19/07/2011

Red shoes!

Odotan jo malttamattomasti perjantaita, koska silloin alkaa kauan odotettu LOMA part 2! Pidin jo aiemmin kesäkuussa viikon lomaa (ja kyllä, se oli onnekseni juuri se helleviikko) ja nyt lomailen heinäkuun viimeisen ja elokuun ensimmäisen viikon. Lomasuunnitelmissani on tällä hetkellä ainakin yli viikon kestävä purjehdusreissu Ruotsin rannikkoa pitkin kohti Espoota, ja mahdollisesti myös jokin toinen reissu :) Olenkin edellisen ja alkaneen viikon ajan haalinut kasaan kaikkea tarpeellista tulevaa reissua varten, sillä lähden perjantaina kohti Tukholmaa ja lauantaina otan Tukholmasta sitten jatkolautan kohti Sandhamnia, jossa muu veneemme miehistö jo odottelee. Toivotaan, että säät suosivat meitä ainakin seuraavan viikon ajan!

Ennen purjehdusreissua minulla oli siis monta hankintaa tehtävänä, ja saamani ohjeistuksen mukaan matkaan olisi hyvä pakata kumisaappaiden ja purjehduskenkien lisäksi hyvin niukasti muita jalkineita. Tarkoittaa siis hyvin tiukkaa seulaa korkokengille :) Ballerinat ovat tietysti reissussa paljon käytännöllisemmät, enkä voinut vastustaa näitä oranssinpunaisia ihanuuksia, jotka Forumin H&M:ltä eilen bongasin. Hintakin oli varsin maltillinen.



Ja lisää löytöjä tein Forumin TopTenissä, jonka ohi satuin kävelemään. Näyteikkunassa oli nimittäin muutama pari täydellisen oranssinpunaisia ja mustilla ja kullansävyisillä yksityiskohdilla koristettuja korkokenkiä. Sovitettuani kyseisiä kenkiä totesin niiden olevan myös äärimmäisen mukavat jalassa. Mukaan siis lähtivät! Päivän asukokonaisuus kenkineen näytti seuraavalta:

Hame Guess by Marciano, paita Zara, laukku LV

Ja tältä uudet korkkarit näyttivät jalassa

Vielä lähempi otos herkullisen värisestä kenkäparista

Tällä hetkellä olen erityisen ihastunut kullan, hehkuvan punaisen ja vaaleiden puuterisävyjen kombinaatiosta. Laadin Polyvorella alla näkyvän kollaasin tämänhetkisistä lemppariasusteistani, jotka on kollaasissa esitetty värivalintojani ja käyttämieni asusteiden tyylilajia mukaillen.

Vielä on luvassa postausta pakkailuni edistymisestä ennen h-hetkeä. Sitä ennen erittäin mukavaa viikon jatkoa!

SHARE:

2 kommenttia

  1. Nimetön7/21/2011

    On kyllä aivan ihanat noi uudet korkkarit! Mahtava löytö!

    -m

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mulle on kertynyt kevään ja kesän aikana muutama punainen yläosa ja ne kuulut punaiset housut, joten on helppo matchata noi uudet korkkarit niiden ja esim. mustan kanssa :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger Template Created by pipdig