25/04/2012

Kultaa ja valkoista

Olen aina pitänyt valkoisesta, vaaleanruskean ja hiekan sävyistä sekä kullasta, mutta tänä keväänä olen hurahtanut niihin vielä enemmän. Metallivärit ja -asusteet antavat yksinkertaisen arkisellekin lookille arvokkuutta ja pientä luksusta. Ja kulta näyttää erityisen hyvältä mustan, valkoisen ja lämpimien ruskeiden sävyjen kanssa. Kokosin Polyvorella keväisen inspiraatiokollaasin, jonka osasia olisi helppo yhdistellä keskenään.



Himotuslistalle pääsee ainakin kullansävyinen neule sekä Juicy Couturen suloinen rannekoru. Tuo kullansävyinen nahkahame tai metallinväriset shortit näyttäisivät myös kivalta valkoiseen simppeliin yläosaan yhdistettynä. Myös löysä nudensävyinen tai valkoinen oversize-neule toimisi mielestäni hyvin molempien alaosien kanssa.

Selailin tänään Zaran uutta mallistoa, josta löytyy ihania keveitä neuleita, toppeja ja muutama söpö hamekin osui silmääni. Tuo nahkatakki on pitkälti samanlainen kuin Mangosta syksyllä hankimani, mutta omani on varustettu kultaisilla yksityiskohdilla. Muutenkin niukkaan nahkatakkiin yhdistetyt kultaiset asusteet neutraaleihin sävyihin yhdistettynä rauhoittavat liiallista kimallusta. Tällaisia herkkuja Zaran Woman Trf -mallistosta löytyy juuri nyt:



Nyt suuntaan kokkailemaan ja rentoutumaan, palataan!
SHARE:

Skarppi - uusi blogi!

Pieni tiedote kaikille teille lukijoille, jotka olette kiinnostuneet vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Jatkossa kirjoitan tämän blogin ohessa myös terveyteen, ruokaan ja vähähiilihydraattiseen ruokavalioon keskittynyttä Skarppia, joka löytyy osoitteesta www.skarppi.blogspot.com. Päätös toisen blogin perustamista syntyi hiljattain, kun pohdiskelin miten erottaa bloggaamani aihealueet toisistaan. Chic, conservative and Chanel jatkaa edelleen muotiin, kauneuteen, trendeihin keskittyvänä lifestyleblogina.


Jatkossa Skarppi tulee profiloitumaan elintarvikealaan ja -tieteisiin ammatillisessa mielessä ylläpitämäkseni lifestyleblogiksi. Haluan blogini kautta antaa vinkkejä, ohjeita ja käytännön tietämystä siihen, miten vähähiilihydraattista ruokavaliota voi noudattaa ja mitä hyötyjä tai haittoja sen noudattamisesta voi olla. Kerron myös lukijoille, millaisia kokemuksia itselläni on jo usean vuoden vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattamisesta. Lisäksi tarkoituksena on julkaista monipuolisia, herkullisia reseptejä, joita jokainen kotikokki voi omassa keittiössään noudattaa.

Tervetuloa siis seuraamaan jatkossa kuulumiani myös Skarpin muodossa!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig