22/10/2020

RAPEAT GLUTEENITTOMAT VOHVELIT


Gluteenittomat vohvelit ovat luottoaamiaiseni niinä päivinä, kun haluan tehdä jotain hieman erityisempää aamupalaa. Ne ovat helpot ja nopeat valmistaa vohveliraudalla, jonka hankkimista voin lämpimästi suositella. Meidän vohvelirauta on hakittu lähes kymmenen vuotta sitten ja vieläkin se palvelee käytössä moitteettomasti. Vohvelirautaa voi myös käyttää voileipägrillinä ja sillä olenkin monesti valmistanut herkullisia täytettyjä voileipiä tai paahtanut leipää.
 
Mutta takaisin vohveleihin. Gluteenittomista vohveleista on myös helppo tehdä sekä makeita että suolaisia versioita oman maun mukaan ja olemmekin kokeilleet perheeni kanssa erilaisia täytteitä aina rapeaksi paahdetun pekonin ja lakkahillon yhdistelmästä savulohi-raputäytteeseen. Aina on ollut hyvää, joten kannattaa ehdottomasti testailla ennokkoluulottomasti villiltäkin kuulostavia makuyhdistelmiä!
 
Aamupalaksi tykkään yleensä nauttia vohvelini joko hillon tai tuoreiden marjojen kera. Lisään täytteeksi myös joko maitorahkaa tai kermavaahtoa fiiliksen mukaan. Vielä kaveriksi hyvä kirja tai lehti ja kuppi kahvia ja muuta ei sitten tarvitakaan aivan erityisen ihanan aamiaishetken luomiseen.

GLUTEENITTOMAT VOHVELIT

  2 - 3 hengelle

  1,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
 5 dl maitoa, kauramaitoa tai vettä
2 kananmunaa 
1/2 tl suolaa
voita paistamiseen
 
Täytteeksi:
Herkkumaa Mansikkahilloa*
kermavaahtoa

  ***

Kaada maito, kauramaito tai vesi laakeaan kulhoon ja sekoita vispilällä joukkoon kananmunat ja suola. Lisää hitaasti koko sekoittaen vaalea gluteeniton jauhoseos, jotta vohvelitaikinaan ei jää paakkuja. Anna taikinan levähtää huoneen lämmössä noin puolen tunnin ajan.

Lämmitä vohvelirauta kuumaksi. Lisää ruokalusikallisen verran voita vohveliraudan pinnalle ja annostele sitten kauhalla noin 0,5 dl taikinaa raudan alapinnalle. Sulke kansi ja anna vohvelin paistua noin 3 minuutin ajana kullanruskeaksi.

Vaahdota kuohukerma astiassa tai käytä kaupan valmista kuohukermaa. Annostele vohvelin päälle haluamasi määrä mansikkahilloa tai lisää sen jälkeen kermavaahto. Ja sitten herkuttelemaan!

* saatu pr-tuotteena

SHARE:

05/08/2020

MATKAVINKKI - MÁLAGAN 3 PARASTA RAVINTOLAA


NACALÚ RESTAURANTE TAPAS   
Calle Bolsa 11, Málaga

Meidän perheen ehdoton suosikkiravintola Málagan reissumme aikana oli Nacalú Restaurante Tapas, jossa tuli käytyä useampaan otteeseen. Nimensä mukaisesti erityisesti tapaksiin keskittynyt ravintola tarjoaa häkellyttävän herkullisen valikoiman erilaisia mereneläviä sisältäviä tapaksia ja andalusialaisen keittiön erikoisuuksia, kuten kylmää, kermaista tomaattikeittoa ja ihan tajuttoman hyviä pil-pil rapuja. Itse rakastuin edellä mainittujen lisäksi ravintolan maukkaisiin mustekalarenkaisiin sekä paikalliseen tapasherkkuun, joka sisälsi artisokkaa makean kastikkeen kera.

Nacalússa on mahdollista koota ateria erilaisista tapaksista, joita löytyy kahdessa koossa tai tilata esimerkiksi päivän paella-annokset kahdelle. Myös ravintolan pääruoka-annokset ovat erinomaisia, sillä miehen tilaama mustekala ja entrecote olivat ensiluokkaisia, samoin itselleni tilaama ankka-annos.

Ravintola sijaitsee todella kaunilla pikkukadulla ihan hotelli Molina Larion Matiz-ravintolaa vastapäätä. Lapsille Nacalústa löytyy oma, todella kohtuuhintainen (8e) menu, joka sisältää vapaavalintaisen juoman, pääruuan (vaihtoehtoina mm. mustekalaa ja grillattua kanaa) ja jälkiruokana tarjoillun jäätelöannoksen.



LA FÁBRICA
Calle Trinidad Grund 16, 24, Málaga

Malagan keskustassa sijaitseva, live-musiikkia tarjoileva viihtyisä Málagan La Fábrica on panimoravintola, jossa on siitä syystä luonnollisesti myös erittäin hyvä olutvalikoima. Oluita voi tilata haluamassaan lasikoossa ja valikoimasta löytyy myös alkoholitonta olutta. Juoman kanssa asiakkaille tuotiin maksutta popcornia ja muuta pikku naposteltavaa, mikä oli todella kiva lisäjuttu. La Fábricasta löytyy useampi lista: on oma tapaslista, pihvilihalista sekä peruslista sen mukaan mitä mieli tekeekään. Testasimme ravintolassa niin salaatteja kuin maukkaita tapaksiakin sekä buneja. Voiton vei ehdottomasti ihan mielettömän hyvä t-bone steak, jonka tilasimme miehen kanssa kahdelle herkullisten grillivihannesten kera nautittavaksi. Mielettömän hyvää! Lasten listalta löytyy mm. aina takuuvarmasti toimiva hampurilainen ranskalaisten kanssa. Myös lasten pasta oli ihan mielettömän hyvää ja annoskoko helposti aikuisellekin riittävä.

La Fábricassa kuulee live-musiikkia vaihtuvan bändin soittamana päivittäin, joten ravintolassa on helppo aloitella illanviettoa ja viihtyä siellä pidempään ruokaillen ja hyvästä musiikista nauttien. Oli ilahduttavaa huomata, että Málagassa myös pienetkin lapset otetaan mukaan musiikkiravintolaan illalla ja koko perhe nauttii yhdessä rennosta tunnelmasta. Ravintolasta löytyy myös ulkoterassi, josta on näkymät kadulle ja johon musiikki kuuluu sisältä hyvin.



100 MONTADITOS
Muelle Uno, Paseo de la Farola 6, Málaga

Espanjalainen suosittu ravintolaketju 100 Montaditos on erikoistunut voileipiin ja muihin pieniin, helposti syötäviin suolapaloihin, joita on helppo tilata oluen ja muiden virkistävien juomien kanssa nautittavaksi. Ketjun ravintoloita on Espanjan lisäksi monissa muissakin maissa, mm. Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Me kävimme reissumme aikana useamman kerran ketjun Malagueta Beachin läheisyydessä sijaitsevalla rantabulevardilla olevassa ravintolassa. Ravintolan hintataso on suomalaisittain naurettavan edullinen, sillä kaikki pikkupurtavat kustantavat muutaman eron luokkaa. Paikasta saa voileipien ohella ranskalaisia perunoita, salaatteja, suolaisia frittipalloja mm. kanalla tai juustolla täytettynä dippikastikkeen kera ja vaikka mitä muuta. Myös makeita herkkuja löytyy.

Tilasimmekin koko perheen jaettavaksi vähän kaikenlaisia herkkuja, mikä toimi todella kivasti. Omiin suosikkeihini lukeutuivat juustotäytteiset frittipallot kirsikkahillon kera, ranskalaiset cheddarilla ja pekonilla (nam!) sekä paikan raikkaat salaatit.

100 Montaditos on todella suosittu iltaisin, kun kaveriporukat kokoontuvat sinne nauttimaan olutta ja snäkkäilemään samalla pientä purtavaa. Maisema ravintolasta suoraan Malagan satamaan ja Välimerelle oli sekin oikein kiva lisäplussa ja mahdollisti ulkoterassilla herkuttelun upeaa auringonlaskua ihastellen.

SHARE:

09/02/2019

BIRTHDAY DINNER AT VENTUNO


Palataan tänään hetkeksi maanantaisiin synttäritunnelmiin, joita lupailin tänne blogin puolelle alkuviikosta, kun täytin maanantaina vuosia. Suuntasimme tuona iltana mieheni kanssa illastamaan Punavuoressa sijaitsevaan Ventunoon, joka tarjoilee modernia italialaista ruokaa. Ravintola sijaitsee erittäin tyylikkäissä puitteissa Designmuseon läheisyydessä ja on uusin tulokas BW-ravintoloiden kaartiin. Ventuno avattiin viime syksynä ja ravintola vastaa myös samassa kivijalassa naapurissaan sijaitsevan Goldfish-cocktailbaarin bar snack -menusta. Olin ehtinyt juuri edellisellä viikolla ennen synttäridinneriämme testaamaan Ventunon tarjonnan ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että olin  ensimmäisen kerran jälkeen jo niin vaikuttunut menusta ja herkullisista drinkeistä, että osasin odottaa paljon myös synttäridinneriltä.

Odotukset eivät todellakaan pettäneet, sillä heti alkuun pieneksi snack-palaksi tilaamamme sitruunalla ja tinjamilla maustetut arancinit veivät kielen mennessään! Aperitiiviksi arancinien kanssa valitsin itselleni Ventuno speciali-listalta Cherry-nimisen drinkin, sillä olen kaiken kirsikkaa sisältävän suuri ystävä. Lyhyt drinkki oli todella erilainen ja sisälsi muun muassa kirsikkabitteriä, Barbera Chinato -punaviiniä ja maraschino-likööriä. Mies valitsi meille viinilistalta erinomaisen valkoviinin, jota nautimme arancinien lisäksi alkupaloiksi tilaamiemme annosten kanssa sekä a'la carte -listan pääruokien kera. Alkuun pohdimme, otammeko maistelumenun, mutta tällä kertaa Ventunon laaja menu (kyllä, se on todella laaja) houkutteli tilaamaan erikseen kaikki haluamamme, jaettavaksi sopivat annokset.


Arancinien lisäksi alkupalavalinnoiksemme päätyivät talon mielettömän herkulliset oliivit (vastaavia olen kerran elämässäni päässyt maistamaan siskoni poikaystävän isoisän tilalta kerättynä Espanjassa) sekä paistettuja kampasimpukoita, kuivattua tomaatti-katkarapu dressingiä, sakramia ja taimenenmätiä sisältävä Capesante & Gamberetti. Lisäksi tilasimme myös hehkutusta keränneen Kingfish Biancon, joka sisältää raakaa, marinoitua kuningasmakrillia, vihreää oliivia, pistaasivinaigrettea ja sitrushillocrémeä. Ihan mielettömän hyvää ja Kingfish Bianco nousikin koko illan yhdeksi lemppariannokseksemme! 


Pääruokavalinta oli helppo, sillä mies oli etukäteen fiilistellyt Ventunon listalta löytyvää Bistecca Fiorentinaa. Annokseen kuuluu ruhtinaallisen kokoinen, noin 650 gramman grillattu Black Agnus -pihvi, jonka seurana tarjoillaan sitruunaa ja rosmariinisuolaa. Tämän ateriamme ehdottoman kruununjalokiven jaoimme muiden annosten tapaan ja se oli juuri sopivan kokoinen kahdelle hengelle. Bistecca Fiorentinan lisukkeeksi tilasimme paahdettuja naulapapuja ja broccolinia eli Fagiolini Verdi & Broccolini sekä puolikkaan annoksen Linguinen Cacio e Pepeä, ja näiden annosten liitto toimi lautasella saumattomasti.

Koska emme ole kumpikaan jälkiruokaihmisiä ja olo alkoi olla aika täysi kaikkien nautimiemme herkkujen jälkeen, päädyimme tilaamaan dinnerin loppuun jälkiruokadrinkit cocktail-listalta. Oma valintani oli jo aiemmalla vierailukerralla hyväksi todettu, ihanan raikas Grapefruit ja miehelle tuli klassinen Espresso Martini. Mielettömän hyviä molemmat ja loistava lopetus onnistuneelle illalle.

Jos et ole ehtinyt vielä käydä testaamassa Ventunoa, niin suosittelen ehdottomasti tekemään sen! Lista on todella laaja, joten erilaisiin makuihin ja ruokavalioihin sopivia vaihtoehtoja löytyy taatusti. Ja palvelu, miljöö ja drinkkilista toimii moitteettomasti kuten muissakin BW-ravintoloissa.

 Ihanaa lauantain jatkoa ja palataan taas pian!

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

19/04/2018

KEVÄÄN JÄÄTELÖ- JA GRILLIKAUSI KORKATTU KÄYNTIIN



Viime viikko oli täynnä hulinaa erilaisten tapahtumien ja viikonloppuna vietetyn Inspiration Weekendin myötä! Samalla tuli polkaistua kesän jäätelö- ja grillikausi käyntiin, sillä osallistuin keskiviikkona HK:n ravintola Töölönrannassa pidettyyn tapahtumaan, jossa maisteltiin kesän tuoteuutuuksia, perehdyttiin lihankäsittelyn saloihin ja päästiin testaamaan myös herkullista pekonisuklaata! Torstaina vierailin Alpron Southpark-ravintolassa järjestetyssä bloggaajatilaisuudessa, jossa saimme koota aamun jätskibrunssiannokset uusista kookosmaito- ja kookoskermapohjaisista, täysin vegaanisista ja gluteenittomista jäätelöistä.  


Alpro lanseerasi juuri sopivasti ennen kesää, joka on jäätelönkulutuksen huippukausi, kolme täysin vegaanista jätskiuutuutta, jotka ovat täyteläisen vaniljainen Vanilla, suussa sulava Hazelnut Chocolate sekä raikas Coconut. Kookosfanina miellyin eniten kookoksenmakuiseen herkkuun, mutta nämä ovat kaikki todella hyviä! Olen jo pidempään nauttinut kasvimaitopohjaisia jäätelöitä, kuten Kolmen Kaverin kookoskermapohjaista Piparminttu-suklaata, joten on todella kiva juttu, että markkinoille saadaan lisää näitä täysin maidottomia vaihtoehtoja!

Southpark tilana toimi muuten upeasti täydellisen valoisana paikkana jätskiherkkujen kuvaamiseen ja sinne pitää ehdottomasti mennä myös brunssille, jota moni tilaisuudessa ollut bloggaajakollega kovasti hehkutti!


HK:n kesäkauden juuri sopivasti ennen vappua avanneessa grillausaamussa maisteluun pääsivät muun muassa HK Maakarit -sarjan uudet raakamakkarat, joista Livornon Luigi -nimeä totteleva raakamakkarauutuus saa makunsa välimerellisistä yrteistä, kuten rosmariinista ja timjamista. Toinen uutuus suosittuun Maakarit-sarjaan on Preussin Peter -niminen raakamakkara, joka saa potkua chilistä, korianterista, inkivääristä ja paprikasta. Pääsimme tilaisuudessa maistelemaan myös ilman antibiootteja kasvatettua kotimaista Rypsiporsasta, joka paahtuu grillissä ihanan mureaksi. Tiesittekö muuten, että yli 70 % koko vuoden aikana myytävistä porsaan pihveistä ja leikkeistä myydään nimenomaan grillisesongin aikana? Nyt on siis hyvä aika korkata perinteisesti huhtikuun lopulla käynnistyvä grillikausi käyntiin!


Hk:n tilasuudessa pääsimme maistamaan myös vähän eksoottisempaa herkkua - pekonisuklaata. Kyllä, luitte ihan oikein, pekonisuklaata! Herkulliset konvehdit juhlistavat tänä vuonna 40 vuotta täyttävää Amerikan Pekonia ja nyt tuli hyvin todistettua, että pekoni taipuu todella moneen - myös suklaan kaveriksi!

Tänään jatketaan muuten grillausmeiningeissä, sillä suuntaan illalla toisiin kesänajavaissessioihin, joista tulossa IBA 2018 -gaalan ja Inspiration Weekendin ohella pian lisää juttua tänne. Nyt toivottelen teille mitä parhainta torstain jatkoa - palataan!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa 
SHARE:

14/01/2018

SAVUPORO-LEIPÄJUUSTOPIZZA PUOLUKOILLA


Aurinkoista sunnuntaita! Olipa mieletöntä herätä tänään siihen, että keittiöön unenpöpperössä tassuteltuani se suorastaan kylpi valossa. Näistä aurinkoisista päivistä saa uskomattoman paljon virtaa ja samalla tämä ahkera valokuvaaja kiittää niistä erityisesti, sillä talvisin luonnonvalon ollessa kortilla on omat laatukriteerit täyttävien kuvien napsiminen ollut välillä enemmän kuin haastavaa. Tänään pääsen jakamaan teille lupaamani savuporo-leipäjuustopizzan ohjeen, joka syntyi Rukan reissumme inspiroimana.

Söimme matkan aikana poroa (yllättäen) monessa eri muodossa ja on ollut tosi kiva huomata, että myös hieman yli vuoden ikäinen minimiehemme tykkää pororuuista kovasti! Hän tosin vetelee tottuneesti myös äyriäisiä, oliiveja, karpiksia, aurajuustoa ja brie de meuta, joten pientä kulinaristin vikaa taitaa olla havaittavissa :) Tykkään itsekin todella paljon poron mausta ja leipäjuustoa olen fanittanut ihan nuoresta saakka - niin hyvää sellaisenaan tai lämmitettynä lakkahillon kera! Tässä reseptissä maistuvat pohjoisen maut ja puolukat antavat mukavan kirpeää vastapainoa suolaselle savuporolle.


SAVUPORO-LEIPÄJUUSTOPIZZA PUOLUKOILLA

2 hengelle

Pohja:
2 dl vettä
2 pussia kuivahiivaa (á 11 grammaa/pussi)
3 rkl oliiviöljyä
3/4 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja tai durumvehnäjauhoja

Täyte:
200 g paseerattua tomaattipyrettä
50 g ketsuppia
150 grammaa mozzarellajuustoraastetta
120 grammaa leipäjuustoa
70 grammaa Pirkka poron kylmäsavupaistia

Pinnalle:
tuoreita tai pakastepuolukoita
(rucolaa ja tuoretta pinaattia)
***

Aloita pohjan valmistaminen liuottamalla kuivahiiva 42-asteiseen veteen. Sekoita joukkoon oliiviöljy ja suola. Lisää jauhoja koko ajan puuhaarukalla sekoittaen, jotta taikinaan ei jää paakkuja. Vivaa pizzataikina lopuksi käsin kimmoisaksi ja laita taikina lepäämään liinan alle noin puoleksi tunniksi. Kauli tai taputtele taikina uunipellille leivinpaperin päälle sopivaksi, pyöreäksi pohjaksi. Jos teet pohjasta todella ohuen, niin tämä taikinamäärä riittää kahteen pyöreään pizzaan.

Sekoita paseerattu tomaatti ja ketsuppi keskenään erillisessä kulhossa ja levitä kastike sitten pizzapohjan päälle. Ripottele kastikkeen päälle juustoraaste. Leikkaa leipäjuusto sopivan kokoisiksi kuutioksi ja asettele juustoraasteen päälle. Lisää lopuksi kylmäsavuporopaistiviipaleet. Paista pizzaa uunin alaosassa 250-asteessa noin 10 - 15 minuutin ajan. Kun juusto on kullankeltaista, voit ottaa pizzan uunista jäähtymään. Anna pizzan asettua hetki ja ripottele sitten päälle puolukat. Lisää halutessasi pizzalle vielä rucolaa ja tuoreita pinaatinlehtiä ja nauti!


SHARE:

30/11/2017

TUTUSTUMASSA CLARION HOTEL HELSINKIIN JA HAASTATTELEMASSA HUIPPUKOKKI MARCUS SAMUELSSONIA



Ciao! Viime viikolla pääsin osallistumaan todella kivaan tapahtumaan, joka järjestettiin Jätkäsaaressa sijaitsevassa Clarion Hotel Helsingissä. Paikan päällä sain kunnian tutustua huippukokki Marcus Samuelssoniin, joka oli ideoinut meille mitä herkullisimman kuuden ruokalajin menun. Ihan huikean ihana elämys! Itselleni tämä oli myös ensimmäinen vierailu viime vuonna avattuun Hotel Clarioniin, joka on puitteiltaan varsin upea kokonaisuus. Erityisesti ihastuin hotellin avaraan aulaan, kauniisti skandityyliin sisustettuun Kitchen & Table -ravintolaan, jossa nautimme lounasta sekä maisemiltaan mielettömään ylimmän kerroksen Sky Bariin. Sky Barissa napattuja asukuvia olen monista blogeista aiemmin bongaillutkin ja tila on kuulemma todella suosittu kuvauspaikka muutenkin. En yhtään ihmettele, koska avarasta ja tyylikkäästä baarista aukeaa kaunis näkymä merelle ja Helsingin ylle. Ei haitannut yhtään, vaikka vierailun ajankohdaksi sattui vähän harmaampi päivä - mieletön maisema lumosi silti ja haluan ehdottomasti tänne uudelleen nauttimaan kuumasta glögistä viimeistään joulukuun puolella!


Aloitimme Clarionin Kitchen & Table -ravintossa nauttimamme ja Marcuksen suunnitteleman lounasmenun maistelemalla alkuun Beetroot Tartaria, joka sisälsi punajuuripyreetä, piparjuuricreméä, manteleita ja tryffeleitä. Ihan mielettömän herkullista ja sisälsi juuri sellaisia komponentteja, joista itse pidän kovasti! Seuraavaksi maistelimme Grilled Forest Pizzaa, joka koostui muun muassa kanttarelleista, shalottisipuleista ja ruohosipulista. Oikeastaan kyseessä ei ollut pizza, vaan flammkuchen eli pizzan tapaan tehty avopiirakka. Siinä oli ihanan rapsakka pohja ja tykkään metsäsienistä kovasti. Flammkuchen tapaan tehdyt pizzat ovat Clarionin erikoisuus ja niitä löytyy listalta eri täyttein sesongin mukaan vaihdellen.

Alkupalat päätti K&T Veggie Slider -niminen minivegehampurilainen, joka sisälsi muun muassa portobellosieniä, vegaanista majoneesia sekä rucolaa. Maukas annos tarjottiin hauskasti syksyyn sopivan mustan hampurilaissämpylän kera.


 Marcuksen luomassa Urban Garden -menussa, jonka nautimme vierailumme aikana, keskiössä ovat kauden kasvikset. Juuri tällä hetkellä menun kasvisannoksissa on käytetty lanttua, broccolinia, grillattua sydänsalaattia sekä paahdettua kurpitsaa. Pääruokatarjoilun aloitti Little Gem -niminen, uskomattoman kauniisti rakennettu annos, joka sisälsi grillattua sydänsalaattia, paahdettua kurpitsaa, turnipsia sekä Västerbotten-juustoa. Nam!  Sen seurana nautimme The Swede -nimisen annoksen, jossa oli paahdettua parsakaalia, valkosipulia, grillattua halloumia, pannussa haudutettua kuhaa sekä supermureaa, naudan- ja porsaanlihasta valmistettua rullaa. 

Tässä vaiheessa olin jo ihan ähkyssä kaikista maistamistani annoksista, mutta vielä piti tietysti jättää tilaa jälkkärille, haha. Jälkiruokana saimme mukanani olleen pikkumiehen kanssa herkutella Big Apple -nimisellä annoksella, joka sisälsi muun muassa omenaa ja suussasulavaa sorbettia. Tämä annos osoittautui Jonatanin suosikiksi kuhan ohella.



Lounaan jälkeen minulle tarjoutui mieletön tilaisuus päästä haastattelemaan Marcusta, joten eikun tuumasta toimeen! Marcus on Etiopiassa syntynyt ja Ruotsissa kasvanut maailmanlaajuisesti tunnettu huippukokki ja ravintoloitsija ja toimii New Yorkissa sijaitsevan Red Rooster -ravintolansa pääkokkina. Kokinuransa lisäksi Marcus on kirjoittanut useita erinomaisesti menestyneitä keittokirjoja niin englanniksi kuin ruotsiksikin ja lanseerasi yhdessä Clarion-hotellien kanssa Kitchen & Table -konseptin vuonna 2012. Ensimmäinen Kitchen & Table -ravintola avautui Clarion Hotel Arlanda Airportissa Ruotsissa ja sen jälkeen konseptia on otettu käyttöön kaikissa Clarion-hotelleissa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Konseptin kantavana ajatuksena on se, että syömisen tulee olla hauskaa, rentoa ja yhteisöllistä. Se näkyy myös ravintoloiden sisustuksessa, jossa on käytössä muun muassa pyöreät pöydät, joihin mahtuu isompikin seurue syömään ja viihtymään. Kaikissa Kitchen & Table -ravintoloissa ammennetaan New Yorkin monimuotoisesta ruokakulttuurista Pohjoismaisella twistillä.


Jännitin tietysti haastatteluun valmistuessani, osaanko esittää Marcukselle kysymyksiä, joita hän ei olisi jo kuullut kaikilta muilta toimittajilta. Marcus kertoi haastattelun alussa, että hänelle on itsellä lähes täsmälleen saman ikäinen poika kuin minulla, joten päädyimme sitten luontevasti jutustelemaan lapsiin ja lapsien ravitsemukseen sekä luomu- ja lähiruokaan liittyvistä jutuista. Haastattelu sujuikin tosi rennosti ja omalla painollaan ja olin otettu, kun Marcus haastattelun lomassa kehaisu juuri hankkimaani punaista pörrölaukkua. Huomatkaa muuten tuo Marcuksen huivi, jota suurena Vuitton-fanina ihastelin hänelle! Tiesittekö muuten, että Marcus on naimisissa upean malli Gate Hailen kanssa? Heillä on perheen kanssa New Yorkissa asunto lähellä Marcuksen Red Rooster -ravintolaa. Tässä Marcukselle esittämäni kysymykset ja hänen vastauksensa: 

Saatko resepteihisi inspiraatiota sosiaalisesta mediasta?
Kyllä saan, muun muassa kuvapalvelu Instagramista. Inspiroiva kuva ei välttämättä kuvaa lainkaan ruokaa, mutta jää jollain tavalla mieleen ja synnyttää ideoita.

Millaista ruokaa teillä syödään kotona lapsen kanssa ja millaisia makuja tarjoat lapsellesi?
Valmistamme vaimoni kanssa kaikki ruoat kotona itse ja tarjoamme lapsellemme sekä kiinteitä ruokia että soseita. En mausta ruokia mitenkään erityisellä tavalla, mutta valmistan lapsellemme itse muun muassa luumulla maustettua omenasosetta ja totutan häntä pikkuhiljaa erilaisiin makuyhdistelmiin.

Onko luomu- ja lähiruoan suosiminen sinulle tärkeää?
Kyllä, käytän erittäin mielelläni luomu- ja lähituotettuja raaka-aineita. Kaikkien käyttämieni raaka-aineiden ei kuitenkaan tarvitse ehdottomasti olla luomua, vaan minulle on tärkeää tukea paikallisia viljelijöitä ja tuottajia. Suosin siis erityisesti lähiruokaa!

Milloin tiesit, että sinusta tulee kokki?
Olin 16-vuotiaani harjoittelussa eräässä ravintolassa, kun tiesin, että tämä on se, mitä haluan tehdä!


Tähän loppuun vielä muutama sananen  Clarionissa nauttimistamme ihanista drinkeistä, joissa noudatetaan hotellin Zero Waiste -ajattelua. Ajattelu näkyy käytännössä muun muassa siten, että juomien valmistukseen käytetyt appelsiini- ja sitruunankuoret keitetään makusiirapiksi, jota voidaan käyttää juomien pohjana. Kuinka nerokasta! Muutenkin Clarion-hotellit ovat hyvin valveutuneita kierrätyksen ja ekologisuuden suhteen ja muun muassa ruokahävikin syntyminen pyritään minimoimaan. Meillä oli vierailun aikana maisteltava The Leftover Cocktail, Blueberry Lake sekä Recycled Collins Mocktail -nimiset, kauniisti koristellut drinkit. Pääsimme testaamaan myös Marcuksen omia nimikkoviinejä ja tykästyin kovasti maistamaani Sauvignon Blanc -rypäleistä valmistettuun Lenox 125 Marcus Samuelsson -valkoviiniin.



Kiitos vielä upeasta tapahtumasta Clarion Hotel Helsingille, Marcukselle ja Milttonille - oli ihana saada olla mukana!


SHARE:
Blogger Template Created by pipdig