alta ja Tobey Maguire tekee myös upean roolisuorituksen hyväsydämisenä Nickinä. Elokuvan pahisroolissa nähdään rikasta ex-poolonpelajaa näyttelevä Joel Edgerton ja hänen herkkää Daisy-vaimoaan näyttelee tuore Hollywood-lupaus Carey Mulligan.

Elokuvan on muuten ohjannut Romeo ja Juliet -elokuvalla aikanaan ihastuttanut Baz Luhrmann. Romeo ja Juliet on yhä yksi lempparielokuvistani ja täytyy sanoa, että se sama visuaalinen ilotulitus ja upeat näyttelijäsuoritukset toistuvat myös The Great Gatsbyssa. Elokuva sekä näyttää että kuulostaa hyvältä ja tarjoilee leidien 20-luvun muotia, keikarimaista herraintyyliä, samppanjakuplia, ilotulitteita, lumoavan kauniita yksityiskohtia ja täydellisiä maisemia. Pelkkää hulvatonta ilottelua ei kuitenkaan ole tarjolla, sillä elokuva on kauneutensa vastapainona herkkä, surullinen ja jopa lohduton. Kannattaa siis varata käsilaukkuun muutama nenäliina, sillä itse ainakin herkistyin tätä katsoessani. Suosittelen ehdottomasti tätä elokuvaa ja ehkä itse joudun menemään sen vielä toisen kerran leffateatteriin katsomaan. Vinkkinä muuten mainittakoon, että ainakin Helsingin Tennispalatsissa on mahdollista nähdä tämä 3D-versiona.




Hauskasti elokuvan henkeen sopivasti siemailtiin Suomen peliä lauantaina katsoessamme hieman S:n Lontoon tuliaisena tuomaa vintagesamppanjaa, nam!


Ladies, kuka voisi vastustaa tätä hymyä?

photos all over web

Kivaa alkanutta viikkoa!
xoxo Laura

SHARE:

19/05/2013

Proteiinipitoinen herkku

Heips!
Tiedätte kaikki sen tunteen, kuinka välillä makeanhimo iskee ja lujaa, vaikka kuinka yrittää noudattaa terveellistä ruokavaliota. Karkki- ja jätskihimotuksille ei kuitenkaan kannata antaa heti periksi, vaan turvautua loistavaksi havaittuun keinoon: maustettuihin rahkoihin. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei makurahka salakavalasti sisällä suuria määriä lisättyä sokeria. Nykyinen suosikkiherkkuni löytyi lähikaupastamme sattumalta ja osoittautui oikein mainioksi keinoksi kiertää pahimmat sokerikuopat. Kuten kuvasta näkyy, kyseessä on islantilainen Skyr-rahka melonin ja passionhedelmän makuisena versiona. Tämä luonnostaan lähes rasvaton, proteiinirikas rahka sisältää hyvin vähän (3,7 g/100 g) hiilihydraatteja ja maistuu ihanan täyteläiseltä, nam!


Seuraavaksi aion testata saman valmistajan Skyr Vanilja-rahkaa (proteiinia 10,3 g/100 g, hh 3,3 g/100g, rasvaa 0,2 g/100g). Onko teillä kokemuksia Skyr-rahkoista?


Palaillaan taas!
xoxo Laura
SHARE:

18/05/2013

Outfit 17/5/13

Torstaisten lämpötilojen rohkaisemana uskaltauduin eilen ulos ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella lyhythihaisessa paidassa! Ja oli jo aikakin, kun eletään jo toukokuun puoliväliä :) Eilen päälle valikoitui rento t-paidan, ballerinojen ja tummien pillifarkkujen muodostama kokonaisuus a' la casual Friday:




Eilen iho tuntui myös erityisen hehkeältä ja yksi syy siihen on loistava Lumenen CC-voide, joka on ollut mulla nyt päivittäisessä käytössä. Toinen syy ihon hyvää kuntoon on salainen aseeni eli kylmäpuristettu neitsytkookosöljy. Omaan haastavan pintakuivan sekaihon, ja ongelmana on usein kasvojen kiiltely päivän aikana sekä tietynlainen sameus ihon sävyssä. Ratkaisu on löytynyt onneksi kookosöljystä, jota käytän aamuisin puhdistetuilla kasvoilla kasvovoiteen sijaan. Öljy imeytyy todella hyvin ja tekee ihosta kuulaan. Olen  myös huomannut, että ihon kuorinta 3-4 kertaa viikossa  ja kosteuttavan naamion käyttö tekee sekaiholle ihmeitä. Vinkkinä muuten vielä, että kookosöljy sisältää luonnollisen aurinkosuojan. Suosittelen ehdottomasta kokeilemaan myös vartalonhoidossa kosteusvoiteen/itseruskettavan alle levitettynä.



Parin viime kuukauden aikana suoritettu salilla rehkiminen ja tarkistettu ruokavalio alkaa myös tuottaa tulosta. Huomasin tänään, että kasvot ovat kaventuneet ja poskipäät nousevat nyt selkeästi esiin. Tästä jatketaan ehdottomasti ja sateinen viikonloppu on hyvä hyödyntää lihaskuntoa treenaten ja juosten.



Superia lauantaita!
xoxo Laura
SHARE:

17/05/2013

Tyylikkäät valmistujaismekot

Kesän alkaneeksi kruunavat valmistujaiset ja yo-juhlat lähestyvät kovaa vauhtia ja moni pähkäilee varmasti sopivan asuvalinnan kanssa. Juhlapäivänä haluaa tietysti korostaa parhaita puoliaan ja nauttia tunnelmasta kauniina ja tyylikkäänä. Itsellänikin on vielä se täydellinen valmistujaismekko halusessa, mutta onneksi olen bongannut monia potentiaalisia vaihtoehtoja erityisesti nettikauppojen valikoimaa selailemalla.

Kokosin tähän alle hempeän vaaleansävyisiä mekkovaihtoehtoja Zalandon valikoimasta. Tuo alarivin vasemmanpuoleinen mekko tuo mieleen ylioppilaslakin ja sopii upeasti simppeliin kampaukseen ja nudenvärisiin korkokenkiin yhdistettäväksi. Omat erityissuosikkini ovat kaksi ylimmäistä mekkoa.



Seuraavaksi kokosin alle omia lemppareitani Nelly.comin mekkotarjonnasta. Näissä mekoissa yhdistyy mielestäni ihanasti klassinen tyylikkyys ja upeat leikkaukset. Myös herkulliset, kevääseen sopivat värit ihastuttavat näissä! Omat suosikkini ovat ylärivin vasemmanpuoleinen mekko sekä alarivin oikeanpuolimmainen ihanuus, joka sopisi mielestäni myös talvikäyttöön upean räiskyvänpunaisen värinsä ja juhlavuutensa perusteella.



Seuraavat mekot valitsin Zalandon valikoimasta ja niissä jujuna on yksinkertainen, elegantti leikkaus. Vahvat värit toimivat jo itsessään huomionherättäjinä ja muita asusteita ei juuri tarvita. Oma erityissuosikkini näistä vaihtoehdoista on ylärivin oikeanpuolimmainen yksiolkaiminen mekko.



Näihin kaikkiin voisi mielestäni yhdistää mainiosti trendikkäät ja säärille lisäpituutta antavat nudekorkkarit ja samansävyisen pikkulaukun. Romanttishenkisiin mekkoihin yhdistäsin klassiset helmikorvakorut ja hieman räiskyvämpiin värisävyihin kullan- tai hopeansävyiset hillityt korut oman maun ja muiden asusteiden mukaan. Myös trendikkäät oranssinsävyiset tai sähkönsiniset asusteet antavat asukokonaisuudelle upean säväyksen. Listasin vielä tähän muutamia ideoita mekkojen asustamista varten ja kaikki alla olevat tuotteet löytyvät Zalandon valikoimasta:




Rentouttavaa viikonloppua!
xoxo Laura
SHARE:

16/05/2013

Se on siinä!

Ciao bellat!
Tämän päiväisen postauksen aiheena on asia, joka tulee olemaan yksi suurimpia saavutuksia omalla kohdallani tänä vuonna, ja jonka eteen on taisteltu ja vuodatettu välillä kyyneleitäkin. Taival ei tosiaankaan ollut aina helppo, mutta eihän sen aina kuulukaan olla. Nyt ollaan kuitenkin päästy siihen pisteeseen, että gradu on palautettu ja valmistumista odotellaan! Mulla oli eilen graduseminaari, jossa esitin tutkielmani tärkeimmät tulokset ja täytyy sanoa, että olo on nyt tosi helpottunut. Samalla fiilis on myös hieman haikea, koska valmistuminen tarkoittaa sitä, että mun akateeminen taival yliopistolla on ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää.  Toisaalta yksi haaveeni olisi tehdä vielä kolmas korkeakoulututkinto, mutta we'll see what happens in the future :)

Itselleni opiskelu on aina ollut tärkeää ja itsestäänselvyys. Välillä on tullut pettymyksiä, mutta sitkeästi on kuitenkin menty eteenpäin, ja tuntuu ihanalta saada iso urakka vihdoin päätökseen. Opiskelu ja gradun kirjoittaminen töiden ohella on myös asettanut omat haasteensa, mutta kaikesta on selvitty kunnialla. Haluaisinkin tsempata ja kannustaa kaikkia gradun ja opintojensa kanssa kamppailevia ja tänä keväänä opiskelupaikkaa tavoittelevia toteamalla, että lyhyessäkin ajassa voi tehdä ihmeitä ja puurtaminen kyllä palkitaan! Erityisen lämpimät kiitokset graduni valmistumisesta kuuluvat S:lle, joka jaksoi kannustaa, auttaa, tukea ja antaa palautetetta (väilillä tiukkaakin) koko graduntekoprosessin ajan. Kiitos myös kaikille muille läheisilleni, erityisesti upeille siskoilleni!

Nyt tuli kunnolla vuodatettua fiiliksiä, mutta tällä hetkellä tuntuu vain aivan mahtavalta. Kiitos, että sain jakaa tämän kanssanne ja aivan erityisen upeaa aurikoista päivää teille kaikille!


photo proflowers.com


xoxo Laura

P.S Pidetään peukut pystyssä tänään Suomen puolesta!

SHARE:

03/05/2013

Päivän asusteet

Ai vitsi, kuinka kiva on aamulla lähteä liikenteeseen, kun aurinko paistaa = olo automaattisesti pirteämpi! Tänään mentiin vaatetuksessa kokomustalla linjalla ja kokonaisuuteen eloa tuomaan valitsin pitkästä aikaa käyttöön viime syksynä hankkimani LV:n kullanruskean Monogram Lurex -huivin. Huivin silittäminen aika ajoin on muuten ihan must, sillä tänäkin aamuna viimekertaisessa käytössä rypistynyt huivi näytti heti silityksen jäljiltä täysin uudenkarhealta. Tykkään tosi paljon yhdistää Monogram-kuosisen laukun ja huivin toisiinsa ja mustaa asukokonaisuutta vasten ne pääsivät mielestäni oikeuksiinsa.








Tämä viikonloppu sujuu gradun kimpussa, sillä deadline palautukselle on ensi viikolla, jaiks! Vapun juhlintakin sujui omalla kohdallani tänä vuonna erittäin rauhallisissa merkeissä, koska gradu on nyt prioriteettilistan sijalla yksi.  Anyway, aurinkoista ja lämmintä viikonloppua kaikille! :)

xoxo Laura
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig