13/09/2017

BABY STYLE - MYNOVA TUTTINAUHA



Tänään päivä alkoi ihanasti, kun postiluukusta kilahti paketti, joka sisälsi aivan mielettömän suloisen tuttinauhan! Mynova-tuttinauha on valmistettu käsin puisista helmistä ja Jonatanin kummitädin tekemät värivalinnat osuivat täysin nappiin: laivastonsinistä, kultaa ja vaaleaa puuta. Tuttinauha miellytti sen verran paljon sekä pikkumiehemme että minun silmääni, että se otettiin heti käyttöön!

Mynova on hiljattain perustettu, pieni kotimainen merkki, joka on erikoistunut käsityönä tehtyihin persoonallisiin asusteisiin. Valikoimasta löytyy tuttinauhojen lisäksi avainnauhoja ja koruja, jotka valmistetaan maalatuista puuhelmistä. Puuhelmien lisäksi tuttinauhoihin saa myös silikonisia helmiä. Ihaninta on se, että tuttinauhoihin saa itse valita haluamansa värit, joten näitä voi hankkia useamman matchaamaan eri asukokonaisuuksiin. Tuttinauhoja voi tuotelupauksen mukaan myös huoletta tutkia ja maistella - tässä iässä kun kaikki pitää käyttää suussa :) 


Mynovan löydät Instasta täältä ja merkin kotisivut ovat aukeamassa pian. Muistithan jo käydä osallistumassa tuotearvontaan, joka päättyy tänään klo 18.


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

12/09/2017

ELOKUUN KESÄMUISTOT TOP 5


Elokuun aikana iPhoneeni kertyi ennätyksellisen paljon kuvamateriaalia, jota en ole aiemmin ehtinyt tänne jakamaan. Palataan siis hetkeksi vielä kesätunnelmiin ja muutamiin elokuulta eniten mieleen jääneistä muistoista. 


WKND BALTIC
Weekend Festival Baltic -viikonloppu, jota vietimme ystäväporukalla elokuun alussa upeassa Pärnussa, oli ehdottomasti yksi elokuun ja kuluneen kesän kohokohdista! Mielettömän ihanaa ruokaa, kauniita rantamaisemia, glitterimeikkien loihtimista, rentoa festaritunnelmaa ja tietysti aivan loistavia festarikeikkoja. Mieleen jäi erityisesti Clean Banditin keikka ja bändin kesähitti Rockabye, joka innosti jengin jammailemaan villisti rantahiekassa sekä lauantain pääartistin Martin Garrixin huikean hieno keikka ja sen kruunannut ilotulitus. Tänne on päästävä ehdottomasti uudelleen!


HÄÄPÄIVÄ KATAJANOKAN KASINOLLA
Juhlistimme toista hääpäiväämme eli puuvillahäitä hääjuhlapaikkanamme toimineella Katajanokan Kasinolla elokuun puolivälissä. Olemme ottaneet jo perinteeksi käydä nauttimassa Kasinon ravintolan merellisiä herkkuja aina hääpäivänämme, emmekä joutuneet pettymään tälläkään kertaa. Sää oli yhtä upean aurinkoinen kuin hääpäivänämme, joten istuimme puutarhassa ja ihastelimme kauniita maisemia. Mukana menossa oli tietysti myös pikkumiehemme ♥


KESÄINEN HELSINKI
Vaikka kesä oli tänä vuonna ennätysellisen viileä, helli elokuu meitä suomalaisia useammalla hellepäivällä. Elokuun parhaisiin hetkiin kuuluivatkin retket läheiselle uimarannalle, kävelylenkit keskustassa sekä lämpimät illat hyvän kirjan parissa omalla parvekkeella. Helsinki on niin kaunis kesäkaupunki, että ei haitannut ollenkaan, vaikka tänä vuonna ei perheen kanssa Pärnua pidemmälle etelään reissuun suunnattukaan. 


HÄÄHUUMAILU
Häät ovat erityisen ihania juhlia ja elokuun puolivälissä pääsimme juhlistamaan mieheni pikkusiskon avioitumista kihlattunsa kanssa. Oli ihana viettää upea päivä rakkauden täyteisessä tunnelmassa ja fiilistellä kaunista hääpaikkaa, herkutella hyvällä ruualla ja tanssia korot kattoon! 


BOULEVARD SOCIAL
Elokuun lopussa vietimme ystäväni kanssa huippuhauskan tyttöjen illan, jonka aloitimme dinnerillä Boulevard Socialissa. Oma suosikkini BW-ravintoloista on ollut aina Farang, mutta täytyy sanoa, että Boulevard Socialin ruoka ja taidokkaasti valmistetut drinkit vakuuttivat todella, nam! Iltamme jatkui myöhemmin Skohaniin, joka on todella tervetullut piristys Helsingin yöelämään. 

Muistutuksena tähän loppuun vielä blogissa parhaillaan käynnissä oleva tuotearvonta, johon pääset osallistumaan tästä. Osallistumisaikaa on vielä huomiseen klo 18 saakka, joten vielä ehdit hyvin mukaan!



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

10/09/2017

KUINKA SAADA RUSKETUS KESTÄMÄÄN PIDEMPÄÄN + IHANA TUOTEARVONTA


Kesä on jo taittunut syksyyn, mutta onneksi iholla on vielä kevyt rusketus muistuttamassa elokuun hellehetkistä, jolloin vietin monen muun lomalaisen tapaan aikaa uimarannalla niin paljon kuin suinkin mahdollista. Nyt tuo iholle hankittu kevyt pronssinhohde on harmikseni alkanut jo haalistua.  Onneksi tähänkin ongelmaan on olemassa ratkaisu nimeltä itseruskettava, joka on helppo tapa saada se tavoiteltu sävy iholle turvallisesti ja jatkaa kesäistä rusketusta pidempään. Nuorempana aurinkoa tuli palvottua todella ahkerasti etelänreissuilla ja solarium tuli myös tutuksi, mutta näin hieman vanhempana (ja viisaampana?) olen hoitanut ihon sävyttämisen itseruskettavien tuotteiden avulla. Huimasti kehittyneillä koostumuksilla saan kauniin, luonnollisen värisävyn aina ennen tärkeitä tapahtumia tai juhlia, eikä ikäviä rusketusrajoja tarvitse pelätä.

Jos kesäinen rusketus tuntuu olevan enää muisto vain ja seuraavaan etelänmatkaan on vielä aikaa, löytyy pikapelastus itseruskettavasta vaahdosta. Olen pitkään käyttänyt vartalon ihon sävyttämiseen St. Moritzin medium-sävyistä vaahtoa, mutta kesällä löysin Sunkissed-merkkisen itseruskettavan, joka nousi nopeasti suosikkilistalleni. Tämä moussemainen itseruskettava on tujua tavaraa ja antaa iholle heti kauniin karttavärin, joka syvenee tuotteen vaikuttaessa. Lopullinen väri kehittyy iholle jo tunnissa, wow! Parasta tässä tuotteessa on ehdottomasti kuitenkin se, että tuote ei iholla tuoksu itseruskettaville tuotteille tyypillisen pistävältä, vaan lähinnä paahdetulta toffeelta. En ihmettelekään yhtään, että tämän E-vitamiinia ja aloe veraa sisältävä mousse voitti vuonna 2011 Pure Beauty Awardsin kultamitalin omassa kategoriassaan.


Itseruskettavien tuotteiden kanssa hyvä esivalmistelu, erityisesti ihon kuorinta, on ehdoton juttu, joka takaa värin leivittymisen tasaisesti. Olen huomannut, että hyvin kuoritulle iholle levitetty itseruskettava vaahto myös pysyy pidempään kauniina.  Sain kesän aikana blogiin testattavaksi Optiatin herkullisen tuoksuisia kuorintatuotteita, joihin ihastuin todella paljon. Nämä ekologiset kuorinnat valmistetaan käytetyistä arabica-kahvinporoista ja niissä on omaan makuuni juuri sopivan karkea koostumus. Kahvipavuista irtoava luonnollinen rasva tuntuu lisäksi kosteuttavan ihoa todella hyvin, koska jokaisen käyttökerran jälkeen ihoni on ollut todella pehmeä ja kimmoisa. Optiatin kuorinta-ainetta olen uskaltautunut kokeilemaan myös kasvojen iholle ja omiksi suosikeikseni on noussut sarjan sitruunaruohoa sisältävä Lemongrass Lifter sekä appelsiinin eteerisestä öljystä ihanan tuoksunsa saava Mouthwatering Mandarin.

Miten kotikylppärissä sitten saa loihdittua sen parhaan rusketuksen? Itse aloitan homman niin, että kuorin ihon kahvikuorinnalla aamusuihkun yhteydessä. Sen jälkeen sivelen kyynärpäihin, käsiin, polviin ja jalkateriin kosteuttavaa vartalovoidetta ja annan sen kuivaa puolisen tuntia. Tämän jälkeen levitän itseruskettavan vaahdon vartalolle pyörivin liikkein levityskintaalla. Väri on tärkeä muistaa häivyttää kohti polvia, jalkateriä ja kyynärpäitä luonnollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Vaahdon levittämiseen olen käyttänyt tätä St. Moritzin käsinettä, jolla väri levittyy kauniisti ja tasaisesti vartalolle. Vaahdon levittämisessä kannattaa kuitenkin olla nopea, sillä Sunkissedin vaahto kuivaa todella nopeasti iholle. Sinänsä nopea kuivuminen on itseruskettavien tuotteiden kohdalla ehdoton plussa, kun ei tarvitse pelätä värin tarttumista vaatteisiin. Seuraavana aamuna käyn sitten normaalisti aamulla suihkussa ja levitän vartalolle kosteuttavan vartalovoiteen, joka pidentää rusketuksen säilymistä. Yleensä teen niin, että levitän itseruskettavaa vaahtoa iholle noin neljän  päivän välein ja näin saan vartalon ihon saa pysymään kauniin päivittyneenä ympäri vuoden.

Haluatko sinä päästä kokeilemaan Optiatin kahvikuorintaa ja Sunkissedin itseruskettavaa vaahtoa? Jos vastasit kyllä, niin nyt kannattaa osallistua tuotearvontaan, joka sisältää Optiatin Moutwatering Mandarin -kuorinnan sekä Sunkissed Rapid Tan -itseruskettavan sävyssä medium (palkinnon arvo 33,80 e). Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen ke 13.9. klo 18 mennessä. Onnea arvontaan ja ihanaa sunnuntain jatkoa!



* Optiatin kuorintatuotteet saatu blogin kautta, sisältää mainoslinkkejä


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig