10/08/2012

New favourites from Zara

Syksy on uusien elämysten, inspiroitumisen ja oman tyylin ryhdistämisen aikaa. Kesän aikana totuin käyttämään shortsit ja neule -uniformua tai shortsit, toppi ja bleiseri -yhdistelmää. Syksyn tuleva vaatemuoti inspiroi tällä hetkellä minua erityisen paljon, sillä monissa mallistoissa nähdään upeaa ja yllättävän monelle sopivaa kirkkaanpunaista, eläinkuoseja, mustaa nahkaa, kimaltavia neuleita, räätälöityjä jakkuja, kultaa, valkoista ja tummansinistä. Olenkin tehnyt jo muutaman aivan loistavan syyshankinnan Zarasta ja yksi niistä on tämä upea ja yksinkertaisen tyylikäs villakangastakki. Rakastuin takin taidokkaaseen leikkaukseen, kultaisiin nappeihin ja ihaniin solkiin. Takki ei ole myöskään liian paksu, joten sopii hyvin kylmiin loppusyksyn päiviin ja myöhemmin myös talveen. Loving it a lot!



Tältä takki näytti päälläni eilen sitä illalla sovitellessani. Myös bleiseri mahtuu hyvin jakun alle, vaikka leikkaus onkin kapea. Yhdistin kokonaisuuteen mysö Monkista viime viikolla hankitun jättihuivin, jolle on pian käyttöä iltojen kylmentyessä. Huivi on sen verran iso, että sitä voi käyttää myös shaalina.


Takki ja farkut Zara, ballerinat H&M, huivi Monki, laukku LV


Toinen uusi suosikkini on kirkkaanpunainen bleiserin, jonka alunperin bongasin Xenian blogista. Bleiserin jujuna on rypytetyt olkapäät ja se on todella hurmaava ja helppo yhdistää merihenkisiin raitoihin, valkoiseen, tummansiniseen ja hieman yllättäen myös pehmoiseen flanelliin. Tässä tuli taas huomattua, että kannattaa seurata muiden bloggareiden tyyliä, sillä sieltä löytää usein todella hyviä inspiraation läheteitä omaan pukeutumiseen.



Nämä kaksi kultaisilla niiteillä koristeltua, klassisen flanellipaidan modernimpaa versiota löytyivät myös Zarasta. Onneksi uskalsin poistua  mukavuusalueeltani, sillä en tätä ennen ole omistanut yhtään flanellista ruutupaitaa viimeiseen kymmeneen vuoteen! Paidat ovat hyvin leikattuja, sopivan pituisia ja niillä saa luotua hyvin ryhdikkään lookin bleiseriin yhdistettynä.



Bleiserin kanssa käytettäväksi sopii myös tämä ihanan tyttömäinen ohut kukkakuosinen pusero. Kivan brittisäväyksen tällä saa pukemalle paidan punaisen tai tummansinisen bleiserin alle, kiinnittämällä hiukset pään päälle nutturalle ja punaamalla huulet tummanpunaisiksi.



Viikonlopuksi suuntaan kohti itää, Etelä-Karjalaan. Ihanaa viikonloppua kaikille!
xoxo Laura

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
SHARE:

09/08/2012

Blonde, brunette or something between?

Tervehdys jälleen! Tämän päivän postauksen aiheena ovat hiukset ja niiden oikean värisävyn valinta. Omaan hiusteni värjäyshistoriaan kuuluu todella vaalea platinasävy, kaksisävyinen värjäys (vaalea päällä, tummempi sävy alla), tumman ruskea sävy, punertavan ruskeat hiukset, raidoitetut vaalean ruskeat hiukset....erilaisia kokeiluja hiusvärin suhteen on tullut tehtyä todella paljon. Nykyisin viihdyn vaaleassa, melko lähellä luonnollista sävyäni olevassa värissä, sillä koen sen eniten omakseni. Olen kuitenkin aina välillä haaveillut hiekan- ja kinuskin sävyisistä raidoista, jotka toisivat kivaa vaihtelua ja piristystä syksyyn. Moni tuntuu noudattavan "tummempi sävy talveen, vaaleampi kesään" -sääntöä ja usein hieman tummempi ja luonnollisempi sävy sopii suomalaiselle talvenkalpealle iholle parhaiten. Laitan siis hieman tummemman sävyiset raidat mietintämyssyyn.

Monilla julkkiksilla on totuttu näkemään viikottain vaihtuvia tyylejä, joihin myös vaatteet mallataan sopiviksi. Tällä hetkellä ehkä tiuhimmin hiustyyliään vaihteleva julkisuuden henkilö on supertähti Rihanna, jolla on nähty niin lyhyttä poikatukkaa kuin pitkiä kiharoita tumman suklaan, kirkkaanpunaisen ja platinablondin sävyisenä. Rihanna kantaa kaikki eri tyylit uskomattoman hyvin ja on vaikea sanoa, mikä näistä värisävyistä sopii hänelle parhaiten.



Madonna on muunnellut hiustensa värisävyä useaan otteeseen uransa aikana. Tähti on nähty platinablondina, mustatukkaisena ja ruskean eri sävyissä. Nykyisin hän suosii luonnollisen vaaleaa hiusväriä ja hiukset nähdään usein kasvojen piirteitä pehmentävillä suurilla kiharoilla.



Scarlett Johansson on totuttu etenkin uransa alkutaipaleella näkemään pitkissä, vaaleissa kutreissaan, mutta sittemmin hän on kokeillut rajumpaa, miltei mustaa ruskea sävyä, joka muuttaa hänen tyttömäisen lookinsa totaalisesti.



Takavuosien Siskoni on noita -sarjasta muistettava näyttelijä Alyssa Milano nähdään yleensä kiiltävissä, pitkissä ja sävyltään syvän ruskeissa hiuksissa. Alyssa on kuitenkin kokeillut välillä myös hieman vaaleampaa värisävyä, joka ei valitettavasti tuo hänen kauniita piirteitään parhaimmalla tavalla esille.



Victoria Beckham on nähty klassisessa polkkakampauksessaan jo pitkään, mutta Poshinkin värikokeiluihin lukeutuu lyhyt, vaalea poikatukka, pitkät pidennetyt laineet ja keskiruskeilla raidoilla sävytetty polkka. Itse pidän viimeksi mainitusta värisävystä Victorialla eniten.



Leighton Meester, jonka upeaa tyyliä blogissa onkin jo esitelty, on luonnolliselta hiusväriltään blodi. Tumma väri sopii kuitenkin Leightonille erinomaisesti ja korostaa hänen kauniita ruskeita silmiään ja siroja piirteitään.



Myös tosi-tv tähti ja nykyisin Kanye Westin kainalossa viihtyvä Kim Kardashian kokeili uransa alkuvaiheessa vaaleampaa sävyä, joka sopii kyllä hänelle erittäin hyvin!Viime aikoina Kim on nähty luonnollisen tummakutrisena, joten vaalempi värisävy taisi jäädä kertakokeiluksi.



 Mikä näistä värisävyistä on oma suosikkisi?

Ihanaa päivää!
xoxo Laura
SHARE:

07/08/2012

LV Neverfull Monogram GM

Eilen tein ihanan hankinnan, jota olin suunnitellut jo pidempään. Osa saattaakin jo tästä kuvasta arvata, mistä on kyse :)




Halusin ennen kaikkea sopivan kokoisen, klassisen ja kauniin laukun arkikäyttöön ja eilen sitten kirkastui lopullisesti, että valintani on Vuittonin Neverfull Monogram GM. Vaikka myös Azur- ja Damier-kuoseja sovittelin ja pähkäilin, sopii klassinen Monogram-kuosi mielestäni parhaiten väreihini ja tyyliini ja samaa mieltä oli myös myyjä. Halusin myös kuosin, joka sopii sekä kesään että talveen ja tämä syy vahvisti myös valintaani. Azur-kuosi on todella kaunis, mutta vaalea väri sopii parhaiten kesäkäyttöön ja muutaman bloggarin kokemusten perusteella vaalea nahka saattaa ottaa väriä tummista farkuista.




Halusin Neverfullista suurimman koon eli GM:n, sillä se on sopivan suuri käytettäväksi työlaukkuna ja sopii loistavasti myös matkustukseen. Lisäksi laukku on todella hyvin mitoitettu siten, että paino jakautuu tasaisesti, vaikka laukku olisikin täynnä. Laukussa on helppo kuljettaa mukana työtarvikkeet, kosmetiikkatuotteet, salivarusteet ja tarvittaessa miniläppäri tai iPad.






kuva Sartorialist

Eilen laukku oli ensimmäistä kertaa käytössä ja täytyy sanoa, että olen siihen supertyytyväinen! Laukku on tosi helppohoitoinen, sillä kevyt puhdistus kostutetulla pyyhkeellä riittää nahkapinnalle ja kantokahvat ja kanttaukset saavat patinoitua rauhassa syvän vaalearuskeiksi. Loppukommenttina vielä, että sain Helsingin LV:llä todella loistavaa palvelua, kuten tämän tasoiselta luksusliikkeeltä tietenkin saattaa odottaakin.


Nyt ihanaa tiistaita kaikille!
xoxo Laura
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig