02/06/2015

CHANEL MY LOVE



Chanel on klassikkomerkki, jonka kosmetiikkatuotteisiin ja tuoksuihin olen luottanut jo useamman vuoden ajan. Tällä hetkellä minulla on päivittäisessä käytössä nämä kolme suosikkiani: raikkaan hienostunut Chance-tuoksu, uskomattoman hienojakoinen Poudre Universaille Libre -irtopuuteri sekä luonnollisen kauniin sävyn antava Ombre Essentielle -luomiväri sävyssä 92 Rose de Mai. Chance Eau Tendre on ollut luottoparfyymini jo pitkään, sillä sen raikas kukkainen tuoksu sopii niin arki- kuin juhlakäyttöönkin, ja käytän sitä ympäri vuoden. Tottakai välillä haen pientä vaihtelua ja otan käyttöön kesäisin mm. Escadan karkkiset kausituoksut, joihin ihastun aina vuosi toisensa jälkeen. Ja talvisiin iltarientoihin saatan suihkauttaa hieman vaniljaisempaa ja voimakkaampaa tuoksua, mutta silti palaan aina kerta toisensa jälkeen Chaneliin.

Chanelin irtopuuteri on jo noussut sellaisen kulttituotteen asemaan, että se ei sen suurempia esittelyjä kaipaa. Monen kauneusbloggarin meikkipakista löytyvä luottopuuteri valitaan kerta toisensa jälkeen erilaisissa best of the best -äänestyksissä parhaaksi irtopuuteriksi, eikä ihme! Aiemmin täällä julkaisemastani postauksesta löytyy tarkempaa infoa tästä huipputuotteesta. Nyt puolisen vuotta käytössäni ollut merkin hennon pinkki luomiväri luo sellaisenaan käytettynä luomille vähän samantyyppisen raikkaan ja kuulaan efektin kuin Diorin Rosy Glow -poskipuna poskille. Luomivärin koostumus on muutenkin hyvä ja väri pysyy luomilla kauniina pitkään. Näppärä ja kaunis kotelo on myös helppo ottaa mukaan meikkipussukkaan. 

Löytyykö täältä muita näiden ihanuuksien nimeen vannovia Chanel-tyttöjä?


SHARE:

12/01/2015

BEST BEAUTY PRODUCTS 2014




Alkaneen vuoden kunniaksi ajattelin listata tällä kertaa tänne muutamia vuoden 2014 suosikkikosmetiikkatuotteitani. Mukaan mahtuu sekä uusia löytöjä että vanhoja tuttuja. Yksi positiivisimmista yllättäjistä on Chanelin Perfection Lumiére Velvet SPF 15 meikkivoide sekä Pure-mineraalimeikkisarjan roosansävyinen Rouge Rosy Glow -poskipuna. Hassuinta tässä on se, että sain molemmat tuotteet testattavakseni sattuman kaupalle, enkä olisi niihin itse välttämättä tajunnut tarttua.

1. Tästä Chanelin hieman mattaisemman Matt Lumiéren seuraajaksi tituleeratusta  meikkivoiteesta sain joulukuussa testerin puuterivarastoni täydennyksen yhteydessä ja sitä kasvoille sipaistuani koukutuin heti. Mieskin kommentoi, että näytän erityisen hyvälle, joten ihan turhasta tuotteesta ei ole kyse. Myös Saksan Ellen kauneustoimittaja Barbara Huber nimesi tämän vuoden 2014 parhaaksi meikkivoiteeksi. Toistaiseksi olen sinnitellyt riittoisalla testerillä, mutta tämä on ehdottomasti tammikuun hankintalistalla. Itselläni on käytössä sävy 30 Beige, joka näyttää pakkauksessa epäilyttävän tummalta, mutta levittyy talvenvaalealle iholle moitteettomasti ja huomaamattomasti. Olen myös huomannut, että kasvot eivät tämän kanssa kiillä niin helposti kuin normaalisti. Plussaa siis myös siitä!

2. Silmäluomenpohjustusvoiteista suosikkinani porskuttaa edelleen vahvasti Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion, joka on kestänyt käytössäni jo yli vuoden verran. Levitän kermaista, vaaleanbeigen sävyistä voidetta luomilleni joka aamu ja meikki kestää siistinä pistään. Koska luomeni rasvoittuvat helposti, joudun kuitenkin korjaamaan meikkiä iltapäivästä, mutta tämä pohjustustuote pitää kiillon parhaiten kurissa.

3. Tämän vuoden onnistuneimpia uutushankintojani on ollut Diorin Diorskin Nude Rose Powder, joka kiinnittää meikin ja jättää ihon kuulaan kauniiksi. Hento ruusunsävyinen hohde tekee ihosta nuoren näköisen. Käytän tätä päivittäin yhdessä Chanelin irtopuuterin kanssa. Diorin puuteria voi käyttää koko kasvoille tai sitten valoa kasvoilla luonnostaan heijastaviin kohtiin eli poskipäihin, nenänvarteen ja amorinkaaren yläpuolelle.

4. Chanelin Poudre Universelle Libre sävyssä 20 Clair on palvellut minua aktiivisessa käytössä jo muutaman vuoden ajan, ja parempaa mattapinnan antavaa irtopuuteria ei ole tullut vielä vastaan. Riittoisa ja kaunis purkki, jonka kehtaa jättää esille kylpyhuoneen pöytää koristamaan.

5. Lancomen Grandiose -ripsiväri on ollut ostohetkestä lähtien käytössäni päivittäin. Hassunmuotoisen harjan avulla on helppo tavoittaa jokainen ripsi, eikä mascara jätä ikäviä paakkuja, vaikka sitä harjaisikin ripsiin useamman kerroksen. Sävy on intensiivisen musta, ja pelkästään tämä riittää hyvin näyttävän silmämeikin tekemiseen, jos et ole luomivärien ystävä.

6. L'Orealin Intense -huulipunan sävy Sparkling Amethyst löytyy aina meikkipussistani ja menossa taitaakin olla parhaillaan jo viides hylsy. Sävy on täydellinen kylmän pinkki ja antaa huulille samalla ripauksen hentoa kimallusta. Juuri sopivasti, mutta ei liikaa.

7. MACin huultenrajauskynä sävyssä Dervish on minulla käytössä päivittäin. Luonnollinen sävy sulautuu sekä nudepunan että hieman tummemman punan kanssa hyvin yksiin. Jos et käytä huulipunaa, voit täyteläistää huulet ensin tällä kevyesti rajaamalla ja levittämällä sen jälkeen päälle läpinäkyvää huulikiilto.

8. Benefitin Boi-ing -niminen peiteväri on suht uusi tulokas meikkipussissani, mutta olen sen koostumukseen erittäin tyytyväinen. Tuotteella on helppo häivyttää tummat silmänaluset ja ihon pienet virheet ja puuterimainen koostumus pysyy iholla pitkään korjailematta. Suosittelen kokeilemaan myös Benefitin Lemon Aidia, jolle tilasin hetki sitten täydennystä lookfantastic.comista. Tuote "avaa" väsyneet silmät ja kirkastaa luomivärin ihanasti, jos sitä levittää koko liikkuvalle luomelle ennen puuterointia.

9. Pure Rouge Rosy Glow -poskipuna on oikea ihmetuote. Sain tämän upeasti levittyvän ja kauniin, hieman kimaltavan hehkun jättävän tuotteen Ellen mukana ja sen jälkeen se onkin ollut käytössä päivittäin. Kun tämä loppuu, tilaan ehdottomasti lisää.

10. Kanebo Sensai Liquid Eyeliner on ammattilaistenkin suosima nestemäinen silmänrajauskynä ja ymmärrän hyvin miksi. Laadukkaan japanilaismerkin jokainen tuote tarjoilee annoksen ylellisyyttä ja taattua laatua, niin myös tämä. Tällä piirrän ripsien tyveen ohuenohuen rajauksen arkisin ja hieman näyttävämmät kissarajaukset juhliin.


Tällaisia suosikkeja piti siis sisällään vuosi 2014 ja uusien kosmetiikkaihanuuksien kokeilu jatkuu yhtä intohimoisesti tänä vuonna. Huomenna onkin vuorossa vähän juttua testaamistani bareMineralsin ihonhoitotuotteista, joten pysykäähän kuulolla!


SHARE:

09/01/2015

OUTFIT INSPIRATION



Lämmin ja muhkean pörröinen yläosa yhdistettynä kapealinjaisempaan alaosaan ja särmään laukkuun. Siinä tämän hetken suosikkiasukokonaisuuteni pähkinänkuoressa. Pörröiseen (teko)turkikseen on helppo yhdistää myös muita laadukkaita ja ylellisiä materiaaleja, kuten nahkaa ja villaa, ja näin lopputuloksesta tulee moderni ja tyylikäs. Himotuslistallani on varmasti monen muunkin kuolaama Chanelin musta klassikkolaukku sekä musta turkisliivi. Tuota liiviä olen koittanut metsästää netistä ebayta myöten, mutta vielä ei ole tärpännyt. Vinkatkaa siis ihmeessä, jos sellainen tulee vastaan!

Nyt oikein rentouttavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

SHARE:

29/12/2014

Tuotteet täydellisen meikin tekemiseen


Tänä vuonna olen löytänyt monia uusia kosmetiikkatuttavuuksia, jotka tulevat takuulla jäämään meikkipussini vakioasukkaiksi. Erityisen hyviä löytöjä tein taannoin Viking Gracella erittäin ammattitaitoisen myyjän avustuksella. Tuolloin ostokoriin päätyi mm. Kanebon Sensai -silmänrajaustussi, Lancomen uusi Grandiose -mascara sekä Diorin Rose Powder. Ja nyt ihmettelen, miten olen voinut olla ilman näitä! Erityisesti tuo Diorin vaaleanpunertava, ohuenohut puuteri on osoittautunut huikeaksi löydöksi. Hieman vanhemmista tuttavuuksista meikkipussissani pintansa pitävät yhä Chanelin henkäyksenohut klassikkopuuteri sekä YSL:n legendaarinen valokynä. Ja Viva la Divan Nudie Two -paletti, jonka hankin todettuani Nudie Onen aivan mahtavaksi monitehotuotteeksi. Näillä loihdin sumusilmät hetkessä ja paletin pigmentit ja sävyt ovat enemmän kuin kohdallaan. Mutta pidemmittä puheitta alla esittelyssä seitsemän suosikkituotettani, joita kutsun todellisiksi arjen ihmeiden tekijöiksi:


1. Diorskin Nude Rose Powder -puuteri 
Unelmanohut,hennon pinkki puuteri kiinnittää meikin, mutta jättää ihon luonnollisen näköiseksi ja kuulaaksi.

2. YSL Touché Eclat -valokynä
Ihan huippu, kevyesti markkinoiden paras valokynä, joka taikoo väsyneet silmänaluset hetkessä freesimmän näköisiksi.

3. Chanel Poudre Universelle Libre -puuteri
Tällä hetkellä menossa jo toinen purkki, ensimmäinen kesti puolitoista vuotta. Todella riittoisa puuteri, joka silottaa ihon kauniin näköiseksi ja pitää sen mattapintaisena. Käytössäni on sävy 20 (Clair).

4. YSL Rouge Pur Couture Glossy Stain  -huulilakka
Poikaystävältä kuukausi sitten lahjaksi saatu uutuuslakka, jossa on ihan loistava pito ja kiilto! Lämpimänpunainen sävy ei ole ihan ominta minua, mutta tämän samaisen huulilakan aion hankkia viileän pinkissä sävyssä keväämmällä.

5. Viva la Diva Nudie Two -luomiväripaletti
Jo Nudie Onen kohdalla huomasin, että samalla matta- ja glittersävyjä sisältävällä paletilla pärjää helposti koko vuoden ja tämä paletti on myös mainio kaveri lomareissuilla, kun erillisiä luomiväripurnukoita ei tarvitse kantaa mukana. Nudie Two sisältää edeltäjäänsä enemmän kauniita, toisiinsa hyvin sopivia glittersävyjä. Ja mikä parasta, hauskasti nimettyjä sellaisia.

6. Kanebo Sensai Liquid Eyeliner -silmänrajaustussi
Pysyy uskomattoman hyvin koko päivän sotkeentumatta luomilla. Paras nestemäinen rajauskynä, jonka olen omistanut. Tussilla on helppo säädellä rajauksen paksuutta ja sisällä olevan mustesäiliön tyhjennyttyä tuotteeseen on helppo ostaa täydennystä ilman koko hylsyn uusimista.

7. Lancome Grandiose -ripsiväri
Tuuhetta ja maksimaalista näyttävyyttä! Tekoripsimäisen efektin antava mascara erottelee ripset kauniista ja eron tavalliseen perusmascaraan huomaa heti. Uusi suosikkini.


Oliko listalla teidän suosikkejanne? Kivaa vuoden viimeistä viikkoa ja palataan taas!

SHARE:

12/03/2014

My everyday make-up: meikkipohja



Meikkiaiheisia postauksia on minulta pyydelty aina silloin tällöin, joten nyt päätin tarttua aiheeseen ja aloitan juttusarjan "My everyday make-up", jossa tulen kevään aikana käymään läpi arkimeikissäni käyttämiäni suosikkituotteitani. Tuotteita toki tulee ja menee aika ajoin, koska tykkään kokeilla uutuuksia ja palata välillä jälleen tuttujen klassikoiden pariin. Uskon, että näistä postauksista voi olla iloa monelle, sillä itse tykkään kovasti lukea kosmetiikka- ja meikkiaiheisia juttuja muiden blogeista.

Tänään on luvassa arkimeikkini kulmakivi eli meikkipohjan teko. Kaikki nämä pohjaan käyttämäni tuotteet ovat olleet ahkerassa käytössä jo pidemmän aikaa, ja hyviksi havaittu. Ehkä uusimpana kikkana mahdollisimman ohuen meikkipohjan tekemiseen olen ottanut käyttöön siveltimen, jolla levitys onnistuu todella näppärästi. Mutta mennään nyt tarkemmin tuotteisiin, joilla valmistelen aamuisin ihoni hehkeäksi ja valmiiksi päivän koitoksiin! Tässä siis tuotteet käytön mukaisessa järjestyksessä:


1. MAC Prep+Prime Skin Base Visage -pohjustusvoide
Aloitan meikkipohjan tekemisen levittämällä kosteusvoiteen päälle tämän pohjustusvoiteen. Ostin noin vuosi sitten MACin Prep+Prime -fiksauspuuteria (joka on loistavaa!) ja tuplapakkaukseen kuului tämä pohjustusvoide. Aiemmin en käyttänyt pohjustusvoidetta lainkaan, mutta nyt en voisi olla enää ilman! Kevyt koostumus sopii rasvoittumaan taipuvaiselle iholleni ja väritön voide antaa kaunista, hentoa helmiäishehkua iholle.

2. Lancôme Teint Miracle -meikkivoide, sävy 3
Pohjustusvoiteen päälle sivelen meikkivoiteen, johon olen sekoittanut hohtovoidetta noin 50/50 -suhteessa meikkivoiteeseen. Sain tämän Lancômen meikkivoiteen lahjaksi selektiivisen kosmetiikan parissa aiemmin viihtyneeltä siskoltani ja vitsit, että tämä on riittoisaa. Sävy on lämmin ja menee hyvin kesät talvet.

3. L'Oreal Studio Secrets Universal Glow -hohtovoide
Tämä hohtovoide on ostettu Tukholman reissulta laivalta, enkä ole tätä nähnyt myynnissä maissa lainkaan. Voiteessa on kaikille ihotyypeille sopiva hehkuva, persikkainen sävy.

4. Ecotools-meikkivoidesivellin
Ecotoolsin laadukkaat, aitokarvaiset siveltimet ovat suosikkejani, ja niitä taitaa tällä hetkellä löytyä meikkipussistani kymmenisen kappaletta. Napakalla siveltimellä meikkivoide on helppo sekoittaa hohtovoiteen kanssa ja levittää kasvoille.

5. Urban Decay -silmämeikinpohjustusvoide
Ostin syksyllä tämän kulttivoiteen, enkä ole katunut! Uskottoman riittoisa tuote, sillä tuntuu, että tuubi ei ole tyhjentynyt lainkaan, vaikka tämä on mulla päivittäisessä käytössä. Tätä käytän välillä myös huultenpohjustusvoiteena mm. tummempien punien alla.

6. Chanel Poudre Universelle Libre -irtopuuteri, sävy 20 Clair- Translucent 1
Niin moneen kertaan parhaaksi irtopuuteriksi äänestetty Chanelin klassikkotuote, että tämä oli pakko hankkia! Ja ihan mielettömän hyvä tuote tosiaan onkin, sillä tällä kiinnittää meikkipohjan helposti ja tulos kestää hyvänä ja kiillottomana useita tunteja. Puuteri on niin riittoisa, että yksi purkki kestää päivittäisessä käytössä kuulemma jopa kaksi vuotta! Yleensä käytän tätä aamuisin kiinnittämään meikin, ja korjailen sitten päivän myötä pohjaa kivipuuterilla. Lisäksi mulla on laukussa mukana aina puuteripapereita, joilla poistan kasvoilta ylimääräistä kiiltoa päivän aikana.



Erityisen fanitussydämen kaikista näistä käyttämistäni tuotteista saa tuo L'Orealin hohtovoide, joka on kiireisten ja välillä vähien yöunien jälkeen koittavien aamujen pelastus. Tämä todella herättää ja "valaisee" kasvot ja tuotteen koostumus sopii mainiosti meikkivoiteeseen sekoitettavaksi.



Oliko tässä mukana teille entuudestaan tuttuja omia suosikkejanne? Nyt kivaa keskiviikkoa, palataan!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig