23/07/2015

VEGGIE SMOOTHIE


Vihersmoothie on helppo ja terveellinen aloitus päivälle. Juoma toimii myös erinomaisena välipalana ja miksei myös täyttävänä palautusjuomana juoksulenkin jälkeen. Usein smoothieita valmistaessani nakkaan blenderiin kaikkea mahdollista, mitä jääkaapista sillä hetkellä sattuu löytymään, ja välillä löytyy ihan uusia, todella onnistuneita makuyhdistelmiä. Tällä kertaa blenderiin valikoitui tuoretta lehtikaalia, kurkkua, vichyä ja puolikas avokado. Sekaan voi halutessaan lisätä myös esimerkiksi yhden vihreän omenan, sitruunamehua, inkivääriä, pinaattia, porkkanoita tai tuoreita yrttejä. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana eli suosittelen rohkeasti kokeilemaan!


VEGGIE SMOOTHIE

(kahdelle)

puolikas kerä tuoretta lehtikaalia
puolikas kurkku
1 dl vichyä
puolikas avokado

Lisää halutessasi vielä:
2 sellerinvartta
1 vihreä omena kuorineen
 jäitä


Pilko kurkku ja avokado sekä lisää sekaan halutessasi myös sellerinvarret ja omena. Sekoita kaikki ainekset keskenään blenderissä. Kaada valmis juoma korkeisiin laseihin ja nauti heti!



SHARE:

22/07/2015

WHITE SNEAKERS



Viime sunnuntaina päälle valikoitui tämä hieman rennompi asukokonaisuus, jonka jujuna toimivat valkoiset tennarit. Tennarit toivat raikkautta ja sporttista twistiä muutoin hyvin simppeliin ja tummanpuhuvaan kokonaisuuteen. Ja toimivat hyvin keskustan mäkisillä teillä kävellessämme Viiskulmassa sijaitsevaan ravintola Primulaan myöhäiselle brunssille. Samalla reissulla tuli piipahdettua pitkästä aikaa Ullanlinnassa ja Kaivarin Kanuunassa. Sieltä mukaan tarttuivat upeat nahkaiset nilkkurit, joista koitan saada kuvaa tänne myöhemmin. Ei siis lainkaan hullumpi sunnuntaipäivä!

Tämänkertainen asu olisi näyttänyt kivalta ilman takkiakin, mutta sen verran tuulista ja kylmää oli keskustassa, että oli pakko pitää nahkatakki visusti päällä. Tuon tämänhetkisen lempparitakkini pituus on muuten ihan täydellinen mekkojen kanssa pidettäväksi, sillä takki on tarpeeksi lyhyt, eikä näytä lainkaan raskaalta. Muutenkin tämänkertainen asu oli kovasti mieleeni ja valkoiset tennarit tulen varmasti sujauttamaan jalkoihini yhä useammin tämän kesän ja tulevan syksyn aikana. Pirteää keskiviikkoa teille!




sneakers & biker coat / H&M
dress / New Yorker
bag / Michael Kors
sunnies / Ray-Ban

SHARE:

21/07/2015

BRIDAL MAKE-UP FAVOURITES


Häämeikki ja siihen sopivat tuotteet askarruttavat varmasti monen tulevan kesämorsiamen mieltä. Vaikka juhlapäivänä moni luottaakin meikissä ja kampauksen toteutuksessa ammattilaiseen, kannattaa morsiuslaukkuun pakata mukaan muutama hyväksi havaittu luottotuote, joilla saa illan aikana kohennettua meikkiä ja pidettyä ilmeen kauniina koko päivän. Itse luotan hääpäivänäni Q Hairin ammattilaisiin, mutta haluan ehdottomasti varata pitkän päivän ajaksi mukaan kunnon puuterin. Laadukas puna ja kiilto on myöskin tuona päivänä ehdoton must have!

Listasin tähän alle muutamia tuotteita, jotka minulta jo löytyvät kynsilakkaa lukuunottamatta meikkiarsenaalistani odottamassa h-hetkeä. Osa näistä tuotteista onkin jo vanhoja tuttuja ja vilahtaneet blogissa aiemminkin, mutta mukaan mahtuu myös muutama uudempi hankinta. Nämä kaikki tuotteet olen testannut käytössä ja hyviksi havainnut, ja siksi uskallan suositella niitä teillekin. Näillä pääset myös pitkälle, jos päätät meikata itse hääpäivänäsi - lisäksi tarvitaan ainostaan hyvä meikkivoide, aurinkopuuteri, kulmaväri, mascara ja rajauskynä.


Lancôme Gloss In Love -huulikiilto sopii morsiamen beautyboxiin täydellisesti jo pelkästään kauniin hylsynsä ja rakkautta juhlistavan nimensä puolesta. Tahmaamaton, kauniin läpikuultavan sävyn antava kiilto pysyy huulilla pitkään ja tekee huulista täyteläiset.

Estee Lauder Invisible Powder Makeup -puuteri on itselleni uusi tuttavuus. Puuterin, nestemäisen voiteen ja geelin yhdistelmänä syntyneen tuotteen ideana on, että iho jää mahdollisimman meikkaamattoman näköiseksi. Talkiton ja öljytön puuteri jättää iholle himmeän mattapinnan, eikä jätä ihoa liian puuteroidun näköiseksi. Mukana tulee puuterivippa, jossa on kaksi erilaista puolta: samettinen puoli kevyeen puuterointiin ja sienimäinen puoli peittävämpään puuterointiin.

Essie Allure-kynsilakka, jonka myös Kate Middleton valitsi morsiuskynsiensä sävyksi yhdistettynä Bourjoisin Rose Lounge -sävyiseen lakkaan. Tyylikäs, beigeen taittuva nudepinkki on klassikko, joka toimii kauniisti myös sellaisenaan.

Mac Veluxe Pearl Woodwinked -luomiväri on lämmin keskiruskean ja kullan sävyisenä kimaltava luomiväri. Korostaa mielestäni kauniisti etenkin sinisiä ja vihreitä silmiä. Runsaspigmenttinen koostumus pysyy luomilla ja kimaltava sävy on sopivan juhlava morsiusmeikkiin.

Dior Rosy Glow -poskipuna luo poskille kauniin, nuorekkaan sävyn. Vaikka sävy näyttää pakkauksessa melko kirkkaalta, levittyy poskipuna moitteettomasti ja antaa todella raikkaan lopputuloksen. Punaa on myös helppo lisäillä päivän aikana mukana tulevalla laadukkaalla sudilla.

Mac Angel -huulipuna on puna, jonka faneihin tiettävästi myös Kim Kardashian lukeutuu. Nudepinkki, melko peittävä koostumus antaa huulille kauniin sävyn olematta kuitenkaan liian pliisu ja peitepuikkomainen.





SHARE:
Blogger Template Created by pipdig