31/12/2019

VUODEN 2019 KOHOKOHDAT



Nyt vuoden viimeisenä päivänä on aika katsoa taakse ja muistella mitä kaikkea vuoden 2019 aikana tulikaan tehtyä. Tätä kirjoittaessa alkoi ihan hengästyttää, miten paljon juttuja sitä onkaan saanut ja ehtinyt kokea. Olen erittäin kiitollinen kaikille niille, jotka teitte tästä vuodesta onnistuneen ja olkoon tuleva vuosi 2020 vielä edellistä säkenöivämpi!


TAMMIKUU
Vuosi 2019 alkoi upeissa lumimaisemissa Rukalla, jossa vietimme uuden vuoden viikkoa. Vaikka pakkanen paukkuikin kovissa miinuslukemissa, niin tuolla reissulla tuli ulkoiltua ja erityisesti lasketeltua koko perheen voimin. Tammikuuta vietettiin varsin lumisissa merkeissä myös Helsingissä.


HELMIKUU
Helmikuussa vietin synttäreitä ja suuntasimme silloin ihanalle dinnerille miehen kanssa kahdestaan silloin hiljattain avattuun Ventunoon ja drinkeille Liberty or Deathiin, mikä on nykyisin varsin harvinaista herkkua ♥ Helmikuussa vietimme myös aikaa laskettelurinteissä Vihti Skissä perheen kanssa. Helmikuussa pikkusiskoni luokse kotiutui myös suloinen koiravauva Lefa, jonka kasvua isoksi pojaksi olemme saaneet seurata tiiviisti kuluneen vuoden aikana. 


MAALISKUU
Maaliskuu oli kaikin puolin upea kuukausi, sillä silloin suuntasimme juhlistamaan mieheni synttäreitä kahden keskeisella staycation-viikonloppulomalle hotelli Lilla Robertsiin. Synttäridinneriä nautimme ravintola Ragussa. Kuukauteen mahtui myös monia kivoja blogitapahtumia ja toisen siskoni babyshowerit ja ystäväperheen tyttären synttärijuhlat. Kuun loppu huipentui viikonloppureissuun Saimaan rannoille, kun suuntasimme perheen kera Holiday Club Saimaalle. Kaikin puolin erittäin hyvin mieleen jäänyt ja onnistunut kuukausi joka mielessä!


HUHTIKUU
Huhtikuussa juhlimme miehen synttäreitä vielä kertaalleen Taste of Bubbles -tapahtumassa, nautittiin kevään ensimmäisistä parsoista ja vietettiin ihanaa tyttöjen dinneriä legendaarisessa ravintola Farangissa, jota ei enää ole. Pääsiäisen viettoon lähdimme huhtikuun puolivälissä aurinkoiseen Tukholmaan,  jossa meitä hemmoteltiin uskomattoman lämpimällä kelillä ja kirsikankukkien parhaalla kukinta-ajalla. Mieleen jäi erityisesti herkullinen illallishetki Vau de Villen terassilla (siis illallinen terassilla huhtikuussa!) ja hotellimme upea, katolla sijainnut ja näkymät Tukholman ylle tarjoillut spa-osasto the Nest. Huhtikuun lopulla Helsingissäkin nautittiin auringonpaisteesta ja kuun loppu huipentui Hampton Bayn avajaisiin, joista kirjoittelinkin aiemmin täällä.


TOUKOKUU
Vappu käynnisti aurinkoisen toukokuun ja vapunpäivää juhlistimme perheen kanssa St. Georgen ravintola Andreassa. Toukokuussa vietettiin myös äitienpäivää, joka on joka vuosi kyllä yhtä ihana juttu ♥  Kuun puolivälissä käynnistyivät myös jääkiekon MM-kisat ja pääsimme jännittämään heti ensimmäistä Suomi-USA -ottelua legendaarisen Olli Jokisen seurassa. Toukokuussa saimme toivottaa maailmaan tervetulleeksi myös Jonatanin ensimmäisen serkun - siskoni pienen tytön ♥ Kuuhun mahtui myös kivoja pressitilaisuuksia sekä huippukiva tyttöjen reissu keväiseen Tukholmaan. Kuun lopussa juhlittiinkin sitten isosti Suomen napatessa MM-kultaa! Ja Helsingissä lämpimät kelit jatkuivat yhä vain ja niistä koko kaupunki tuntui nauttivan täysin siemauksin. Toukokuu oli yksi siis ehdottomasti yksi vuoden 2019 parhaita kuukausia!


KESÄKUU
Kesäkuussa korkattiin mökkikausi käyntiin ja lämpimät kelit jatkuivat. Juhannuksen viettoon suuntasimme jälleen hyväksi havaittuun Tukholmaan (siellä onkin tullut reissattua tiuhaan tänä vuonna!) ja nautimme rennosta tunnelmasta ja lämmöstä vanhassa kaupungissa. Kesäkuulle mahtui myös kivoja pressitilaisuuksia, kesäfiilistelyä omalla parvekkeella ja loman odotusta.


HEINÄKUU
Heinäkuun alku aloitti meidän perheen lomakuukauden, mutta ikäväksemme alkukevään ja kesän helteet vaihtuivat yhtäkkiä hyytäväksi kylmyydeksi. Onneksi siskoni vauvan ristiäisiä sentään ehdittiin viettämään aurinkoisen kelin yhä helliessä Helsinkiä. Mutta sitten sää viileni useaksi viikoksi. Kyllä siinä pari ärräpäätä ja kiukunpuuskaa ehti tulla ennen kuin vihdoin pääsimme aurinkoisempiin maisemiin Puolan Sztutowoon. Lumoavan kauniit hiekkarannat, mökkikylä, auringonlaskut ja päiväretken Sopotiin ja keskiaikaiseen Malborkin linnaan johdattelivat meidän lempeisiin lomatunnelmiin ja reissu oli kaikin puolin onnistunut. Heinäkuun lopulla vietimme siskojeni kanssa myös pitkästä aikaa hauskan tyttöjen illan Helsingin yössä ja kuukausi huipentui Ed Sheeranin keikkaan, jota suuntasimme katsomaan ystäväni kanssa. Ja kas, lämpö oli taas palannut Helsinkiin ♥ Erittäin hyvä kuukausi siis hieman jähmeästä alusta huolimatta.


ELOKUU
Elokuu oli varsin loistava kuukausi sekin ja siitä mieleen jäi erityisesti ihana date night ja Ville Valon & Agentsin keikka Hangon Casinolla. Myös Linnanmäellä tuli pyörähdettyä useampaan kertaan ja kuun puolivälissä juhlimme neljättä hääpäiväämme perheen yhteisellä viikonloppureissulla Tallinnassa ♥ Siellä viihdyimme erityisesti Telliskiven hipsterialueen loistavasta ravintolatarjonnasta nauttien ja tulipa reissun aikana testattua hauska fish spa -jalkahoitokin hotellimme allasosastolla. Lämpimistä kesäilloista ja elokuun tunnelmasta nautiskelimme parvekkeella koko kuun.


SYYSKUU
Syyskuuhun mahtui kivoja pressitilaisuuksia, herkkuaamupaloja, taidetta ja kosmetiikkatestailua. Muistan, että kuu oli aika työntäyteinen ja hektinen ja taidettinpa potea koko perhe myös ensimmäiset syysflunssat silloin. Syyskuu oli muistaakseni melko aurinkoinen tänä vuonna ja paljon tuli tehtyä kävelylenkkejä perheen kanssa ja otettua rennosti kotona Netflixiä katsellen.


LOKAKUU
Lokakuussa fiilistelimme erityisen kaunista ruskaa ja nautimme perheen kanssa yhdessä olosta. Kuuhun mahtui tyttöjen dinneri Shelterissä, päiväkodin halloween-bileet ja siskoni synttäripäivien juhlintaa.  Yksi huippuhetkiä oli myös se, kun pääsin kuuntelemaan pitkään julkisuudesta sivussa pysytelleen Jare Tiihosen puheenvuoroa ilmiöstä nimeltä Cheek eräässä markkinointialan tapahtumassa.  Lokakuun lopun huippuhetkiä olivat myös I love me -messut, joita odotan joka vuosi yhtä innolla! Kuuhun mahtui myös kivoja pr-tilaisuuksia, mm. upea Yvette x Martina -lanseeraustilaisuus.


MARRASKUU
 Marraskuu oli ehkä tämän kuluneen vuoden mieleenpainuneimpia kuukausia, sillä siihen mahtui paljon juhlahumua poikamme täyttäessä 3 vuotta sekä ihana, ihana syyslomamatka Roomaan. En ollut aiemmin käynyt tuossa legendaarisessa kaupungissa, joten odotukset ennen matkaa olivat todella korkealla ja Rooma onnistui lunastamaan ne täysin. Testasimme muuten reissun aikana ensimmäistä kertaa airbnb-majoitusta majoittumalla upeaan 1800-luvun kerrostaloon ihan kaupungin keskustassa ja majoitukseen liittyvät järjestelyt sujuivat kaikin puolin hyvin. Reissun aikana teimme päiväretken Vatikaaniin, jossa vierailimme Vatikaanin museossa sekä Pieterinkirkossa. Reissun toinen pidempi päiväretki tehtiin antiikin Rooman raunioille ja Colosseumiin, jossa vierailu oli hyytävän mykistävä kokemus. Ehdimme matkan aikana käydä myös ihastelemassa Espanjalaisia portaita useamman kerran (mini kiipesi niitä ylös ja alas), nauttimaan aitoroomalaista superhyvää pizzaa, shoppailemaan, lounastamaan paikallisten suosimassa delissä ja ihan vaan ihastelemaan upeaa Via del Corso -ostoskatua, jonka varrelta löytyvät kaikki huippusuunnittelijoiden lippulaivamyymälät. Roomaan haluamme ehdottomasti matkustaa uudelleen mahdollisesti jo ensi kesänä!


JOULUKUU
Joulukuu oli ehdottomasti yksi vuoden 2019 parhaista kuukausista. Aloitimme tänä vuonna joulutunnelman valmistelun kotiin ennätyksellisen ajoissa ja se oli kyllä hyvä päätös, sillä jouluvalot ja koristeet auttoivat jaksamaan pimeyttä ja sadetta, jota Helsingissä riitti. Kuukaudesta jäi mieleen erityisesti ihana Lauri Tähkän keikka Helsingin Casinolla, vuosipäivädinneri Sipulissa, joulumyyjäiset St. Georgessa, ystävien ja sukulaisten näkeminen ja perinteiset jouluglögit kummitädilläni. Kuukausi huipentui koko vuoden odottamaamme Rukan reissuun ja vietimme aattoviikon tuntureiden lomassa upeissa lumimaisemissa ulkoillen ja takkatulen lämmöstä nauttien perheen kera ♥ Nyt on akut ladattu taas ensi vuotta varten.



Yhteenvetona vuodesta 2019 voi todeta seuraavaa:
  • vuosi oli meidän perheelle todellinen reissuvuosi ja yhteensä yksittäisiä matkoja tuli tehtyä sekä kotimaassa että ulkomailla 12
  • vuosi oli todella hektinen ja välillä erittäin uuvuttavakin, mutta samalla täynnä unohtumattomia hetkiä, jotka nostavat vielä pitkään hymyn huulille
  • omat suosikkikuukauteni tänä vuonna tammikuu, maaliskuu, huhtikuu, toukokuu, heinäkuu, elokuu, marraskuu ja joulukuu 

Ensi vuoden osalta minulla on jo muutama uudenvuoden lupaus valmiina. Vuosi 2019 oli ennen kaikkea henkisen kasvun vuosi: kasvua vanhempana, kasvua töissä ja kasvua ihmisenä.  Samalla se oli rajojen rikkomisen aikaa ja hyvä osoitus itselle, että suunnittelulla ja perheen tiimipelillä kaikki on mahdollista, myös onnistunut ja palkitseva reissaaminen pienen lapsen kanssa. Tärkein oivallus oli ehkä kuitenkin se, että pitää muistaa iloita joka päivä niistä arkisista pienistä asioista, jotka tuovat arkeen onnen ja pitää mieli positiivisena ja kiitollisena ♥


Parasta alkavaa vuotta & säkenöivää uudenvuodenaattoa!

SHARE:

23/12/2019

GREETINGS FROM WINTER WONDERLAND


Aatonaaton terveiset joulun taikamaasta tuntureiden keskeltä! Olemme parhaillaan Rukatunturilla perheen kanssa joulun vietossa ja täytyy sanoa, että kyllä nämä lumiset maisemat virittelevät mielen ihan eri lailla joulutunnelmiin kuin vesisateet, joita on eteläisessä Suomessa tullut varsin tiuhaan tässä joulun alla. Joulutunnelmissa on toki eletty tiuhaan koko kulunut kuukausi kotosallakin ja IG:n puolelle olen päivittänyt kuvamateriaalia, miltä meidän tämän vuoden joulusisustus näyttää. Harmillisesti en ole ehtinyt työkiireiden, sairastelun ja muiden kiireiden alla blogiin päivittelemään hetkeen kuulumisia, mutta täällä ollaan yhä ja toivottavasti ensi vuonna ehdin ruudun taakse useammin.

Täällä Kuusamossa ja Rukalla mieli lepää ja siksi tämä vuoden lopun reissukin osui täydelliseen paikkaan, kun ehdimme vähän ladata akkuja ja nauttia ihan vaan perheen kesken olemisesta. Viime vuonna vietimme Rukalla uudenvuoden viikon ja silloin täällä oli todella kirpakat pakkaskelit, mutta tällä kertaa täällä on erinomaiset ulkoilukelit lämpömittarin näyttäessa varsin maltillisia pakkaslukemia. Laskettelurinteeseen olisi tälläkin kertaa tarkoitus mennä  ja tällä reissulla on myös tarkoitus perehdyttää minimme murtomaahiihdon maailmaan. Mini sai isoisältään nimittäin ensimmäiset oikeat murtsikkasukset monoineen joululahjaksi ja innokkaasti niitä jo olohuoneen maton päällä ennen tätä reissuamme testaili. Ulkona on tarkoitus viettää aikaa muutenkin niin paljon kuin mahdollista ja eilisen ulkoilupäivän hitti oli Rukan kylästä löytyvä jääliukumäki. Kävimme myös lemppariravintolasamme Rukan Kuksassa nauttimassa mielettömän hyvää porokeittoa, joka on täällä Pohjoisen reissulla aina must! Suunnitelmissamme on vierailla myös porotilalla, jossa kävimme viime vuonnakin ja huomenna jouluaattona Rukan kylässä on käymässä joulupukki poroineen ☃️ Ruka-Kuusamon jouluviikko-ohjelmassa on myös kauneimpia joululauluja ja jouluaaton perinteiden hartaushetki Rukan eturinteiden juurella. Joulutunnelmiin päästään siis varmasti ja innolla odotamme koko perhe jo aattoiltaa.


Aiempien vuosien tapaan majoitumme täällä Rukan kylän läheisyydessä sijaitsevassa kodikkaassa kaksikerroksissa hirsimökissä, jonka sydän on iso takka. Siellä on ehditty jo paistaa useamman kerran makkaroita hiilloksen lämmöstä nauttien. Toinen juttu, jota odotan aina tänne tullessamme, on mökin sauna, joka tarjoaa parhaat löylyt ja jossa on ikkuna jouluiseen taikametsään. Parasta! Mökkifiilistely onkin yksi reissun parhaita juttuja, kun saa olla vain ja lukea lempikirjaa sohvalla villasukat jalassa. Eilen laitoimme mökin eteen kauniin ulkotulen ja myöhemmin tällä viikolla olisi tarkoitus rakentaa lumiukko ja lumilyhtyjä minin iloksi.


Rauhallista & rentouttavaa joulua!

SHARE:

14/11/2019

BIRTHDAY BOY 3 YEARS


Mahtavaa marraskuun puoliväliä! Meidän perheen marraskuu on ollut tähän saakka juhlahumua täynnä: viime viikolla poikamme täytti maagiset 3 vuotta ja samaisen viikon sunnuntaita juhlistettiin Isänpäivää. Marraskuun ensimmäisenä lauantaina juhlimme minileijonamme 3-vuotissynttäreitä jo ennakkoon sukulaisten ja ystävien parissa ja on ihan uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu! Muistan edelleen hyvin minimme ihka ensimmäiset synttärit, joista kirjoittelin täällä ja 2-vuotissyntymäpäivät, joista löytyy juttua täältä

Aiempien vuosien tapaan meillä oli tälläkin kertaa teemavärinä kulta, joka on aina tyylikäs ja miellyttää päivänsankarin mammankin silmää. Kullanhohtoisia folioilmapalloja ja kattaustarvikkeita on helppo löytää ja itse vierastan räikeän monivärisiä juhlatilpehöörejä. Ihastuin tänä vuonna juhlatarvikkeita hankkiessani erityisen paljon suloiseen Happy Birthday -kakkukoristeeseen, joka kruunasi Frangipani Bakerylta tilaamamme sitruunaisen juhlakakun. Samasta tutusta leipomosta tilasimme myös 20 hengen lohivoileipäkakun, joka keräsi kovasti kehuja. Tänä vuonna halusimme päästä helpolla tarjoilujen osalta ja päätös tilata kakut valmiina oli kertakaikkisen oikea, josta kiittelimme itseämme juhlapäivän aamuna. Arkemme on tällä hetkellä nimittäin sen verran hektistä, että kaikki pienetkin helpotukset otetaan innosta kiljuen vastaan. Olen myös vakavasti harkinnut, että palkkaisimme meille siivoojan ensi vuoden puolella, sillä puhdas koti on parasta luksusta ja oma aika ei aina meinaa riittää kodin siivoushommiin, vaikka nykyisin voin käsi sydämellä sanoa siivouksesta oikeasti pitäväni ja välillä jopa nauttivani.


Ihanat kulta-valkoiset teemailtapallot päädyin tilaamaan yhteistyössä Ilmapallokauppa.fin kautta. Ilmapallokauppa.fi on verkkokauppa, josta löytyy mielettömän laaja koristeilmapallovalikoima. Jos juhlajärjestelyissä haluaa päästä helpolla, kannattaa tilata ilmapallot valmiiksi täytettyinä. Ja jos teemavärit ovat tarkkaan mietitty, löytyy verkkokaupasta muun muassa valmiita, näyttäviä ilmapallosomistusnippuja, joihin voi itse määrittää haluamansa värit värivalikoimasta. Päädyin tilaamaan meille juhlapöytään tyylikkään pienen pöytänipun ja lattialle hieman teemaväreihin sopivan lattianipun. Meillä on ollut perinteenä, että päivänsankarilla on jokaisena syntymäpäivänään ollut kultainen numerofoliopallo eikä tämänkään vuosi ollut poikkeus. Tilasin tämän nro 3 -foliopallon, joka oli meidän minin ehdoton lempparipallo kaikista juhlasomisteista.

Millainen meidän 3-vuotias sitten nykyisin on? En ole tänne kirjoitellut hetkeen lapsikuulumisia, mutta nyt haluasin nostaa muutaman ihanan, Jonatania kuvaavan jutun esille.

Meidän 3-vuotias:

  • rakastaa lentokoneita yli kaiken
  • osaa tunnistaa eri automerkit ja on ylipäänsä kiinnostunut erilaisista logoista (keneltäköhän tämä on periytynyt, hmm..)
  • tykkää kirjoista ja "lukee" paljon. Pitää myös siitä, että hänelle luetaan pitkiä satuja
  • räppää makaroniräppiä vanhempien iloksi
  • rakastaa Voice of Finlandia. Fiilistelemme jo, että pääsemme katsomaan yhdessä ensi vuoden alussa alkavaa uutta kautta
  • ilmoittaa lempivärikseen mustan ja vihreän 
  • aikoo talvella pelata jääkiekkoa
  • rakastaa Mikki Hiirtä ja synttärilahjaksi saatu Mikki-paita on uusi suosikki

SHARE:

23/10/2019

TUNNELMIA I LOVE ME -MESSUILTA 2019


Kepeää keskiviikkoiltaa! Viikonlopun I love me -messut tuli katsastettua viime sunnuntaina ja ensi vuonna sitten taas uudestaan! Kiitos vielä Messukeskukselle bloggaajapassista - oli erittäin mieluisaa olla jälleen kerran mukana. 

Palataan tänään vielä hetkeksi tämän vuoden I love me 2019 -messujen parhaisiin paloihin ja messutunnelmiin. Olen todella iloinen, että päätin tänä vuonna vierailla messuilla sunnuntaina, joka osoittautui nappivalinnaksi, sillä koin että porukkaa oli sunnuntaina päivällä juuri sopivasti ja ehdin hyvin käydä läpi kaikki ständit. Tänä vuonna olimme liikkeellä koko perheen voimin, mikä oli myöskin erittäin positiivinen kokemus, sillä minimiehemme nautti selvästi messuhumusta ja innostui maistelemaan herkullisia messumaistiaisia. Tänä vuonna erityisen onnistunut olikin mielestäni ravitsemukseen ja hyvinvointiin luonnonkosmetiikan ohella painottunut Luonnonmukaisuus-messualue, jossa pääsimme maistelemaan superfoodeja, proteiinipatukoita- ja rahkoja, hyvinvointijuomia, sokerittomia suklaaherkkuja, Närpiön tomaattitilan tomaatteja, chilihilloja ja vaikka mitä muuta.


Kauneus-osasto on ollut aina I love me -messujen suosikkejani ja tänä vuonna siellä riitti kovasti kuhinaa myös sunnuntaina. En lähtenyt etsimään kosmetiikka- ja kauneuspuolelta mitään erityistä etukäteen, vaan kiertelin ständit läpi mielenkiintoisia uutuuksia tutkaillen. Mieleen jäi erityisesti Vita Liberatan ständi, sillä merkin itseruskettavat ovat ehdottomia suosikkejani, kun haluan loihtia vartalolle ja kasvoille päivettyneen ilmeen. Samaisella ständillä oli myös Nkd Skn -merkin tuotteita, jotka ovat Vita Liberataa - tuota itseruskettavien Ferraria -selkeästi budjettiystävällisimpiä, ja juuri Nkd Sknin itseruskettavia minun onkin tarkoitus kokeilla seuraavaksi, kun talven juhlakausi käynnistyy.

Mieleen messuilta jäi myös Nyx Professional Makeupin tyylikäs ständi, jolla riitti väkeä ja joka tarjosi Nyxin tuotteita kukkaroystävälliseen messutarjoushintaan. Nyxin edulliset, mutta erittäin toimivat kosmetiikkatuotteet kuuluvat meikkipussini suosikkeihin ja viimeisin hankintani Nyxiltä on mielettömän ihana luomiväripaletti, jonka ostin syksyn Hulluilta Päiviltä. Se on ollut minulla nyt päivittäisessä käytössä ja siitä on tulossa tarkempi esittely blogiin syksyn kosmetiikkasuosikkien muodossa pian.

Muita Kauneus-messuosastolta mieleen jääneitä juttuja olivat useat pienemmät, minulle entuudestaan tuntemattomat brändit, joita oli messuilla mukana kiitettävästi sekä erilaisia kauneudenhoitopalveluita tarjoavat yritykset, jotka olivat tänä vuonna todella näyttävästi, ja aiempia vuosia isommin edustettuina. Itseäni kiinnostavat tällä hetkellä ihon kuntoa parantavat hoidot sekä anti-aging-menetelmät. Kovin tarkkaan en tällä kertaa ehtinyt eri palveluntarjoajien tuotteistoon tutustua, joten tämä jää ehdottomasti kiinnostamaan myös ensi vuoden messuja silmällä pitäen.

Kauneus-puolen vieressä sijaitsi Luonnonmukaisuus-osasto, jossa oli edustettuna laaja kattaus erilaisia luonnonkosmetiikkatoimijoita - ja brändejä. Omia luonnonkosmetiikan suosikkejani messuilla tänä vuonna olivat Madara Organic Cosmetics, joilla on valikoimassaan loistava AHA-kuorintavoide sekä mm. Laveran luonnonkosmetiikkaa maahantuova Nordic Health Systems. Käytän luonnonkosmetiikkaa yhä kasvavassa määrin, joten aina on mielenkiintoista nähdä, millaisia uutuustuotteita messuilta löytyy ja hyödyntää loistavat messutarjoukset. Luonnonmukaisuus-osastolla oli sunnuntaina ohjelmassa myös luonnonkosmetiikkaguru Katja Kokon puheenvuoro kokonaisvaltaisen ihonhoidon työkaluista ja siitä, mitä kaikkea ihonhoidossa kannattaa huomioida.


Muoti-puoli on kautta vuosien ollut ehdoton suosikkiosastoni Kauneus-osaston ohella. Tänä vuonna petyin hieman, sillä osasto on mielestäni aiempaa suppeampi. Harmittelin myös sitä, että Muoti-osasto oli sijoitettu samaan halliin muiden osastojen kanssa eikä erilliseen muotinäytöshalliin aiempien vuosien tapaan. Muoti-osastolla suosikkejani olivat Glope Hopen ständi sekä Change Lingerien ständi, jossa oli huikeita messutarjouksia aiempien vuosien tapaan. Kotiin viemisiksi lähtikin upea musta pitsialusvaatesetti, joka on sekä kaunis että laadukas. Change Lingerien alusvaatteista ja erityisesti liiveistä on tullut suosikkejani, sillä ne istuvat täydellisesti ja valikoimasta löytyy varmasti sopiva koko jokaiselle.


Yksi Muoti-puolen itselleni uusista tuttavuuksista oli tänä vuonna Danjana, jonka näyttäviä vaatteita oli mm. Miss Suomi -finalistien yllä viime torstaisessa Yvette x Martina -muotinäytöksessä. Yvettellä oli muuten messuilla oma ständi, josta bongasin monta viime viikon muotinäytöksessä vilahtanutta AW-malliston treenivaatetta.

Danjanalta löytyy todella näyttäviä mekkoja, takkeja ja iltapukuja eli jos rakastat glitteriä ja kimallusta, kannattaa kurkata Danjanan valikoima läpi. En tällä kertaa ehtinyt sovittelemaan minua kiinnostaneita mekkoja, mutta jään seuraamaan merkkiä aktiivisesti.


Sunnuntaina Terveys-osastolla nähtiin myös Wellnessmalli 2019 -finaali ja voittajaksi valittiin tänä vuonna 20-vuotias Veera Könönen. Paljon onnea voittajalle!

Summa summarum, I love me 2019 -messut olivat mielestäni kokonaisuutena oikein onnistunut tapahtuma enkä yhtään ihmettele, että messut houkuttelivat viikonlopun aikana Messukeskukseen lähes 60 000 messukävijää. Odotukset ensi vuoden messuille ovat siis suuret!

Tämä lokakuu on muutenkin todella aktiivinen messukuukausi, sillä tulevana viikonloppuna Messukeskus täyttyy hyvän ruuan, viinin ja kirjallisuuden ystävistä, kun Kirja & Viini ja Ruoka -messut starttaavat käyntiin. Itse aion näillä näkymin suunnistaa messuilla lauantaina, joten siellä ehkä nähdään!

SHARE:

20/10/2019

YVETTE x MARTINA AW19 -MALLISTON LANSEERAUS


Sporttista sunnuntaita! Tänään aion suunnistaa Messukeskukseen I love me -messuhulinoihin, mutta otetaan sitä ennen katsaus tämän viikon torstaihin ja erittäin mielenkiintoiseen lanseeraustapahtumaan. Pääsin nimittäin torstai-iltana katsastamaan Wanhassa Satamassa pidetyssä Yvette x Martina AW19 -tapahtumassa, miltä Martina Aitolehden sporttibrändi Yvettelle suunnittelema uusin yhteistyömallisto näyttää.  Aitolehti suunnitteli ensimmäisen yhteistyömallistonsa Yvettelle keväällä ja pääsin silloinkin kurkkaamaan upean malliston toukokuussa pidetyssä muotinäytöksessä! Silloin rakastuin merkin mielettömän ihaniin, korkeavyötäröisiin, napakasti istuviin ja upeilla nahkamaisilla yksityiskohdilla varustettuihin treenilegginseihin, jotka nousivat nopeasti suosikkijuoksu- ja salihousuikseni ja ne ovat vilahdelleet tasaisesti myös IG Storieseissani. Yvetten verkkokaupassa tilattavissa olevat legginsit löytyvät täältä. Itse olen viilettänyt noissa mustissa treenitrikoissa kauppareissuille ja käyttänyt niitä perusmustien farkkujen sijaan kotona - niin mukavat ja hyvinistuvat ne ovat.

Torstain kauniisti toteutetussa näytöksessä lavalla nousivat upeat, tavalliset naiset, jotka toimivat malleina ilmentäen hienosti sitä, että malliston vaatteet sopivat kaikille koosta ja vartalotyypistä riippumatta. En harmikseni saanut napattua itse näytöksestä kuvanlaadultaan riittäviä kuvia - kamera ei ihan ehtinyt vauhtiin mukaan - mutta videoita tuli napsittua sitäkin enemmän ja näytöksestä mieleeni jäivät myös upeat nuorten esiintyjien tanssiesitykset! Muotinäytöksen juonsi Esko Eerikäinen ja lavalle nousi tietysti myös päivän päätähti Martina yhdessä Yvette Suomen toimitusjohtajan kanssa. Ennen varsinaisen näytöksen alkua nähtiin vielä mielettömän ihana video, jossa näytöksessä malleina esiintyneet naiset kertoivat jokainen vuorollaan, mikä tekee juuri hänestä kauniin.


AW19-mallistoon on valittu hallitseviksi väreiksi muodikas sinapinkeltainen yhdistettynä mustaan ja aina trendikäs armyn vihreä, joka toimii kauniisti musta-valkoisten printtitehosteiden kanssa. Aiemman Yvette x Martina #oneandonly -malliston tapaan tämä syksyn & talven #daretobe -mallisto korostaa kauniisti vartalon muotoja ja siinä on asennetta ja tekemisen meininkiä. Vaatteet ovat niin kauniita, että niitä käyttää mielellään treenien ulkopuolellakin. Mallistosta löytyy treenivaatteiden lisäksi uima-asuja ja vapaa-aikaan sopivia kokonaisuuksia, kuten huppareita ja pitkähihaisia cropattuja t-paitoja. Koska suosin treenivaatteissani pääsääntöisesti mustaa, ihastuin erityisesti uuden AW-malliston musta-valkoisiin, graafisilla printeillä koristeltuihin treenisetteihin.  Kuvassa näkyvä liivitoppi onkin hankintalistallani - se on todella upea!


Torstain lanseeraustilaisuudessa sain kotiin testattavaksi kauniilla mesh-yksityiskohdilla varustetun mustan treenitopin, joka pääsee heti käyttöön syksyn salitreeneihin. Kiitos kutsusta järjestäjille - oli ilo olla mukana!
SHARE:

13/10/2019

SYKSYISIÄ HANKINTOJA FEMME LUXELTA

*yhteistyössä Femme Luxen kanssa
https://femmeluxefinery.co.uk/

Pirteää sunnuntaiaamua! Asupostauksia ei ole täällä näkynyt hetkeen, joten ajattelin, että nyt on korkea aika laittaa kuvia kehiin muutamista viime aikaisista vaatehankinnoista. Pääsin ilokseni tekemään hiljattain yhteistyötä brittiläisen verkkokaupan Femme Luxen kanssa. Femme Luxe on erikoistunut naisten muotiin ja heidän valikoimastaan löytyy erilaisia loungewear-settejä, mekkoja, toppeja, hameita ja asusteita.

Käytän töissä päivittäin klassisia toimistovaatteita ja aina kotiin tullessani vaihdan yleensä mukavammat kotivaatteet päälle, joissa voi sitten rennosti hyggeillä. Femme Luxen valikoimasta löytyvä loungewear -setti on osoittautunut parin viikon käytössä mielettömän ihanaksi kotiasuksi, sillä se on materiaaliltaan sopivan ohut, mutta samalla sopivan lämmin viileämpinäkin iltoina tohveleiden kanssa käytettäväksi. Klassisen musta väri ja minimalistinen muotoilu on myös makuuni. Harkitsen vakavasti tilaavani toisen samanlaisen setin, jonka voin ottaa käyttöön, kun tämä nykyinen on kulutettu loppuun.

https://femmeluxefinery.co.uk/

Huomaan, että nyt kun eletään jo vahvasti loppusyksyä, alkaa vaatekaapista löytymään taas enemmän mustaa väriä, jota kesällä käytän harvemmin. Talven ajan mekkovalintani ovat jo useamman vuoden ajan olleet tummanpuhuvia, sillä musta mekko on aina varma valinta ja helppo asustaa koruilla ja asusteilla eri näköiseksi. Mustan mekon kanssa tykkään myös käyttää samansävyisiä sukkiksia, jotka olisivat värikkäämmän yksilön kanssa ehdoton no-no. Tämä hauskan graafinen, yksihihainen midipituinen one shoulder -mekko miellytti minua heti, sillä tykkään mekon simppelistä muotoilusta ja tyylikkäästä hieman pidemmästä helmasta. Mekon materiaali on päällä todella miellyttävän tuntuista ja mekko pitää hyvin muotonsa. Suosin syksyisin ja talvisin hihallisia mekkoja muutenkin, sillä vilukissana haluan pysyä lämpimänä. Tämä musta kaunotar pääsikin päälleni ensimmäistä kertaa muutama viikonloppu takaperin, kun suuntasimme tyttöjen dinnerille ravintola Shelteriin.

https://femmeluxefinery.co.uk/
https://femmeluxefinery.co.uk/
https://femmeluxefinery.co.uk/

Mekon ja loungewear-setin ohella iskin silmäni Femme Luxen -teepparivalikoimaan, josta erottuivat heti nämä Yves Saint Love -tekstillä varustetut perusteepparit. Tilasin samaisen paidan sekä valkoisena että mustana ja olen tykännyt molemmista todella paljon. Molemmat toimivat sellaisenaan tai mustan jakun alla ja materiaali on näissäkin ihanan pehmoista. Tekstipainatus piti pintansa myös pesussa ja pysyi täysin moitteettomana.

https://femmeluxefinery.co.uk/
https://femmeluxefinery.co.uk/
*tuotteet saatu
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig