29/09/2015

TRENCHY


Vietimme viime viikonlopun Saimaan alueen kauniissa maisemissa ja nautimme upean aurinkoisesta kelistä kävellen Lappeenrannan idyllisessä keskustassa. Lauantai oli juuri sellainen kirpeän raikas syyspäivä, jollaisista toivottavasti saadaan nauttia tänä syksynä pitkään! Piipahdimme lauantaina aamupäivästä miehen ja anoppini kanssa aivan ihanassa pienessä kosmetiikkaliikkeessä, iltapäiväteellä kahvila Aleksanterissa ja kahvittelemassa morsiusneitonani toimineen ihanan J:n & S:n uudessa, upeasti sisustetussa kodissa ihan Lappeenrannan keskustassa. Nyt sitten vain odotellaan tuparikutsua :)

Tämänkertainen asukokonaisuus rakentui klassisen trenssin, harmaan villahameen ja oversized-pooloneuleen ympärille. Poolokaulukselliset ylisuuret neuleet ovat tänä talvena ja syksynä erityisen kuumaa kamaa ja sehän sopii minulle, sillä tämä viime talvena hankkimani hiekanvärinen neule on yksi vaatekaappini luottokamoista. Neule on helppo yhdistää hameiden ja pillifarkkujen kanssa ja kokonaisuus saa ryhtiä kapeakärkisistä nilkkureista. Ja nuo pyöreät aurinkolasit tuovat asuun ripauksen kaupunkifiilistä ja tekevät ilmeestä modernin.

Pidin erityisesti asun hillitystä värimaailmasta ja harmaan hameen ja beigen yläsosan yhdistelmästä. Tämä kokonaisuus on helppo vetäistä päälle myös myöhemmin talvella vaihtamalla trenssitakki samansävyiseen villakangasversioon. Mitäs tykkäätte tästä kokonaisuudesta?



trench & heels / Zara
polo knit / Lindex
skirt / H&M
bag / Michael Kors
sunnies / Gina Tricot


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig