29/06/2012

Midsummer in pics

Tässä juhannukseni koottuna kuvakollaasiksi. Lähdimme viime torstaina kohti Tukholmaa, jossa vietimme juhannusta rennosti fiilistellen, päiväpiknicillä Tukholman keskustassa istuskellen ja auringosta nauttien. Merellä tuuli hieman, mutta muuten keli oli mitä mainioin!

Lauantaina Tukholmasta palattuamme suuntasimme auton kohti Kouvolaa ja äitini kesämökkiä. Siellä ilta sujui rennosti grillaillen ja loppuillasta vierailimme paikallisissa juhannuksen lavatansseissa. Tunnelmaa latisti hiukan hyvin sateinen ja kylmä sää (eli Suomen perinteinen juhannussää) ja muutamat sitkeät hyttyset. Muuten reissu sujui hyvin :)

Olipa ihana katsoa näitä kuvia ja virkistää viikonlopun muistoja, vaikka juhannuksesta vasta viikko onkin vierähtänyt!



SHARE:

White and blue stripes

Tein ihanan löydön viikko sitten H&M:n alennusmyynneistä: suloisen merihenkisen neuleen! Neule on ihanan ulkonäkönsä lisäksi myös todella laadukkaan oloinen, koska materiaalissa on mukana aitoa villaa. Tämä menee loistavasti vaikkapa punaisiin housuihin tai valkoiseen hameeseen ja shortseihin yhdistettynä ja lämmittää ihanasti viilentyvinä kesäiltoina.


Yksi kesäkuun lempikaulakorujani on ollut tämä Zaran kultainen, heimokuvioista vaikutteita saanut kaulapanta.


Neule toimii hyvin myös sovitushetkellä jalassa olleiden tummansinisten farkkujen, Ralph Laurenin vyön ja nudenväristen korkkarien kanssa.


SHARE:

28/06/2012

ITÄMAINEN WOKKI



Tässä herkullinen resepti, jonka kokeilusta on vierähtänyt jo hetki aikaa. Muistan, kuinka tätä valmistaessamme ulkona oli huomattavasti kylmempää ja kuinka wokkiin lisätty chili lämmitti ihanasti. Resepti on melko kevyt ja wokki on helppo valmistaa. Sopii mielestäni hyvin myös kesäherkutteluun, koska on hiilihydraattiarvoiltaan varsin kohtuullinen ja pitää kuitenkin hyvin nälän loitolla.


ITÄMAINEN WOKKI

(kahdelle)

kanafileitä
 vihannessekoitus, jossa pakastettuja sokeriherneitä, vesikastanjaa, porkkanoita ja palsternakkaa
sitruunaruohoa
punaista chiliä
tuoreita herkkusieniä
kalakastiketta (esim. Blue Dragon)
tuoretta korianteria
kookosmaitoa

***


Leikkaa kanafileet sopivan kokoisiksi palasiksi ja laita wokkipannulle ruskistumaan. Voit käyttää myös normaalia pannua. Leikkaa herkkusienet palasiksi ja lisää kanapalojen sekaan, kun ne ovat saaneet hieman väriä. Lisää vihannekset pannulle. Leikkaa chili ja sitruunaruoho sopivan kokoisiksi, melko pieniksi palasiksi ja lisää muiden ainesten joukkoon pannulle.

Lorauta wokin sekaan 2 teelusikallista kalakastiketta, hippunen suolaa ja noin 2 ruokalusikallista soijaa. Voi toki lisätä kalakastiketta ja soijaa enemmänkin, jos haluat wokista hieman maustetumpaa. Lisää sopiva määrä kookosmaitoa ja anna hautua rauhassa. Lisää lopuksi tuore korianteri ja tarjoile.


SHARE:

Childhood memories

Päätin tehdä vähän erityyppisen postauksen tällä kertaa. Inspiraatio tähän syntyi, kun selailin vanhoja valokuvia lapsuuden valokuva-arkistosta. Olen muuttamassa heinäkuun aikana ja tarkoitus on pikkuhiljaa pakata kaikki huonekalut, kirjat, astiat, vaatteet, laukut ja muu viime vuosien aikana pieneen töölöläisyksiööni kertynyt omaisuuteni.

Halusin laittaa tänne blogiin muutaman valikoidun lapsuuskuvani, sillä itse olen aina todella kiinnostunut näkemään, millaisia tuntemani ihmiset ovat olleet lapsina ennen kuin heistä on tullut niitä persoonia, joihin olen vanhemmalla iällä saanut tutustua :)  Tämän postauksen kautta opitte ehkä tuntemaan minut myös bloggarina paremmin ja ihania muistoja aina kiva jakaa.

Löysin vanhan valokuva-albumin välistä tämän kuvan, joka on otettu heti syntymäni jälkeen sairaalassa. Ihana tuo 80-luvun pinkki tutti!


Tässä istuskelemme äitini kanssa nauttimassa aurinkoisesta kesäpäivästä maalla. Meillä on vaatteetkin hauskasti matchattu vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyin.


Tämä on virallinen 1-vuotispotrettini. Hiukset olivat vaaleat jo tuolloin, mutta niiden pituudessa ja paksuudessa oli vielä toivomisen varaa.


Tästä kuvasta pidän ihan mielettömästi! Kuvassa vasemmalta eteenpäin minä, siskoni O ja siskoni L.
Ihanat siskot ja hauskaa on ollut jo tuolloin! 



Tämä kuva on yksi päiväkodissa otetuista virallisista valokuvista. Punainen on ollut yksi lemppariväreistäni aina!



Tämä kuva otettiin päiväkodin lopuilla, ennen kouluun siirtymistä. Hauska katsoa, miten vuodet ovat vierineet ja muoti muuttunut sinä aikana melkoisen paljon. Bongaatteko minut kuvasta?:)


Sadepäivin ratoksi olen päättänyt ottaa projektin, jonka aikana käyn läpi vanhat valokuvat ja arkistoin ne paikoilleen. Samalla olisi ihana saada päätökseen muutama kesken oleva pokkari. Nyt aurinkoista päivää ja palaillaan!
SHARE:

27/06/2012

Outfit 26/6/12

Tässä postaus eilisestä asukokonaisuudesta, jossa oli väriä! Ensimmäistä kertaa uskalsin yhdistää räväkän kirsikanpunaisen ja limenvihreän keskenään ja kokonaisuus ei ainakaan jättänyt oloa pliisuksi :) Yleensä olen tottunut yhdistämään vihreän jakun kanssa valkoista, mutta pinkkikin toimi yllättävän hyvin.



Jalkaan valikoitui aamulla Tukholman juhannusreissulta hankitut, Sugarfree Shoesin pinkit platform-avokkaat. Näissä ihastuin ensisijaisesti väriin ja materiaaliin ja yllättävän hyvät olivat jalassakin.


H&M:n aleissa sovitukseen päätyi muutama juttu, mutta en löytänyt mitään todella sykähdyttävää tällä kertaa.





SHARE:

Starbucks Coffee Tasting @ Mattolaituri

Muutama viikko sitten vierailin Mattolaiturilla Starbucksin järjestämässä kivassa vip-tilaisuudessa, jossa tutustuttiin Starbucksin kahveihin ja maisteltiin kesäisiä uutuusmakuja. Tilaisuus oli ihana tapa aloittaa viikonloppu ja paikalla oli paljon bloggareita. Runsas ja herkkuja notkunut pöytä houkutteli maistelemaan raikkaita mehujuomia, hedelmiä ja tuoreita croissantteja.


Tapahtumassa maistelimme kolmea hyvin erilaista Starbucks-kahvimakua. Ensimmäisenä maisteltavana oli vaaleapaahtoinen Veranda Blend, joka viljellään latinalaisessa Amerikassa. Tämä kahvi on vaaleapaahtoisille kahvilaaduille tyypillisesti maultaan hyvin hapokas. Hapokkuuttaa saadaan taitettua hyvin muum muassa suklaan ja pähkinöiden avulla, joita maistelimme kyseisen kahvin kanssa.


Seuraavaksi maisteluvuorossa oli medium-paahtoinen Ethiopia Yirgacheffe, joka viljellään Afrikassa. Kahvi on maultaan ja paahteisuudeltaan keskivahva, yrttinen ja täyteläinen. Itse pidin tästä kahvista todella paljon ja se oli myös erinomaisen baristamme suosikkeja! Ruokaparina tälle kahville sopivat esimerkiksi erilaiset sitrushedelmät. Meillä maisteltavana kahvin kanssa oli appelsiini- ja greippilohkoja,  jotka korostivat kahvin makua upeasti.



Kaikkien vahvin ja tummapaahtoisin maistelemamme Starbucks-kahvi oli Sumatra, joka tulee Aasian Tyynenmeren seuduilta. Tässä kahvissa ei ole niin paljon hapokkuuttaa kuin kahdessa edellisessä, ja se sopii erinomaisesti niille, joita kahvi usein närästää. Maku on ihanan rasvainen ja makeahko, eikä sen kanssa kaipaa välttämättä maitoa, vaikka itse olenkin maitokahvin vannoutunut ystävä. Ruokaparina kahville nautimme toffeeta ja briejuustoa. Erityisesti briejuusto muodostaa aivan mahtavan makukombinaation tähän kahviin yhdistettynä!


 Maistelussa mukana olivat myös kesäiset, Arla Ingmanin valmistamat kylmät Starbucks Frappuccino-juomat. Makuja maistelussa oli kolme erilaista: Mocha, Coffee ja Vanilla, joista viimeksi mainittu on tämän kevään uutuus Suomen markkinoilla.

 
Kotiin saimme mukaan vielä ihanan Starbucks goodie packin, ja etenkin söpö keraaminen kahvimuki tulee kyllä ahkeraan käyttöön! Lisätietoja Starbucksin kahveista saat täältä:


Kiitos vielä kerran Pilgrimille & Starbucksille herkullisesta tastingista!

SHARE:

26/06/2012

Summer braids

Tänään teki mieli laittaa päälle jotain pirteää sateisen maanantain jäljiltä ja samalla keksin loihtia hiuksiin jotain . Yleensä olen aika laiska aamukiireessä tekemään mitään kampauksia ja sitaisen hiukset joko korkealle poninhännälle tai sitten jätän ne auki laineille. Tämän aamuinen lettikampaus siis syntyi ex tempore yhdistämällä kaksi pientä, sivuhiuksista koottua lettiä poninhäntään. Simpe and very boho chic :)


Tänään käytössä oli myös ensimmäistä kertaa uudet H&M:ltä hankitut korvakorut, joiden limensävyisiin yksityiskohtiin ihastuin. Muuten päälle valikoitui kirkanpunainen toppi ja limensävyinen lempparijakkuni.



Letit on helppo ja nopea valmistaa muutamassa minuutissa ja kiinnittää hainleualla ennen poninhännän kiepsauttamista paikoilleen.




Tätä kampausta aion suosia jatkossakin, sillä hiukset pysyvät siististi pois kasvoilta ja letit hieman pehmentävät tiukan poninhännän koruttomuutta. Seuraava projekti onkin sitten tyylikkään nutturakampauksen saloihin perehtyminen.


Täytyy kokeilla myös näitä Lauren Conradilla, Rachel Bilsonilla sekä Nicole Ritchiellä nähtyjä lettikampauksia!





SHARE:

Copycat: Lauren Conrad

Rauhallista alkanutta viikkoa ja toivottavasti teillä oli kiva juhannus! Eilinen päiväni meni pitkälti työreissun merkeissä ja en ole koneelle ehtinyt vielä purkaa juhannuksen kuvasatoa Tukholman reissustamme ja viikonlopun mökkivierailusta. Kuvamateriaalia siis tiedossa pian :)

Osa varmaan muistaakin taannoisen postaukseni Lauren Conradin parhaista tyylivinkeistä ja samassa postauksessahan hehkutin etenkin Laurenin päällä nähtyä, mustapohjaista kukkaprintein koristeltua mekkoa. Mekko muistui mieleeni, kun löysin tämän ihanan Asoksen kukkamekon, jota käytin taannoisissa ystäväni valmistujaisissa. Mekkoon kuuluu kapea musta vyö, jollaisen myös Lauren on lisännyt omaan asuunsa. Hiukset olivat Laurenin tyyliin auki ja somistin asun hillitysti helmikoruilla. Aikamoinen copycat-look ihan sattumalta!


Laurenin tyyli on kyllä niin chic huulipunan sävyä myöten, loving it!


Nyt pirteää päivää ja palaillaan!
SHARE:

21/06/2012

Aurinkoista juhannusta!

Tadaa, se on sitten pian suunta kohti Tukholmaa, jossa toivottavasti saadaan nauttia yhtä upeasta säästä kuin Helsingissä!



Ihanaa, rentouttavaa juhannusta kaikille teille lukijoille ja palataan, puss & kram!
SHARE:

19/06/2012

Barcelonaan?

Heipsis! Toivottavasti teillä on alkanut tiistainpäivä näin juhannusviikolla hieman paremmissa merkeissä kuin täällä, sillä poden tällä hetkellä hillitöntä silmätulehdusta kotosalla. Se ei ole koskaan kiva juttu ja toivon, että lääkkeet purevat nopeasti. Vasen silmä on sen verran kipeä, että joudun nyt jättämään muutaman tälle päivälle suunnitellun kivan jutun väliin muiden velvollisuuksien lisäksi :(

Mutta jos on jotain huonoa, niin on jotain hyvääkin. Meiliboxiini tuli tieto, että joku teistä ihanista lukijoista on suositellut blogiani mukaan Torres Suomen Facebook-sivuilla olevaan äänestykseen. Kiitos tuhannesti, you made my day! Eli ideana on äänestää omaa suosikki muoti-, ruoka-, matkailu-, tai lifestylebloggaria ja matkaan Barcelonaan lähtevät eniten ääniä saaneet suomalaisbloggarit onnekkaan äänestäjän lisäksi.



Tässä alla kuvalinkki, jonka kautta pääset antamaan äänesi täle blogille :) Olen tosi kiitollinen kaikista äänistä, kiitos vielä kerran tästä!
 
SHARE:

17/06/2012

Ready for midsummer

Iltaa ihanat! Toivon ja uskon, että kaikilla on ollut kiva viikonloppu sateesta huolimatta. Itse sain yllättävän paljon aikaan tänään, kun kurjan kelin vuoksi ulkona ei tehnyt juuri mieli liikkua ja mieskin lähti työmatkalle Lontooseen, joten olen puuhastellut yksin kotosalla. Yksi juhannukseen liittyvä juttukin tuli kuin tulikin tänään hoidettua - nimittäin jo itselleni perinteeksi muodostunut juhannusseppele. Käyttäisin tietysti mieluummin aitoja kukkia ja askartelisin seppeleen valmiiksi vasta aattona, mutta olemme lähdössä torstaina Tukholmaan, joten kukkien säilyvyys olisi hieman haasteellisempi juttu. Ratkaisuksi löytyivät melko aidon näköiset kangaskukat, joista seuraavissa kuvissa näkyvän seppeleen taiteilin. Seppeleeseen kului yhteensä kolme valmista kangaskukkaoksaa ja olen lopputulokseen tyytyväinen. 

Paita & kaulakoru Zara

Onko teillä jo juhannussuunnitelmat valmiina? Itse pidän peukkuja aurinkoisen sään puolesta pystyssä, mutta tärkeintähän on tietysti hyvä fiilis ja onnistunut seura. Joten, Stockholm, here we come!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig