14/05/2012

Lexington mug

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille! Kivasti sujunut viikonloppu on takana ja tuli tehtyä vaikka mitä. Ehdittiin avata lauantaina grillikausi, saunoa, käydä tutustumassa Kampin ranskalaisiin markkinoihin sunnuntaina, herkutella poron paistilla ja fiilistellä aurinkoista säätä meren äärellä. Ehdin myös lauantaina käymään Kaivarin kanuunassa ja lukemaan loppuun Tuomas Vimman uusimman kirjan, joten aika täydellinen viikonloppu kaiken kaikkiaan!

Perjantaina ilta alkoi ihanasti, kun kotona odotti töistä palatessani merihenkinen yllätyslahja ja pullollinen samppanjaa. Paketista kuoriutui tämä suloinen Lexingtonin kahvikuppi, ja samaan sarjaan aioin ehdottomasti hankkia täydennystä! Pienet yllätyslahjat arjen keskellä ovat ihan parhaita ja niitä pitäisi muistaa itsekin antaa useammin läheisille ja ystäville.




Eilisellä päiväkävelyllä nappasin vielä itselleni muistiin tämän ikkunasomistuskuvan, jossa oli vaikka mitä kivaa kotiin hankittavaksi. Olen oppinut nappaamaan itselleni muistiin kuvan yleensä aina jotain kivaa nähdessäni ja kikka on osoittautunut käytännössä varsin toimivaksi keinoksi palauttaa mieliin inspiroivia asioita :)

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig