Tänään laitetaan kehiin vähän kesäistä meininkiä! On nimittäin syntymäpäiväni ja talvinen helmikuinen maanantai kaipasi vähän piristystä. Siksi julkaisuun pääsevät nämä viime kesän Mallorcan reissullamme napatut kuvat ja muistan vieläkin tuon ihanan lämmön, joka Mallorcalla helli meitä koko matkan ajan. Mutta tosiaan, tänään juhlimme synttäreitäni täällä Helsingissä ja suuntaamme miehen kanssa illemmalla hänen buukkaamalleen synttäridinnerille yhteen mielettömän ihanaan ravintolaan, josta sain esimakua jo viime maanantaina. Hauskaa, että sattumalta pääsen herkuttelemaan samaisessa paikassa kahtena maanantaina peräkkäin. Illan tunnelmista tulossa myöhemmin juttua tänne ja IG Storiesia päivittelen varmasti myös huomenna.
Mitä ikääntymiseen tulee, niin tässä iässä synttäreillä ei ole niin suurta merkitystä kuin aiemmin ja koen olevani juuri sopivan ikäinen nyt ja tässä. Ikäkriisiä voi tietysti pukata viimeistään siinä vaiheessa, kun seuraavat pyöreät vuodet tulevat täyteen, mutta mielestäni ikää tärkeämpi on se, miten itsensä kantaa ja millainen oma henkinen kasvu ja kehitys on. Koko ajan itseään kehittävä, innostuva ja utelias ihminen pysyy usein nuorekkaana niin mieleltään kuin ulkoiselta olemukseltaankin. Tärkeää on myös huolehtia omasta henkisestä ja fyysisestä jaksamisesta, jota ei varmasti voi tarpeeksi korostaa. Poppaskonsteja ei tarvita, vaan perinteinen kaava eli riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja sopiva määrä liikuntaa pitävän mielen virkeänä ja olon raikkaana.
dress / Mango
belt bag / Zara
sunnies / Gucci
heels / from Mallorca