H-hetki lähestyy ja tämän illan päätti mukavasti illallinen perheen ja ystävien kanssa ravintola Manalassa. Kohta hipsin nukkumaan, jotta jaksan aikaisen aamuherätyksen. Ja huomenna alkaa LOMA!
En purjehdusreissun aikana todennäköisesti päivitä blogia, mutta kuvia lupaan räpsiä sitäkin ahkerammin. Rakkaat lukijat, palataan siis viikon kuluttua!
21/07/2011
20/07/2011
Packing for Stockholm & Sandhamn
Ihanan helpottunut tunne, kun laukku on vihdoin pakattu ja kaiken tarpeellisen pitäisi olla nyt mukana. Poikaystäväni antoi minulle jo muutama viikko sitten tarkan listauksen siitä, mitä kaikkea on vähintään oltava mukana (+ omat henkilökohtaiset tavarani ja vaatteeni lisättynä tähän) ja jo silloin hirvitti ajatus siitä, kuinka ihmeessä jaksan raahata kaiken tuon mukanani Tukholmaan ja sieltä vielä Sandhamniin...No, vedenkestävä putkikassi, jota on mahdollista kantaa selässä on ehkä kivuttomin ratkaisu tavaroiden kuljettamiseen ja testasin jo täyteen pakatun laukun painon, jotta jaksan sitä ympäri Tukholmaa lauantaina pyöriessäni kantaa mukana. Onneksi Tukholmassa laukku on päivän ajaksi mahdollista jättää esimerkiksi päärautatieaseman säilytyslokeroihin ja noutaa sitten sieltä hyvissä ajoin ennen Sandhamnin-laivani lähtöä Östermalmin Strandvägeniltä.
Googletin hieman informaatiota Sandhamnin ravintoloista, yöelämästä ja muista sataman läheisyydessä sijaitsevista aktiviteeteista. Kyseessä on siis idyllinen, monien purjehtijoiden kohtauspaikkana toimiva satama, joka hurmaa kyllä ainakin minut kuvien perusteella kauneudellaan. Toivottavasti saamme nauttia auringonpaisteesta ja hellelukemiin kivunneista lämpötiloista!
Mukaan reissuun lähtevät ainakin nämä pakolliset varusteet:
- muutama neule
- pipo & hanskat
- pyyhe
- purjehduskengät
- lippis
- aurinkolasit ja aurinkorasvaa
Ja sen lisäksi omat "must have" -varusteet:
- meikinpuhdistusaineet ja kosteuspyyhkeet
- piilolinssineste
- ballerinat
- muutamat korkokengät ja pieni clutch-laukku (iltamenoja varten)
- bikinit
- muutamat shortsit
- muutama Zaran lempparitoppini
- muutama huivi (tarvittaessa päähän sidottavaksi auringolta suojaamaan)
- hiustenhoito- ja kosmetiikkatuotteet
- muutama vyö
- käsilaukku, peili ja harja
Tällaista seilorihenkistä asusteiden kokonaisuutta lähdin suunnittelemaan, kun valitsin matkalle mukaan lähteviä toppeja, shortseja ja asusteita. Ideana on se, että kaikkia elementtejä on helppo yhdistellä keskenään, koska asusteiden värit ja tyylit sopivat hyvin yhteen.
Ehkä listalta jäi vielä uupumaan jotain, mutta pääosin kaikki tarpeellinen oli tuossa. Kannettavaa siis riittää ja etenkin makuupussi varastaa suuren tilan putkilaukusta. Kumpparit taas painavat kuin synti. Mutta reissufiilis alkaa pikkuhiljaa olla kohdillaan ja kohta varsinainen aktiiviloma voi alkaa :)
Googletin hieman informaatiota Sandhamnin ravintoloista, yöelämästä ja muista sataman läheisyydessä sijaitsevista aktiviteeteista. Kyseessä on siis idyllinen, monien purjehtijoiden kohtauspaikkana toimiva satama, joka hurmaa kyllä ainakin minut kuvien perusteella kauneudellaan. Toivottavasti saamme nauttia auringonpaisteesta ja hellelukemiin kivunneista lämpötiloista!
Mukaan reissuun lähtevät ainakin nämä pakolliset varusteet:
- kumisaappaat
- makuupussi + lakana
- vettä hylkivät ulkoiluhousut + alle kevyet tuulihousut
- tuulelta suojaava ja vettä hylkivä takki
- lämmin kerrasto- muutama neule
- pipo & hanskat
- pyyhe
- purjehduskengät
- lippis
- aurinkolasit ja aurinkorasvaa
- meikinpuhdistusaineet ja kosteuspyyhkeet
- piilolinssineste
- ballerinat
- muutamat korkokengät ja pieni clutch-laukku (iltamenoja varten)
- bikinit
- muutamat shortsit
- muutama Zaran lempparitoppini
- muutama huivi (tarvittaessa päähän sidottavaksi auringolta suojaamaan)
- hiustenhoito- ja kosmetiikkatuotteet
- muutama vyö
- käsilaukku, peili ja harja
Tällaista seilorihenkistä asusteiden kokonaisuutta lähdin suunnittelemaan, kun valitsin matkalle mukaan lähteviä toppeja, shortseja ja asusteita. Ideana on se, että kaikkia elementtejä on helppo yhdistellä keskenään, koska asusteiden värit ja tyylit sopivat hyvin yhteen.
Ehkä listalta jäi vielä uupumaan jotain, mutta pääosin kaikki tarpeellinen oli tuossa. Kannettavaa siis riittää ja etenkin makuupussi varastaa suuren tilan putkilaukusta. Kumpparit taas painavat kuin synti. Mutta reissufiilis alkaa pikkuhiljaa olla kohdillaan ja kohta varsinainen aktiiviloma voi alkaa :)
Kultakuume
Viikko on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin ja pian onkin jo perjantai, jei! Tänään ajattelin ennen lenkille suuntaamista ja loppujen purjehduskamojen pakkaamista tehdä postauksen eräästä ihanuudesta, jota olin jo todella kauan himoinnut ja nyt sen viimein sain hankittua itselleni. Kyse on nimittäin kultaisesta kellosta, jonka hankkimiseen olen saanut osin inspiraation P.S i love fashion-blogin Lindan ja Strictly Style-blogin Mrs. V:n upeista Michael Korsin kultaisista kelloista. Olen itsekin käynyt Michael Korsin kelloja myyvän Stockmannin kello- ja koruosastolla katselemassa sillä hetkellä saatavilla olevia malleja, mutta mikään ei toistaiseksi ole ollut se etsimäni täydellinen yksilö. Alla olevassa kellokollaasissa muutamia inspiraation lähteenä toimineita ihanuuksia:
Ylhäällä vasemmalta alkaen Armani Exchange Rose Gold Multifunction Boyfriend Watch, Michael Kors Blair' Mother-of-Pearl Watch ja Michael Kors Rose gold-plated chronograph watch. Alhaalla vasemmalta alkaen Michael Kors Rose gold-plated stainless steel watch, Rolex Submariner ja Vintage Seiko Round Roman Numerals watch

Sopivan mallinen- ja hintainen yksilö tuli sitten vastaan täysin yllättäen viime sunnuntaina. Kello on Espritin ja sain sen todella hyvään hintaan alkuviikon Espritin Forumin liikkeen alennusmyynneistä. Pidin erityisesti kellon hieman maskuliinisesta metallirannekkeesta sekä yksinkertaisesta ja hyvin pelkistetystä kellotaulusta, johon ripauksen kimallusta tuovat pienet kristallit kellotaulun oikeassa yläkulmassa. Kuvat puhukoon puolestaan (pahoittelet, en onnistunut pikku-Canonillani tarkentamaan kuvia niin hyvin, että kello pääsisi täysin oikeuksiinsa)
Kyseistä kelloa tullaan näkemään minulla jatkossa ahkerassa käytössä Guessin kullanväriseen sydänkoruun ja ikisuosikkiini eli helmikorvakoruihin yhdistettynä. Myös oikeassa kädessäni usein oleva vintage-rannekoru on sävyltään kultainen. Todellinen kultakuume tuntuu siis iskeneen ainakin minuun täysillä, onko kellään lukijoista samanlaisia oireita tunnistettavissa? :)
Outfit 19/7/11
Olen juuri menossa nukkumaan, mutta purkiessani tänään ja eilen näpsittyjä valokuvia koneelle lenkin jälkeen päätin vielä tehdä nopean postauksen päivän asukokonaisuudesta. Päällä oli tänään uusi nudensävyinen Espritin jättineule ja valkoiset mikroshortsit. Kokonaisuus oli rento, simppeli ja erittäin yksinkertainen. Välillä siis näinkin, ja kokonaisuus toimi mielestäni varsin hyvin tänään kaupungilla tehdessäni viimeisiä hankintoja perjantaina alkavaa purjehdusreissua varten. Siitä ja pakkausprojektin edistymisestä vielä tarkempaa postausta tulossa huomenna tai torstaina :)
Neule Espit, shortsit H&M, vyö Guess, laukku LV |
Ja jalassa oli tämänhetkiset lempparikorkkarini eli Zaran puuterinväriset peep toet |
19/07/2011
Red shoes!
Odotan jo malttamattomasti perjantaita, koska silloin alkaa kauan odotettu LOMA part 2! Pidin jo aiemmin kesäkuussa viikon lomaa (ja kyllä, se oli onnekseni juuri se helleviikko) ja nyt lomailen heinäkuun viimeisen ja elokuun ensimmäisen viikon. Lomasuunnitelmissani on tällä hetkellä ainakin yli viikon kestävä purjehdusreissu Ruotsin rannikkoa pitkin kohti Espoota, ja mahdollisesti myös jokin toinen reissu :) Olenkin edellisen ja alkaneen viikon ajan haalinut kasaan kaikkea tarpeellista tulevaa reissua varten, sillä lähden perjantaina kohti Tukholmaa ja lauantaina otan Tukholmasta sitten jatkolautan kohti Sandhamnia, jossa muu veneemme miehistö jo odottelee. Toivotaan, että säät suosivat meitä ainakin seuraavan viikon ajan!
Ennen purjehdusreissua minulla oli siis monta hankintaa tehtävänä, ja saamani ohjeistuksen mukaan matkaan olisi hyvä pakata kumisaappaiden ja purjehduskenkien lisäksi hyvin niukasti muita jalkineita. Tarkoittaa siis hyvin tiukkaa seulaa korkokengille :) Ballerinat ovat tietysti reissussa paljon käytännöllisemmät, enkä voinut vastustaa näitä oranssinpunaisia ihanuuksia, jotka Forumin H&M:ltä eilen bongasin. Hintakin oli varsin maltillinen.
Ja lisää löytöjä tein Forumin TopTenissä, jonka ohi satuin kävelemään. Näyteikkunassa oli nimittäin muutama pari täydellisen oranssinpunaisia ja mustilla ja kullansävyisillä yksityiskohdilla koristettuja korkokenkiä. Sovitettuani kyseisiä kenkiä totesin niiden olevan myös äärimmäisen mukavat jalassa. Mukaan siis lähtivät! Päivän asukokonaisuus kenkineen näytti seuraavalta:

Hame Guess by Marciano, paita Zara, laukku LV |
Ja tältä uudet korkkarit näyttivät jalassa |
Vielä lähempi otos herkullisen värisestä kenkäparista |
Tällä hetkellä olen erityisen ihastunut kullan, hehkuvan punaisen ja vaaleiden puuterisävyjen kombinaatiosta. Laadin Polyvorella alla näkyvän kollaasin tämänhetkisistä lemppariasusteistani, jotka on kollaasissa esitetty värivalintojani ja käyttämieni asusteiden tyylilajia mukaillen.
Vielä on luvassa postausta pakkailuni edistymisestä ennen h-hetkeä. Sitä ennen erittäin mukavaa viikon jatkoa!
18/07/2011
Viikonlopun fiilistelyjä
Takana on taas mitä mainioin viikonloppu ja kerrankin tuntui, että sain ihan kamalasti asioita aikaan. Erityisesti mieltäni lämmittää hyvien, vanhojen ystävien näkeminen, johon on nykyisin ihan liian harvoin mahdollisuus. Perjantaina hyvä ystäväni A kutsui minut ja ystävämme G:n luokseen itse kokkaamalleen illalliselle. En tietenkään koskaan kieltäydy moisesta kutsusta, ja paikan päällä herkuttelimme kotitekoisella tsatsikilla, oliivi-tomaatti-salaatilla, valkosipulipatongilla ja chevremunakkaalla. Jälkiruuaksi nautimme leivoksia, raparperipiirakkaa ja pieneltä lähimaatilalta noudettuun aitoon, miltei vastalypsettyyn maitoon tehdystä rommikaakaosta. Kaikki onnistui erinomaisesti ja olimme loppuillasta ihan ähkyssä :D
Lauantaina vietimme vanhojen lukioystävieni E:n ja P:n ja ihanan Berliinin vahvistuksemme M:n kanssa tyttöjen piknikiä Töölönlahdella muun muassa kuohuviinistä, tuoreista mansikoista, vuohenjuustosta, kirsikkatomaateista ja oliiveista nautiskellen. Töölönlahdella oli lauantaina päivällä jonkinlainen hard dance-tapahtuma ja räväkkä musiikki sopi hyvin lauantaiseen rentoon fiilikseen. Ilta jatkui Kallioon ja sieltä vielä Club Kappeliin. Kiitos vielä kaikille tuohon ihanaan kesäpäivään osallistuneille!
Sunnuntaina herättyäni suunnistin kohti keskustaa ja eksyin taas Seppälään hamstraamaan MSCHIC:in meikkejä, jotka myydään nyt kokonaan pois erittäin miellyttävään viiden euron kappalehintaan, kun sarja lopetetaan Seppälän myymälöissä kokonaan. Olen jo aiemminkin hehkuttanut tässä blogissa kyseisen sarjan meikkejä, ne ovat kerrassaan mahtavia hinta-laatusuhteeltaan niin pigmentin kuin pysyvyydenkin kannalta.
Vinkkinä kaikille lukijoille vielä tähän loppuun, että Forumin Espritissä on juuri nyt hyvä alekampanja, kun jo alennetuista tuotteista saa - 20 prosentin lisäalennuksen. Nice! Mukaan tarttui tällä kertaa ihana, merihenkinen punosvyö nahkasomisteilla sekä vaaleanbeige jättineule tulevia viileneviä kesäiltoja ennakoimaan.

Hyvää yötä ja palataan taas!
14/07/2011
Grand Delicato!
Viikonloppu lähestyy kovaa vauhtia, ja kesäisestä hurvittelusta ja pitkistä illoista huolimatta tämän viikon liikuntasaldoon voi olla tyytyväinen, sillä kävimme ystäväni A:n kanssa tänään jälleen vesijuoksemassa 55 minuuttia uimastadionilla. Kahdet vesijuoksutreenit sekä juoksulenkit kahtena päivänä Töölönlahdella voidaan siis kirjata viikon kokonaisurheilumääräksi. Plus tietenkin aktiivinen korkkarikävely pitkin kaupunkia ja uimatreenien jälkeinen pistäytyminen Kampin Punnitse & Säästä -liikkeeseen, josta noudimme myöhäiseksi välipalaksi suolasuklaata, pistaasinsydämiä, kuivattuja mangolastuja ja kuivattuja kirsikoita sekä kookosvettä. Näistä herkuista nautittiin A:n kanssa Esplanadin puistossa viimeisten auringonsäteiden lämmittäessä harmikseni jo hiukan viilentynyttä kesäiltaa.
Mutta nyt pakko hehkuttaa tänään Gran Delicatossa ystävieni A:n ja G:n kanssa nauttimaamme lounasta. Koska alkuperäisiin suunnitelmiimme kuulunut lounasravintola oli remontin takia suljettu, päädyimme pienen harkinnan ja muiden vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen tunnelmalliseen, rentoon ja kodikkaaseen Kalevankadulla sijaitsevaan Grand Delicatoon. Kahvila-ravintolassa, joka toimii samalla herkkumyymälänä, on päivittäin tarjolla salaatteja, leipiä, erikoiskahveja ja pastoja. Tänään päädyimme kaikki yksimielisesti chevre-salaattiin, johon otimme lisätäytteeksi marinoitua munakoisoa. Koska olin paikassa ensimmäistä kertaa, yllätti paikan tunnelma ja herkullinen salaatti todella positiivisesti ja tulen vierailemaan siellä takuulla jatkossakin. Olin kyllä kuullut paikasta hehkutusta monelta suunnalta jo aiemmin ja muutkin pienen seurueemme jäsenet olivat sen jo ennakkoon hyväksi havainneet :)
Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Paikka on nykyisin hyvin tilava ja tunnelmallinen |
Herkkumyymälästä voi ostaa myös mitä erikoisempia kahvilaatuja |
Ja tässä kuvaa päivän asusta. Kaunis kiitos kuvasta A:lle! |
Päällä oli tänään H&M:n hame, Zaran uusi sifonkitoppi, Zaran korkkarit sekä Guessin laukku |
Ihanaa alkavaa viikonloppua!
12/07/2011
Pretty in pink
Nyt iltalenkin jälkeen on ihana istahtaa hetkeksi koneelle kirjoittamaan hieman päivän kuulumisistani. Eksyin nimittäin töiden jälkeen Zaraan (joka on tällä hetkellä todellinen suosikkiliikkeeni) ja löysin aleista hennon pinkin, ohuen sifonkipaidan. Paita muistutti minusta väreiltään ja kuvioiltaan jostain syystä japanilaista kimonoa(?) tai mummolan verhoja. Pelkäsin sen olevan aluksi liian tyttömäinen, sillä minulla on vieläkin viha-rakkaussuhde pinkkiin väriin, joka joskus muinoin teinivuosina kuului lempiväreihini. Nyt olen kuitenkin alkanut rohkeasti haalia pinkin eri sävyjä vaatekaappiini ja päädyin paidan kanssa kassalle. Myös viereisessä sovituskopissa ollut asiakas tykästyi kovasti sovittamaani paitaan, mutta se oli tietääkseni ainoa kappale liikkeessä jäljellä. Ja tältä se sitten näytti päällä yhdistettynä tänään jalassa olleisiin Dickiesin tummansinisiin shortseihin:
Tuo kuvissa näkyvä puuteripinkki kiiltonahkainen clutch-laukku on myös tämän päivän löytö Zarasta. Ja todellinen löytö onkin, sillä ostin viikko sitten sattumalta samaisesta liikkeestä tismalleen samansävyiset peep toe-korkokengät platform-pohjilla ja huippukorkeilla koroilla (käveleminen niillä on oma urheilumuotonsa) varustettuna. Olin miettinyt niihin sopivaa laukkua rakkaan DKNY:n iltalaukkuni lukon rikkouduttua parin viikon takaisissa häissä. Varmaan täytyy mennä reklamoimaan asiasta liikkeeseen, josta sen talvella hankin, sillä laukku on ollut harvakseltaan käytössä vain lähinnä juhlatilaisuuksissa.
Mutta nyt siis toisiinsa sopiva parivaljakko on löytynyt ja tarkempi kuvamateriaali niistä löytyy alta. Ihanaa tiistai-illan jatkoa!

Clutch on ihanan simppeli muodoltaan |
Laukun voi myös levittää auki ja sen mukana tuli irrotettava olkahihna |
Hauska juju on sisäänpäin kääntyvän "etuläpän" vetoketju: laukkuun voi siis laittaa tavaroita kahden eri suuaukon kautta |
Ja halutessa on mahdollista kantaa laukkua myös olalla |
11/07/2011
New inspiration - hydro running
Olipa taas yksi kesän monista huippuviikonlopuista ja nyt on taas palattu arkiseen aherrukseen. Löysin viikonloppuna ystäväni A:n inspiroimana itselleni aivan uuden innostuksen kohteen: vesijuoksun, Tässä hauskassa urheilumuodossa on mahdollista yhdistää rento jutustelu ystävän kanssa auringonottoon ja ihanan virkistävään vesielementtiin. Mikäpä siis parempi tapa viettää hellepäivää kuin suunnata Helsingin hyvin hoidetulle uimastadionille, jossa on tarjolla vesijuoksurata ja kelluntavöitä kaikille halukkaille (ruuhka-aikaan tämä ei ole tietenkään taattua). Miljöö on todella miellyttävä muutenkin ja altaassa polskimiseen kyllästyttyään voi keskittyä auringonottoon ja vaikkapa eväiden nauttimiseen mukavalla nurmikolla.
Pakkasin lauantain reissulle mukaan kevyttä kesälukemista, uusia suomalaisia porkkanoita, vuohenjuustoa ja kirsikkatomaatteja ja nautin myöhäisen aamupalan uimastadionilla ihanasta hellepäivästä nautiskellen. Innostuin nappaamaan myös kuvan viimeisimmästä kynsilakkahankinnastani, joka on todella herkullisen persikanpunainen Wet'n'Wildin lakka sävyssä Blazed.
Tänään töiden jälkeen koko päivän sisällä kärvisteltyäni oli ihan pakko jälleen suunnistaa uimastadionille, jossa tein 45 minuutin vesijuoksutreenin ja olo oli sen jälkeen mitä rentoutunein. Sen jälkeen suuntasin vielä Töölössä sijaitsevaan solariumstudioon ja nyt iho tuntuu todella saaneen jo hyvin väriä :)
Tälläinen asukokonaisuus valikoitui tänään päälle:
Mukavaa alkanutta viikkoa jälleen kaikille lukijoille, kuulemisiin!

Paita ja shortsit Zara, vyö H&M, vintagekengät second hand-löytö |
Mukavaa alkanutta viikkoa jälleen kaikille lukijoille, kuulemisiin!
08/07/2011
Helleviikon hemmottelua
Huh huh hellettä, josta olemme saaneet nauttia koko viikon! Ja sehän on tietysti ihan loistojuttu, sillä fiilis Helsingin keskustassa on välitön ja tällä hetkellä todella kansainvälinen lukuisien turistien saavuttua rakkaaseen kotikaupunkiini. Myös lämpimät ja valoisat illat, iltaan asti terassit täyttävä lomalaisten joukko, rento puheensorina, lokkien kirnuna, merituulen vieno puhallus ja lasissa helmeilevä kuplajuoma virittelevät kesätunnelmaan arkiviikolla. Näistä huolettomista ja lämpimistä kesäpäivistä tulee mielestäni ottaa kaikki irti nyt, koska Suomen kesä on tunnetusti hyvin arvaamaton.
Itse on viilettänyt koko viikon töissä ja illat Kappelin terassilla, skumpalla ravintola Teatterissa, piknicillä Espan puistossa, Tornin yläkerrassa ihastelemassa maisemia, Kaivopuistossa, kahvila Carusellissa, Bio Rexin terassilla, ravintola Salutorgetissa sekä muutamissa liikkeissä tekemässä löytöjä :) Viikko on siis ollut sen verran toiminnantäyteinen, että tämän illan rauhoitan siivoilulle, pyykkäykselle ja lenkkeilylle, ja huomenna olisi sitten näillä näkymin tarkoitus suunnata aurinkoa palvomaan ja myöhemmin illalla Helsingin yöhän. Tässä kuvasatoa viikon varrelta ja ihanaa perjantai-iltaa kaikille:

Myös työpäivä piristyy nauttimalla aamiaiseksi tuoreilla mansikoilla terästettyä maitorahkaa ja hyvää, tummapaahdettua kahvia |
Kappelin terassi ja terassin edessä olevalla lavalla soittava live-bändi johdattavat kesäfiilikseen |
Tornin Ateljee Barin terassilta avautuvat upeat näkymät Helsingin ylle |
Wow, kyllä tämä kaupunki on kaunis! |
Bio Rexin terassilla riitti kuhinaa keskiviikkoiltana |
Eilen suuntasimme ravintola Salutorgettiin herkuttelemaan poikaystäväni kanssa |
Alkupalaksi nautittiin etanoita ja grillattuja kampasimpukoita Torresin tilan erinomaisen ja persikkaisen Vinâ Esmeralda-valkoviinin kera |
Tilasin pääruuaksi Toast Skagenin, josta merihenkinen ravintola on erityisen tunnettu. Oli aivan ihanaa ja voin suositella lämpimästi! |
Poikaystäväni nautti pääruuaksi karitsan osso buccoa, joka oli kuulemma erinomaisen mureaa :) |
Tällaisen söpön kesäisen korikassin löysin Kaivarin Kanuunasta aiemmin viikolla. Loistava vaikkapa piknickoriksi. |
Kaivarin satamassa on aina tunnelmallista |
Ravintola Boathouseen pitäisi tänä kesänä ehtiä jossain välissä, sillä venematka ravintolaan on elämys jo itsessään |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
©
Chic Conservative Chanel
This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.